KasvuStoori Zinzino

Minut pyydettiin jokin aika sitten vieraskirjoittajaksi KasvuStoori nimiseen portaaliin. Oli mahtava päästä muiden menestyneiden yrittäjänaisten joukkoon kertomaan oma bisnestarina. Minulta onkin usein kysytty, että miten aikoinaan oikein aloitin suoramyyntialan. Oon vastannut, että eihän tälle alalle oikein päädy kuin puolivahingossa. Jos Zinzino ei olisi tullut jonkun toimesta vastaan, niin työurani olisi varmasti nyt erinäköinen. Olen kuitenkin älyttömän onnellinen ja kiitollinen, että juuri tämä on mun polku. En vaihtaisi mihinkään. Elämäni parhaimmat vuodet on olleet nämä viisi vuotta, mitä olen liiketoimintaani rakentanut.

”Olen aina tehnyt luonnostaan monia asioita eritavalla kuin ihmiset yleensä. Yrittäjyys onkin luonteelleni hyvä vaihtoehto ja ison porukan johtaminen on henkilökohtaista kasvamista, se on jatkuvaa opettelua ja sinnikkyyttä. Menestys vaatii asennetta, kunnianhimoa, sisua, sitoutuneisuutta ja arvostelun sietoa. Töitä on tiimin kanssa tehty paljon, eikä menestys tule itsestään. Meillä on myyntiorganisaationi kanssa yhteinen päämäärä toteuttaa omia tavoitteita ja olemme tällöin myös motivoituneita puhaltamaan yhteen hiileen”.

Käy lukemassa mun koko haastattelu täältä! 🙂 Paljastan mm. meidän perheen tulevaisuuden suunnitelmia ja kerron ylipäätään, että MIKSI teen Zinzinoa.

 

”Surround yourself with the dreamers and the doers, the believers and thinkers, but most of all, surround yourself with those who see greatness within you, even when you don´t see it yourself”.

 

Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *