Gluteeniton HUG Café Helsingissä

Viime viikolla avattiin Porvoonkadulle Alppilaan uusi, ihana, täysin gluteeniton kahvila nimeltään HUG. Sain kutsun yksityistilaisuuteen ennen varsinaisia avajaisia. Oli ihana päästä taas maistamaan Say It With a Cake Kakkumuijan tekemiä taideteoksia. Olemme tilanneet häneltä kakkuja omiin juhliimme, joten tiesimme mitä odottaa. Mona tekee kaiken alusta lähtien itse. Siis kirjaimellisesti kakkujen välissä olevat hillotkin on hänen omatekemiään. Ehkä juuri siksi kaikki nämä herkut on niin järjestämän hyviä!! Ei ikipäivänä uskoisi että ovat gluteenittomia. Luonnollisesti näin itse gluteenittomana arvostan todella paljon sitä, että mun ei tarvitse tilata mitään kuivaa, mikrossa sulatettua pullaa, tai hampaissa rouskuvaa muffinssia, vaan nyt on kaikki herkut ihan viimosen päälle! HUG konseptiin kuuluu että asiakas voi tulla nauttimaan vaikkapa palan kakkua ja kuohuviiniä yhtäaikaa. Myöhemmin syksyllä viereiseen tilaan avautuu myös oma workshop työpaja, missä pääsee mm. itse kuorruttamaan ja koristelemaan näitä kakkuja.

Onnea ihana! <3

 

Tämä upea ja näyttävä kukkakoriste on Meventin käsialaa.

 

 

 

 

 

 

 

Tästä todellakin tuli juuri yksi suosikkikahviloistani. Ihana sisustus ja kiva, monipuolinen valikoima. Iso plussa myös suoraan kahvilan edessä olevasta kolmosen pysäkistä. Oon aikoinaan asunut tässä vastapäätä.

Tunnelma kahvilassa oli lämmin, aistittavissa hyvä energia ja positiivinen fiilis. Kahvilan omistajina toimii Kakkumuija Mona Tähtinen, sekä hänen ystäväpariskunta Ammi Mikander & Omar Al-Mutar. Aivan ihania ihmisiä kaikki! Tällaisilla tyypeillä sitä haluaakin itsensä ympäröidä. Onnea ja menestystä HUG kahvilakonseptille! Lämmin suositus minulta! Käykää ihmeessä tutustumassa.

 

Suvi

 

KasvuStoori Zinzino

Minut pyydettiin jokin aika sitten vieraskirjoittajaksi KasvuStoori nimiseen portaaliin. Oli mahtava päästä muiden menestyneiden yrittäjänaisten joukkoon kertomaan oma bisnestarina. Minulta onkin usein kysytty, että miten aikoinaan oikein aloitin suoramyyntialan. Oon vastannut, että eihän tälle alalle oikein päädy kuin puolivahingossa. Jos Zinzino ei olisi tullut jonkun toimesta vastaan, niin työurani olisi varmasti nyt erinäköinen. Olen kuitenkin älyttömän onnellinen ja kiitollinen, että juuri tämä on mun polku. En vaihtaisi mihinkään. Elämäni parhaimmat vuodet on olleet nämä viisi vuotta, mitä olen liiketoimintaani rakentanut.

“Olen aina tehnyt luonnostaan monia asioita eritavalla kuin ihmiset yleensä. Yrittäjyys onkin luonteelleni hyvä vaihtoehto ja ison porukan johtaminen on henkilökohtaista kasvamista, se on jatkuvaa opettelua ja sinnikkyyttä. Menestys vaatii asennetta, kunnianhimoa, sisua, sitoutuneisuutta ja arvostelun sietoa. Töitä on tiimin kanssa tehty paljon, eikä menestys tule itsestään. Meillä on myyntiorganisaationi kanssa yhteinen päämäärä toteuttaa omia tavoitteita ja olemme tällöin myös motivoituneita puhaltamaan yhteen hiileen”.

Käy lukemassa mun koko haastattelu täältä! 🙂 Paljastan mm. meidän perheen tulevaisuuden suunnitelmia ja kerron ylipäätään, että MIKSI teen Zinzinoa.

 

“Surround yourself with the dreamers and the doers, the believers and thinkers, but most of all, surround yourself with those who see greatness within you, even when you don´t see it yourself”.

 

Suvi

Businesspukeutuminen ja ihanat a la LOUKOn vaatteet

Kaupallinen yhteistyö

Toinen viikko Balin matkastamme oli puhtaasti työreissua. Aamupäivät oli vapaata ohjelmaa, mutta iltapäivät koostui koulutuksista ja erilaisista tilaisuuksista. Jokaiselle päivälle oli tärkeää olla siisti businespukeutuminen. Halusin, että vaatteeni olisi mahdollisimman rennot ja miellyttävät. Sellaisten vaatteiden löytäminen jotka on yhtäaikaa sekä rennot & business ei ole aina helppoa löytää. Minä ja silitysrauta ei olla parhaimpia kavereita, joten plussaa on aina valmiiksi laskeutuvat materiaalit. Laatu puhui taaskin puolestaan, kun valitsin a la LOUKOn mallistosta muutamat ihanat edustusvaatteet mukaan reissuun. Nämä pari eri asukokonaisuutta menee minulla myös nyt kesällä suomessa ja hyvin pystyn yhdistämään myös jakkujen kanssa työpukeutumisena myöhemminkin. A la LOUKO mallistona on naisellinen, laadukas, tyylikäs ja istuva. Se koostuu klassisista sävyistä ja ylellisistä luonnonmateriaaleista. Tämä suomalainen merkki on suunniteltu aikuiselle naiselle. Brändin takana on aivan ihana, aurinkoinen ja valovoimainen nainen Satu Ala-Louko. Täytyy myöntää, että ihastuin hänen persoonaansa jo ennen kuin edes tutustuin näihin asukokonaisuuksiin! Mikä mahtava naisyrittäjä ja pitkänlinjan vaatetusalan ammattilainen. Arvostan!

Järjestin heidän kanssaan aiemmin arvonnan ja blogipostaukseni löytyy täältä. Linkistä pääset katsomaan miten ihanasti sisustettu liike heiltä Oulunkylän Fashion Housesta löytyy. Ja a la LOUKOn nettisivuilta voit kurkistaa lisää heidän kevät/kesämallistosta. Mitkä on sun suosikit?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suvi

Ubud – Balin helmi. Viisi vinkkiä reissuun.

Aurinkoiset terveiset Balilta! Miten nämä reissut aina meneekin niin vauhdilla! Matkastamme viikko oli ensin omaa lomaa Ubudissa ja toisen viikon vietimme Zinzinon kustantamalla palkintomatkalla Jimbaranissa. Olipa hauska huomata, kuinka erilaisia nämä meidän kohteet olivat, energia aivan kuin olisimme vierailleet kahdella eri saarella. Välimatkaa toisistaan oli autolla vain muutama tunti, eli kilometreissä ei paljon mitään, mutta koska liikenne Balilla on aika kaoottista, niin pienetkin etäisyydet kestää taittaa. Ubudia kehuttiin meille etukäteen ja päätimme ottaa sen ensimmäiseksi kohteeksi. Ystäväpariskuntamme oli käynyt siellä jo pari vuotta aiemmin ja nyt mentiin kimpassa. Meille tämä oli Jaken kanssa ensimmäinen kerta Balilla ylipäätään. Ubud osoittautuikin olevan aivan ihana paikka, oikea henkisyyden ja vehreyden mekka.

Meidän hotelli sijaitsi kirjaimellisesti keskellä viidakkoa. Valtavan kokoinen apina kävi vierailemassa usein meidän parvekkeella ja yöaikana sotki sen syömillään hedelmillä. Lähellä olevaan Monkey forestiin emme halunneet mennä, sillä siellä olevat apinat kirjaimellisesti varastaa kaiken. Valtio ei kuulemma ruoki heitä kuin pari kertaa päivässä, joten tästä syystä apinat olivat aggressiivisempia kuin muualla.

Hotellilta oli lyhyt matka Ubudin keskustaan, joten kävelimme päivittäin pitkä matkoja ihastellen Balilaista arkkitehtuuria. Ja voi sitä koristeellisuuden määrää!! Joka paikassa ihan huikeita yksityiskohtia. Jos meillä olisi ollut pyörät alla, niin nämä kaikki olisi jäänyt näkemättä. Upeita rakennuksia ja pieniä temppeleitä oli todella yllättävissä paikoissa. Joka puolella oli ovet auki ihmisten koteihin ja heti ovensuussa erilaiset Buddhapatsaat viestittivät jumalallisuudesta. Temppeleissä käydään uhraamassa ja mietiskelemässä Buddhapatsaiden äärellä. Tavallisia uhreja joita temppeleihin viedään, ovat kynttilät, suitsuketikut ja lootuskukat. Näkyi näissä usein myös ruokaa, savukkeita, sekä rahaa. Meinasin monesti astua näiden uhrilahjojen päälle, kun niitä oli joka puolella , yleensä keskellä katua jonkin ovensuun edessä.

 

Ubudissa on paljon nähtävää ja tekemistä, tässä mun top 5

 

1. Riceterraces

Parhaita nähtävyyksiä Ubudissa on ehdottomasti sen kuuluisat riisipellot. Oli mahtava fiilis vihdoin nähdä nämä livenä. Todella vaikuttavaa ja kaunista! Lisämaksusta pelloille pääsi myös kävelemään. Jätimme tämän kuitenkin tekemättä ja tyydyimme ihastelemaan näitä maisemia etäämmältä.

2. Baliswing

Erilaisia keinuja on Ubudissa joka puolella ja onhan se nyt elämys kun kirjaimellisesti ottaa vatsanpohjasta. Ihanaa ihastella upeita maisemia korkealta käsin ja tuntea se vapaus, ikäänkuin lentäisi. Youtubesta voit katsoa videon mun fiiliksistä keinuun mennessä. Anteeksi kielenkäyttöni… 😉 Oli aika jännää!

3. Ubud Water Rafting

Koskenlasku keskellä viidakkoa. Vierestä kohoaa sata metriä ylöspäin vehreää kalliomaisemaa ja upeita vesiputouksia. Nämä maisemat oli suorastaan pysäyttäviä, saatika mikä hauskuus ja jännitys tuosta koskenlaskusta tuli. Jokaisessa kumiveneessä oli oma ohjaajansa ja hänen lisäkseen meitä mahtui aina kuusi henkeä samaan veneeseen. Välillä hyppäsimme pois kyydistä ja kävimme vesiputousten alla. Hypimme kallioilta jokeen ja taas lähdimme melomaan. Tämä huikea 2,5 tunnin lasku ruokailuineen maksoi meille vajaat 40€ per pää. Ihan must juttu, jos olet Ubudiin menossa! Todella harmittaa, ettei meiltä löytynyt vedenkestävää kameraa.

4. Floating breakfast

Bali on tullut viimeaikoina kuuluisaksi kelluvista aamiaisistaan. Ainakin kerran matkan aikana kannattaa ottaa kelluva-aamupala suoraan altaaseen ja nautiskella se siellä. Vähintäänkin hauska kokemus olla vedessä syömässä. Ja onhan se nyt iso plussa, kun kaikki on niin kauniisti katettu ja laitettu. Mun puhelimesta löytyy super kivoja kuvia ja muistoja tästä hetkestä. Naurua ainakin riitti, eikä nälkäkään jäänyt!

5. Ubud Market

Ihana & kamala paikka. Kokemuksen arvoinen mesta kuitenkin käydä tsekkaamassa, että mitä näistä kojuista löytyy. Rottiin saattaa täällä törmätä, sillä pihoille (turistien katseilta suojaan) on dumpattu valtavat määrät roskia. Markettien kojuista löytyy lattiasta kattoon patsaita, rottinkilaukkuja, koriste-esineitä, vaatteita, paikallisia soittimia, mitä vaan! Tinkaaminen kuuluu toki asiaan ja aloitushinnasta saakin tiputtaa n. 50-70% pois. Ostin täältä muutaman rottinkilaukun ja loput tuliaiset hankin kunnon kaupoista.

Ubud on mielestäni Balin helmi. Käsittääkseni se nousi ihmisten tietoisuuteen hengellisenä keskuksena about 10 vuotta sitten esitetyn Eat, Pray & Love -elokuvan jälkeen. Kaikki henkisyyteen liittyvä, kuten jooga, meditointi ja terveellinen elämä on iso osa Ubudin katukuvaa ja boheemeihin joogatrikoisiin sonnustautuneita länsimaalaisia. Tämä on se paikka mihin eron jälkeen tullaan etsimään itseään. Joka puolelta saa hyvistä raaka-aineista valmistettuja vegaaniruokia ja juomia. Kylä on kirjaimellisesti oikea terveysruokahifistelijän paratiisi. Mun sisäinen hippeys on herännyt jo kauan aikaa sitten, mutta täällä se sai vain vahvistusta. Ubudissa järjestetään paljon henkisyyteen liittyviä retriittejä, puhdistusta ja- parannusta, Bali Spirit festivaalitkin alkoi juuri kun vaihdoimme paikkaa. Olisi ehdottomasti ollut mielenkiintoiset ne kokea.

Meillä oli etukäteen matkalle sovittuna mukaan kuski niille päiville, kun halusimme kokea enemmän. Hän kuskaa pääosin suomalaisia turisteja ja hinnat sovitaan aina etukäteen. Autoon voi huoletta jättää tavaraa, sillä hän on luotettava ja turvallinen. Saimme Artosta suosituksen ystävämme kautta ja hänen yhteystiedot voit tarvittaessa kysyä multa.

Ubud on ehdottomasti paikka mihin vielä palaamme uudemman kerran <3 Ens kerralla ehkä jokin retriitti, jossa voin aamusta iltaan tutkiskella itseäni vegaaniruoasta nauttien 🙂 Jaken kanssa meille syntyi myös uusi unelma. Josko joku talvi voitais viettää koko perheen kanssa Ubudissa suomen kylmä ja pimeä talvikausi. Tehdä sieltä käsin töitä netin välityksellä Kumbayata laulaen.

 

Suvi

Kuinka kertoa lapselle isän kuolemasta?

Tällaisena minä sinut muistan 💫Toivottavasti olet nyt hyvässä paikassa.
Peter Jurvélius 1.10.1975-24.3.2019.
Vaikea kotiinpaluu meillä nyt edessä. Olemme aivan järkyttyneitä ja surun murtamia täysin yhtäkkisestä lähdöstäsi.
Jäämme Alessian kanssa kaipaamaan. Muistan puhua susta tyttärellemme usein, niin että hänkin sinut aina muistaa ❤️
Teen parhaani, että hänestä kasvaa upea, vahva nuori nainen. Kiitos, kun annoit maailman tärkeimmän ja rakkaimman lahjan 🙏🏽
Jäät elämään hänessä!

Alessia 5v. on puhunut viime aikoina paljon kuolemasta. Ollut huolissaan siitä että eihän me vaan kuolla. Jonkinlainen kehitysvaihe varmaan menossa ja uskon, että jokainen lapsi pohtii näitä jossakin kohtaa elämäänsä. Meille on annettu nyt vähän isommalla kauhalla, sillä ensin tuli meidän keskenmeno, sen jälkeen mun vanhempien luona olevat kissat jouduttiin lopettamaan ja jopa tytöille Voice of Finlandista tuttu tuomari lähti. Olemme viime aikoina lasten kanssa puhunut paljonkin kuolemasta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Selkeästi asia heitä askarruttaa, joten olemme koittaneet auttaa ja olla avoimia asiasta. Pienten lasten on vaikea ymmärtää kuolema käsitteenä. Ja etenkin se lopullisuus, ettei kuollutta fyysisesti enää ole, vaan hänestä jää muisto sydämeen.

En olisi ikinä uskonut mihin paikkaan joudun. Kesken meidän Balin työmatkan sain suru-uutisia Suomesta. Yöllinen puhelu kertoi että Alessian isä on yhtäkkiä menehtynyt. Emme edes tiedä vielä mitä tapahtui, muuta kuin ettei hän aamulla enää elvyttämisestä huolimatta herännyt. Peter oli matkalla ystäviensä kanssa Tukholmaan tarkoituksenaan osallistua johonkin siellä olevaan tapahtumaan. Vain 43-vuotiaana tuli hänen aikansa lähteä. Kenenkään vanhemman ei mielestäni kuuluisi lastansa joutua hautaamaan. Isoimmat halit myös hänen nykyiselle avovaimolleen! Kamala paikka jäädä yksin.

En voi edes kuvailla niitä tunneskaaloja, mitä omassa shokkitilanteessa kävin läpi. Eihän tällaiselle järkytykselle löydy sanoja. Minulle edelleenkin tärkeä ex-aviomies ja rakkaan lapseni isä ei ole enää täällä. Valtavan suuri suru ja epäusko lamaannutti. Erityisesti mietteissä tietenkin Alessia ja hänen tunteet. Miten lapsi ottaa isänsä kuoleman? Kuinka se vaikuttaa hänen kehitykseen ja kasvamiseensa? Kuinka saisin oltua paras mahdollinen vanhempi ja kuinka ylipäätään suojella tytärtäni. Työmatka oli vasta alussa ja se piti vetää ns. kunnialla loppuun asti. Muutama päivä meni itsellä itkeskellessä, mutta tein toisaalta myös tietoisen päätöksen siirtää suru nyt hetkeksi syrjään ja kohdata asia sitten yhdessä Alessian kanssa kun olen kotona. Mitään en voinut julkisesti asiasta ennen kotiinpaluuta sanoa, sillä Peterin kuolema ei missään tapauksessa olisi saanut kantautua lapsen korviin. Halusin ehdottomasti olla itse viemässä suru-uutiset hänelle, sillä hänen vanhempana, turvallisena aikuisena koin, että se oli minun tehtävä ne hänelle kertoa.

Googlailin reissussa paljon sitä kuinka pienelle lapselle kertoa oman vanhemman kuolemasta. Liian vähän aiheesta on kirjoitettu. Yksi selkeä neuvo kuitenkin nousi; älä koskaan sano lapselle että ihminen nukkui pois. Silloin hän ei uskalla enää itsekään nukahtaa ja paljon erilaisia uniongelmia & painajaisia on tiedossa. Poliisi, työkollegani on kohdannut paljonkin näitä tilanteita ja keskustellessamme sanoi, että on tärkeä antaa lapselle nimeomaan sanat, että henkilö on kuollut. Jos lapselle annetaan jotakin epämääräistä kuten ”tuli hänen aika lähteä”, niin lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi ja jätetyksi.

Kerkesin aika paljon prosessoimaan Peterin kuolemaa jo Balilla, joten pahin shokki itseltäni on nyt hävinnyt. Tein etukäteen kyselyä jo tarhan päähän, että selvittävät mistä saadaan Alessialle kriisiapua kun tulemme kotiin. Tällaiseen järkytykseen ei voi mitenkään valmistautua, ja että omasta lähipiiristä joku lähtee näin aikaisin! Ja etenkään että se on lapsen oma isä. Eihän tätä asiaa voi täysin vieläkään käsittää! Alessia oli juuri lomamatkamme alun isällään hoidossa ja olisi mennyt sinne mummilassa olon jälkeen takaisin, kun Peter tullut risteilyltä. Sen sijaan Balilta palatessani minun piti kertoa 5-vuotiaalle lapselleni, että hänen isänsä on kuollut. Eilinen oli varmasti yksi elämäni vaikeimmista paikoista.

Kerroimme lapselle mahdollisimman rehellisesti kaiken mitä asiasta tiedämme. Odottelemme itsekin viranomaisilta tietoa, jotta tietäisimme mitä tapahtui, joten sanoimme että epäilemme jonkinlaista sairauskohtausta. Kukaan ei voinut asialle mitään ja tämä ei ole kenenkään syy. Kuolema on osa elämää, samoin kuin syntyminen. Peterillä on varmasti nyt hyvä olla ja hän on entistäkin paremmassa paikassa. Hän katsoo meitä yläilmoista ja elää sydämissämme. Alessia on tämän päivän lähetellyt niin ääniviestejä, kuin erilaisia sydämiä Peterin Messengeriin ja Whatsupiin. Sydäntä raastavaa katsoa vierestä. Kuulemma jos laittaa tarpeeksi sydämiä isille, niin hänen silmät aukeaa.

Eilen, kun kerroimme asian tuli Alessialta ensin täyttä kurkkua suoraa huutoitkua. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun hän rauhoittui, jopa hymyili. Sitten taas myöhemmin tuli itkua surusta ja ikävästä. Hetken jälkeen hän puhui isänsä kuolemasta samalla tavalla kuin että mitä tänään syötäisiin. Varmasti hän on siis vielä todella shokissa ja toki 5-vuotias lapsi ei täysin edes voikaan ymmärtää. Erin sai uutiset samaan aikaan ja oli se kova paikka hänellekin. Hän muistaa Peterin myös omana varaisänään, silloin kun olimme vielä yhdessä.

Olin valmistautunut siihen että viime yönä heräiltäis ja nukuttais huonosti, mutta yö menikin täysin normaalisti. Annoin tytöille meidän luonnonmukaista tuotetta nimeltä Viva, se auttoi heitä rauhoittumaan ja nukkumaan. Molemmat neidit veti 9-10 tunnin yöunet ja heräsi aamulla hyvillä mielin.

Kuolema on asia mikä on vaikea pukea sanoiksi. Suru on kaunis, mutta synkkä vieras. Aivan järjetön ikävä jää monilla! Osa teistä lukijoistakin varmaan muistaa hänet aiemmista postauksistani.

Olen niin kiitollinen maailman ihanimmasta lapsesta! Alessia on paras lahja, mitä Peter kävi omassa elämässään luomassa. Samoin Alessialle rakas isoveli Danito jää kaipaamaan isäänsä. Nyt meillä onkin tärkeä tehtävä huolehtia, että saadaan pidettyä sisarukset läheisinä, vaikka lenkki puuttuukin välistä. Olen päättänyt olla tyttärillemme mahdollisimman avoin ja totuudenmukainen. Isää saa ja pitää kaivata. Suru kuuluu asiaan, enkä sitä peittele itseltänikään. Uskon, että Alessia on sen ikäinen, että tulee isänsä muistamaan. Ja lupaan häntä auttaa kyllä siinä, ettei isäänsä ikinä unohtaisi. Rakkaan isän muistoa pidetään yllä ja halutaan säilyttää tärkeät sukulaissuhteet entistä lähempänä. Sytyttelemme hänelle välillä kynttilöitä ja keskustelemme ylös taivaaseen. Teen parhaani siinä, että saan kasvatettua tyttärestämme upean ja vahvan nuoren naisen.

Haluan koko sydämestäni kiittää kaikkia rakkaita ystäviä ja Insta seuraajiani teidän antamasta tuesta ja avusta. Olemme saaneet ihan valtavasti viestejä ja suruvalitteluita. Kiitos kannustavista ja rohkaisevasta sanoista, ne merkitsee meille enemmän kuin edes tiedätte. Olen kiitollinen että meidän tukiverkosto on laaja, se jos mikä auttaa selviämään tästä tragediasta. Emme ole yksin. Ja moni onkin sanonut, että onneksi meillä on Jake. Hän on ottanut isän roolin täysin omakseen jo neljä vuotta sitten, joten miehen malli Alessialle on olemassa. Toki mikään ei korvaa biologista isäsuhdetta ja heidän välistä rakkauttaan. Mutta olen kiitollinen että kasvattajana saan jakaa vastuun vastedeskin, enkä siksi koe, että Alessialta jäisi tunnetasolta mitään puuttumaan.

Vielä ennen reissuumme lähtöä Peter toivotti meille hyvää matkaa ja muistutti nauttimaan Balista. Olisinpa osannut sanoa jotakin muutakin kuin ”kiitos, nyt täytyy mennä”.

Se olikin hän kenen täytyi mennä ❤️

 

Syvässä surussa Peterin muistoa kunnioittaen

Suvi & perhe

Terveiset Balilta!

Aurinkoiset lomaterveiset! Yhteydet täältä on heikot, joten reissun jälkeen luvassa useampia Baliaiheisia postauksia ☀️

Multa on kyselty mm. erilaisia matkailuvinkkejä. Ajattelinkin jakaa teille hyviä tärppejä mitä kokea Ubudissa. Siellä vietimme ensimmäisen viikon ja oli aivan mahtavaa!!

Oman postauksen ansaitsee myös sisustusmatkaajan parhaimmat ostokset. Tämähän onkin meinaan sisustajien taivas! Ei edes tullut mieleen, että voisin tehdä näin upeita löytöjä.

Kuullaan pian!

Suvi

Kiitos <3

Tässä kohtaa ei tunnu oikealta tehdä heti uutta blogipostausta edellisen jälkeen, vaan ensin haluan tulla sanomaan, että kiitos! Kiitos kaikista kauniista sanoista ja välittämisestä edellisen, aika arkaluontoisenkin postaukseni suhteen! Olen saanut yhteensä satoja viestejä niin Facebookin kuin Instagramin puolelta, sekä joitakin myös täältä blogin kautta. Ihmiset ovat avautuneet omista kokemuksistaan ja kertoneet, mitä kaikkea heillä on keskenmenoissa sattunut. Kuinka yleistä tämä onkaan! Oma postaukseni on tuonut valtavasti vertaistukea niin minulle kuin lukijoilleni. Koen tärkeänä, että asiasta puhutaan ja useiden ihmisten kanssa kokemuksemme onkin tuoneet meitä lähemmäs toisiamme. Olen onnekas ja etuoikeutettu, kun minulla on näin ihania ja hyväsydämisiä ihmisiä ympärillä. Kiitos kun olette!! Arvostan jokaikisen tykkäystä, kommenttia, yksityisviestiä ja puhelua.

Nyt on aika ottaa omaa rauhaa, omaa lomaa. Instagramistani voi seurata meidän seikkailuita, kun tällä kertaa on suunta kohti Balia <3 Kyseessä itseasiassa edustamamme firman kustantama työmatka, mutta hetki saadaan rauhoittua ennen sitä.

 

Suvi

 

Tuulimunaraskaus

Instagramissa on nyt muutaman viikon kiertänyt haaste, missä ihmiset kertovat 5 random faktaa itsestään. Monet ovat kirjoittaneet aika henkilökohtaisiakin asioita ja niitä on ollut kiva lukea. Haasteen saadessani mietin, että kerronko nyt sellaisia faktoja, että juusto pitää mun mielestä aina olla kalkkunan päällä, eikä toiste päin, vai avaudunko nyt enemmän minäkin. Hetken pohdinnan jälkeen päätin, että ehkäpä minä voin nyt kertoa mitä meille hetki sitten tapahtui. Asiasta puhutaan meinaan aivan liian vähän, vaikka näitä kokemuksia onkin niiiiiiiiin monilla!

Postaukseni löytyy täältä. Sain asiasta paljon kannustavia ja ihania kommentteja, sekä yksityisviestejä. Useampi ihminen toivoi, jos kirjoittaisin asiasta kokonaisen postauksen. Tämä onkin nyt sitten toivepostaus ja ajattelin, että jos joku vaan tekstistäni saa apua, niin loistavaa.

Fakta 5, kirjoitin näin ” Meille oli tulossa kesävauva, tai niin me luultiin. 10. viikon odottamisen ja järisyttävän raskauspahoinvoinnin jälkeen ultrassa selvisi, että kyseessä olikin tuulimuna. Keskeytys tapahtui lääkkeellisesti ja tammikuussa suru lamaannutti hetkeksi suunnitelmat. Itseäni helpotti ymmärrys siitä, kun minulle kerrottiin, että jos haluamme enemmän kuin kaksi lasta, niin keskenmenot kuuluvat sinne väliin. Luotan siihen, että kaikella on tarkoitus. Uskon ja toivon, että meille tämä lahja vielä suodaan”.

 

Ihana uutinen

Päivää ennen Dubaihin lähtöämme teimme plussatestin. Tiesin tosin jo viikkoa ennen testin tekemistä olevani raskaana. Olimme luonnollisesti asiasta aivan äärimmäisen onnellisia. Olen aiemminkin kirjoittanut lasten tekemisestä postauksen “Elämänmakuista elämää – onko lapsiluku täynnä? Hassua, että minähän olin pitkään sitä mieltä, että omat lapseni on tehty. Suhteemme alussa kerroin, että en mene naimisiin, enkä tee enää lapsia. Jake näki asian toisin ja kertoi minulle menevänsä naimisiin ja tekevänsä lapsia 😀  Useamman vuoden kypsyttelyn jälkeen, en voi enää edes ymmärtää, miksi ajattelin niin. Se johtui varmasti aiemmista kokemuksista ja suhteistani ylipäätään. En voinut edes kuvitella, että Jaken kaltainen mies on olemassa. Meidän arki on vaivatonta, ihanaa ja onnellista, rakkauden täyteistä. Jatkuvaa iloa ja naurua, hyvää oloa. Toisen kanssa on niin helppo olla ja olemme samalla parhaat ystävät. Silti intohimoa ja huomionosoituksia ei puutu, ei edes näin reilun neljän vuoden jälkeen. Luotamme toisiimme täysillä ja luotan täysillä myös meidän yhteiseen elämään. Ei ajatustakaan, etteikö Jake olisi se kliseinen `the one´.

Meillä oli reissussa pieni, suuri salaisuus <3

 

Turvotus tuli HETI!

 

Bloggaamisen varjopuolet

Olen kirjoittanut mun blogia nyt kahdeksan vuotta ja elämäni on paikoittain ollut värikästä. Itselleni kaikki kokemukset ja koettelemukset on olleet äärimmäisen arvokkaita ja rikkaita. Tuntui kohtuuttomalta, kuinka minun ja Jaken suhteesta pistettiin ivallisia vedonlyöntejä käyntiin. Että kauankohan tämänkin suhde kestää ja koskakohan on lapsi jo seuraavankin kanssa!!? No nyt olis, jos kaikki olis mennyt kuten toivottiin! Tässä siispä taas palstoille keskusteltavaa :/ Käsittämätöntä, että jotkut ihmiset voivat toivoa toisille niin paljon pahaa! Blogin varjopuolia on se, että elän julkista elämää, vaikka en olekaan julkisuuden henkilö. Minulla on takana vain kaksi aiempaa suhdetta, joista ensimmäinen kesti 11 vuotta ja toinen 3 vuotta. Ekasta tuli Erin ja toisesta Alessia. Mitään en siksi kadu, ja asiat on menneet kohdallani kuten on tarkoitettu. Ehkä nyt kaikki ne epäilijät ja muut vedonlyöjät voivat keskittyä omaan elämään ja antaa meidän elää omaamme. Eihän se ole kenenkään muun asia ole kenen kanssa kotini rakennan ja montako lasta meille suodaan. Elän omannäköistä, ihanaa ja vauhdikasta elämää <3 Uskallan elää ja olla rohkea!

 

Raskauspahoinvointi ja raskauden keskeytys (älä lue jos et halua kuulla liian yksityiskohtaista tietoa)  😉

Dubain reissun jälkeen se alkoi. Ensin perheeseemme tuli oksennustauti, joka kävi meidät kaikki läpi. Itse olin niin heikossa hapessa, että olin peräti tiputuksessa asti. Kamalinta oli se, ettei tauti mennyt ollenkaan ohi, vaan vaihtui lennosta raskauspahoinvointiin. Makasin koko joulukuun kirjaimellisesti sohvalla ja ryömin vessaan. Vain muutamia päiviä olotila oli parempi ja niinä päivinä pääsin jopa käymään jossakin. Kotona ollessani vain söin! Söin, söin ja söin, sillä se oli ainoa asia, mikä edes hetkellisesti helpotti pahinta kuvotusta. Ainoastaan nukkuessa oli hyvä olo. Muuten pahoinvointi kesti koko päivän, yleensä päivää ja iltaa kohden vain paheni. Laskin päiviä ja laskin viikkoja, että koska se 12 olisi täynnä ja olis edes toivon kipinä siitä, että olo helpottaa. Viikolla 10 hakeuduin lääkärin vastaanotolle vatsakramppien ja kipujen takia. Siellä ultratessa selvisi, ettei kohdussa ollutkaan ketään! Asia tuli meille luonnollisesti täysin puskista, sillä aiemmin onnistuneiden raskauksien takia en osannut edes epäillä, että joku voisi olla pielessä. Pahoinvointi oli kovempaa kuin Eriniä ja Alessiaa odottaessa. Mietimme, että jos siellä vaikka olis kaksoset 😀 Näimmekin suurentuneen, mutta tyhjän kohdun monitorista ja lääkäri antoi diagnoosinsa, sekä pahoitteli, ettei palkintoa ollut luvassa. Pidimme toisiamme kädestä kiinni ja kyyneleet tuli molempien silmäkulmiin, rutististaessamme lujaa. Itkin ääneen. Tulee itseasiassa itku nytkin, kun kirjoitan tätä, mutta hyvä niin, sillä tämä on terapeuttista. Se hetki meidän välillä oli koskettava ja surullinen, mutta kaunis. Vaikea edes kuvailla, miten kaikki nämä tunteet voi olla läsnä samalla hetkellä.

Sain yksityiseltä lähetteen Naistenklinikalle ja vielä meni useampi päivä, ennen kuin pääsin lääkkeelliseen keskeytykseen. Nämä päivät tuntui ikuisuudelta!! Itkua väänsin pahasta olosta ja etenkin siitä, kun se olikin nyt turhaa. Tuntui kohtuuttomalta kärvistellä raskaudesta, mitä tavallaan ei ollut olemassa. Vihdoin Naistenklinikalle päästyäni he katsoivat tilanteen uudelleen, ottivat tarvittavat kokeet ja näytteet, sekä vihdoin sain sen odottamani lääkkeen tyhjennystä varten. Seuraavana päivänä kovan verenvuodon yhteydessä pahoinvointi loppui kuin seinään! Mikä helpotus! Selvisin onneksi ilman isompia tiputtelukipuja ja epäilin pitkään, että tulikohan sieltä nyt kaikki ulos. Ensin tuli paljon, sitten seuraavina päivinä ei mitään ja viikon päästä taas paljon. Mitään jälkitarkastusta ei tehty, vaan neuvona oli neljän viikon päästä tehdä negatiivinen raskaustesti ja odotella seuraavia kuukautisia. Tein työtä käskettyä ja vielä kuukaudenkin päästä tikku näytti plussaa. Ei näistä raskaushormoneista näin vaan eroon päästä! Keskenmeno ei yllätyksekseni ollutkaan mikään läpihuutojuttu! Ensin ajattelin, että silleen suit sait sukkelaan hoidetaan homma vaan nyt äkkiä ohi, jotta pääsisi jatkamaan normaalia elämää. Ehei…! Sillä tiputtelua jatkui monta viikkoa ja asia oli jatkuvasti siksi mielessä.  Meni lähemmäs 6 viikkoa ennen kuin ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen alkoi.

Aina vain se viiva näkyi

 

Asian käsittely

Selvittiin Jaken kanssa ajatuksesta aika nopeasti ja uskomme molemmat vahvasti siihen, että luonto hoitaa. Tätä ei ollut nyt meille tarkoitettu. Tottakai kesävauva ajatuksesta luopuminen satutti ja se itketti. Olihan siitä tullut meille jo uusia suunnitelmia, uusia unelmia mitä vauvan ja koko perheen kanssa sitten tehdään. Jakelle tämä olisi ollut se ensimmäinen biologisesti oma lapsi. Ja voi sitä onnea, mikä hänellä oli ja kuinka hän lähimmille ystävillemme puhui niin kauniisti tulevasta lapsestamme. Ja etenkin mikä riemu meidän lapsilla oli! Heille oli pakko kertoa jo aikaisessa vaiheessa, sillä äiti vaan makasi sohvalla, eikä kyennyt muuta tekemään. Tytöt ovat viimeiset kaksi vuotta puhunut meille vauvasta taukoamatta. Se on leikeissä, unissa, piirrustuksissa, ajatuksissa ja sanoissa. Ja voi sitä pettymyksen ja itkun määrää, kun ei vauvaa nyt tulekaan. Alessia on pukenut sanoiksi lauseen “mun sydän on rikki” ja tätä hokee meille aina toisinaan. Kerran sanoi minulle, että olen myös huono ihminen, kun vauva ei tulekaan. Olemme parhaalla mahdollisella tavalla koittaneet auttaa heitä menetyksen yli, sillä Alessia etenkin on ottanut asian rajummin, kuin isosiskonsa. Toisaalta hyviä elämänoppeja nekin, ettei kaikki elämässä aina mene, kuten on suunniteltu ja pettymyksiäkin joutuu kohtaamaan. Aina kaikki järjestyy ja yleensä vielä parhaiten päin. Se että minulla on jo kaksi tervettä, ihanaa, rakasta tyttöä auttoi itseäni toipumaan luopumisen ajatuksesta. Sekä erityisesti helpotti nuo sanat, kun hoitaja kertoi että “keskenmenot kuuluu ihan jo tilastollisestikin väliin jos lapsia toivotaan enemmän kuin kaksi”. Ja niinhän niitä on omassa lähipiirissänikin vaikka kuinka paljon, etenkin niillä, kenellä lapsia on useampia. Positiivisesti ajateltuna on hienoa, että oma kroppa pääsi monen vuoden jälkeen taas treenaamaan raskautta ja toivotaan, että pian tärppäisi uudelleen. Kamalaa, jos tämä olisi ollut se ensimmäinen kokemus ja näinhän sitä monilla on. Keskenmenot on niin tavallisia ja yleisiä, mutta silti niistä puhutaan kovin vähäsen. Itse päätin, etten tee tästä itselleni nyt mitään isoa juttua ja voin olla asiasta avoin myös keskusteluissa. Tämä on osa elämää, näin nyt vain kävi ja toivotaan, että meille perheenlisäystä vielä suodaan. Kiitollisuus on näin jälkikäteen päällimmäisenä ajatuksena. Voimme ylipäätään raskautua yhdessä ja kun näin tapahtuu, niin olemme asiasta enemmän kuin onnellisia. Asia ei missään nimessä ole ollut itsestäänselvyys, mutta nyt se on sitä jopa entistä vähemmän.

 

Paljon tsemppiä, voimia ja lämpimiä halauksia kaikille teille, jotka olette käyneet keskenmenon läpi. Ette ole asian kanssa yksin, vaan vertaistukea on tarjolla aivan valtavasti! Itse kannustan puhumaan asiasta rohkeasti, eikä missään nimessä ainakaan auta syytellä itseään. Nämä on asioita, mille kukaan meistä ei voi mitään.

En voi kuin ihailla ja kunnioittaa ihmisiä, miten sitkeitä ja toiveikkaita monet yrittäjistä on. Pidetään kiinni omasta unelmasta <3

 

Suvi

 

 

 

Minä ja ketoosi

Vuoden alusta monet toivovat elämäänsä useammallakin eri osa-alueella muutosta. Toivotaan, että tuleva vuosi olisi parempi kuin edellinen. Harvoin asiat muuttuu itsestään, vaan muutos ja ylipäätään halu muutokseen pitää lähteä meistä itsestämme.

  • Mitä minä haluan?
  • Haluanko jatkaa työssä mihin en ole tyytyväinen?
  • Haluanko enemmän aikaa tai rahaa?
  • Kauniimman vartalon ja eroon ylimääräisistä jenkkakahvoista?

Hep! Tämä jälkimmäinen iskee muhun joka vuosi. Omaan työhöni olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta kroppaa vois aina kiinteyttää. Ja olishan se nyt kiva mahtua omiin vaatteisiin sen sijaan, että ne jää käyttämättä. Minä siis kuulun niihin ihmisiin, jotka aloittaa laihduttamaan joka vuosi! Kohtalotovereita anyone? Aina tammikuussa se alkaa ja jopa hieman nautin itseni kiduttamisesta. Ja kyllä, tiedän, mitä laihdutuskuureista sanotaan.

Viime vuonna testasin ensimmäistä kertaa ketogeenistä ruokavaliota. Se tuntui silloin aika tuhdilta ja hieman jopa ällöttävältä. Tuntui, että kaikki se rasvan määrä teki ruokailuistani lähinnä oksettavaa. Kaipasin raikkautta, hedelmiä ja marjoja. Saamani tulokset kuitenkin innosti ja sain about parissa kuukaudessa tiputettua painosta 5,5 kiloa. Ketoosi kuitenkin lopahti maaliskuussa tulleeseen firman tarjoamaan ulkomaanmatkaan, enkä enää sen jälkeen saanut itseäni ruotuun. Elämä otti taas haltuun, kun ei päättäväisyys riittänyt. Ja jos jokin asia ei ole rutiininomaista, niin se päätös täytyy tehdä joka päivä uudelleen. Hampaiden pesu on rutiini, vaatteiden päälle pukeminen on rutiini, mutta ketoosiruokavalio ei ollut ehtinyt tuossa ajassa vielä rutinoitumaan. Tavoitteenani oli 10 kilon painonpudotus, mutta homma jäi sitten puoleen väliin.

Tällä kertaa en ole asettanut itselleni painon suhteen tavoitteita. Olen päättänyt pysyä tällä ruokavaliolla siihen asti kun hyvältä tuntuu. Ulkonäön sijasta keskitynkin nyt omaan hyvään olooni ja ehkä ne kilotkin saa sitten kyytiä sen myötä. Nyt on ketoosia takana 2,5 viikkoa ja vointi on erinomainen. Päänsärkyä oli vain ensimmäisenä päivänä, eikä sen jälkeen ole palannut. Ketoosiin pääsin jo neljässä päivässä aloituksesta, toki se syvenee koko ajan matkan varrella. Apteekista ostin jo vuosi sitten ketoositikkuja ja onkin innostavaa nähdä, mikä oma tilanne milloinkin on. Päätin antaa tälle ruokavaliolle uuden mahdollisuuden, sillä löysin hyllystäni asiaan erikoistuneen kirjan ja innostuin taas täysin! Tämä kirja oli aivan älyttömän mielenkiintoinen ja suorastaan ahmin sen läpi. Parantava ketoosi kertoo kuinka paljon ihmiset ovat saaneet tästä ruokavaliosta apua esim. omiin sairauksiin. Kirjassa käydään läpi niin ketoosin historiaa, ketoaineiden parantavaa voimaa, hiilareita, proteiineja, hyviä rasvoja, gluteenittomuutta  jne. Kirjan lopussa on myös paljon reseptejä ja oikein harmitti, kuinka vähän viimeksi osasin ruoan tekemisessä soveltaa. Tällä kertaa olen päättänyt, että valmistan ateriani vain hyvistä raaka-aineista ja jätän mm. pekonit kaupan hyllylle. Kun ruoka on oikeasti laadukasta, en koe sen olevan ällöttävää. Ja yksi asia mikä pitää muistaa on lisäravinteet! Ne on onneksi itselläni kunnossa ja vedän vegaani Balanceöljyä “kaksin käsin”. Magneesiumit löytyi kaapista jo valmiiksi ja kaliumin kävin ostamassa hetki sitten.

 

 

Kiloja on tässä 2,5 viikossa lähtenyt vasta yksi, mutta senttejä vyötäröltä useampia. Ja mikä ihaninta, se jatkuva turvotus on hävinnyt! Jos ei pian ala paino tippumaan, niin kokeilen lisätä rasvan määrää. Voi siis olla, että olen syönyt jopa liian vähän rasvaa. Mikään asiantuntija en ole ja lähinnä nyt testailen mikä itselle sopii ja mikä toimii. Mutta kuten sanoin, niin laihduttamisesta en ota nyt stressiä.

Olisi muuten kiva kuulla teidän ketoosikokemuksia?

Jos hiilariton ruoka innostaa, niin kannattaa tulla seuraaman mun Instaa ja tarkemmin sanottua storya. Siellä jatkuvasti päivän kokkailuja ja testaamiani ideoita. Olen ihan yllättynyt, kuinka paljon positiivisia kommentteja olen saanut ruoanlaittoni suhteen. Ja reseptejä kysellään kans jatkuvasti. Tässä muutamat eväät, mitä on tullut tehtyä.

 

 

 

Myös yrttejä käytän paljon <3 Mieheni tuo aina perjantaisin kukkakimpun sijasta yrttikimpun 🙂

 

Ens kuussa firma vie meidät taas vuosittaiselle matkalle ja tällä kertaa reissu sijoittuu Balille. Olen tätä jonkin verran pähkäillyt nyt ketoosin kannalta, koska viime vuonna koko homma kosahti tuohon reissuun. Elämästä pitää mielestäni nauttia ja on vaikea ajatella, että olisin täysin ilman hiilareita koko matkan. Voin vain kuvitella kuinka paljon syömiset koostuu mm. tuoreista hedelmistä, mitä Balilla on pilvin pimein. Ja jos kieltäytyminen aiheuttaa enemmän harmistusta kuin hyvää, niin toimin sen mukaan. Tärkein osuus tuleekin nyt siinä, että riittääkö selkäranka laittaa itsensä ruotuun taas reissun jälkeen, vai toistuuko viimevuotinen kaava. Mielenkiintoista itsetutkiskelua luvassa. Ainakin täytyy tuo kirja ottaa taas uudemman kerran käteen ja koittaa tehdä päätöstä sen avulla.

 

Tsemppiä kaikille ketoileville ja laihduttaville! Me pystytään tähän! <3

Suvi

 

PS. Jos on laadukkaat omegat hakusessa, niin mun verkkokaupassa voi käydä tutustumassa.

PPS. Tässä viime vuoden ketoosivideopäiväkirjaa. Hauska huomata, että erilainen olotila tällä kertaa.