Juhlaa, arkea, muutoksia, kuulumisia…

Terkkuja Taiteiden yöstä 🙂 Tajusin muuten eilisen kenkäpostaukseni jälkeen, että tosiaan… olipa pitkä aika kun viimeksi olin ehtinyt postaamaan. Päivät menee jotenkin niin vauhdilla ja mietin, että mitäs kaikkea sitä onkaan tullut puuhasteltua tällä viikolla, kun olen ollut taas vaihteeksi niin kiireinen. Sitä tämä perhe-elämä vaan ajoittain on, hullunmyllyä! 😀

Kesä alkaa olla lopuillaan, mutta itselläni vasta juhlat aluillaan. Viime viikonloppuna tuli juhlittua parhaan ystäväni 30v. syntymäpäiviä Karibiateemajuhlien hengessä.

Sneak peak… samainen ystäväni perustamassa juuri teemajuhlablogia. Tästä lisää myöhemmin 😉

12.jpg

Nyt tulevana lauantaina serkkutyttöni sanoo Tahdon ja lähdemmekin viikonlopuksi Tampereen suuntaan tanssimaan heidän häitään.

10.jpg11.jpg

Nyt on myös viimeinen työviikko käynnistymässä Suvisvillan kauneushuoneessa, sillä masuasukki on päättänyt, että on aika lopettaa. Itse olisin mielelläni töitä jatkanut, kun asiakkaani on niin ihania, eikä työ tunnu heidän kanssaan edes työltä. Selkä ei kuitenkaan ergonomisesti huonoa asentoa kestä ja mahakin roikkuu suurena jo sen verran alaspäin kumaraisessa työasennossa, ettei meinaa olla tilaa toimia. Ja vauvalla ei potkuista päätellen ole tilaa vipeltää kun sen verran tulee vihaisia potkuja viestinä mulle, et voisitko nyt lopettaa. Vaikka virallinen äitiyslomani alkaakin vasta lokakuussa, niin pakko se on omaa kehoaan kuunnella ja tajuta koska on aika jäädä pois. Onneksi ripsiasiakkaani siirtyvät hyvälle tekijälle ja minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa pois jäämisestäni. Paljon olen jo etukäteen surkutellut ja varmaan itku tulee viimeistään silloin kun parin viikon päästä pidän läksiäiskahvittelut rakkaille asiakkailleni. Ikävä tulee ja olen kyllä ollut niin onnekas saadessani vielä aikuisiälläkin tutustua mielettömän ihaniin persooniin, joista moni jääkin ystäväksi. Työ on ollut minulle niin henkireikä vaikeinakin aikoina ja kaiken arjen pyörittämisessä sekä lasten kanssa kotona olemisessa. Äitinä olo on ihanaa, mutta rakastan viettää aikaa myös aikuisten ihmisten seurassa. Olenkin usein sanonut, että lähden lomalle töihin 😀

14.jpg

Tämän kuvan taisin napsaista parisen viikkoa takaperin…

Uusi lehti siispä käännetään taas elämässä, sillä kun yksi ovi sulkeutuu (Hämeenlinna) niin toinen avautuu (Helsinki). Ensi viikon loppupuolella minulla on tarkoituksenani kertoa teille paljonkin uusista muuttokuvioista ja siitä talosta, meidän tulevasta KODISTAMME! Ennen kuin on kaikilta myyjiltä ja ostajilta mustaa valkoisella, niin tämän enempää en vielä uskalla kertoa. Ihan mahtavaa tämä meidän CASAlaisten muuttobuumi, miten sattuikin, että samaan aikaan tapahtuu monilla 🙂 Täältäkin suunnalta tulossa siispä pian pohjapiirrosta asunnosta. Ja minulta on OKV Miian tavoin pyydetty myös videopostausta uudesta kodistani, joten saas nähdä… sellainen saattaisi olla luvassa ja ehkäpä uskaltaudun käymään myös kameran edessä 😀 Kylläpä on lukijoillekin mielenkiintoista nähdä uusien kotiemme sisustusprojekteja 😉

Josko pienen rempan jälkeen kerkeisi sitten jonkin verran hengähtää ennen vaavin marraskuista laskeutumista. Saas nähdä kuinka käy… Itseni tuntien saattaa olla hyvinkin haasteellista koittaa vain olla, nauttia ja rentoutua. Sisustusta ja DIY juttuja tosiaan varmasti tulossa, sillä aina joitakin projekteja on menossa 😉

Tällaista täällä suunnalla. Melkoinen sekametelisoppa tämä meikäläisen hullunkurinen, ihana elämä <3 hih! Mukavaa viikonloppua kaikille teille jotka blogissani vierailette <3

Suvi

7 kommenttia “Juhlaa, arkea, muutoksia, kuulumisia…

1. Onnea kamalasti asuntoasioihin teillekin! Meillä on todellinen muuttobuumi meneillään. 🙂

1. Kiitos Irina!

Aivan IHANAAAAAA päästä muuttaan ja en malta odottaa, että pääsen sisustamaan 😉 Hauska seurata kaikkien muuttokuvioita 😀

2. Odotan jo innolla ensi viikkoa ja kotijuttuja uudesta ihanasta kodista! ♥ ♥ ♥ PIdän peukut, varpaat ja hiuksetkin pystyssä että kaikki menee just niinkuin pitää. :)

Ja sinun masukuva, ou mai gaad miten kaunis olet (ja vauveli masun sisällä tietty myös). ♥ ♥ ♥

1. Minäkin odotan! 😀 Tämä "pihtailu ja salailu" on niin raskasta ja ärsyttävää!!!! Ihanaa, päästä esittelemään uutta kotia kun se on mielessäni muutenkin 24/7. Toivottavasti koko ketju kantaa ja loppuviikosta on kaikki sopimukset allekirjoitettu. Eipä tässä enää mitään mutkia pitäisi matkaan tulla, mutta mistäs sitä koskaan tietää kun on niin monen perheen asuntoasioista kyse 😉 Ehkäpä kohta saan hehkuttaa ja oikein luvan kanssa ♥

Kiitos ihana! ♥ Tämä raskaus sujunut tähän asti ainakin hieman helpommin kuin edellinen. Toivottavasti ei tällä kertaa puhkeaisi samanmoinen myrkytys kuin Erinin aikana.

3. IHANAA! Mä tiesinkin tän uutisen, mutta ONNEA vielä tätäkin kautta!! ♥ ♥

Ah synttärit kuulostavat mukavilta ja uskon, että olivat täydelliset! 🙂 Innolla odotan ystäväsi uutta blogia ;);)!

HALITT!!! Toivottavasti nähdään pian ♥

1. Hih hihiiii!!! JES!!!!

Hyvää kannattaa odottaa 😉 Ihana ihana blogi tulossa! Ihan ystäväni näköinen ja makuinen ♥ ♥ ♥

No ehdottomasti, pitää vain sopia päivä niin nähdään ♥

4. Ihanaakin ihanampi maskukuva, laitas nyt Suvi vauvabuumi liikkeelle tai Fannihan sen jo aloittikin, nyt vaan muuton jälkeen paljon uusia Casa-vauvoja ♥

Ootan toki innolla kuvia uudesta kodistanne 🙂 Voi hyvin!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *