Varhaisultra ja vihdoin positiivisia uutisia

Nyt näyttäisi siltä, että neljäs kerta toden sanoo! ❤️ Kävimme varhaisultrassa ja kerrankin sain negatiivisten uutisten sijaan positiivisia uutisia.

Näin kuudetta kertaa raskaana olevana tuntuu erityisen hyvältä, että masuasukilla oli tällä kertaa kaikki hyvin.

Kuten tiedätte, niin häntä on meille toivottu pitkään ja hartaasti!

Kolmen keskenmenon jälkeen vihdoin onnistunut raskaus. Varhaisultra näytti hyvältä ja syke löytyi.
Ollaan niin innoissamme, että ultrakuvakin on väärinpäin.

Jos luoja suo, niin meille tulee jouluvauva 2020 ?

Raskausmatkaa olet päässyt seuraamaan Instagramini kautta jo pidempään. Lupasin ottaa ihmiset alusta asti hedelmöityshoitoihin mukaan, sillä liian usein vaikeista asioista vaietaan. Plussa tuli kuitenkin omasta takaa, eikä mitään hoitoja ehditty vielä aloittaa. Instagramini puolella olen puhunut avoimesti raskauspahoinvoinneista, sekä peloista mitä kolme edellistä keskenmenoa on aiheuttanut. Tämän raskauden kohdalla alkaa olla kuitenkin jo super positiivinen mieli ja uskalletaan hieman jopa iloita. Elämästähän ei koskaan tiedä, mutta sen tiedän että murehtiminen ei auta. Koitan vaan pysyä rentona ja nauttia matkasta. Juuri varhaisultrassa totesivat viime perjantaina, että suuremmalla todennäköisyydellä kaikki menee tässä kohtaa hyvin kuin huonosti. Se riittää meille ❤️

Ulrtakuva kirsikkapuiden alla. Ylpeät isosiskot esittelemässä tulevaa perheenjäsentä. Meille tulee jouluvauva 2020.
Ylpeät isosiskot odottamassa pikkuista.

Tule seuraamaan raskausmatkaani Instgram stoorien puolelta. Päivittelen tänne kuulumisiani ihan päivittäin.

Suvi

PS. Jos aikaisemmat raskauteen liittyvät postaukseni kiinnostavat, niin tässä muutamia.

Varhaisultra ja vihdoin positiivisia uutisia” kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *