Suorastaan inhoan tätä otsikkoa! Raskaus ja maailmantuska ei ikipäivänä kuuluisi samaan lauseeseen! Eletään kuitenkin niin erikoisia aikoja, että koen kantavani valtavaa taakkaa harteillani. Joku muukin raskaana oleva jota ahdistaa tämä meno? Nyt on raskauden viimeinen kolmannes käynnissä ja tällä hetkellä olemme viikolla 29. Laskettuun aikaan on alle 3 kuukautta! Itsestäni tuntuu, että ennen vauvan saapumista olisi vielä tsiljoona asiaa tehtävänä. En koe olevani lähellekään valmis, etenkään kun katson tätä maailman meininkiä.

Raskausvaivoja ja harjoitussupistuksia

Joka raskauden vaiheessa tuntuu olevan omat haasteensa. Pääpiirteittäin kaikki on mennyt hyvin ja saamme olla kiitollisia, miten hienosti kaikki on. Vihdoin olemme raskaana! Vauvaa toivottu monta vuotta ja nyt raskaus jatkui.

Alkuraskaus oli yhtä pahoinvointia. Ihan jäätävä olo ja yrjötys 24/7 koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Kun viikko 13 tuli, niin raskauspahoinvointi loppui kuin seinään. Luojan kiitos! En tiedä miten sitä yökötystä olisi enempää kestänyt.

Monta viikkoa meni välissä hyvin ja ilman sen kummenpia vaivoja, kunnes raskauden toisella kolmanneksella meidän häiden jälkeisellä viikolla (rv24) alkoi harjoitussupistukset. Huh, että oltiin onnellisia siitä, kun ehdittiin nauttia meidän täydellisestä hääpäivästä hyvin olotiloin, ilman mitään vaivoja. Harjoitussupistuksia tuli joitakin viikkoja takaperin niin tiuhaan, etten kyennyt kävelemään edes sadan metrin matkaa. Kauppakeskus Redissä ollessani olin ihan varma, etten selviä kotiin asti, vaikka koti oli lähes vieressä. Lepo tuli siispä tarpeeseen ja olen koittanut kuunnella omaa olotilaa. Tällaiselle menevälle tyypille ollut vähän haaste osata rauhoittua, etenkin kun tekemistä olisi niin paljon. Käytiin harjoitussupistusten jälkeen toki neuvolassa tarkistuttamassa, että paikat on edelleen kiinni ja kaikki on hyvin. Tällä hetkellä ei ole ollut ongelmaa enää tämän asian kanssa.

Matalat rauta-arvot ja ferritiini?

Nyt myöhemmillä viikoilla on ollut milloin mitäkin haastetta. Tuntuu, että kun yhdestä vaivasta pääsee eroon, niin seuraava on jo tulossa. Toisinaan pyörryttää kun tuntuu että happi loppuu. Pelkästään kasvomaskien näkeminen ihmisten kasvoilla saa mut voimaan pahoin. Jatkuvasti hengästyttää ja väsyttää. Neuvolassa viime viikolla selvisi, että mun hemoglobiiniarvot laskeneet joka kerta, nyt ne oli enää 104. Eilen kävin sitten mittauttamassa ferritiiniarvot ja nyt odotellaan tuloksia. Edellisen kerran mittautin ne puolitoista vuotta sitten ja silloin tuloksena oli 49. Sen jälkeen olen koko ajan syönyt rautaa, mutta taas on sellainen fiilis, ettei ne kovin korkeat voi olla. Olenhan saanut tuon edellisen mittauksen jälkeen myös kolme keskenmenoa, joista kahdessa jouduttu tekemään jopa lääkkeellinen tyhjennys. En ollenkaan ihmettelisi, vaikka varastorautatasot olisi tyhjät. Jos ferritiini on vieras käsite niin kannattaa käydä tutustumassa. Mm. Facebookissa on tosi hyvä sivusto; Raudanpuute ilman anemiaa. Nyt vaan toivon, että joku lääkäri ottaa mun väsymyksen tosissaan, onneksi minä osaan tarvittaessa kyllä vaatia. Suomessa valitettavan monet lääkärit ei ota rauta-asioita ollenkaan vakavasti. Vika on kuulemma ennemminkin korvien välissä! Tuntuu vallitsevan sellainen ajatus, että paljon puhutut ferritiiniasiat mielletään pikemminkin muoti-ilmiöksi. Se että pääsisi rautainfuusioon vaatii usein paljon taistelua. Harvoin jo valmiiksi väsyneet ihmiset jaksaa sitä taistelua käydä. Jotenkin koko asia on meillä aivan retuperällä.

Korona ja raskaus

En tiedä laittaisinko oman ärsytykseni matalien rauta-arvojen, raskaushormonien vai Koronatilanteen piikkiin. Mua harvoin ottaa aivoon, mutta viime viikkoina olen kokenut monenlaisia tunteita. Harteillani on yhdellä sanalla kuvattuna; maailmantuska. Olen jotenkin ottanut tosi raskaasti kaikki mitä täällä tällä hetkellä tapahtuu. Tunnen kiukkua, raivoa, surua, pettymystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Maailma tuntuu valheelliselta ja pahalta paikalta. Media on pelottelullaan kääntänyt ihmiset toinen toisiaan vastaan ja taas on vapautta alettu rajoittamaan. Syyttävät sormet osoittelee milloin ketäkin ja jokaisen itsemääräämisoikeus on uhattuna. Tähän hulluun tilanteeseen meillä on tulossa uusi elämä ja se aiheuttaa toisinaan suorastaan ristiriitaisia tunteita.

Ympärillä on niin paljon epäkohtia mihin tekisi mieli puuttua. Asioita mistä tekisi mieli taistella. Kuulun siihen porukkaan joka kyseenalaistaa monia asioita ja joka ei automaattisesti mene massan mukana. Välillä se rooli on raskas kun haluaa tutkia ja selvittää. Sitten taas tutkia ja selvittää, miettiä asioita eri näkökulmista ja mitä arvoja itse edustaa. Olen huomannut, että mitä enemmän paskaa tonkii, niin sitä enemmän se haisee. Mun on mahdoton ottaa tosissaan kaikkea tätä hysteriaa. Ei vaan mene läpi tämä vauhkoominen ja median jatkuva julistaminen altistuneiden määrästä. Tässä sentään yksi asiallinen artikkeli Suomenkuvalehdestä.

Korona ja synnytys

Olin alkuraskaudessa joka ikisessä ultrassa yksin. Miestä ei laskettu mukaan ja se jos mikä aiheutti suuria vihan tunteita. Ihan kamalaa edes ajatella jos nyt taas synnytyksen lähestyessä aletaan rajoittamaan isien oikeuksia. En voi sanoin kuvailla mitä olotiloja pelkkä ajatuskin tästä pistää liikkeelle. Raivo ei edes riitä kuvaamaan sitä tunnetta. Ei enää meditaatiot ja kiitollisuusharjoitukset riitä. Kieltäydyn varmaan synnyttämästä ilman miestäni. Parempi etten tosin miettisi edes koko vaihtoehtoa tällä hetkellä, sillä verenpaineet nousee samantien. Asiaa ei yhtään helpota kun kuulee maailmalta kauhujuttuja, missä vastasyntynyt viety pois äidiltä suoraan synnytyksestä äidin koronan vuoksi. Suomessa on vielä jokin tolkku, vaikka katoamassa se tuntuu olevan meidän täältäkin. Nyt jos koskaan olisi tärkeää pitää masussa kasvavalla asukilla hyvä, onnellinen, rauhallinen ja seesteinen meininki. Pakko vaan koittaa keskittyä siihen seuraavat viikot. Agendassa olisikin oman vauvakuplan luominen. Sellainen mihin paha maailma, fakenews ja muu negatiivinen soopa ei yllä.

Keinot positiiviseen mieleen

Kyselin Instagramissani mitä keinoja ihmisillä on pitää hyvä fiilis. Paljon tuli samoja ehdotuksia, kuin mitä nyt jo teenkin. Luen, kuuntelen äänikirjoja, liikun luonnossa, meditoin, hengittelen, olen läsnä hetkessä, mietin mistä olen kiitollinen. Valoa ja rakkautta, niihin kahteen koitan keskittyä, mutta huomaan, etten pääse samanlaiseen tilaan kuin aiemmin. Nyt jos koskaan meidän huomiota suorastaan huudetaan pois hyvistä asioista ja se tuntuu koko kehossa. Olenkin huomannut, että paljon haasteellisempaa on täyttää omat energiavarastot kuin koskaan aiemmin. Saa ihan tosissaan tehdä töitä sen eteen, että oma mieli pysyy virkeänä ja positiivisena. Koen kollektiivista vastuuta olla niin sanottuna valontuojana tsemppaamassa ja rohkaisemassa ihmisiä. Silti samaan aikaan tiedostan, ettei omat energiat vaan riitä, eikä sen just nyt kuuluisi tavallaan olla edes mun tehtävä. Just nyt mun tehtävä olis vauvan ja mun onni. Meidän perheen onni ja hyvä olo. Miten se onkin niin vaikeeta saada kaaliin, että mun harteilla ei ole tämä maailma.

Kohtalotovereita?

Tällainen on tämän hetkinen maailmantuska itselläni, tunnistatko samoja ajatuksia? Tämähän varmaan muuttaa muotoaan tässä syksymmällä, kun nähdään mihin suuntaan tämä hulluus on menossa. Tämän hetkisestä hallituksesta mulla olisi myös ihan oma sanottavani, mutta jätettäköön siihen menemättä. Normaalisti olisin lähestyvästä synnytyksestä innoissani, nyt koen olevani enemmän siellä ahdistuksen puolella. En ollenkaan ihmettele minkälaisia mielenterveysongelmia, masennuksia ja muita haasteita tämä median pelottelu ja sillä mässääminen ihmisille aiheuttaa, talousongelmista puhumattakaan (taas katse hallitukseen). Ihan kamalaa, että lapset on aina suurimpina kärsijöinä! Ihan taas itkettää heidän puolestaan.

Itse en jaksa käydä ensimmäistäkään mielipidekeskustelua/taistelua enää. Niin paljon kuin nautinkin somessa työskentelystä ja olemisesta, niin nyt on aika rajoittaa tiettyjä kanavia. Varmasti mun tuntemukset on vielä isosti korostuneet raskaushormonien ja kaiken väsymyksen myötä.

Nyt odottelen niitä ferritiinikokeiden tuloksia ja jatketaan taas siitä. Lupaan, että mun seuraava postaus on paljon positiivisempi 😀 Olen kiitollinen siitä, että ihmiset kyselee vointeja. Vastaus ei vaan ole täysin yksiselitteinen ja sen takia halusin nyt kertoa yhteisesti, että missä mennään. Jos sanoisin, että kiitos hyvää, niin valehtelisin. Ei kuitenkaan ole jaksamista keskustella näistä epäkohdista kaikkien kanssa erikseen. Pakko vaan jaksaa uskoa parempaan tulevaisuuteen! Paljon tsemppiä ihan jokaiselle jota tämä vallitseva tilanne erityisesti koskettaa <3

Suvi

PS. Muiden vauvaa odottavien äitien kanssa jaan toki (oman jaksamiseni rajoissa) ajatuksia mielelläni. Halutessasi ota yhteys Instagramin kautta https://www.instagram.com/suvijurvelius/ ja jatketaan siellä.

Lue blogistani myös: Synnytyskertomus. Alessiaa odottaessani ajat olivat hieman erilaiset. Ei tarvinnut painia tällaisten ajatusten kanssa. Synnytys meni putkeen, mutta ongelmia tulikin heti sen jälkeen… Tässä taas huomaa miten tärkeää on, että rauta-arvot on kunnossa synnyttämään mennessä.