Aroma Sense suihkupäät

Yhteistyössä Aroma Sense Oy

Arjen luksuksessa pienillä asioilla on iso merkitys. Muuttaessamme uuteen asuntoon oli täällä valmiina ihan perus standardi suihkupäät. Suihkuteho niissä oli heikko, eikä paine riittänyt, edes perus hiustenpesuihin. Veden kanssa joutui lotraamaan vaikka kuinka pitkään, että sai kaikki aineet pois paksusta tukasta. Mustassa laatassa oli aina suihkussa käynnin jälkeen valkoisia laikkuja kalkkijäämistä ja jatkuvasti sai olla lattiaa jynssäämässä. Iho oli minulla aina suihkussa käynnin jälkeen todella kuiva ja sitä piti jatkuvasti olla rasvaamassa. Huutelin Facebookissa suosituksia ja ystäväni Aroma Senseltä huikkasi heidän suihkupäistään. Innostuin välittömästi kun kävin tsekkaamassa, että mitä tämä Aroma Sense tarkoittaa ja mitä se tekee. Kriteereinä meille oli ehdottomasti veden riittävä paine. Ja koska me kuitenkin tykätään hieman pidemmistä suihkuista, niin veden ja energian säästäminen oli mietinnässä myös.

 

 

Positiivisena juttuna Aroma Sensessä oli montakin tekijää. Nuo edeltä mainitsemani asiat tuli täytettyä, mutta ehkä mielenkiintoisimpana juttuna on aromageelipatruunat. Niistä tämä suihkupää saa varmaan nimensäkin. Kahvan sisään laitetaan tuoksuva patruuna, mikä sitten suihkutellessa hellii ja kosteuttaa ihoa. Hauskaa suihkussakäyntien yhteydessä on myös se ihana tuoksu, minkä nämä patruunat saa valloilleen. Itselläni ainakin hyvät tuoksut toimii triggerinä myös hyvään oloon. Nyt sujuu kunnollisella veden paineella tukanpesut vieläpä vettä ja energiaa säästämällä. Kalkkia on lattialla selvästi vähemmän, eikä ihoakaan ole tarvinnut enää samalla tavalla rasvata. Voin siis todeta olevani oikein tyytyväinen.

 

Aroma Sensen nettisivut on kaiken kattavat kertomaan lisää. Nyt reilun kolmen kuukauden käytön jälkeen täältä ehdottomasti suositus näistä suihkuista. Ne ei pelkästään ole hyvät, vaan myös tyylikkäät ja kauniit. Sisustusalan ihmiselle nämä esteettiset asiat on luonnollisesti iso tekijä oikeiden suihkupäiden valinnoissa.

* Suihkupäistä saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.

 

Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *