Asuntosijoittaminen – lehtijuttu minusta MeNaiset lehdessä

Tänään oli jännittävä aamu! MeNaiset lehti ilmestyi ja tiesin, että minun juttuni on siinä mukana. Kuun alussa lehden toimittaja haastatteli minua naisten vaurastumisen ja sijoittamisen osalta. Haluttiin tuoda erilaista näkökulmaa siihen ajatukseen, mikä monella suomalaisella vallitsee; ”laina pitää maksaa nopeasti pois ja vuokralla ei kannata elää”. Monille on tärkeää omistaa oma kotinsa, vaikka se ei olisikaan se unelmien asunto. Itse olen tästä hyvinkin toista mieltä. Artikkeli kertoo kattavasti miksi ajattelen toisin ja vastaa samalla myös kysymykseen miksi vaihdoimme hetki sitten asuntoa 🙂

 

 

 

 

Toivottavasti artikkeli herättää joitakin uusia ajatuksia 🙂

 

 

Ihanaa päivää kaikille <3

 

Suvi

13 kommenttia “Asuntosijoittaminen – lehtijuttu minusta MeNaiset lehdessä

  1. Mielenkiintoinen artikkeli. Totuushan on että palkkatuloilla harva Suomessa pääsee rikastumaan eli pääomatuloja olisi tultava 😀 Itsellänikin on yksi sijoitusasunto mutta enemmänkin voisi hankkia kunhan ehtii.. Mistä muuten tuo matto on ostettu?

    1. Lämmin suositus! 😀 Toki meillä tästä asuntosijoittamisesta hyvän tekee vielä se kun ei itse olla vuokralaisten kanssa tekemisissä. Kun asuntoja on paljon, niin sitä ei tarvitsisi muuta tehdäkään, menis liikaa työstä kaikkien niiden hoitaminen.

      Matto on Beni Ourain, kannattaa googlata mistä niitä nykyään voi tilata. En muista enää nettikaupan nimeä mistä joskus olen ostanut 🙂

  2. Tämäpä oli mielenkiintoista luettavaa! Ja olen kyllä samaa mieltä Jessin kanssa siitä, ettei pelkällä työllä täällä rikastu.

    Yritin saada ajatuksiani nyt jotenkin pureksittua kasaan, mutta se olikin vähän haastavaa koska itse en näe vuokralla asumista mitenkään taloudellisesti kannattavana. Enkä nyt siis kritisoi lainkaan teidän tapaanne, se toimii teillä ja hyvä niin, itse en vain ajattele samoin.

    Onhan se totta, että kun huomoidaan lainan korot yms., niin kyllähän myydessä omistusasuntoa siitä täytyy saada aika paljon enemmän kuin mitä itse siitä on maksanut, jotta jäädään niin sanotusti voiton puolelle. Tai sitten se kannattaa jättää vuokralle hetkeksi lainakulujen kompensoimiseksi.

    Toisaalta emme pysty asumaan Helsingissä sellaisella asunnossa, jossa nyt asumme – pankista varmasti irtoaisi tarpeeksi lainaa sellaisen ostoon, joten jos sinne haluaisimme, olisi vuokraaminen ehkä ainoa vaihtoehto. Meilläkin on pieni asuntosalkunpoikanen, joka toivottavasti kasvaa tässä hiljalleen ja auttaa sinne Helsinkiin muutossa jos se joskus eteen tulee 😉

    Ja varmasti kuukausittain käytössä olevat varat vaikuttavat hyvin pitkälti siihen, mikä ratkaisu on pitkällä tähtäimellä se toimivin.

    1. No eihän se ajatus nyt tullutkaan ulos sellaisena kun piti joten jatketaas vähän:

      Ymmärrän kyllä tämän velkavipu-ajatuksen ja sen, ettei pääomaa kannata sitoa omaan asuntoon jos sen rahan voisi laittaa poikimaan jo aikaisemminkin ja sillä velkavivulla kasvattaa pottia koko ajan lisää.

      Jos nyt jos itse muuttaisin vuokralle tällä ajatuksella, joutuisin karsimaan asumismukavuudestani todella paljon, koska nykyisillä tuloissa vuokralla asuminen vastaavassa asunnossa ei onnistuisi. Mutta tosiaan koska tätä en ole valmis tekemään, on tällä hetkellä pankkilainan maksaminen omistusasunnosta se paras ratkaisu meille.

      Ehkä joskus tulevaisuudessa ja jos tulot muuttumat huomattavasti paremmiksi (sormet ristissä 😉 ), niin tilanne saattaakin muuttua.

      Ai että tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe, voisin pyöritellä tästä ajatuksia loppupäivän!

  3. Hei Suvi!

    Rohkeita olette, ja lopputulos voi olla hyvinkin onnellinen teidän kannaltanne. Kiinnostaisi kyllä tietää, jos haluat kertoa, että miten olette ottaneet huomioon riskit esim. korkotason nousuun liittyen, ennen kuin asunnot on maksettu pois? Samoin mietityttää, miten olette toimineet asuntojen oston kanssa taloyhtiölainojen suhteen.

  4. Todells mielenkiintoinen juttu ja mielelläni kuulisin lisää näistä köytännön asioista noin monen asunnon salkun kanssa ”puljaamisesta”!
    Miten olette varautuneet mahdollisiin koronnousuihin?
    Häpesitkö aiemmin vuokralla asumista, kun edellisen asunnon muuton yhteydessä täällä blogissakin annoit ymmärtää, että muutatte omistusasuntoon? Muistaisin, että puhuit tarjouksenne hyväksymisestä jne jne 🙂
    En siis tätä mitenkään halua pilkkaavaan sävyyn sanoa tai syyttää valehtelusta. Asun itsekin vuokralla, onnellisena ja stressittömänä, ja halusin vaan tietää, oletteko kokeneet paineita siitä ettei asuntonne ole omistusasunto? Se kun tosiaan Suomessa on se ”kaikkien unelma ja itsestäänselvyys”.
    Ihanaa kevättä! Kotinne on kaunis <3

    1. Moikka! Terveiset Köpiksestä! Vastaan kunnolla kaikkiin kommentteihin kun tulen takas Suomeen.
      Edellisessä asunnossa tosiaan oli tarjouskilpailu minkä voitimme 11 eurolla seuraavaan. Edelliseen asuntoon oli sen verran vuokraajia, että omistaja päätti vuokrata eniten tarjoavalle.

      Kiitos toivotuksista, palataan 🙂

  5. Mielenkiintoinen artikkeli! Miten muuten saitte pankista lainaa? Saitteko vanhemmilta reaalivakuutta vai oliko teillä itsellänne pesämunaa? Käsittääkseni sijoitusasuntolainaa ei ihan kovin helposti saa, etenkin jos on yrittäjä ja tulot vaihtelee?

    1. Moikka ja kiitos kommentista.
      Mikään pankki ei anna lainaa ilman vakuuksia. Meidän päätulonlähde Zinzino oli riittävä osoitus pankille maksukyvystä. Usean tuhannen kuukausittaisen jatkotilausasiakkaan kautta meillä on kuukausittainen, työstä riippumaton tulovirta. Pääomaa on vuosien varrella kerätty nimenomaan töitä tekemällä. Minkäänlaista perintöä en ole koskaan saanut, enkä ole tarvinnut takaajia lainoihin. Aikoinaan omat osakkeeni pantattiin omakotitalon vakuudeksi, mutta enää tässä kohtaa niitäkään ei tarvinnut. Zinzino tuottaa meille kuukaudesta toiseen varmaa tuloa, eikä suurta vaihtelevuutta ole (kuin käytännössä ylöspäin). Koko ajan kasvetaan 🙂

    1. Anteeksi kun vastauksessa kestänyt. Meillä on niin Etelä-Suomessa kuin Pohjanmaalla. Pääkaupunkiseudulta en hankkisi. Asuntojen hinnat korkeammat verrattuna vuokratuottoihin muualta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *