Kaapista ulos!

Minulta on usein kysytty, että mitä teen työkseni ja miksi matkustan niin paljon. Instagramistani tämän on voinut huomata jo aikaa sitten. Koska ajattelin, että kiva vastata jotain myös tänne blogin puolelle, niin laitoin aika henkilökohtaisetkin asiat nyt tällaiseen ABC- vastausmuotoon. Toivottavasti saatte näistä hyvinvoinnin aakkosista jotakin irti.

 

AUTTAMINEN Haluan nähdä hyvää kaikissa. Toiset ihmiset ovat lähellä sydäntäni. Rakastan ihmisten persoonia ja positiivisia tyyppejä kenen kanssa olen etuoikeutettu työskentelemään. Haluan auttaa ja vaikuttaa, haluan että teoillani on suurempi merkitys. Haluan jättää jotakin pysyvää, painaa jalanjäljen tänne maailmaan. Jättää perinnön tekemällä hyvää. Erilaiset hyväntekeväisyys kohteet ja jopa itse perustamani kohde on haaveissani. Lapset saavat minut itkemään. Aina kun on kyse lapsista niin itken. Ihan mahdotonta katsoa jotain uutisia missä maailmalla tapahtunut kauheuksia. Sen jälkeen kun tulin äidiksi, niin kaikki muuttui. Empatiani ja herkkyyteni on välillä ylitsevuotavaa. Nenäliinat oltava mukana jopa elokuvissa.

Tällä hetkellä kerään lahjoitettavia vaatteita, lastentarvikkeita yms. tänne Joulumieli kiertämään- keräykseen. Arvostaisin todella paljon jos kävisitte tykkäämässä ja osallistumassa. Joulumielikiertämään keräys

 

BALANCEOIL Terveys kiinnostaa ihmisiä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Ja silti ihmiset ovat sairaampia kuin koskaan! Ennen ihmiset sai ravinnostaan about samanverran omega 3 sekä omega 6 rasvahappoja. Nykyään ongelmana on se, että saamme omega 6 aivan liikaa verrattuna omega 3. Kolmosta voidaan sanoa tulehdusta ehkäiseväksi rasvahapoksi ja kutosta tulehdusta edistäväksi. Molempia rasvahappoja tarvitsemme, mutta sopivassa suhteessa. Meidän DNA olisi optimaalinen 1:1 suhteessa. About 60-luvulle saakka lukemat pysyi 4:1. Tämän jälkeen tuli elintarviketeollisuus ja prosessoitu ruoka. Nykypäivänä pohjoismaiden tilanne on se että ihmisten rasvahappotasapaino on keskiarvoltaan 12:1, euroopassa 15:1 ja jenkeissä peräti 25:1. Viralliset suositukset sanoo, että alle 5:1 olisi huomattavasti pienempi todennäköisyys sairastua erilaisiin elintapasairauksiin. Paljon on sydän- ja verisuonitauteja, Diabetes kakkosta, alzheimeria, astmaa, allergioita, iho-ongelmia. Lähes kaikki autoimmuunisairaudet, jopa osa syövistä lukeutuu näihin. Mitä matalammaksi suhdeluvun saamme, niin sen pienempi todennäköisyys on sairastua erilaisiin elintapasairauksiin. Balanceoil on tuote mitä edustan. Aloitin sen käytön 1,5 vuotta sitten ja siitä lähtien oloni on ollut monellakin tapaa erinomainen. Meidän tuotteet auttavat palauttamaan ihmisten tasapainon 3:1 tai alle. Teemme asiakkaista kuivaveritestit, (samalla menetelmällä tehdään mm. DNA testejä, isyystutkimuksia yms. joten se on turvallinen ja luotettava). Laboratoriot ovat viranomaisten valvonnassa ja suurin asiakas käyttämässämme Vitas As labrassa onkin Norjan valtio. Testeistä näemme mikä tilanne yksilöllisesti kenelläkin on, Balancetest määrittelee veren yhdentoista yleisimmän rasvahapon keskinäisen suhteen 98% tarkkuudella. Testejä on tehty nyt 120 000 ja tulokset ovat hurjia. Vain 5% koko väestön keskiarvosta on normaalitilanteessa eli 3:1. Niistä ihmisistä jotka syövät jotakin omegaa eli 20% porukasta ovat saaneet tuloksen 7:1. Ja ne jotka eivät ole syöneet mitään omega 3 tuotteita ovat keskiarvoltaan 12:1 tai huonompi ja näitä on 75% väestöstä. 

Oma lähtötilanteeni oli 10:1 ja omegat olivat olleet käytössä useita vuosia. Valitettavasti niitä on markkinoilla kaikenlaisia, suurin osa on laadultaan surkeita. Öljyn käytön aloitettuani olen huomannut nukkuvani paremmin, ihoni on parempi, puhumattakaan sairaudestani mistä en ole kokenut oireita sen jälkeen. Kaikki on aina yksilöllistä, eikä tämä ole mikään ihmelääke millä luvataan kaikenlaista. Minulla Balanceoil on toiminut hyvänä tukena jokapäiväisessä elämässä ja olen eritavalla saanut nauttia elämästä sen jälkeen. En ole parantunut, minulla on sairaus mitä ei voi parantaa, mutta henkilökohtaisella tasolla oloni on ollut paljon parempi, olen voinut paremmin. Viidennen kuukauden kohdalla tein uudestaan saman kuivaveritestin ja omat tulokseni olivat tippuneet 2,9:1. Peräti 95% kakkostestin tehneistä pääsee 3:1 tulokseen 120 päivää käytön jälkeen. Balanceoililla, sekä meidän muilla terveyttä edistävillä tuotteilla on EFSA:n hyväksymiä terveysväittämiä yhteensä huimat 43 kappaletta ja loput 120 muuta hyväksyttyä väittämää löytyvät EU:n ravitsemus- ja terveysväittämäarkistosta. Ne on ainoat väittämät mihin Balanceoilin terveysvaikutukset perustamme.

Balanceoil tulee kulkemaan perheemme mukana aina ja lapsetkin siitä pitävät. Mikä siinä on niin erikoista verrattuna muihin tuotteisiin on se että se on enemmän kuin kalaöljy. EPA ja DHA sekä synerginen yhdistelmä korkealaatuista ja korkeapolyfenolista oliiviöljyä. Tuotteet ovat GMO vapaata eli eivät sisällä mitään geenimanipuloituja organismeja. Balanceoilia otetaan oman painomäärän mukaan, eli yksilöllinen annostus kaikille. Ruokavalio harvoin riittää pitämään kehoa tasapainossa ja kalastakaan ei juuri enää omega 3 saa. Ensimmäistä kertaa elämässäni myyn mitään tuotetta ja oma kokemus on sen verran positiivinen, että koen moraaliseksi velvollisuudekseni puhua kaikille. Hintakin on tuotteessa kohillaan, kun reilun euro per päivä on minun ja lasten annoksen määrä. Sillä rahalla sain tulehduksen pois kehosta, arvoni 2,9:1 niin en kyllä kalliina pidä. 

Todella hyviä linkkejä mitä suosittelen jokaiselle käydä tutkimassa. 

Olli Postin blogipostaus omegoista Jos teillä tulee näistä omegoista mitä tahansa kysymyksiä, niin vastauksen löydätte täältä! Niin kattava tuo Ollin postaus ja tietotaito aivan eriluokkaa kuin minulla.

Balance katalogi 

https://www.youtube.com/watch?v=kj2tKCFVy8E

Kuivaveritestistä

Asiaa hiljaisesta tulehduksesta

 

CHROHNIN TAUTI Suomessa vietetään paraikaa 1.-6. joulukuuta ensimmäistä kertaa IBD viikkoa. Sen järjestävät tulehduksellisia suolistosairauksia sairastavien, sekä heidän läheistensä hyvinvointia edistävä Chrohn ja Colitis ry, Jääkiekon SM-liiga Oy sekä IBD cycling pyöräilytalli. Viikolla halutaan tuoda Chrohnin tautia tunnetummaksi ja muistuttaa että koskaan ei voi ulospäin tietää kenellä sairaus on. Huolestuttavinta suolistosairauksissa on se että ne on voimakkaasti kasvuun päin ja erityisesti nuoret ihmiset sairastuvat. Chrohnin tauti on sairaus mitä myös minä kannan mukana läpi elämäni. Sairastuin siihen Erinin syntymän jälkeen 26- vuotiaana, eli nelisen vuotta sitten. Stressitila oli melkoinen kun elämässä tapahtui suuria mullistuksia niihin aikoihin. Uskon, että tämä oli silloin osatekijänä laukaisemassa sairauteni puhkeamista. Aktiivista vaihetta minulla ole ollut nyt puoleentoista vuoteen. En tällä hetkellä oikeastaan koe edes olevani sairas, toisin kuin aikaisemmin. Elävässä muistissa on ne ajat kun ei pysynyt ruoka sisällä ja vatsakivut oli karmeat, vessassakin rampattiin alvariinsa. Tulehdusarvot oli reilua kahta sataa, enkä suostunut kortisonin käyttöön. Azamun lääkitys minulla on edelleen olemassa, tosin ruokavalio on ihan ykkönen millä omaan tilaani olen huomannut voivani vaikuttaa. Lääkärithän tässä tosin on kuka mitäkin mieltä ja omani edustaa sitä ryhmää jonka mielestä ruokavaliolla ei ole mitään osuutta asiaan. Kummasti vain itse koen, että sillä on kaikki maailman merkitys mitä syön ja johan se tuntuu sekä näkyykin olossani. Joten omaan arvoonsa olen jättänyt lääkäreiden mielipiteet, moneltakin osin. Mielestäni on mahtavaa, kun tästä sairaudesta on nyt viime aikoina alettu oikein kunnolla julkisesti puhumaan ja tauti on tullut ihmisille tutummaksi. Etenkin HIFKin pelaaja Teemu Ramstedt on tehnyt hyvää työtä hyväntekeväisyyskampanjan merkeissä ja olen hänet itse henkilökohtaisesti asian tiimoilta tavannutkin. Teemun jälkeen liuta muitakin urheilijoita on tullut sairautensa kanssa ns. kaapista ulos ja nyt on minun vuoro 🙂

Liigatähtien hyväntekeväisyys 

Chrohn ja colitis ry 

i4008.jpg

 

D-VITAMIINI Otan 125 mg päivässä ja arvoni ovat hyvät. Tämä on siis reilusti yli suositusten, mutta sairauteni takia tarvitsekin enemmän. Balanceoilissa on lisättynä D-vitamiinia, mutta ei tarpeeksi. Tästäkin on hyvä lukea tuo linkkaamani Olli Postin blogipostaus ja kysymys-kommenttiosastot.

Olli Postin terveysblogi

 

ELÄMÄ What can I say. Tapahtumarikasta on ollut ja toivottavasti jatkuukin sillä tiellä. Monet ihmiset kulkevat läpi elämänsä juurikaan elämättä ja minusta se on harmi. Elämä on juurikin se matka. Kokemukset ja elämykset kasvattaa ja rikastuttaa. Vastakohdat voimistaa ja antaa perspekstiiviä hyvälle ja huonolle. Elämyksiä olen tällä pallolla hakemassa ja olen super kiitollinen kaikesta kokemastani. Ne ovat kasvattaneet ja tehneet minusta vahvan. 

 

FAR AWAY Tulevaisuuden haave on muuttaa ulkomaille. Suomen ilmasto ja mentaliteetti ei sovi ajatusmaailmaani. Maanosista minulla on Etelä-Amerikka ja Antarktis käymätttä. Pisin matkani on ollut Fijille, mikä olikin todella upea paikka! Ehdottomasti sinne suunnalle mentävä pian uudelleen. Seuraavana listallamme on myös Perun Machu Picchu.

12325170_10153724148563187_2103939539_n.

 

GLUTEIINI Olen jättänyt gluteiinin pois ruokavaliostani sillä huomasin sen aiheuttavan minulle lisää kipua ja turvotusta. Onneksi gluteenittomuus on suuressa kasvussa ja onkin helppo nykypäivänä löytää tuotteita mitkä eivät sitä sisällä.  

Gluteenittomuus

Olli posti – Mikä ravitsemuksessa on olennaista

 

HERÄTYSKELLO Joku sanoi, että paholaisen keksintö, samaa mieltä. Meillä se on käytössä vain lentokentälle lähtiessä. Päiväni aloitan yleensä klo 12 ensimmäisellä tapaamisella, mielestämme on kiva että saadaan rauhassa lasten kanssa heräillä ja tehdä terveellinen aamusmoothie ennen klo 11 tarhaan lähtöä. Lapset on vuorohoidossa, sillä perheemme rytmi on iltapainotteinen. Olen aina ollut yökukkuja ja aamuvirkkua minusta ei saisi tekemälläkään. Ilman kelloa herääminen on yksi elämän nautinnoista. Kun ei ole pakko hötkyillä, niin tämä toimii meillä.

 

ITSETUNTO Olen aina kunnioittanut itseäni ja tuntenut oman arvoni, toisinaan liiankin hyvin. Luonteessani on jokin sisäänrakennettu piirre periksiantamattomuudesta ja omiin mahdollisuuksiini uskomisesta. Olen aina ajatellut, että menen vaikka läpi harmaan kiven, eikä minua pysäytä mikään. Takaiskuista on selvitty moneenkin otteeseen ja ne on vain koulineet minusta entistä vahvemman. Itsetunto on siitä ihana asia, että kehitämme sitä läpi elämämme ja koenkin olevani ikuisella oppimismatkalla henkisenkasvun parissa. Rakastan tätä vuorovaikutusta mitä työssäni ihmisten kanssa saan ja uskon, että myös se omalta osaltaan kasvattaa, kehittää ja vahvistaa itsetuntoani. Hyvä, terve itsetunto vaikuttaa varmasti positiivisesti mielialaan ja ajatuksiin omasta, ihanasta elämästä. On rohkeutta olla oma itsensä. Itseäni kunnioittamalla kunnioitan myös muita.

 

JUOMINEN Alkoholia ei juuri enää kulu, lasi skumppaa joskus harvoin sieltä täältä tulee nautittua. Vatsa ei oikein tykkää, joten parempi yleensä olla ilman. Avopuolisonikin on absolutisti. Hän on aina ollut hyvin terveystietoinen ja liikkunut, kuntoillut paljon. Luonne on jo valmiiksi ylisosiaalinen niin ei koe alkoholia tarvitsevansa, eikä kuulemma edes pidä sen mausta.

 

KUNTOSALI Liikunta ja hyvinvointi on suuri osa elämääni niin henkilökohtaisessa elämässä kuin duunikuvioissa. Kuntosalikortti Elixiaan on olemassa ja toivoisin käyväni siellä enemmän kuin nyt käyn. Välillä on vaikeaa löytää aikaa ja saada itseään niskasta kiinni kun on niin monia ihania asioita elämässä koettavana. Kuntoilu jo sairautenikin takia olisi tärkeää, joten ehdottomasti otettava uusi suunta taas saliharjoittelun suhteen. Vuoden alussa minulla oli ihan super into ja kävinkin salilla todella ahkeraan. Sitten tuli elämä väliin ja taas salikäynnit jääneet minimiin. Tavoitteena olisi jostain osa-alueelta karsia ja käydä edes 2-3 kertaa viikossa säännöllisesti salilla ilman vaihtelevuutta.

12319325_10153724187938187_1013168843_n%

 

LUKSUS Tämä sana edustaa meille jokaiselle eriasiota. Luksus on minulle sitä mikä yleensä kulkee hieman edelläni ja mitä tietoisesti tavoittelen. Pidän kauneudesta ympärilläni. Pidän laadusta. Pidän ylellisyydestä. Pidän vauraudesta. Sanotaan että raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä se jukolauta mahdollistaa aika pirusti asioita ja monta murhetta vie pois polulta. Raha ei ole asia mistä haluan parisuhteessa riidellä. Se ei ole asia minkä kanssa haluan joutua kitkuttamaan ja laskemaan riittääkö ne. Rahalla ei saa terveyttä, mutta parempaa hoitoa ja paremmat lääkkeet sillä saa. On aivan eri asia jonotaa terveyskeskuksen päivystyksessä versus mennä suoraan yksityiselle. Olen valmis maksamaan palvelusta. Jos autoni hajoaisi keskelle tietä, niin kyllä minua helpottaa se kun tiedän saavani uuden auton alle. Jos menen ravintolaan, niin haluan päättää ruokani sen mukaan mitä minun tekee mieli, eikä mitä mikäkin maksaa ja mihin minulla on varaa. Olen ihan normaalista perheestä lähtöisin, en siis mitenkään erityisen varakkaasta ja ehkä juuri siitä syystä itselläni on tullut tämä halu saada aina vähän enemmän. Luksus elämässäni on sitä mihin tietoisesti pyrin ja mistä olen valmis maksamaan. Sen eteen olen valmis tekemään töitä ja menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mitään ei saa ilmaiseksi ja siksi arvostankin suuresti ihmisiä jotka esimerkiksi pienyrittäjinä ovat tehneet itselleen suuren varallisuuden. Suomessa tuntuu vallitsevan ajatusmaailma että kaikki rikkaat on pahoja ja raha on pahasta. Miksi? En ymmärrä. Kateus perisynti. Rahan vaikutus elämään on valtava ja sillä saa halutessaan paljon HYVÄÄ aikaan. 🙂

12348395_10153724148523187_1323143004_n.

 

MATKUSTAMINEN Rakastan! En voi tarpeeksi kertoa kuinka tärkeää tämä minulle on! Useissa maissa olen käynyt ja kiitollinen siitä. Vielä monia maita ja kohteita käymättä mitkä ovat listallani tulevaisuudessa. Jos joku elämässä avartaa niin tämä. Se että näkee erilaisia ihmisiä, eri kansoja ja maailmankolkkia. Ei ole parempaa peiliä omalle elämälle. Meillä on asiat hyvin, valitettavasti asenne aika heikko. Kiittämättömyys ja perhearvot melko mitättömät verrattuna moniin muihin kulttuureihin. Matkustelu kartuttaa kokemuksia ja elämyksiä, auttaa katsomaan asioita eri perspektiiveistä. Rakastan myös lämpöä, palmuja ja merta. Niissä on sitä vapauden ja huolettomuuden tunnetta, luksuksesta puhumattakaan.

cats.jpg

 

NUKKUMINEN on ihanaa! Oma sänky on ihan paras paikka. Nyt kun oltiin kolmeviikkoa reissussa, niin nukuin todella huonosti. Tyynyt oli liian paksuja ja mitä milloinkin. Teimme todella paljon hommia ja vierailumme aikana yöunet jäi vain 3-6 tuntiin yöltä. Unentarve ja väsymys on reissun jälkeen olllut valtava. Edelleenkin on jetlag päällä vaikka viikon olemme olleet jo suomessa. Voi sitä iloa ja riemua kun pääsin takaisin omaan sänkyyn 🙂 Muuten olisin kyllä voinut jäädä sinne.

 

ONNI Kel onni on se onnen kätkeköön. Perus suomalainen asenne ei kuulu mentaliteettiini. En ole koskaan ymmärtänyt vanhan kansan negatiivisia sananlaskuja 🙂 Toinen, ihan pahimmista on ”Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”. Ymmärrän että välillä voi kokea riittämättömyyden tunteita, epäonnistumisen pelkoa, syyllisyyttä jne. Mutta mikään ei ole mahdotonta, kun kuussakin on jalanjälkiä. Kaikki suuret ja hienot asiat on alkuun lähtenyt yhden ihmisen päähänpistosta. 

 

PUSSAILU Ihanaa!! Rakastan läheisyyttä. Ja kun toinen on maailman paras suutelija niin se vie kyllä jalat alta.

 

QUALITY is not an act, it`s a habit.

 

RAKKAUS Tällä hetkellä luen kirjaa The 5 love languages by Gary Chapman. Ne jotka ovat joskus kirjan lukeneet tiedätte mitä nämä viisi kohtaa ovat. Omat suosikkini on words of affirmation ja physical touch. Rakkaus on toisen huomioimista. Ihanaa rakastaa ja olla toisen ihmisen rakkauden kohteena. 

 

SUKLAA Suurin paheeni! Rakastan suklaata! Parhaiten maistuu Fazerin vaaleansininen ja etenkin Maraboun levyt. Minttukrokantti on ihan paras! Voisin vetää niitä levy tolkulla, sama irtokarkkien suhteen. Hammaslääkärini ainakin kiittää, kun tuon hänelle tuloja. Itse en sitten kiitäkään. Olen oikeastaan aika pettynyt itseeni mitä tähän tulee. Myönnän että minulla on jonkinlainen addiktio sokeriin. Jos en saa päivittäistä annostani, niin kroppa reagoi siihen ihan fyysisesti. Yleensä tulee päänsärkyä, kiukkua tai jopa tärinää. Tämä on riippuvuus mistä pitäisi päästä irti. Tiedän ettei se ole minulle hyväksi. Mielenvahvistamisen ohella täytyy jossain vaiheessa kokeilla vaikka hypnoosia, olisi yksi kokemus sekin ja toivottavasti toisi toivottuja tuloksia.

 

TUPAKKA en polta.

 

UNELMAT Monet ihmiset eivät osaa unelmoida ja itsekin vielä harjoittelen. Unelmat saisi olla suuria ja rohkeita, niin voimakkaita että ne itkettää. Oikein villi unelmointi on mahtava tilanne! Meidän tehtävänä on kasvaa unelmien mukana. Mahdollisuudet ja hyvät tapahtumat tulevat niille jotka ovat valmiita. Sano KYLLÄ kaikkeen hauskaan! Ei meidän tarvitse tietää kuinka unelmat toteutuvat, riittää että tiedetään mitä ne on. Visio mihin ollaan menossa ja let´s do it!

Suosittelen lukemaan The Magic of thinking BIG – David J. Schwartz    &    Practising the power of now – Eckhart Tolle

10334299_10152424005163187_717794159746210346305_10152424005083187_3114357085450

 

VANHEMMUUS Rakastan. Olen aina halunnut omia lapsia ja kiitollinen, että heidät minulle suotiin. Ei tarvinnut kauaa yrittää kun molemmat tytöt ovat ilmoittaneet tulostaan. Olen todella surullinen monien ystävieni puolesta kenellä ei ole useiden vuosien yrittämisen jälkeen tärpännyt ja monia keskenmenojakin ollut matkanvarrella. Onneksi nykyään on hyvät menetelmät ja yhä useampi pariskunta saa apua hedelmöityshoidoista.

 

X-TENDER on päivittäinen ravitsemusohjelmani. Purkki mikä sisältää käytännössä kaiken mitä päivän aikana Balanceoilin ja D-vitamiinin lisäksi tarvitsen. X-Tender on meidän firman tuote, se on tehty ylläpitämään, uudistamaan ja suojaamaan soluja. X-Tender sisältää vitamiineja, kivennäisaineita, antioksidantteja, aktiivisia ravinteita ja aineenvaihdunnan kofaktoreita. Balance X-tenderin avulla solujen ja kudosten ikääntyminen hidastuu, eli se on myös anti aging tuote. Itselleni olen huomannut aineenvaihdunnan lähteneen hyvin käyntiin tämän jälkeen. X-Tender kannattaa aloittaa vasta n. 2 kk Balanceoilin jälkeen jotta se ei mene hukkaan. Ensin tulehdus pois kehosta ja sitten hyviä ravintoaineita perään!

Balance X-Tenderin sisällysluettelo

 

YSTÄVÄT Aivan mielettömän tärkeitä ja rakkaita. Arvostan heitä suuresti. Yrittäjänä olo on ihanan vapaata! Olen siitä onnellisessa asemassa että näen ystäviäni aika usein. Vaihtelevan työni takia minulla on tapaamisten välissä paljon luppoaikaa käydä heidän kanssaan kahviloissa ja monet on sellaisia kenen kanssa saan yhdessä tehdä mukavaa duunia. Mikä sen parempaa kun mennä yhdessä unelmia kohti <3

birthday,%2030,%2030yearbirthday,%20birt

 

ZINZINO Ruotsalainen Nasdaq listattu suoramyyntifirma mitä rakennan sisältä käsin. Zinzino on nykyään kokopäivätyöni ja nautin työstäni. Saan päivittäin tavata mielettömän upeita ihmisiä. Minulla on mahtavia duunikavereita ja tiimiläisiä kenen kanssa vietämme aikaa myös vapaa-ajalla. Samankaltaiset huippuhyvät, positiiviset persoonat ovat löytäneet toisensa. Hyvä energia ja hyvä fiilis on läsnä koko ajan, en usko että tällaista työyhteisöä on missään! En ainakaan aikaisemmin ole kokenut. Kaikki tukee ja kannustaa, auttaa toinen toistaan. Jokainen haluaa toiselle menestystä ja yhdessä toinen toista auttamalla menestymme myös itse. Valitettavaa on se että firmaa yritetään kovasti mustamaalata ja mennään uskomukset edellä. Ei oteta asioista oikeasti selvää. Harva tarkastelee objektiivisesti todellisia faktoja ja näin ollen tekee uskomuksillaan ja väärän tiedon levittämisellä hallaa yritykselle ja meille. Negatiivishakuinen kirjoittelu tuo varmasti lukijoita ja sitähän ne on Iltalehdetkin näkyään täynnä, vain negatiivisia juttuja. Mihin on kadonnut kaikki positiiviset artikkelit? Jokaisessa firmassa, yrityksessä ja toimialoissa on hyvää ja huonoa. Jos koet tämän postaukseni jälkeen tarpeelliseksi jättää jotakin asiatonta kommenttia, niin pahaa oloasi voit käydä purkamassa muualle. En minäkään tule sinun töitäsi arvostelemaan 🙂 Joten en julkaise, saatika vastaa näihin kommentteihin ja moniin kysymyksiinne löydätte varmasti vastauksia alla olevista linkeistä. Zinzino tulee tuomaan huomattavat määrät työpaikkoja, sillä ihmiset pystyvät tässä työllistämään itse itsensä. Ja kun jää vaikkapa täyspäiväiseksi, niin se tarjoaa vanhan työpaikan seuraavalle. Joillakin on sellaisia uskomuksia, että vain ensimmäiset tienaa ja näinhän se ei toki ole. Kyllä tienaaminen on täysin kiinni siitä kuinka paljon teet. Sillä ei ole mitään merkitystä montako sataa tai tuhatta ihmistä on aloittanut ennen sinua. Minä aloitin kun Zinzino oli ollut suomessa aktiivisesti about neljä vuotta. En todellakaan ollut ensimmäisten joukossa. Tällä luodaan jotakin pysyvää, ei kyse ole mistään äkkirikastumisesta. Laki vaatii, että jokaista partneria kohden pitää olla asiakkaita, meillä firma vaatii sitäkin enemmän. Raha ei tule firman sisältä vaan ulkopuolisista asiakkaista jotka tilaavat meidän tuotteita kuukausittain. Jos mietimme näyttelijöitä, taiteilijoita tai vaikkapa stand uo koomikoita niin aika helkutin monet heistä eivät tienaa. Saattaa olla éttä tekevät vuosia ns. ilmaiseksi töitä jotta pääsisivät pinnalle. Zinzinossa partneri alkaa tienaamaan heti kun hän saa ensimmäisen asiakkaan. Jos partneri ei tee asiakkaita, hänelle ei makseta. Ihmisten rekryäminen ei ole se mistä raha tulee, vaan raha tulee tietenkin liikevaihdosta. Tiimiä on hyvä kasvattaa, jotta saadaan lisää asiakashankkijoita, kaikkea kun ei voi yksin tehdä. Tiimin volyymilla pääsee paljon pidemmälle, kun kaikki tekee oikeita asioita.

Verkostomarkkinointi on ollut minulle aikoinaan kirosana. Muiden ennakkoluulot ja asenteet olivat tarttuneet myös minuun kun en oikeasti tiennyt mistä kyse. Historia on kieltämättä värikäs enkä ihmettele niitä jolla on negatiivinen kuva alasta. Paremmin asiaan tutustuttuani olen ymmärtänyt mistä ne ennakkoasenteeni johtui ja luonnollisesti olen kääntänyt takkini alan suhteen. Firmoja on ollut monenlaisia ja niitäkin firmoja missä ihmiset ovat laittaneet rahaa kiinni erilaisiin varastoihin. Joillekin on tullut sellainen pakkomyyntifiilis kun autotallit ja sängynaluset on täynnä tavaraa. Zinzino toimii aivan toisin ja tämä on ensimmäinen suoramyyntialan firma mitä teen. Meillä ei ole minkäänlaisia varastoja eikä kuljeta myyjän hatut päässä tyrkyttämässä. Olen täällä kertomassa ihmisille mitä meillä on tarjota ja kuinka tuotteet ovat minun elämääni vaikuttaneet. Ne joita oma ja perheen taloudellinen turva, terveys sekä oman elämän muutos kiinnostaa, niin todella suosittelen Zinzinoa! Tässä on mielettömät mahdollisuudet mennä eteenpäin. Iso osa työstäni on nykyään tiimin koutsaamista, koulutusta, mentoroitia, puhumista ja esiintymistä. IHANAA!!! Puoltoista vuotta sitten kun lähdin tätä tekemään, niin päätin että teen sitten täysillä. Jos kerran teen, niin mitään puolivaloja ei ole olemassa. Päätin rikkoa ennätyksiä ja tottakai taustalla oli kiinnostus rahasta. En silloin ymmärtänyt että tästä tulikin jotain paljon suurempaa. Aion rakastaa ja auttaa ihmisiä, minut on luotu tähän alaan ja olen täysin elementissäni. En uskaltanut olla lähtemättä tekemään ja lapset olivat pääsyy miksi päätin tehdä kaikkeni mennäkseni eteenpäin. Elämässäni on ollut paljon upeita asioita ja tämä on taas yksi niistä. Jos olisin kuunnellut muiden mielipiteitä niin en voi edes ajatella mitä olisin menettänyt. Olen tavannut mielettömän upeita ihmisiä ja tämä on paljon, paljon enemmän. Kiitollisuus, ilo, onni, kaikki ne ihmiset joita voin auttaa ja koskettaa. Miksi minä haluan tulla ja kasvaa. Zinzinon kautta ja ylipäätään koko alan kautta on mahdollista saavuttaa rajaton kehitys ja kasvu. Asenne koko elämää kohtaan on muuttunut pienessä ajassa, vaikka ei se ole koskaan pielessä ollutkaan. Ihmiset ovat vain yleensä kyvyttömiä henkiseen kasvuun ilman opiskelua. Tämä on mahtava matka missä nautitaan niin pienistä voitoista kuin suurista saavutuksista. Olen sitoutunut tekemään kaikkeni ihanan tiimini menestyksen eteen ja siten pääsen itsekin eteenpäin. Millään muulla alalla ei saa tällaista tunnustusta työstään. Kuinka hyvältä se tuntuu jatkuvasti antaa ja saada kiitosta sekä arvostusta. Kannustus ja positiivinen rohkaisu, ilo mukana tekemisessä mitä saan kotoa käsin tehdä. Parempaa ja hauskempaa duunia ei voisi toivoa.

Zinzinon viralliset kotisivut

Minkälaiset ihmiset tekevät verkostomarkkinointia

Kauppalehden artikkeli Zinzinosta

Työttömyyttä karkuun

Zinzino -suoramyynnin evoluutio

Vaihtoehtona suoramyynti

12319522_10153724148498187_1778282529_n.

 

zino.jpg

 

https://youtu.be/-VE1CB8qHdo

Ihana tiimiläiseni Teresa De Rita Cavlek kertoo ajatuksiaan suoramyynnistä. Video on meidän eventiltä, missä 3 kuukauden välein käymme kouluttautumassa ja pitämässä hauskaa 🙂 Tästä tulee niin hyvälle mielelle!! Teresa vertailee hyvin pienyrittäjyyttä vs. meidän alaa keskenään. Suosittelen katsomaan edes tämän jos muuten tuli liikaa asiaa.

 

ÄLYTÖNTÄ ”For some of your life is going to be so good that it is going to be weird”! Tim Storey

 

ÖINEN Oma aika. Jotain piti Ö:hön keksiä 🙂 Kyl te tiedätte. Näinhän se monesti on kun lapset saadaan nukkumaan.

38 kommenttia “Kaapista ulos!

  1. Onko tuosta Balanceoilista olemassa tieteellisiä tutkimuksia. Kiinnostaa kovasti, mikä sen toimintamekanismi on, muuttaako kehon rasvahappojen koostumusta jonkun kemiallisen reaktion kautta, vai miten?

    1. Eli tutkimuksia on olemassa vaikka kuinka paljon, mutta et kuitenkaan viitsinyt linkata yhteenkään niistä, vaan jonkun randomin omaan blogiin. Kertooko tämä siitä, että et itse ole lukenut yhtäkään kunnollista tutkimusta aiheesta, vai siitä, että tiedät näiden tutkimusten olevan ristiriidassa kertomasi kanssa, vai jostain muusta?

    2. Pekka laitapa hakuun tämä niin saat samaa asiaa virallisina julkaisuina <a rel="external nofollow" href="https://scholar.google.fi/scholar?q=omega&quot; target="_blank">https://scholar.google.fi/scholar?q=omega</a&gt; 3 omega 6 ratio&amp;btnG=&amp;hl=fi&amp;as_sdt=0,5<br />
      Lisäksi kannattaa hakea julkaisuja sanoilla; polyunsaturated fatty acids, inflamation, EPA and DHA, EFSA, Bio Active Foods, Vitas AS, Lysi<br />
      <br />
      Siinä onkin luettavaa useiksi vuosiksi!!! :)<br />
      Tieteellisiä tutkimuksia on tuhansia. Ei varmasti ole ihmistä joka olisi kaikkia lukenut. Merkittävintä itselleni on oma olotilani.<br />
      <br />
      Olli Postia en myöskään pidä mitenkään random tyyppinä. Hän on merkittävä tienraivaaja ja edelläkävijä mitä ravintotietämykseen tulee. Ole hyvä ja tutki kuka hän on, jos sinua oikeasti nämä asiat kiinnostaa, niin tutustut myös häneen.

    3. Pekka en julkaissut toista kommenttiasi, sillä en halunnut kaikkea siitä ensimmäisestä osasta sivuilleni, vaikka loppuosa ihan erittäin asiallinen olikin 🙂 Eikä minua haastaa tarvitse, olen kyllä ajatellut asioita ja jatkan samalla tiellä. Hyvää Itsenäisyyspäivän jatkoa Sinulle.

    4. En ole vielä onnistunut löytämään tuosta bio-oilista tehtyjä tieteellisiä/kliinisiä tutkimuksia, Ollin blogin kyllä luin ja se oli mielenkiintoinen. yritin googlailla. Zinzinon sivuiltakaan ei löytynyt linkkejä.

  2. Vitsi kun oot niin ihana Suvi!! Komppaan kaikkea, mitä sanot. Mutta ala tankkaamaan raakasuklaata Fazerin sijaan. Olkoon se päivän vinkkini sinulle Kaunotar. Suomalaisen Goodion raakasuklaista esim Velvet on järkyttävän hyvää. Saa kaikista luontaisetuotekaupoista, myös Ruohonjuuresta. ei valkoista sokeria jne. Teke hyvää keholle &hearts;

    1. Kiitos Kirsi &hearts; Sinä olet ihana! Juuri Jaken kanssa eilen puhuimme että tulemme sun seuraavalle tantrakurssille! Joten päivämäärät kehiin vaan 😉 Toivottavasti nähdään muutenkin pian!<br />
      <br />
      En ole vielä toistaiseksi yhtäkään hyvää raakasuklaata maistanut, mutta jos tuota suosittelet, niin ehdottomasti käyn kokeilemassa 🙂

  3. En ota kantaa tuohon Zinzino-touhuun, koska et julkaise kuitenkaan kommentteja, jotka eivät ylistä systeemin ainutlaatuisuutta. Sen sijaan minulla olisi antaa pari ihan oikeasti hyvää neuvoa chronin taudin hoitoon. Voisin sanoa, että olen suht' asiantunteva kommentoimaan näitä ravintopuolen juttuja. Työskentelen luontais- ja terveysalalla, ja minulla on yli 20 vuoden kokemus yrtti- ja luontaispuolen jutuista, sekä jonkin sortin tietämys chronin taudin kokonaisvaltaisesta hoidosta. Hoitokäytäntöön kuuluvat tietyt (ei siis kaikki) entsymaattiset, pre-bioottiset sekä yrttivalmisteet. Koska sinulla on myös lääkitys chronin tautiin, niin silloinhan hoidetaan myös maksaa. Jos haluat lisätietoja, niin sähköpostiin voi ottaa yhteyttä.

    1. Ei tarvitse ottaa kantaa, kun en ole kannanottoja pyytänytkään 🙂 <br />
      Kiitos viestistäsi. Laita minulle toki sähköpostia.

  4. …mutta jotainhan työstäsi ja ammatinvalinnastasi kertoo myös se, että joudut tekemään tällaisen postauksen. Itse olen ammatiltani erityisluokanopettaja, ja jostain kumman syystä mä olen aina voinut puhua työstäni avoimesti eikä mun ole koskaan tarvinnut &quot;tulla asian kanssa kaapista ulos&quot;.

    1. Ymmärrän että teksti oli pitkä. Tämä viikko on IBD viikko ja minulla on Chrohnin tauti. Tulin kaapista ulos tukeakseni muita sairastuneita. Toivon, että omasta tarinastani on apua jollekin. Zinzinossa ei ole mitään piiloteltavaa, olen suorastaan ylpeä ammatinvalinnastani.<br />
      Sairaudet vaan on useimmiten sellaisia mistä ei mennä julkisesti blogissa muille kertomaan, ainakaan ei kuulu omiin tapoihini.

  5. Zinzinon balanssiöljyhän on vain oliivi- ja kalaöljyn sekoitus? Mikä tekee sen toimivuudesta paremman kuin muista vastaavista tuotteista? Olisiko jotain tutkimuksia joka kertoisi toimivuudesta? <br />
    <br />
    Ja sitten tuo kuivaveritesti. Tuotteet kiinnostaisivat minua kovasti, mutta olen useammasta paikasta lukenut että kuivaveritestit ovat ihan höpönlöpöä, onko se kateellisuus vai mikä saa koulutetut professorit sanomaan näin?

    1. Omega 3 ja polyfenolit ovat luonnostaan yhdessä. Oliiviöljy mitä Zinzino käyttää on äärettömän rikas polyfenolimäärältään. Nämä kaksi oikeassa mittasuhteessa saa aikaan synkronoidun, luonnonmukaisen vaikutuksen. <br />
      Olli Posti (suosittelen lukemaan koko kirjoituksen) kiteyttää hyvin; &quot;Kalaöljy on suojattu ei pelkästään oliiviöljyn aineosilla vaan erittäin voimakkaalla kokonaisella oliiviöljyllä. Zinzinolle iso plussa siitä, että ovat ottaneet asiakseen todella korjata ihmisten omega-balanssin, siinä missä muut vain myyvät kalaöljyä ja parhaassa tapauksessa kertovat siitä jotain. Zinzino auttaa kädestä pitäen ottamaan oikean annoksen painokilojen mukaan, ja on tuonut paljon ihmisiä mukaan keskusteluun, opiskelemaan ja jakamaan aihetta, eikä ainoastaan käyttämään tuotteita asiakkaana&quot;. <a rel="external nofollow" href="http://olliposti.fi/omega-3-tarkein-ravintolisa/&quot; target="_blank">http://olliposti.fi/omega-3-tarkein-ravintolisa/</a><br />
      <br />
      Kuivaveritesteissä on monta erilaista tekniikkaa. Professoreiden taustalla on niin yleistäminen kuin tietämättömyys asioista. Suosittelen huolella lukemaan tuon linkin ja kopsasin sinulle siitä vielä pätkän Pipsa Allénin kommentista. <br />
      <br />
      <a rel="external nofollow" href="http://www.teamzinzino.fi/zinzino-balancetest-kuivaveritesti/&quot; target="_blank">http://www.teamzinzino.fi/zinzino-balancetest-kuivaveritesti/</a><br />
      <br />
      <br />
      Tässä Suomen Bioanalyytikkoliitto ry:n puheenjohtajan Pipsa Allénin kommentti yllämainittuun artikkeliin liittyen:<br />
      <br />
      Työskentelen myös itse arkityössäni laboratoriossa, jossa käytetään massaspektrometriaa rasvahappojen ja aminohappojen määrittämiseen veritäplästä, joka on otettu kapillaarinäytteenä spesifille paperille. Näytteen uuttaminen mitattavaan muotoon vaatii standardisoidut olosuhteet sekä sisäiset standardit ja kontrollit. Määritysmenetelmää käytetään maailmanlaajuisesti vastasyntyneiden harvinaisten aineenvaihduntasairauksien seulonnassa.<br />
      <br />
      Tässä jutussa (Keskisuomalaisen artikkeli) kuivaverinäytteellä tarkoitetaan sormenpäästä objektilasille otettua näytettä. <br />
      <br />
      Näitä kahta määritystapaa ei voi mitenkään verrata.<br />
      <br />
      Kuivaveritestistä on julkaistu lukuisia tutkimuksia ja kirjoja. Yksi tuoreimmista on Dried Blood Spots – Aplications and Techniques (Wenkui Li, Mike S. Lee).<br />
      <br />
      Lullukka lue ehdottomasti tuo kirja! 🙂

  6. Luin kirjoituksesi jo eilen. Jäi vaivaamaan mieltäni kirjoituksesi erilaisista sairauksista, kun mainitsit monia elintapasairauksina. Miten erottelet elintapa- ja elintasosairaudet? Mielestäni rikkaissa hyvinvointivaltiossa on paljon elintasosairauksia, joihin vaikuttavat elintavat. En ole lääkäri tai hoitotyön ammattilainen, mutta pisti kyllä silmään kärkevä kommenttisi kuivaveritesteistä ja professoreiden tietotaidosta. Toivottavasti väitteellesi on konkreettinen peruste, kun voit kritisoida professoreiden olevan ehkäpä tietämättömiä. Ketkä professorit ja millä alalla? Tsemppiä &amp; onnea matkaan tavoitteidesi saavuttamiseksi!

    1. On todellakin! Monet sairauksistamme ovat ns. itseaiheutettuja. <br />
      Käy kysymässä joltakin professorilta, että haluat käydä testaamassa rasvahappotasapainosi. Kysy missä niitä voi testata, miten ja missä suhteessa niiden kuuluisi olla. Tai kysy lääkäreiltä ja katso mikä on vastaus. Itse olen kokemuksesta huomannut, ettei monilla ns. asiantuntijoilla ja ammattilaisilla ole valitettavasti tietoa näistä asioista. Huomannut myös ettei kaikki lääkärit ole juuri perillä ruokavalio/ravintolisä asioista. Minut ohjattiin sairauteni kanssa lääkärin vastaanotolle keskustelemaan Chrohnin taudin ruokavaliosta ja vastaukseksi sain, että kaikkea voi syödä. Ja että perus ruokaympyrä, lautasmalli olisi se paras. Järkytyin! Ihanko että leipääkin pitäisi puputtaa monta palaa päivässä! Ei mikään ihme että porukka pysyy sairaana. Ihminen on hyvin pitkälti sitä mitä se syö. Toivottavasti muilla on parempia kokemuksia. Kiitos tsempeistä 🙂 Ja mukavaa joulunodotusta.

  7. Ihana Teresa!!!!! &hearts; Olipa hauska katsoa video, sai itsekin hyvää mieltä ja iloa yövuoroon! 😀 Mä oon ystävänä tosi onnellinen sun onnesta ja menestyksestä mutta ennen kaikkea siitä, että oot löytänyt jotain omaa ja sulle tärkeää työtä. Koska kun elämässä on merkityksellisiä asioita ni ne kantaa eteenpäin, sen on huomannut kun itse on uskaltautunut omia unelmia toteuttamaan. Sä oot aina ollu mun number one cheerleader erityisesti yrittämisen saralla ja haluan itse olla sitä myös sulle. (ja oikein mielelläni ottaisin vastaan allashuoneen Karibialla (pusu hymiö) <br />
    <br />
    Allekirjoitan kyllä niin tuon Onni kohdan, en kanssa oo koskaan ymmärtänyt tuota miksei saa iloita onnistumisista/rakkaudesta. Usein itekin kuulee ettei kaikkea tartte juhlia! – Mutta kun tarvii!!! Elämä on ihanaa ja ilon arvoista ja kun ottaa mukaan tosiasian, että se voi myös olla ohi hetkessä, niin todellakin pitäisi iloita ja juhlia enemmän. Ja muistaa joka päivä sanoa, että rakastaa ja PALJON! Elämä on täynnä kaunista ja sitä pitää jakaa sekä vaalia. Ei piilottaa tai kadehtia toisilta. Mä niin uskon siihen että ilo lisää iloa ja ystävällisyys hyvyyttä maailmassa. Me kaikki voidaan kantaa kortemme toistemme hyvänoloon ihan pienilläkin teoilla, kehu ei maksa mitään ja halauskin sopii jokaiselle koolle. ;)<br />
    <br />
    Ps. Jos saat sokeririippuvuuden veks hypnoosilla niin varaa mulle kans heti aika!!!! 😀 Vai tehdäänkö lauantaina rockyroadia? :D:D:D Love you!! &hearts;

  8. Heippa, mielenkiintoisia ajatuksia. Jäin itse miettimään, että miten ZinZinon Balance Oil eroaa siitä, että hankkisin oliivi-öljyä ja Kalaöljyä erikseen. Näitähän on saatavilla aika hyvin.<br />
    <br />
    Onko Balance Oilia mahdollista hankkia vaan kerta eränä, mikäli haluaisin kokeilla vain kaksi kuukautta ja tehdä sen jälkeen päätöksen mahdollisesta pidemmästä käytöstä?

    1. Ei valitettavasti auta! a) niiden pitää olla oikeassa suhteessa b) polyfenolien määrä täytyy olla todella kova. Hyvälaatuistakin kaupan omegaöljyä joutuisit juomaan pari desiä päivässä, että saisit saman. Käyttämämme oliiviöljy tulee tietystä lajikkeesta Espanjasta ja se on extra virgin oliiviöljyä. Tarkoittaa sitä että on kylmäpuristettu. Mahdollisimman laadukas, siinä säilyy paljon ravintoaineita jotka tavallisesti häviävät jalostamalla öljyä lämmittäessä ja liuotinuuttamalla. Oliiviöljyn polyfenolit, flafonoidit ja antioksidantit ratkaisee. Balanceoilin kalaöljy ja oliiviöljy toimii synkronoidusti.<br />
      <br />
      <br />
      Pulloja voi ostaa yksittäin kyllä, mutta tuleehan se huomattavasti tyyriimmäksi kun jatkotilaus. Silloin suosittelen myös testien tilaamista erikseen, jotta näet mikä on lähtötilanne. Suurinosa ihmisistä ottaa suoraan vuoden jatkotilauksen, kun siinä toki säästää. Asiakaspysyvyys vuoden jälkeen on ihan huikea. 8/10 jatkaa käyttöä! Se jo kertoo jotakin tuotteesta. Ja asiakkaat innokkaasti myös suosittelevat tuotetta muille, eli puskaradio toimii tässäkin parhaiten. Jos omassa olotilassa huomaa jotakin eroa tai on mielenkiintoiset testitulokset, niin kyllähän ihmiset puhuu. Ja jos tuote ei toimisi, niin puhuisivat silloinkin eli asiakkaat äänestäisi jaloillaan. En pidä pahana maksaa terveydestäni keskimääräisesti euro per päivä. On hieno juttu että ihmiset ovat kiinnostuneita selvittämään tieteen ja kaiken taustalla, mutta kukaan ei ole kiinnostunut tutkimaan jostain lähikaupasta ostettuja monivitamiinien toimivuutta ja silti niitä vain napostellaan. Minulle oma olo on se mittari ja samaa suosittelen myös muille 🙂

    2. Mihin perustat väitteen ettei kukaan ole kiinnostunut monivitamiinien toimivuudesta. Minä ainakin haluan selvittää mitä syönvaikka myyjällä olisi kuinka hyvä mainospuhe. Lähdekritiikki opetettiin jo koulussa.

    3. Valitettavasti suurin osa ihmisistä ostaa niitä vain sen takia kun ne on halpoja. Harvoin laadukkaita! 🙁 Mennään sinne kaupan hyllyjen väliin sillä asenteella, että kunhan olis edes jotain,että onhan se tyhjää parempi.<br />
      Ja varmasti tästäkin ollaan montaa mieltä, mutta tämä on minun näkemys asiasta 🙂

    1. Ei ole minua asia sen enempää kiinnostanut, muuta kuin että tulee evoluutiosta ja näin ihminen on koodattu. DNA:mme olisi suunniteltu toimivan suhteessa 1:1. Jos haluat lukea tieteellisiä julkaisuja niin voisin kuvitella että Scholarista löytyy.

  9. &quot;Lääkärithän tässä tosin on kuka mitäkin mieltä ja omani edustaa sitä ryhmää jonka mielestä ruokavaliolla ei ole mitään osuutta asiaan&quot; Olen niiiiin samaa mieltä!! Kyse ei ole tuosta samasta taudista, mutta muuten olen törmännyt samaan lauseeseen usein. Lääkäri vastaa aina, että ruokavaliolla ei ole merkitystä. Onneksi näin aikuisena voin itse päättää mitä syön tai en syö. Olkoot tunne sitten korvien välissä tai mahassa, mutta jos olo on hyvä, menen sitä polkua. <br />
    <br />
    Lisää iloa sinun iloiseen elämään! 🙂

  10. Ihanaa että joku ihminen rakastaa itseään noin varauksettomasti! Olet ehtivä ihminen, sisustussuunnittelija, stylisti, kynsiteknikko, businessnainen…siinä sivussa kaksi lasta.<br />
    <br />
    &quot;Unelmani on toteutunut. Sisustussuunnittelijana saan tehdä työtä, joka on aina ollut suuri intohimoni.&quot; <br />
    &quot;Haave omasta yrityksestä hoitovapaan ohella on toteutunut! Ihanaa! Nyt ei muuta kuin tuulta päin 😉 Vihdoin saan toteuttaa itseäni ja tehdä sitä mitä minä haluan! :D<br />
    Pääasiassa yritys tarjoaa ainakin näin alkuun kauneudenhoitopalveluita, kuten ripsienpidennyksiä 🙂 Myöhemmin saatan ottaa mukaan myös kynsien kestolakkauksia.&quot;<br />
    <br />
    Mutta miksi olet otsikoinut tämän tekstiosiosi Kaapista ulos – oletko hävennyt sairauttasi? Olisiko paremman vointisi takana myös tämä alkoholin pienempi kulutus. Tottakai syömisillä ja juomisilla on vaikutusta ihmisen hyvinvointiin – lääkäreiden pitää vain saada kirjoittaa resepti ja nehän eivät Siwoissa ja Stockan herkuissa kelpaa.<br />
    Kyllä sinä pitkälle pääset, en nyt viitsi tähän mitään vanhankansan sanontoja kun eivät sovi mentaliteettiisi. Mutta hyvä että olet viimein löytänyt alan joka on niin sinua!

    1. Ensin pitää rakastaa itseään jotta voi rakastaa muita.<br />
      <br />
      Alkoholin käyttöni on aina ollut minimaalista. Se muutama viinilasi mitä aiemmin kuussa otin ei ollut paljoa. Toiset ottaa saman annoksen illallisen kanssa useampia kertoja viikossa. En edes muista koska olisin viimeksi ollut humalassa, siitä on useampia vuosia.<br />
      <br />
      Otsikko on blogin tärkein osa. Sen on tarkoituskin herättää huomioita ja mielenkiintoa. <br />
      <br />
      En ole koskaan hävennyt sairauttani, mutta eipä asia ole muille kuulunut. Nyt jos pystyn yhtäkään ihmistä tarinallani auttamaan, niin se riittää.

  11. &quot;Balanceoililla, sekä meidän muilla terveyttä edistävillä tuotteilla on EFSA:n hyväksymiä terveysväittämiä yhteensä huimat 43 kappaletta ja loput 120 muuta hyväksyttyä väittämää löytyvät EU:n ravitsemus- ja terveysväittämäarkistosta. Ne on ainoat väittämät mihin Balanceoilin terveysvaikutukset perustamme.&quot; Hei, kun mä olen tällainen hitaasti syttyvä ja haluan tietää tarkasti asiat ennen kuin pistän ne suuhuni niin voisitko ystävällisesti linkata mulle mistä nuo väittämät löytyvät virallisilta sivuilta. Te varmaan tiedätte koska olette noin tarkasti ne laskeneet. Kiitos, luen ne ja ehkäpä pääsemme sitten kauppohin 🙂

    1. Samaa mietin mitä Nina kommentoi ja kyseli. Kerrotko mistä löytyy mainitsemasi väittämät ja ne viralliset sivut? Tämä on tärkeää tietää ja olisi ollut fiksua laittaa se tieto suoraan esitelmäsi alle.

    2. Kirjoitin aika paljon tietoa ja jos olisin jokaisesta yksittäisestä asiasta laittanut lähteen, niin ei blogi muuta sisältäisikään. Vaikeaa tietää mikä on kenellekin tärkeää, kun ihmiset näkevät asioita niin eritavalla. Minulle taas riittää se kun kerrotaan, että terveysväittämiä on näin ja näin paljon (ja sen tiedän, että niitä on todella vaikeaa saada, ihan ensimmäisestä väittämästä lähtien). En varmasti olisi erikseen maininnut terveysväittämistä ellei niitä olisi. Hienoa jos olette aidosti kiinnostuneita, ihan sama keneltä tilaatte, jos tilaatte. Varmasti saatte tuotteesta apua. Enemmän näissä tarkoissa tiedoissa taitaa olla kuitenkin kyse siitä, että minua halutaan haastaa ja saada asia näyttämään siltä kuin olisin ne itse keksinyt. <br />
      Edelleen minulle kaikista tärkeintä on se että tuote omalla kohdallani toimii, oli skeptiset ihan mitä mieltä tahansa 🙂 <br />
      <br />
      Tuossa on nyt yksi lähde, katsokaa sivua 21. Sieltä löytyy nettiosoite virallisista sivuista. <br />
      <a rel="external nofollow" href="https://www.zinzino.com/wp-content/uploads/2015/11/Web-Zinzino-Balance-Catalogue-2015-FIN.pdf&quot; target="_blank">https://www.zinzino.com/wp-content/uploads/2015/11/Web-Zinzino-Balance-Catalogue-2015-FIN.pdf</a&gt;

  12. Kiitos kivasta blogista, Suvi! Miten sä itse alunperin päädyit Zinzinon pariin? Löysitkö ensin tuotteet vai kuulitko hyviä kokemuksia yrittäjyydestä? 🙂 Kuulostaa niin kivalta sun nykyinen elämä!

    1. Kiitos Reeta! Ihana saada jotakin postiivista 🙂 Valitettavasti niin tämän, kuin minkä tahansa postauksen palautteet on usein kirjoitettu hyvinkin provosoivaan, negatiiviseen sävyyn. Reissupostaukset ovat toinen mihin tulee mitä ihmeellisempiä kommentteja 😀 😀 Rakastan lukijoita, mutta on meitä moneen junaan. Ei voi muuta todeta. Useimmat viestit ei ole edes julkaisukelpoisia.<br />
      <br />
      Zinzinon pariin päädyin tuotteiden kautta. Kun sain niistä selkeästi oireisiini apua, niin lähdin itse selvittelemään, että mikä tässä on tämä business puoli. Jos olisin tiennyt kuinka hauskaa duunia tämä on, niin olisin kysellyt jo vuosia sitten 🙂 Harmi kun ei kukaan aiemmin esitellyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se sanonta menikään. Kaikki on elämässä hyvin ja oikeastaan on aina ollutkin. Vaikka mullistuksia on ollut matkan varrella, niin aina se peruspohja on ollut kunnossa. Itse teen itseni onnelliseksi, ei se muista lähde kuin itsestä. Asenteella eteenpäin &hearts;<br />
      <br />
      Ihanaa Joulun odotusta Sinulle!

  13. Moi. Minua kiinostaisi lähteä mukaan Zinzinon toimintaan. Kuinka paljon itse tienaat vuodessa öljyjä myymällä?

  14. Tulin huikkaamaan sinulle ja perheellesi Hyvät Uuden Vuoden toivotukset! &hearts; &hearts; Tuokoot tuleva vuosi tullessaan ihania asioita! &hearts; &hearts;

  15. Moikka Suvi! 🙂 Olipa kiva, että löysin blogiisi! Huomaan, että meillä on todella paljon samoja kiinnostuksen kohteita 🙂 <br />
    <br />
    Aloitimme mieheni (ja 1-vuotiaan poikamme) kanssa juuri Zinzinon BalanceOilin käytön, olen kuullut siitä todella paljon positiivista! Lähdetään varmaan myös myymään tuotetta 🙂 Kirjoittelen ravintoblogia, terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä sydäntäni 🙂 Tulen varmasti kirjoittamaan tuosta BalanceOilista blogiini myös. Jos haluat käydä kurkkaamassa, niin <a rel="external nofollow" href="http://www.niinhyvaaelamaa.com&quot; target="_blank">http://www.niinhyvaaelamaa.com</a&gt; on blogini osoite :)<br />
    <br />
    PS. Olen muuten lukenut tuon Gary Capmanin kirjan, mistä mainitsit – todella hyvä kirja! 🙂

  16. Ihana Suvi, on etuoikeus tehdä tätä upeaa matkaa kanssanne. On meillä vaan ihana liiketoiminta ja tuotteet, tiimistä puhumattakaan &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *