Skandinaavinen keittiö

Sanotaan, että keittiö on kodin sydän. Voisinpa itsekin sanoa tämän skandinaavisesta keittiöstämme. Keittiö kodissamme on toki ihan kiva, mutta kyllä se sydän löytyy silti muualta. Nyt tästä on lähinnä koitettu saada tehtyä mahdollisimman viihtyisä ja toimiva näillä eväillä mitkä oli valmiina. Jos kuitenkin leikitään ajatuksella, että lähtisin itse kaappeja valitsemaan, niin lopputulos olisi ihan toinen. Ja niin kuin monet muut sisustusihmiset, samoin minä olisin ollut ilman yläkaappeja. Tai sitten keittiöstä olisi tehty lattiasta kattoon integroitu malli. Jotakin nykyaikaisempaa, avarampaa ja pelkistetympää. Hieman jopa ihmettelen, että näinkin uuteen asuntoon ei keittiömateriaaleissa ole sen kummemmin panostettu, vaan menty ennemminkin sillä perus standardilla ja vaatimattomuudella. Olemme koittaneet itse tuunata tilaa enemmän mieleiseksi vaihtamalla mm. vetimet, maalaamalla kaakelit, laittamalla uudet saumaukset, sekä seinään avohyllyt. Jos et muista miltä keittiö näytti ennen tehtyjä muutoksia, niin kurkkaa täältä. Lopputuloksesta tuli mielestäni nätti ja yhteneväinen muun asunnon kanssa. Skandinaavinen keittiö onkin nyt valmis ja tällä lookilla mennään tämän asunnon osalta. Vaikka ei olekaan oma valinta, niin joka tapauksessa viihdyn tässä tilassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laitan päivittäin ruokaa ja tykkään muutenkin touhuta ja leipoa keittiönpöydän ääressä. Tilassa tulee oltua paljon ja avokeittiö kun on näkyvillä koko olohuoneeseen asti, niin siisteys on erityisen tärkeä asia. 

 

Mukavaa viikkoa kaikille!

Suvi

Skandinaavinen keittiö” kommentit

  1. Huomenta. Ei sulla sattuisi olemaan helposti hollilla tuota kakun reseptiä? Ihanan näköinen, tulisi meidän uudenvuoden pöytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *