Aamiaishylly keittiön jatkeena

Ilta-Sanomien toimittaja teki asuminen-osastolle artikkelin onnistuneista pikkukeittiöistä. Meidän aamiaishylly kysyttiin mukaan juttuun, sillä tilankäyttö on suunniteltu tämän kanssa järkevästi.

aamiaishylly, aamiaiskaappi, kotikahvila, ilta-sanomat
Ilta-Sanomien juttuun täältä.

Kun kompakti keittiö ei tarjoa tarpeeksi kaappitilaa, pitää sitä keksiä jollakin muulla tapaa. Meillä aamiaishylly ja astiakaappi tuo toivottua lisätilaa. Laskutilasta en ole valmis luopumaan, vaan tasot on tärkeää pitää mahdollisimman tyhjinä. Nytkin tuntuu, että meillä on liikaa kodinkoneita, vaikka mitään ylimääräistä ei olekaan. Lisää sisustuskuvia meidän kodista Suvisvillan omassa Instagramissa täällä.

kompaktikeittiö, pikkukeittiö, leikkuulauta, tony´s wood, välitilan maalaus
keittiö, pikkukeittiö, valkoinen keittiö, suvisvilla

Jos olisin itse päässyt suunnittelemaan asuntomme keittiön, näyttäisi se hyvin erilaiselta. Mm. nämä korkeakiiltoiset kaapit ei innosta mua yhtään. Nykyään jo luulisi uusissa asunnoissa kaiken olevan upotettuna kalusteisiin, mutta edelleen meillä on erikseen niin uuni, kuin jääkaappi ja pakastin.

Mikä on aamiaishylly?

Aamiaiskaapit on monille tuttuja muutamien vuosien takaa asuntomessuilta. Sen jälkeen niitä on ahkerasti suunniteltu rakenteilla ja remontoitavilla oleviin keittiöihin. Aamiaishylly on meidän kodissa korvaamassa aamiaiskaappia. Se toimii samalla meidän kotikahvilana ja ollaankin espresson suurkuluttajia. Tai no, Jake on. Kotoa käsin työskennellessä saattaa välillä mennä lähemmäs 10 podia kahvikoneen läpi. Mun juomat kahvimäärät on vielä ihan maltillisia, nautin myös muutaman kupin teetä päivässä.

aamiaishylly, aamiaiskaappi, lisätila, keittiön jatke, kotikahvila, siparilan paneeli, virepaneeli
aamiaiskaappi, string pocket, aamiaishylly, keittiöinspiraatio

Aamiaishyllystä löytyy kahvin lisäksi puurohiutaleita, pähkinöitä ja smoothie bowl -aineksia. Joskus myös hedelmiä, leipää sekä keksejä. Vaihtelen hyllyn sisältöä hieman vuodenaikojen mukaan. Lisäksi aamiashyllyssä on heti käden ulottuvissa päivittäin käyttämämme kupit ja mukit, sekä teepannu.

smoothie bowl, pähkinät, brunssi, vohvelipäivä, nutella
aamiaiskupit, aamiaiskipot, aamiainen, aamiaishylly, astiat
valkoinen keittiö, välitilan maalaus, aamiaishylly

Tulevaisuus näyttää millaisia keittiöitä meillä on sitten ulkomaille mennessä. Veikkaan että aamiaiskaapit ja aamiaishyllyt loistavat poissaolollaan. Edelleen kiva kuitenkin jatkaa mm. brunssien tekemistä sunnuntaisin. Se on muodostunut jo meidän perheelle melkeinpä perinteeksi. Pitääkin tehdä oma brunssipostaus joskus erikseen 🙂

Suvi

Lue myös:

Vanhoja postauksia on ihana kaivella. Löysin mm. tällaisen https://suvisvilla.casablogit.fi/2018/03/04/keittion-muutos-ennen-ja-jalkeen/ Linkistä pääset kurkkimaan minkälainen muutos ollaan pienillä jutuilla keittiöömme tehty.

Lasten Halloween-juhlat ja tarjoilut

Illat pimenee ja Halloween-juhlat lähestyy. Lapset on odottaneet juhlia jo useamman viikon ja nyt aloin miettimään, että mitäs tarjoiluita tehtäisiin tänä vuonna. Lasten toiveet ruoista ja herkuista on pysyneet kutakuinkin samana. Muumionakit on näköjään tulleet jäädäkseen! Ne he huusivat ensimmäisenä, kun kysyin, että onko toiveita. Jotain uutta haluan ideoida toki myös, mutta sitä ennen katsaus aiempiin vuosiin.

muumionakit, halloween, tarjoiluideat, nakit, koristesilmät
vaahtokarkkihaamut, trick or treat, halloween, halloweenjuhlat, silmäkoristeet
suklaamadot, syötävätsilmät, halloween, halloween-juhlat, halloween tarjoilut, suklaabanaanit
halloweenjuhlat, halloweenasut, lasten halloween
halloween, halloweenjuhlat, happy halloween, sugarskull
halloweenasut, sugarskull, halloween-juhlat, halloween-asu

Ideoita herkkuihin

Sanoisin, että ehkä parhaat koristeet Halloween-juhlatarjoiluihin on nämä syötävät silmät, mitkä tekee kaikista herkuista enemmän kuin veikeän näköisiä. Syötävät silmät kuuluu Halloweeniin joka vuosi. Nytkin minulta löytyy jo yksi paketti kaapista. Käyttämäni karkkisilmät olen ostanut Redin Juhlamaailmasta. Suolaisiin herkkuihin olen kiinnittänyt silmät sinapilla ja makeisiin joko suklaalla tai hunajalla. Nämä on siitä kivoja & helppoja, kun lapsetkin voi koristella.

karkkisilmät, syötävät silmät, halloweenherkut, halloween tarjoilut
halloween kattaus, halloweenherkut, halloween-juhlat
muumionakit, halloween-juhlat, halloween tarjoilut

Juustokakkuohje

Näin ihanan amerikkalaisen uunijuustokakun toteutin viime vuoden Halloween-juhliin. Olen näiden ohjeiden kanssa aina vähän oman tien kulkija. Niin tälläkin kertaa, sillä tein omanlaiseni version tästä herkullisesta uunijuustokakusta.

amerikkalainen juustokakku, juustokakku, uunijuustokakku, mansikkamelba, halloween tarjoilut, halloweenkakku, juustokakkuohje

Amerikkalainen minttukrokanttijuustokakku & mansikkamelba ❤️

Pohja;

300g digestivekeksejä

100g voita

2tl kanelia

Täyte:

2prk maustamatonta tuorejuustoa

1/2 prk mascarponea

1 sitruunajogurtti

1 vaniljarahka

2 prk ranskankermaa

3 munaa

2rkl perunajauhoja

1 raastettu sitruunankuori

1/2 osa Marabou minttukrokanttilevystä

Loput suklaasta voi halutessaan käyttää koristeluun

Paista uunissa alimmalla tasolla 170 asteessa n. 1h-1,5h hieman tilannetta seuraten. Annoin kakun vetäytyä vielä uunissa sen jälkeen puolisen tuntia kun avasin luukun.

Sopii tarjottavaksi heti lämpimänä tai jääkaapin kautta seuraavana päivänä ?? Nam❣️

uunijuustokakku, juustokakku, amerikkalainen juustokakku, mansikkamelba, halloween tarjoilut, halloween herkut, juustokakkuohje

Aikuisille toki kahvia! Siihenkin kiva toteuttaa Halloween-teeman mukaisesti hämähäkinverkko.

latte, halloween latte, kurpitsalatte, kahvitaide, halloween

Halloween ruoka

Lapsethan haluaisi vaan herkkuja, mutta koska sitä ennen on hyvä syödä myös ruokaa, niin tässä muutama idea pöytään. Testasin munakoisosta tehtyä ötökkää ja meidän kestosuosikkia, eli nacholautasta.

munakoiso, munakoisoruoka, halloween ruoka
nachot, nacholautanen, halloween ruoka, halloween, nachoja
halloween, halloween-tarjoilut, halloween herkut, chiasiemenet
Tässä viimeisessä kuvassa on ystäväni tekemät tarjoilut. Sain idean näistä chiasiemenistä, että vois käyttää tämän vuoden Halloween-tarjoiluissa. Menee hyvin sammakonkudusta 🙂

Mitä tänä vuonna?

Muumionakit on jo tyttöjen puolesta tilattuna, samoin nuo suklaamadot. Lisänä ajattelin ihan vain keittää kananmunia, puolittaa ne ja laittaa niille silmät. Tänä vuonna en varmaankaan raskauden takia jaksa ihan samalla tavalla leipoa ja panostaa, riippuu toki päivän olotilasta. Ainakin coctail-tikkuja voisin tehdä eri täytteillä, juustonaksut menee madoista ja namilaarista haen erilaisia Halloween aiheisia irtokarkkeja. Molemmat tytöt saavat valita 3 omaa kaveriaan juhliin, joten pienellä porukalla mennään.

kurpitsa, kurpitsat, koiramäen pajutalli, halloween, kurpitsakarnevaalit

Joko teillä on Halloween-juhlat suunnitteilla? Olisi kiva kuulla millaisia herkkuja teille on tulossa?

Suvi

PS. Seuraathan minua jo Instassa. Stoorit päivittyy suht reaaliajassa 🙂

Synnyttäjien kasvomaskisuositus

Raivo, viha ja epäusko. Siinä päällimmäiset tunnelmat, kun avasin aamulla koneeni ja näin artikkelin synnyttäjien kasvomaskisuosituksesta. Kaksplus artikkelin otsikossa kerrottiin, että ”synnyttäjille suositellaan kasvomaskia koko synnytyksen ajaksi Naistenklinikalla ja Espoon sairaalassa”. Pian synnyttämään menevän äidin näkökulmasta ensimmäinen reaktioni oli itku! Kasvomaskisuositus!?? Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan ajatuksia mitä kaikkea kävin tuossa hetkessä jo pääni sisällä läpi! Olen syvästi järkyttynyt että tällaista voidaan synnyttäville naisille edes suositella! Vaikka kasvomaski synnytyksessä ei ole pakko, niin edes se että sitä ylipäätään suositellaan on kohtuutonta ja järjenvastaista! Tänään on moni odottava äiti saanut verenpaineet nousuun tätä suositusta lukiessaan. Minkälaisen pelkotilan, ahdistuksen ja stressireaktion tämä voikaan aiheuttaa! Ihan kuin itse synnytys ei olisi tarpeeksi rajua muutenkin. Nyt kun meidän jokaisen odottavan äidin olisi syytä pitää huolta omasta ja vauvan hyvinvoinnista, niin tuodaanpa vielä tällainen uutinen sekoittamaan pakkaa! Aina kun sitä ajattelee, ettei nämä rajoitukset voi tästä juuri enää hullummaksi mennä, niin kuinka väärässä sitä saakaan olla. Ymmärrän että otsikko on otsikko. Sen on oltava raflaava ja mahdollisimman monen kuuluu sitä klikata. Edes artikkelin luettuani ei tunnetilani kuitenkaan helpottanut. Vahinko on jo tapahtunut ja tässä kohtaa se vääryys on, että tällainen kasvomaskisuositus on ylipäätään annettu. Inhimillisyys on tipotiessään ja sehän tässä vasta pelottavaa on! Nyt kun asia on suositus, niin kuinka monelle tuleekaan pelko mahdollisesta pakosta kun aikaa mennään taas hetki eteenpäin! Tämän suosituksen myötä luottamuspohja lähti järjen mukana! Nyt iso joukko odottavista äideistä on paniikissa. Ja se miksi yleistän, johtuu siitä kun olen saanut tänään Instagramini inboxin tukkoon! Vain muutama neutraali ajatus mahtui joukkoon, yksi ihminen haukkui minut pystyyn ja loput kommentoijat olivat samalla aaltopituudella kanssani.

maskisuositus, synnytys, raskaus, HUS, mielipidekirjoitus

Yhtä kysymysmerkkiä koko touhu

Äidit laskee kirjaimellisesti päiviä omaan synnytykseensä ja miettii mikä tämä tilanne on omalla kohdalla silloin. Pysyykö kasvomaskisuositus suosituksena? Laitetaanko lisää rajoitteita? Evätäänkö puolison pääsy synnytykseen ja isä pääseekin vain ponnistusvaiheeseen? Äiti on yksin kipujensa kanssa juuri silloin kuin tukea ja turvaa tarvittaisiin enemmän kuin koskaan ennen! Monta kysymysmerkkiä ilmassa, eikä tämä HUSsin antama ohjeiden päivitys ainakaan lisää luottamusta siihen, että Suomessa ollaan fiksumpia kuin maailmalla. Tuntuu ihan naiivilta, että sitä on itsekin aiemmin ajatellut, että kyllä meillä pidetään huolta ihmisten perusoikeuksista, myös odottavien äitien kohdalla. Sen sijaan fiilis on kuitenkin nyt se, että meitä kohdellaan törkeästi ja täysin epäinhimillisesti, aivan kuten keväälläkin.

raskaus, sukupuoloenpaljastus, synnytys, kasvomaskisuositus

Kun on pakko sanoa ääneen

HUS Facebook sivuilla, kuten tässä lukemassani artikkelissa sanotaan ”suosittelemme, että synnyttäjä käyttää kirurgista suu-nenäsuojusta koko sairaalassa olonsa ajan, jos se on voinnin puolesta mahdollista”. Vaikkakin kyse on suosituksesta, niin nyt on kyllä väärä kohderyhmä edes suositella tällaista! Mielestäni tämä on sairasta! Osa synnyttäjistä on vieläpä niin tunnollisia ja kuuliaisia, että varmasti pitävät tuota maskia. Suurin osa äideistä osaa varmasti pitää kiinni omasta tahtotilastaan. Mutta eiköhän joukkoon mahdu myös niitä ketä tällainen suositus ”painostaa”. Osa ihmisistä ottaa suosituksetkin määräyksenä ja siten täällä kontrolloidaan toinen toisiamme, että kuka suosituksia noudattaa ja kuka ei. Entäpä vaikka nuoret äidit ja ensisynnyttäjät? Varsinkin ensimmäistä kertaa synnyttämään tulevat kuuntelevat varmasti tarkkaan kätilöiden ohjeita ja suosituksia, siinä voi olla vaikeaa kieltäytyä vaikka haluaisi. Uskaltaako kaikki siispä sanoa suoraan oman mielipiteensä ja laittaa vastaan, vai onko myös niitä ketkä tähän maskisuositukseen omassa synnytyksessään alentuu?

EI hiljaiselle hyväksynnälle!

Vääryys missä tahansa, on asia mitä en katso sormien läpi. Mielestäni tämä on hullua ja tähän on tärkeää puuttua! Kohtuuttomat rajoitukset ja suositukset on sellaisia mistä pitää tulla keskustelua. Paniikkia on turha lietsoa, mutta reagoida pitää. Jos kaikki on vaan hiljaa, niin mikään ei muutu. Tämä suositus sotii kaikkia arvojani vastaan ja siksi se on minun vastuu ja velvollisuus odottavana äitinä kertoa kantani. Se on mielestäni myös sinun vastuu ja velvollisuus jos tämä kasvomaskisuositus sotii sinun ajatuksiasi vastaan. Ei ole väliä onko asia ajankohtainen, vai joko lapset on tehty. Ymmärrän, ettei tämä koske kaikkia, mutta näin äitinä ja naisena kokisin, että asia on yhteinen. Ainakin itselleni tuli valtava suojeluvaisto ja tarve puolustaa meidän kaikkien oikeuksia. Äitien hengitysteiden ”tukkimisen” suosittaminen kuulostaa vaaralliselta myös vauvalle. Laitetaanko vauvallekin maski heti kun pää näkyy?

Jos äiti haluaa käyttää maskia, on tottunut sitä käyttämään ja saa sen kanssa henkeä, niin sehän on OK, että hän omatoimisesti käyttää sitä synnytyksessä. Suositus olisi kuitenkin saatu jättää tekemättä! Synnytys on täysin poikkeuksellinen tilanne! Ei sitä voi verrata maski päässä kaupassa käymiseen tai julkisissa liikkumiseen. Yksikin äiti laittoi minulle viestiä missä kertoi edellisen synnytyksensä kestäneen 64 tuntia. Ymmärrän, että tämä on ääripää, mutta kuvastaa juuri nyt sitä kauhua mikä tämän suosituksen myötä on nyt pinnalla. Juuri tässä elämänvaiheessa, kun mistään ei kuuluisi stressata ja kun raskaudesta tulisi nauttia. Muistellessani omia synnytyksiä tulee suorastaan itku, jos nyt pitäisi kuvitella niiden tapahtuvan maski päässä. Ei olisi oikein antaa tälle suositukselle hiljaista hyväksyntää! Nyt jos tämä hyväksytään, niin seuraava rajoite on taas jo oven takana.

Hengittäminen on kaiken A ja O

Nainen on synnytyksissä herkimmillään ja usein myös avuttomimmillaan. Moni kivunlievitykseen ja rentoutumiseen liittyvä tekniikka perustuu hengitykseen. Jos synnytyksessä jokin on tärkeää, niin hengitys ja hapensaanti. Maskin tiedetään lisäävän hiilidioksidin määrää hengityksessä. Mielenkiintoinen tämä artikkeli myös liikahengityksestä.

Aukottomia todisteita kasvomaskien tehosta ei ole, päinvastoin paketin kyljessä lukee, ettei se suojaa viruksilta. Itselleni maski aiheuttaa pelkästään hetkenkin käytettynä ahdistusta, päänsärkyä, huimausta ja pahoinvointia. Muistuttipa ystäväni juuri jopa siitä minkä ahdistuskohtauksen sain Egyptissä sukelluskoulutuksesta ja sukellukset jäi sukeltamatta. Maski kuin maski, niin ahdistus itselleni on todellinen. Raskausaikana pelkkä puhuminenkin hengästyttää ja hengittäminen tuntuu haastavalta ihan jo paikallaankin ollessa. Ymmärrän, että hoitohenkilökuntaa pitää jotenkin koittaa suojella, tämä ei mielestäni ole kuitenkaan se oikea tapa. Toivottavasti asiaan tulisi vielä jokin järkevämpi ratkaisu kuin kasvomaskisuositus.

synnytys, synnyttäjien kasvomaskisuositus, raskaus

Synnytyksen jälkeen

Synnyttäminen on yksi elämän hienoimmista ja ainutlaatuisimmista tapahtumista. Tällä hetkellä oman synnytykseni odotusarvo on aivan erilainen kuin mitä aiemmissa raskauksissani. Suhtaudun asiaan hyvin ristiriitaisin tuntein. En ole ollenkaan varma jääkö tästä tapahtumasta päällimmäisenä ihanat muistot vai katkeruus päättäjiä kohtaan. Nythän isä ei saa jäädä osastolle, jos perhehuoneita ei ole vapaana. HUSsin sivuilla kerrotaan, että ”synnyttäjän tukihenkilö voi vierailla useamman hengen huoneessa olevan synnyttäjän ja vastasyntyneen luona enintään yhden tunnin ajan klo 10–18 välillä”. TUNTI PÄIVÄSSÄ!? Lopun aikaa äiti on siispä osastolla vauvan kanssa yksin, eikä kukaan muu läheinen saa siellä vierailla. Pelkästään jo tämä on asia mikä saattaa lisätä synnytyksen jälkeistä masennusta. Myös mielenterveysongelmat kasvaa koko ajan. Nyt jos koskaan tarvitsisimme erityistä tukea niin neuvolasta, kuin omasta synnytyssairaalasta. Tämän päivän viestintä ja tiedottaminen ei mennyt HUSsilla taas ihan nappiin.

Synnyttäminen on uuden elämän kaunis alku. Paljon tsemppiä meille kaikille tänä erikoisena aikana. Pitäkää kiinni omista arvoistanne <3 Kaikille odottaville äideille lähetän paljon halauksia ja voimaa!

Suvi

Lue aiheesta myös: https://suvisvilla.casablogit.fi/2020/09/29/raskauden-viimeinen-kolmannes-ja-maailmantuska/