Luonnollinen pigmentointi

Oletteko törmänneet kestopigmentointeihin? Minä olen haaveillut niistä niin kauan kuin vain muistan. Kulmakarvat ja ylälinerit olleet suurimpana toiveena, mutta en ole aiemmin löytänyt tekijää jonka työn jäljestä olisin vakuuttunut. Nyt syksyllä minut kutsuttiin Facebookissa tykkäilemään Luonnollisen pigmentoinnin sivuista. Kun klikkasin itseni sivuille kunnolla tutustumaan, niin tajusin, että tässä se on! Vihdoin löytyi tekijä, joka todella ammattitaidolla toteuttaa haaveeni helpommista aamuista. Säästyy kyllä paljon aikaa, kun enää vain sipaisen meikkivoiteen ja puuterin kasvoille, sitten ei muuta kuin menoksi! Näin kolmen lapsen äippänä sitä ylimääräistä aikaa itsensä laittamiseen ei juuri ole ja ne ketkä minut tuntevat, niin tietävät, että haluan aina näyttää huolitellulta ja siistiltä. 

Luonnollisen pigmentoinnin ihanalla Veeralla on vuosien kokemus ja sitä kautta laaja ymmärrys, sekä osaaminen alasta. Onnistuneet työt ja erilaiset haasteet ovat antaneet hänelle syyn kehittyä entisestään. Veeran slogan ”investoi itseesi, elä & iloitse” puri ainakin minuun! Laadukkaat värisävyt ja turvallinen neula – & puudutustekniikka takaavat ainutlaatuisesti 99% kivottoman silmäpigmentoinnin. Kulmakarvojen pigmentoinnissa hänellä on käytössään 4 erilaista tekniikkaa, jolloin jokaiselle saadaan yksilöllinen ja onnistunut lopputulos. Minulle laitettiin kulmat, ylälinerit, sekä nyt myös alalinerit. Veera sai minut vakuutettua, että katseeni tulee entistäkin intensiivisemmäksi alalinereiden kera. Ja täytyy sanoa, että hän oli kyllä aivan oikeasssa! Ruskeille silmilleni sopii ehdottomasti koko kattaus. Katseeni on nyt entistä syvempi ja voi vitsit kun olen niin tyytyväinen lopputulokseen. Rakastan uusia silmärajauksia ja etenkin särmikkäitä kulmakarvojani. Ne ovat muuttaneet ilmettäni todennäköisesti eniten. Halusin hieman voimakkaamman sävyn ja kulmikkaammat, tarkkarajaiset linjat. Toisille sopivat pehmeämmät ja vaaleammat sävyt. Minä kiinnitän huomiota kokonaisuuteen, kun tukkakin on saamassa pian hieman tummempaa väritystä talveksi.

 

Pigmentointini tehtiin muutamassa erässä ja ylälinereita varten kävin poistattamassa reilu 5 vuotta putkeen olleet ripsienpidennykset. Kylläpä oli hetken aikaa sellainen kaljurottafiilis vain omilla ripsillä 🙂

Veikkaanpa, että teitä kiinnostaa tietää myös miltä silmien pigmentointi tuntui. Hassulta! Pelottavana en toimepidettä pitänyt. Kotihoito on tärkeä osa pigmentointia ja se pitääkin muistaa huolellisesti. Keittosuolaliuos ja vaseliini on hyvä ostaa jo etukäteen.

luonnollinen%20pigmentoini%2C%20kestopig

Ennen kuvassa minulla oli vielä ripset ja jälkeen kuvissa ripsettömyys näyttää tavallaan valjulta. Onneksi sain pigmentoinnit niin pääsin siitä kaljurottafiiliksestä nopeasti eroon. Ihanaa saada toki ripsienpidennykset takaisin, sillä olen ollut niillä niin kauan, että ne ovat osa minua. Huomaan että jotakin vielä puuttuu, vaikka aivan hyvin pärjäisin ilman niitäkin.

Kuvissa minulla ei ole muuta meikkiä kuin meikkivoide. Kauniisti tulee esille uudet kulmat ja silmien rajaukset. Eipä nämä kasvot enää kiireisessä arjessa kaipaa tuohon kuin hieman syvyyttä, eli aurinkopuuteria ja poskipunaa, ehkä huulikiiltoa kiva laittaa myös 🙂

 

luonnollinen%20pigmentoini%2C%20kestopig

 

Parasta Veeran palvelussa on mielestäni se, että hän takaa asiakkailleen 100% tyytyväisyystakuuden. Jokaiselle asiakkaalle saadaan onnistunut lopputulos, kun työ viedään loppuun asti. Luonnollinen pigmentointi toteuttaa haaveittesi kulmat, sekä silmien ja huulten rajaukset. Täältä pääset katsomaan kuva-albumeita. Veera kehottaakin asiakkaita tulemaan omana itsenään, omien toiveitten ja näkemysten kanssa. Niistä luodaan yhdessä hänen ammattitaidollaan sinulle kasvoillesi onnistunut lopputulos, sellainen joka kertoo juuri sinusta. Täytyy todeta, että hänestä kyllä huomaa sen että rakastaa työtään ja tekee sitä suurella sydämellä! Nyt näin joulun alla en voi kuin suositella ilahduttamaan itseäsi tai läheisiäsi yksilöllisillä kestopigmentoinneilla. Hyvä joululahjavinkki esim. lahjakortin ostoon 😉 Hinnastoon ja kotihoito-ohjeisiin pääset täältä. Maksutapoina pankki- ja luottokortit, käteinen sekä osamaksu.

 

Olen niin innoissani ja onnessani omasta lopputuloksesta, ihanaaaaa <3

KIITOS Veera Nissi ja Luonnollinen pigmentointi! 

 

 

Kestopigmentoinnit toteutetaan Veeran yhteistyöhoitoloissa Helsingissä. Konsultaatiokäynti on täysin veloitukseton ja siinä käydään asiakkaan kanssa läpi tarve ja hinta-arvio. Asiakas saa myös ennen ja jälkeen kuvat sähköpostiin.

 

Ota rohkeasti yhteyttä!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Luonnollinen pigmentoinnin kanssa.

 

+358458581544 [email protected]

Suvisvilla Oma Koti Kullan Kallis -lehdessä!

 

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1

Meinasi mennä purkka väärän kurkkuun kun kassajonossa seistessäni näin meidän olohuoneen kyseisen lehden kannessa!

 

Vieläkö muistatte kun ihanat Krista Keltanen ja Jonna Kivilahti kävivät kuvaamassa keväällä kotiamme, (KLIK)? Nyt se heidän tekemänsä juttu on vihdoin lehdessä. Perjantaina 28.11 ilmestyneessä Oma Koti Kullan Kallis numerossa on 11 sivua asiaa meidän kodistamme.

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg2

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg6

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg4

Sain jokin aika sitten sähköpostia, että kyseiseen lehteen on kuvat menossa, ajankohdasta ei tosin ollut puhetta. Yllätyksekseni bongasin lehden kuluneella viikolla kauppareissulla käydessäni. Sittemmin on lukijoiltakin tullut onneksi viestiä, että olenhan huomannut kotimme tuossa lehdessä, kun mitään ei ole blogiin tai instagramiin kuulunut. Nyt kuuluu!!! Kiitos ihanat kun kerroitte. Katsokaa!!! Hyvältä näyttää <3 Tekstikin on mukavaan sävyyn kirjoitettu. Paljon kerrotaan taustaa perheestämme ja kuinka nykyiseen sisustukseen on päädytty. Olen nostanut esille pari yhteistyökumppania, jotka ovat vaikuttaneet yksityiskohtien viimeistelyyn. Makuuhuoneessa ylellinen tunnelma syntyy muhkean sängynpäädyn ansioista. Kiitos Hämeenlinnalaisen Designpuodin Jari Pispalle super taidokkaasta työstä. Arvostan ihan suunnattomasti kuinka upeaa käsityötä Jari tekee päätyjen kanssa alusta loppuun saakka. On ollut kiva käydä myös katsomassa ihan paikan päällä niiden valmistumista. Toinen kenet halusin nostaa esille oli Primavista sisustuspinnoitteet. Ei tarvinnut lähteä repimään vanhoja laattoja irti keskikerroksen ja alakerran vessoista, sillä pojat hoitivat homman kotiin aivan ammattilaisten ottein. Teollisuuskäyttöön tehdyt pinnoitukset kestävät kovempaakin kulutusta ja kaikki kävi helposti. Kylppäritilat näyttävät aivan kuin uusilta nyt kun niiden vanhat laatat on raikastettu aivan uusin värisävyin! 

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1

Suvisvilla%2C%20omakotikullankallis.jpg1

Yksi juttu lehtiartikkelissa jäi ainoastaan harmittamaan. Saunastamme uupui kuva, vaikka siitä kirjoitettiin että ”Sauna rakennettiin suuresta takkahuoneesta lasiseinällä lohkaistuun tilaan. Kaikki saunassa käytetty puu on kierrätetty edellisen asukkaan kerrossängyistä”. Kuvaa saunasta ei tosin koko jutussa ole! Riippulauteet olisi mielestäni ollut ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmasta kuvauskohteista. Onkohan saunakuva jäänyt vahingossa pois, mene ja tiedä. Muutoin on todella kattavasti ja kauniisti kaikki esillä. Voi kun meillä olisi aina näin siistiä!!! Ilo ihan jo omallekin silmälle 😉 Suuri kiitos kaikille lehtijutussa mukanaolleille. Jos joku lehden kautta blogiini eksyy, niin saunakuvia löytyy ainakin täältä.

 

Vielä ehditte hakea kaupasta omanne! Seuraava numero ilmestyy vasta 29.1.2015. Muitakin ihania kohteita lehdestä juuri selailin. www.omakotilehti.fi Ei ollut joulunumero hinnalla pilattu, sillä vain 2,90€ oli joulutarjous kaupoissa. Pakko oli pari numeroa muistoksi itsellekin ostaa. Lähdenkin syventymään lehteen nyt ihan kunnolla. 

Kauniita unia teille <3

Suvi

 

Teemajuhlat – 1v. flamingosynttärit

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

suvisvilla%2C%20flamingo%2C%20teemajuhla

Viikko sitten sunnuntaina juhlistettiin rakkaan Alessian 1v. synttäreitä. Vieraat saivat kutsut nyt hieman omalla vastuullaan, sillä molemmat Alessian kanssa sairastuttiin juuri ennen juhlia. Olin kuitenkin pari päivää leiponut ja siivonnut, joten päätin, että juhlia ei nyt peruta. En olisi jaksanut, saatika ehtinyt tehdä kaikkea myöhemmin uudelleen. Hieman oli raskas meininki itsellä, kun oma olotila ei ollut paras mahdollinen. Onneksi upea juhlasuunnittelu a´la Jenni kruunasi päivän, taas kerran! Tällä kertaa ei ollut kovin iloista sankaria vastassa, mutta eipä tuo totinen neiti loppupeleissä haitannut. Onneksi saimme viettää juhlat rennon letkeästi vain oman perheen ja ystävien ympäröimänä. Alessiakin jaksoi muutaman kerran mennä potkimaan olohuoneen täydeltä ilmapalloja.

Suurin osa pöydässä olevista teemakoristuksista tuli aivan ihastuttavalta Juhlahumua nettikaupalta. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkistelemassa heidän ihania ja monipuolisia tuotteitaan. Tarjolla on vaikka minkälaista juhlateemaa ja siihen sopivaa rekvisiittaa. Nettipuodista löytyy juttuja niin koristeluihin, kuin kattauksiin, aina naamiashärpäkkeitä myöden. Sivuja selaillessa tekisi heti mieli alkaa suunnittelemaan jo seuraavia juhlia 😉 www.juhlahumua.fi

Päivän juhlatarjoilut pitivät sisällään vaikka mitä ihanaa! Hyvällä fiiliksellä vieraat nautiskelivat pöydän herkuista, esteettisestä esillepanosta puhumattakaan. Kiitos vielä kaikille ihanille juhlijoille ja yhteistyökumppaneille. Monella tapaa ikimuistoiset juhlat, eikä ainakaan väriloistoa puuttunut! Seuraavana iltana pystyin jo minäkin maistelemaan, kun vielä juhlissa kiersin pöydän kaukaa.

 

Suolaiset:

* Itsetehtyä mustikkamallasleipää & katkarapukimaraa

*kinkkupiirakkaa & jauhelihapiirakkaa

* pakasteesta coctailpiirakoita

 

Makeat:

*Juhlahuuman Jennin toteuttamat keksit

* Sokerileipuri Suomiselta tilatut macaronssit

* Itseleivotut suklaajuustokakut & Bannofeepiet (täytekakun sijasta toteutettiin pikareihin)

 

 

Jos omat juhlat lähestyvät ja kaipaat niihin ammattilaisen apua, niin ota rohkeasti yhteyttä Juhlahuuman Jenniin!

 

 

Ihanaa viikkoa kaikille! Huomenna kaivan kuusen esille! 😉

Suvi