Kuinka kertoa lapselle isän kuolemasta?

Tällaisena minä sinut muistan ?Toivottavasti olet nyt hyvässä paikassa.
Peter Jurvélius 1.10.1975-24.3.2019.
Vaikea kotiinpaluu meillä nyt edessä. Olemme aivan järkyttyneitä ja surun murtamia täysin yhtäkkisestä lähdöstäsi.
Jäämme Alessian kanssa kaipaamaan. Muistan puhua susta tyttärellemme usein, niin että hänkin sinut aina muistaa ❤️
Teen parhaani, että hänestä kasvaa upea, vahva nuori nainen. Kiitos, kun annoit maailman tärkeimmän ja rakkaimman lahjan ??
Jäät elämään hänessä!

Alessia 5v. on puhunut viime aikoina paljon kuolemasta. Ollut huolissaan siitä että eihän me vaan kuolla. Jonkinlainen kehitysvaihe varmaan menossa ja uskon, että jokainen lapsi pohtii näitä jossakin kohtaa elämäänsä. Meille on annettu nyt vähän isommalla kauhalla, sillä ensin tuli meidän keskenmeno, sen jälkeen mun vanhempien luona olevat kissat jouduttiin lopettamaan ja jopa tytöille Voice of Finlandista tuttu tuomari lähti. Olemme viime aikoina lasten kanssa puhunut paljonkin kuolemasta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Selkeästi asia heitä askarruttaa, joten olemme koittaneet auttaa ja olla avoimia asiasta. Pienten lasten on vaikea ymmärtää kuolema käsitteenä. Ja etenkin se lopullisuus, ettei kuollutta fyysisesti enää ole, vaan hänestä jää muisto sydämeen.

En olisi ikinä uskonut mihin paikkaan joudun. Kesken meidän Balin työmatkan sain suru-uutisia Suomesta. Yöllinen puhelu kertoi että Alessian isä on yhtäkkiä menehtynyt. Emme edes tiedä vielä mitä tapahtui, muuta kuin ettei hän aamulla enää elvyttämisestä huolimatta herännyt. Peter oli matkalla ystäviensä kanssa Tukholmaan tarkoituksenaan osallistua johonkin siellä olevaan tapahtumaan. Vain 43-vuotiaana tuli hänen aikansa lähteä. Kenenkään vanhemman ei mielestäni kuuluisi lastansa joutua hautaamaan. Isoimmat halit myös hänen nykyiselle avovaimolleen! Kamala paikka jäädä yksin.

En voi edes kuvailla niitä tunneskaaloja, mitä omassa shokkitilanteessa kävin läpi. Eihän tällaiselle järkytykselle löydy sanoja. Minulle edelleenkin tärkeä ex-aviomies ja rakkaan lapseni isä ei ole enää täällä. Valtavan suuri suru ja epäusko lamaannutti. Erityisesti mietteissä tietenkin Alessia ja hänen tunteet. Miten lapsi ottaa isänsä kuoleman? Kuinka se vaikuttaa hänen kehitykseen ja kasvamiseensa? Kuinka saisin oltua paras mahdollinen vanhempi ja kuinka ylipäätään suojella tytärtäni. Työmatka oli vasta alussa ja se piti vetää ns. kunnialla loppuun asti. Muutama päivä meni itsellä itkeskellessä, mutta tein toisaalta myös tietoisen päätöksen siirtää suru nyt hetkeksi syrjään ja kohdata asia sitten yhdessä Alessian kanssa kun olen kotona. Mitään en voinut julkisesti asiasta ennen kotiinpaluuta sanoa, sillä Peterin kuolema ei missään tapauksessa olisi saanut kantautua lapsen korviin. Halusin ehdottomasti olla itse viemässä suru-uutiset hänelle, sillä hänen vanhempana, turvallisena aikuisena koin, että se oli minun tehtävä ne hänelle kertoa.

Googlailin reissussa paljon sitä kuinka pienelle lapselle kertoa oman vanhemman kuolemasta. Liian vähän aiheesta on kirjoitettu. Yksi selkeä neuvo kuitenkin nousi; älä koskaan sano lapselle että ihminen nukkui pois. Silloin hän ei uskalla enää itsekään nukahtaa ja paljon erilaisia uniongelmia & painajaisia on tiedossa. Poliisi, työkollegani on kohdannut paljonkin näitä tilanteita ja keskustellessamme sanoi, että on tärkeä antaa lapselle nimeomaan sanat, että henkilö on kuollut. Jos lapselle annetaan jotakin epämääräistä kuten ”tuli hänen aika lähteä”, niin lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi ja jätetyksi.

Kerkesin aika paljon prosessoimaan Peterin kuolemaa jo Balilla, joten pahin shokki itseltäni on nyt hävinnyt. Tein etukäteen kyselyä jo tarhan päähän, että selvittävät mistä saadaan Alessialle kriisiapua kun tulemme kotiin. Tällaiseen järkytykseen ei voi mitenkään valmistautua, ja että omasta lähipiiristä joku lähtee näin aikaisin! Ja etenkään että se on lapsen oma isä. Eihän tätä asiaa voi täysin vieläkään käsittää! Alessia oli juuri lomamatkamme alun isällään hoidossa ja olisi mennyt sinne mummilassa olon jälkeen takaisin, kun Peter tullut risteilyltä. Sen sijaan Balilta palatessani minun piti kertoa 5-vuotiaalle lapselleni, että hänen isänsä on kuollut. Eilinen oli varmasti yksi elämäni vaikeimmista paikoista.

Kerroimme lapselle mahdollisimman rehellisesti kaiken mitä asiasta tiedämme. Odottelemme itsekin viranomaisilta tietoa, jotta tietäisimme mitä tapahtui, joten sanoimme että epäilemme jonkinlaista sairauskohtausta. Kukaan ei voinut asialle mitään ja tämä ei ole kenenkään syy. Kuolema on osa elämää, samoin kuin syntyminen. Peterillä on varmasti nyt hyvä olla ja hän on entistäkin paremmassa paikassa. Hän katsoo meitä yläilmoista ja elää sydämissämme. Alessia on tämän päivän lähetellyt niin ääniviestejä, kuin erilaisia sydämiä Peterin Messengeriin ja Whatsupiin. Sydäntä raastavaa katsoa vierestä. Kuulemma jos laittaa tarpeeksi sydämiä isille, niin hänen silmät aukeaa.

Eilen, kun kerroimme asian tuli Alessialta ensin täyttä kurkkua suoraa huutoitkua. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun hän rauhoittui, jopa hymyili. Sitten taas myöhemmin tuli itkua surusta ja ikävästä. Hetken jälkeen hän puhui isänsä kuolemasta samalla tavalla kuin että mitä tänään syötäisiin. Varmasti hän on siis vielä todella shokissa ja toki 5-vuotias lapsi ei täysin edes voikaan ymmärtää. Erin sai uutiset samaan aikaan ja oli se kova paikka hänellekin. Hän muistaa Peterin myös omana varaisänään, silloin kun olimme vielä yhdessä.

Olin valmistautunut siihen että viime yönä heräiltäis ja nukuttais huonosti, mutta yö menikin täysin normaalisti. Annoin tytöille meidän luonnonmukaista tuotetta nimeltä Viva, se auttoi heitä rauhoittumaan ja nukkumaan. Molemmat neidit veti 9-10 tunnin yöunet ja heräsi aamulla hyvillä mielin.

Kuolema on asia mikä on vaikea pukea sanoiksi. Suru on kaunis, mutta synkkä vieras. Aivan järjetön ikävä jää monilla! Osa teistä lukijoistakin varmaan muistaa hänet aiemmista postauksistani.

Olen niin kiitollinen maailman ihanimmasta lapsesta! Alessia on paras lahja, mitä Peter kävi omassa elämässään luomassa. Samoin Alessialle rakas isoveli Danito jää kaipaamaan isäänsä. Nyt meillä onkin tärkeä tehtävä huolehtia, että saadaan pidettyä sisarukset läheisinä, vaikka lenkki puuttuukin välistä. Olen päättänyt olla tyttärillemme mahdollisimman avoin ja totuudenmukainen. Isää saa ja pitää kaivata. Suru kuuluu asiaan, enkä sitä peittele itseltänikään. Uskon, että Alessia on sen ikäinen, että tulee isänsä muistamaan. Ja lupaan häntä auttaa kyllä siinä, ettei isäänsä ikinä unohtaisi. Rakkaan isän muistoa pidetään yllä ja halutaan säilyttää tärkeät sukulaissuhteet entistä lähempänä. Sytyttelemme hänelle välillä kynttilöitä ja keskustelemme ylös taivaaseen. Teen parhaani siinä, että saan kasvatettua tyttärestämme upean ja vahvan nuoren naisen.

Haluan koko sydämestäni kiittää kaikkia rakkaita ystäviä ja Insta seuraajiani teidän antamasta tuesta ja avusta. Olemme saaneet ihan valtavasti viestejä ja suruvalitteluita. Kiitos kannustavista ja rohkaisevasta sanoista, ne merkitsee meille enemmän kuin edes tiedätte. Olen kiitollinen että meidän tukiverkosto on laaja, se jos mikä auttaa selviämään tästä tragediasta. Emme ole yksin. Ja moni onkin sanonut, että onneksi meillä on Jake. Hän on ottanut isän roolin täysin omakseen jo neljä vuotta sitten, joten miehen malli Alessialle on olemassa. Toki mikään ei korvaa biologista isäsuhdetta ja heidän välistä rakkauttaan. Mutta olen kiitollinen että kasvattajana saan jakaa vastuun vastedeskin, enkä siksi koe, että Alessialta jäisi tunnetasolta mitään puuttumaan.

Vielä ennen reissuumme lähtöä Peter toivotti meille hyvää matkaa ja muistutti nauttimaan Balista. Olisinpa osannut sanoa jotakin muutakin kuin ”kiitos, nyt täytyy mennä”.

Se olikin hän kenen täytyi mennä ❤️

 

Syvässä surussa Peterin muistoa kunnioittaen

Suvi & perhe

Suvi / Suvisvilla - -

10 kommenttia “Kuinka kertoa lapselle isän kuolemasta?

  1. Onpa todella surullinen uutinen. Lämmin osanotto suureen suruunne ja voimia sen kohtaamiseen. ♡ Muistan Peterin lyhyestä tapaamisestamme kyläiltyäni kodissanne. Vaikka en tuntenut häntä, tälläinen tuntuu vieraastakin ihmisestä todella koskettavalta. Varsinkin, kun tähän liittyy vielä jälkikasvua. On varmasti ollut ihan järkyttävää kertoa lapsille asiasta. Paljon voimia teille kaikille. ♡

  2. Otan osaa suruunne.Miten kertoa lapselle..voin sanoa ettei se ole yhtään helpompaa kertoa asiasta juuri täysi-ikäisillekään.Meillä lasten isä kuoli samoin äkkiarvaamatta myös juuri ja tuntuu niin surulliselta lukea näitä.Kukaan äiti ei koskaan toivo näkevänsä,kun juuri täysi-ikäiset pojat kantavat isän arkun hautaan,se on aina mielessäni ja sydän murtuu sitä ajatellessa.Sanotaan,että kaikella on tarkoituksensa,mutta vielä sitä ei ainakaan ymmärrä,mikä oli tämän tarkoitus.Elämä jatkuu,mutta suru on joka päivä läsnä.Ja juurikin itsekin mietin,kun viimeksi nähtiin ja lasten isä yritti halata lähtiessä ja minä vetäydyin pois..miksi en halannut.Jos olisin tiennyt,että on viimeinen kerta,olisin halannut ja kovaa,nyt en enää voi..ikinä.

  3. Otan osaa suureen suruunne.
    Itse olen joutunut kertomaan omille juuri aikuistuneille lapsilleni, että heidän isänsä tulee kuolemaan lähiaikoina. Nyt minä ja lapset odotamme milloin kuolema tulee. Mieheni on saattohoidossa kotona. Tämäkään ei ole helppoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *