Raskausajan raudanpuute ja rautainfuusio

Havahduin jo jokin aika sitten tunteeseen, missä oloni ei ollut normaali. Tarkoitan sitä energistä ja aikaansaavaa minää, mikä loisti poissaolollaan. Raskausajan raudanpuute on todella yleinen vaiva, mistä odottavat äidit kärsii. Erikoista kyllä, tätä ei useinkaan oteta hoitohenkilökunnan toimesta kovin vakavasti. Vaikka tieto raudanpuutteesta ilman anemiaa on lisääntynyt, pidetään sitä silti muoti-ilmiönä.

raudanpuute, rautainfuusio, raudanpuutos ilman anemiaa, rauta-arvot

Aloin kertomaan oireistani Instagramin puolella ja siitä kuinka epäilin ferritiinitasojeni olevan matalat. Labrakokeiden jälkeen selvisi että olin oikeassa. Varastoraudat oli käytännössä tyhjät ferritiinien ollessa 10. Olen ollut ihan puulla päähän lyöty, miten monia sama asia koskettaa. Yli toista sataa ihmistä on pelkästään storyjen kautta ottanut minuun asian tiimoilta yhteyttä ja kertonut oman tarinaansa. En voi muuta todeta, kuin että olen järkyttynyt! Järkyttynyt siitä miten vähän apua ihmiset ovat saaneet ja kuinka paljon heitä on vähätelty rauta-asioiden suhteen. Onneksi noin isoon joukkoon mahtuu toki onnellisiakin tarinoita, mutta iso osa ihmisistä on jäänyt ilman asianmukaista hoitoa. Osalle tarjottu jopa mielialalääkitystä ja väitetty että vika on korvien välissä.

Mitä raudanpuute oireita minulla on ollut?

Yksi päivä havahduin siihen, että olin tuijottanut puol tuntia seinää. Ihmettelin omaa saamattomuuttani ja aloitekyvyttömyyttäni. Ihan kuin kropassani olisi joku muu kuin minä. Ja olihan siellä! Uusi elämä mitä kannan, mutta silti pään sisällä kiehui. Minä joka en juurikaan ole kiukkunen tai pahantuulinen, huomasin että mua alkoi ärsyttää about kaikki. Tajusin, että nyt on kyse jostakin muusta kuin raskaushormoneista, sillä niin onnellisia itse tästä raskaudesta olemme. Aloin kirjoittamaan ihan listaa, miksi olotilani ei ole normaali. Monet näistä olisi helppoa laittaa raskauden piikkiin, mutta olin kuitenkin ollut paljon energisempi aiemmissa raskauksissani.

  • Huimaus
  • Päänsärky
  • Aivosumu
  • Turvotus 
  • Ei jaksa mitään, aloitekyvyttömyys
  • Jatkuva väsymys, mutta nukkuminen ei auta
  • Välinpitämättömyys asioista mistä normaalisti ei ikinä
  • Ei jaksa liikkua
  • Voimattomuus
  • Sydän hakkaa, hengästyminen pelkästään jo puhuessa
  • Fyysinen ahdistus
  • Ärtyneisyys ja kiukku

Monilla on näiden minun oireideni lisäksi myös paljon muita oireita.

jatkuva väsymys, raudanpuute, voimattomuus, saamattomuus, sängynpetaus, makuuhuoneen sisustus
raskaus, raskausviikko 30, vauva tulossa, raskausmaha, ferritiinit, matalat rauta-arvot

Hemoglobiini ja ferritiinien mittaus

Neuvolassa aloin puhumaan omista oireistani ja pyysin lähetettä labraan mittauttamaan ferritiinit. Onneksi terkkarini suostui, kun kerroin että raudanpuute on ollut asia mistä olen kärsinyt lähes aina. Useampi seuraajistani kertoi, ettei heille ole suostuttu laittamaan edes labroja ferritiinin mittaukseen. Tätäkin minun on vaikea ymmärtää!? Että kieltäydytään ylipäätään mittaamasta. On se jännä miten resurssit ei tähän kuulemma riitä. Mutta muut erikoistutkimukset ja lääkärikäynnit on ihan ok, kun potilaita kierrätetään edes takas etsimässä syitä oireille. Tässä on mielestäni paljon mätää!

Hemoglobiinin pikamittaus neuvolassa näytti 104 ja sain lähetteen labroihin. Parin päivän päästä tuli asiointikansiooni viesti, että hb oli labrassa 117 ja ferritiinit 10. Ohjeeksi oli kirjoitettu, että “ota rautavalmistetta joka toinen päivä”. Tämä viimeisin lause tuntui huvittavalta, sillä olinhan syönyt rautaa jo piiiiitkän aikaa. Selkeästi se ei vaan itselläni siispä jostakin syystä imeydy. Muut vitamiinitasot on kyllä kunnossa! Kolmea eri valmistetta olin testannut, kaksi niistä kapseleita ja yksi nestemäistä rautaa. Vatsani ei ole raudasta tykännyt, mutta hieman väkiselleenhän sitä on tullut syötyä, kun on tiennyt miten tärkeästä asiasta on kyse.

Avun saaminen

Tulokset saatuani päätin tässä kohtaa ottaa samantien härkää sarvista, enkä jäänyt odottelemaan kuukauden päässä olevaa neuvola-aikaa. Soitin neuvolan “kiireisissä asioissa” olevaan puhelimeen ja vaadin itselleni lähetettä rautainfuusioon. Näin lähellä synnytystä tiesin, että se olisi ainoa keino saada tasot ylös ennen vauvan tuloa. Eihän minulla olisi tällä hetkellä voimia edes synnyttää. Puhelimen päässä oleva sairaanhoitaja ei luonnollisesti voinut lähetettä kirjoittaa, mutta hän kirjasi ylös kaiken mitä kerroin;

  • Raudanpuute, ferritiinit nyt 10
  • Chronin tauti (tosin remissiossa yli 6 vuotta)
  • Takana toistuvia, selittämättömiä keskenmenoja, lääkkeelliset tyhjennykset
  • Raskaus viimeisellä kolmanneksella
  • Synnytys lähestyy, ei voimia synnyttää
  • Raudan puute vaikuttaa istukan toimintaan
  • Vauvan rauta-varastot syntyessä tyhjät (olen lukenut, että tällä saattaa olla yhteys koliikki, ADHD, yms).
  • Edellinen lapseni oli koliikki!
  • Edellisessä synnytyksessä iso veren menetys ja verensiirto 2 litraa
  • Kuka ottaa vastuun jos meneekin nyt sektioon?
  • Aiemmin olin luovuttanut verta säännöllisesti ennen Chronin tauti diagnoosia

Kiltteys ei ole hyve kun puhutaan omasta terveydestä

Uskon, että kaikilla näillä listaamillani asioilla on yhteys siihen miksi kärsin raudanpuutteesta. Valitettavasti avun saaminen tuntuu olevan tuuripeliä. Minulla oli hyvä tuuri, kun puhelimen päässä oli empaattinen ihminen. Hoitaja, joka kuunteli, esitti hyviä kysymyksiä ja joka kiltisti otti ylös kaiken sanomani. Tiukasti, mutta toki ystävällisesti pyysin häntä varmistamaan, että lääkäri kirjoittaa nämä asiat myös lähetteeseen! Sanoin moneen kertaan, että ne on oltava siellä. Tiesin että suurin osa infuusioon saaduista lähetteistä tulee bumerangina takaisin. Sekin on tuuripeliä, että hyväksyykö lähetteen vastaanottanut lääkäri toisen lääkärin lähetettä, etenkään kun hb oli yli sadan. Onko siellä vastassa ammattilainen joka ymmärtää raudanpuute asioista, ja joka ottaa ne asiaankuuluvalla vakavuudella. Kerroin siksi myös terkkaria välittämään terveiset, että en yksinkertaisesti jätä tätä asiaa, ennen kuin olen infuusion saanut. Osa teistä lukijoista saattaa nyt kauhistella miten näin voi tiukasti sanoa. Mielestäni paljonkin voi sanoa, mutta asian voi esittää monella tapaa. Vaikka olen kommunikoinnissani tiukka ja vaativa, se ei tarkoita ettenkö olisi silti aina ystävällinen ja kohtelias. Ainakin olen tosissani ja se hoitajalle välittyi. Pitää siispä kehdata, tässä kohtaa kiltteys ei ole hyve. Vauvan ja minun hyvä olo on kaikki kaikessa ja kukaan muu ei pidä meidän puolia kuin minä itse. Harmittaa monien äitien puolesta, ketkä ei uskalla, saatikka jaksa vaatia. Luovutetaan liian herkästi ensimmäisen ei-vastauksen kohdalla. Ymmärrän toki, että voimat on vähissä ja silloin sitä herkemmin vain tyytyy. Tiesin miten vaikeaa infuusioon on päästä ja siksi olin päättäväinen, olin valmistautunut TAISTELEMAAN!

Infuusioaika

Viikon päästä sain postia, että minulle on varattu infuusioaika Laakson sairaalaan. Uskomatonta! Mun ei tarvinnutkaan taistella!!! Olin jo teroittanut aseeni, pääni ja jopa kieleni miettiessäni mistä narusta vedän seuraavaksi, jos saan hylkäävän vastauksen. Niin kiitollinen siitä, miten helposti ja kevyesti tämä prosessi menikin sitten omalla kohdalla.

rautainfuusio, infuusio, raudanpuute, laakson sairaala, ferinject

Annettu infuusioaika meni peräti kuukauden päähän. Koin että se on toki pitkä aika odotella ja kärsiä näistä oireista. Mietin myös, että mitäs jos vauva tuleekin aiemmin tai kerkeekö hän ylipäätään saamaan omat rauta-arvonsa täyteen tuolloin. Onneksi yksi ihana Instagram seuraajani antoi vinkin; “soita sieltä sulle peruutusaikaa”. Ja minähän soitin! Sain peruustusajan seuraavalle aamulle! 🙂

Laakson sairaala, ferritiinit, raudanpuute, rautainfuusio, infuusio, raskaus

En muista koska olisin yhtä innokkaasti mennyt sairaalaan. Sairaanhoitaja pisti minut makuuasentoon ja kertoi, että n. 20 minuuttia lasketaan Ferinject nimistä rautaa 1000 mg suoraan suoneen. Tämän jälkeen olen tarkkailussa 30 min. ettei mitään jälkireaktioita synny. Yleensä ne kuulemma ilmenevät ensimmäisen puolen tunnin kohdalla. Kiva oli kuitenkin kuulla, että ne ovat aika harvinaisia. Tuo Ferinject on hyvin kestetty, tutkittu ja pitkään käytetty rautavalmiste. Jos jotakin oireita tulisi, niin ne saattaisivat olla kuulemma kirvelyä, näppyjä huulten turpoamista tai muita ihomuutoksia. Yksi seuraajistani kertoi, että hänellä oli myöhemmin noussut kuume.

Ferinject, rautainfuusio, infuusio, raudanpuutos ilman anemiaa, Laakson sairaala
Ferinject, infuusio, rautainfuusio, rauta-arvot ylös, matala ferritiini, ferritiinit
infuusion jälkeen, rauta-arvot ylös, raudan tankkaus, Laakson sairaala

Infuusion jälkeen

Mitään oireita ei sen kummemmin itselleni tullut. Ainoa mitä infuusion jälkeen huomasin oli päänsärky ja ihan jäätävä väsymys. Tiistai päivä menikin nukkuessa ja levätessä. Erittäin suurella innolla odotan, koska rauta-arvojen täyttyminen vaikuttaa omaan olotilaan. Useampia infuusion saaneita haastatellessani olen tullut siihen keskiarvoon, että suurimmalla osalla on mennyt muutama viikko ja sen jälkeen olo kohentunut. Kuulemma ovat saaneet itsensä taas takaisin! Ihanaa! Minäkin odotan niitä energisiä kausia kun saan asioita aikaiseksi ja kun väsymys ei vie kaikkea huomiota. Jatkuva ponnistelu on raskasta! En ole koskaan kärsinyt masennuksesta, ja vasta nyt aloin ehkä hieman ymmärtämään mitä se tarkoittaa kun ei vaan jaksa. Ennen olen ehkä ajatellut hieman mustavalkoisesti, että “miten niin ei jaksa, sen kun tekee vaan”. Nyt sain maistiaisen siitä mitä oman pään sisällä tapahtuu, kun voimia ei ole.

Jatkohoito

Koko tämän prosessin aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään lääkäriä, enkä ole päässyt keskustelemaan yhdenkään kanssa. En tiedä kuka lääkäri lähetteen on kirjoittanut ja kuka lääkäri sen on vastaanottanut. Minulla ei ole hoitosuhdetta mihinkään, eikä kukaan ole ottanut vaikkapa tutkiakseen, että miksi rauta-arvoni ovat huonot. Olisihan se kiva tietää, että miksi syömäni rauta ei ole imeytynyt. Miten täytän varastoni jatkossa? Kun mitään jatkohoitoa tai suunnitelmaa ei ole olemassa, niin lähden siispä kääntymään taas neuvolan suuntaan. Haluan tietenkin tietää mihin ferritiiniarvoihin saamani infuusio minut vie. Olisi kiva saada myös vastaus kysymykseen, että mihin sen pitäisi viedä? Pitääkö minun pyytää uutta lähetettä jos ei yksi kerta infuusiota riittänytkään? Onko sellaista edes mahdollisuus saada jos arvot on nyt edes hieman paremmat. Haluan toki, että arvojani seurataan, jotta pääsisin tasolle x. Ja jotta minut hoidettaisiin nyt kerralla kuntoon. Pyydän siispä itse uutta labra-aikaa ja käyn nappaamassa ferritiinit kuukauden kuluessa. Niiden tuloksen perusteella lähden sitten taas selvittämään lisää. Omatoimisuutta tässä näköjään vaaditaan ja taas kerran pitää osata itse myös vaatia.

Haluan testauttaa loputkin perheestä, sillä puutosta voi olla myös lapsilla. Muun perheen testit pitää käydä mittauttamassa yksityisen kautta. Hyvä muistaa, että tämä aihe ei siis kosketa vain raskaana olevia. Raudanpuute ilman anemiaa on 2-4 kertaa yleisempää kuin raudanpuute anemian kera. Syy tähän pitäisi aina selvittää lääkärin kanssa. Todella hyvin löytyy tietoa muutamasta eri Facebook ryhmästä mihin kannattaa tutustua. Raudanpuute & Raudanpuute ilman anemiaa esimerkiksi.

Epäreiluus ketä hoidetaan

Samaan aikaan kun olen kiitollinen siitä miten helposti sain apua, ottaa todella päähän muiden puolesta jotka ei saa. Miten voikin olla, että samoilla rauta-arvoilla kamppailevista toinen saa infuusion ja toista ei oteta tosissaan. On siispä tuurista kiinni miksi toinen saa hoitoa, toisen jäädessä ilman. Tässä isosti se syy miksi päätin ylipäätään kirjoittaa tämän postauksen. On tärkeää että asiasta puhutaan! Raudanpuute on monia ihmisiä vaivaava ongelma, mikä pitää saada näkyväksi, kuuluvaksi ja isoksi, jotta asiat muuttuisi! Haluan lisätä ymmärrystä ja tietoisuutta. Jos tarinani auttaa edes muutamaakin ihmistä kohti parempaa vointia, niin loistavaa!

Miksi minä sain hoitoa?

Olisin kovasti halunnut haastatella lääkäriä siitä, että miksi minä? Mikä oli se vaikuttava tekijä, että sain infuusion. Oliko se se että olin menettänyt verta edellisessä synnytyksessä? Vai oliko se se, että minulla on diagnosoitu Chronin tauti? Vai osasinko vain niin tiukasti vaatia ja olla asiasta ehdoton?

Kuvittelin, että raskaana olevat naiset hoidetaan Naistenklinikalla, mutta minä sainkin ajan Laakson sairaalan sisätautien poliklinikalle. Kyselin kuinka usein siellä infuusioita tehdään, niin sairaanhoitaja kertoi että ei nyt ihan päivittäin, mutta viikottain kyllä. Resursseja ei ole kuulemma enempään. Pääasiassa asiat ratkaistaan rautaa syömällä, infuusio on meinaan kallis toimenpide. Ja kyllähän minä itsekin tämän ymmärrän, mutta jos rauta ei imeydy, tai vatsa ei sitä kestä, niin silloin ei jää paljon vaihtoehtoja. Tuleeko hoitamatta jättäminen kuitenkin yhteiskunnalle ajan saatossa kalliimmaksi kun ihmiset ravaavat lääkärissä erinäisistä selittämättömistä oireista johtuen, eikä heille edes ehdoteta ferritiinimittauksia?

Me olemme olleet lapsettomuushoitoklinikalla asiakkaina ennen tätä nykyistä raskautumista (mikä onnistui lopulta omasta takaa). Siellä määrättiin vaikka mitkä labrakokeet, mutta mielestäni ferritiinejä ei otettu. Ja kuitenkin olen kuullut myös tarinoita, missä ihmiset ovat raskautuneet vasta kun rauta-arvot laitettu kuntoon. Eli tämä kannattaa tsekata! Mulla ei ole nyt tähän lähdettä laittaa, mutta mielestäni tutkimisen arvoinen juttu selvittää, josko raudanpuuteella on vaikutusta selittämättömään lapsettomuuteen.

pariskunta, raskausonni, vauvamasu, hissiselfie

Haluan kiittää kaikkia teitä joiden kanssa olen rauta-asioista keskustellut. Ja miten rohkeasti olette kertoneet omia tarinoita & kokemuksia. Monet tarinat ovat olleet suorastaan hurjia ja olen pahoillani minkälaista vääryyttä moni kokee. Näitä juttuja pitäisi saada julki enemmänkin, jotta tähän ongelmaan havahduttaisiin. Postaustani saa luonnolliseti jakaa, jos koet että se auttaisi jotakin ihmistä <3

Kirjoitukseni tarkoitus on kertoa oma kokemukseni, eikä sitä tule tulkita hoito-ohjeena. Te ketkä kärsitte vastaavista oireista, niin ehdottomasti aina ensin lääkärin pakeille ja/tai tutkimuksiin!

Suvi

Tässä lisää hyviä linkkejä ystäväni Heidin blogiartikkeleihin samaisesta aiheesta.

Suvi / Suvisvilla - -

4 kommenttia “Raskausajan raudanpuute ja rautainfuusio

  1. Heippa,

    Haluan terveydenhuollon ammattihenkilönä kommentoida, että tilanne on monimutkainen. Lääketiede perustuu lähtökohtasesti aina näyttöön/tutkimustietoon, ja hoitolinjauksia ei tehdä sen perusteella miten osa potilaista subjektiivisesti tuntee ja kokee. Vaikka se joskus voisiki hyödyttää merkittävästi osaa väestöstä.
    Ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi validia tutkimusnäyttöä, että rautainfuusio olisi kustannustehokas hoitomuoto tilanteisiin, joissa potilas voi myös rauhakseen nostaa rautatasojaan tablettihoidolla.
    Sinun kohdallasi tilanne on mielestäni hyvin selkeä: perussairaus, raskaus/tuleva synnytys ja lähimenneisyyden keskenmenot sekä veren menetykset ovat aivan yksiselitteisen selkeä syy päästä infuusioon. Jos resurssit olisi loputtomat, toki hoitoa voisi kokeilla löyhemmin perustein, mutta tuskinpa semmoista tilannetta ikinä maailmassa tulee. Vastaavia tilanteita on terveydehuolto täynnä, täydellisen kattaviin tutkimuksiin ja hoitoihin ei vain yksinkertaisesti ole rahaa.
    Uskon, että suurin osa lääkäreistä haluaa aina potilaan parasta. Tätä työtä vain on tehtävä tiettyjen resurssien ja hoitokäytänteiden sekä vallitsevien tutkimuskonsensusten puitteissa.

    Todella hyvä, että pääsit infuusioon noin nopeasti, tsemppiä tulevaan!

    1. Moikka ja kiitos paljon vastauksesta! Rahasta tässä varmastikin on kyse ja ymmärrän hyvin sen, että ensisijaisesti aina rauta otetaan tabletteina. Mutta jos ei siitä huolimatta rauta-arvot nouse, tai vatsa ei suun kautta otettuna sitä kestä niin silloin olisi erittäin perusteltua huonoilla lukemilla päästä hoitoon. Nythän yksi suurimmista ongelmista ei ole pelkästään tuo, kuinka ihmiset ei saa apua, vaan myös se kuinka asiaa ei meillä vielä suomessa hoitohenkilökunnan puolesta ymmärretä. On ne muutamat harvat lääkärit jotka ottaa asian tosissaan, eikä kuittaa sitä muoti-ilmiönä. Iso ongelma on siispä myös kouluttamattomuus, sekä lääkäreiden “asennevamma” (näin kärjistetysti kertoen). Ihan älytöntä alkaa ensimmäisenä määräämään masennuslääkkeitä, ennen kuin tämä ja esim. kilppariarvot on tutkittu.

      Ausseissa asuvan ystäväni kanssa ollaan käyty raudanpuute- asiasta moniakin keskusteluita. Siellä ei pääse edes synnyttämään jos ferritiinit ei ole kunnossa. Siellä otetaan raudanpuute tosissaan. Infuusioon on todella helppo päästä, hänkin on sen saanut (suomen mittakaavassa hyvillä lukemilla).

      Kuten kerroit “perussairaus, raskaus/tuleva synnytys ja lähimenneisyyden keskenmenot sekä veren menetykset ovat aivan yksiselitteisen selkeä syy päästä infuusioon”, niin minunkin mielestä tämä on yksiselitteinen syy. Silti tiedän niin monia caseja missä arvot on vielä heikommat kuin minulla ja lähtötilanne about sama. Paljon asioita taustalla, mitkä perustelisi syyn päästä infuusioon, mutta ei silti anneta hoitoa. Voi olla, että tuo sana perussairaus vaikka on sitten se ainoa puuttuva tekijä. Joka tapauksessa niin paljon ihmisiä kenen elämän infuusio muuttaisi, jos suun kautta otettu rauta ei sitä tee. Suututtaa muiden puolesta koko asian vähättely ja ihmisten eri arvoinen kohteleminen. Sitä ei edes kustannustehokkuus aina selitä. Toivon todella, että tähän asiaan havahdutaan kunnolla ja saadaan asia tulevaisuudessa myös käypähoitosuosituksiin, kuten se useammassa maassa taitaa ollakin.

      Kiitos paljon tsempeistä! Toivotaan, että olot pian tästä voimistuu. Olen kiitollinen siitä, että sain apua <3

  2. Minulla oli ferritiinit ja muut rauta-arvot kunnossa mutta hemoglobiini aina alhainen 104-109, olipa sitten folaatin puute joka verikokeissa löytyi ja hematologin tutkimuksessa todettiin että punasolut ovat lyhytikäisiä. Siispä taustalla voi olla paljon muutakin kuin pelkkiin rauta-arvoihin liittyvää.
    Siispä hyvä että sait apua.

    1. Mahtavaa, että sulla oli kunnossa. Ja ainahan nämä on asioita mitä hyvä katsoa lääkärin kanssa läpi.

      Kiitos paljon 🙂 Toivotaan, että oireet vielä tästä alkaisi helpottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *