Boho parveke osa 1

Meidän kodin on vallannut boho!

Reilu vuosi sitten tykästyin Balin työmatkallamme luonnonmukaiseen bohotyyliin. Ihania mattoja, valaisimia, rottinkihuonekaluja, piensisustusesineitä ja laukkuja! Olisin halunnut tuoda mukanani useamman kontin. Nyt kuitenkin oltiin liikkeellä vain matkalaukkujen kera, joten tungin ne niin täyteen ihanuuksia kuin vain sain mahtumaan.

Viime vuoden keväästä asti olen alkanut sisustaa meidän lasitettua parveketta kohti mieleistäni bohotyyliä. Omaa makuani voisi ehkä kuvailla skandi-bohon suuntaan meneväksi. Mitään värien ilotulitusta ei siis ole vieläkään nähtävissä. Parvekkeen ja kodin (kyllä, boho on tullut myös sisälle) värimaailma on valkoinen, beige, ruskea ja musta. Ripaus löytyy muitakin maanläheisiä & murrettuja värejä. Tykkään sisustuksessamme yhdistää niin skandinaavista designia kuin rentoa bohotyyliä. Tällä hetkellä kodin merkitys korostuu enemmän kuin koskaan ennen ja mm. siksi olemmekin lähteneet luomaan meidän bohoparvekkeesta paikkaa, missä on aina kesä. Parvekkeella ollessa fiilis on rento, voisin aivan kuvitella olevani Balilla riippukeinussa kirjan ja juoman kera. Jopa lämpötila on samaa luokkaa, kun pitää ikkunat kiinni.

Skandinaavinen boho parveke bali bohotyyliin. Boho sisustustyyli parvekkeelle. Parvekkeen sisustus.
Ympärivuotinen kesähuone. Täällä tarkenee aurinkoisella päivällä myös talviaikaan.
Pampaheinät parvekkeella. Päiväkahvit parvekkeella. Boho parveke.
Bali boho, juuttityyny, bohotyyli parvekkeella.
Kun valkoista juuttimattoa ei löytynyt, päädyin maalaamaan sen itse.

Aina kun en istu toimistossa koneen ääressä, niin minut löytää täältä. Valmista ei ole vielä, mutta sehän tässä paras osa onkin. Edelleen jatkan tämän boho parvekkeen sisustamista ja saan valtavasti kiksejä siitä kun pääsen suunnittelemaan mitä seuraavaksi.

Luonnonkukat sisustuksessa. Bali boho. Skandiboho. Bohotyyli parvekkeella.
Käytän sisustuksessa paljon luonnonkukkia.
Boho parveke, bohotyyli, baliboha, juuttityyny, boho tyynynpäällinen.

Tämä parveke on aika pitkä, joten toinen pääty on vielä kokonaan laittamatta kuntoon. Tällä hetkellä se on toiminut ns. varastona kaikelle ylimääräiselle tavaralle. Instagramin kautta olen kuitenkin saanut nyt myytyä vanhaa tavaraa ja huonekaluja pois, jolloin saan vihdoin tilaa uudelle. Tein jo ihan mielettömiä löytöjä! 😀 Nyt vaan odottelen kotiinkuljetusta uusille jutuille.

Balihenkinen bohotyyli parvekkeella. Bohoparveke, boho koristeet, baliboho.
Seinäkoristeen ja juuttityynynpäällisen roudasin kotiin Balilta.
Riippukeinu parvekkeella. Rottinkuhuonekalut. Boho sisustus parvekkeella. Bali boho.

Toisen parvekkeen päädyn näette sitten osassa 2, kun saan sisustuksen valmiiksi. En malta odottaa, että koko boho parveke on valmis!

Iskeekö boho tyyli teihin?

Suvi

2 kommenttia “Boho parveke osa 1

    1. Kiitos vinkistä 🙂 Onko todella musta tullut tuollainen kuva, että kaiken pitää olla kallista? 😀 Sehän ei suinkaan ole se juttu, vaan että miellyttääkö omaa silmää. Teen paljonkin edullisia ostoksia. Tule seuraamaan Instagram stoorejani, niin pääset ehkä paremmin kiinni mun ajatusmaailmaan, jos se kiinnostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *