Ammattimaalarin taidonnäyte & kuulumisia sohvalta

Mieheni työkaveri kävi meillä maalaamassa nyt sen yhden ison olkkarin seinän mistä olen teille kertonutkin. Annoimme toiveiksi betonimaisen pinnan ja mahdollisiksi väreiksi harmaan, hopean tai mustan. Muuten täysin vapaat kädet toteutukseen ja tässä olisikin esitellä lopputulos 🙂

sein%C3%A41.jpgsein%C3%A42.jpgsein%C3%A43.jpgsein%C3%A44.jpg

Nyt täytyy todeta, että älkää kysykö kuinka hän on tämän taiteillut. Olin itse viikonlopun Hämeenlinnassa, enkä ole siispä ollut näkemässä. Oikeastaan en ole nähnyt seinää livenä vieläkään… Piti viime yönä lähteä kovien ja kivuliaiden supistusten takia päivystykseen. Vauvalla kaikki kunnossa, mutta merkkejä ennenaikaisen synnytyksen lähestymisestä oli. Nyt minut onkin määrätty täyteen vuodelepoon vähintään seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Voitte vain kuvitella kuinka stressaantunut olen! Meillä on tulevana viikonloppuna muutto ja minä en saa muuta kuin sohvalta poistua käymään vessassa! Ei olisi voinut pahempaan aikaan sattua… tämä on minulle niin vaikeeta!!! Koville ottaa etenkin henkisesti kun olen luonteeltani melko järjestelmällinen ja aikaansaava 🙂 Toki pitää ajatella vauvan parasta ja jokainen päivä & viikko on tärkeää saada hänet vielä pidettyä masussa kasvamassa. Kun näiden parin kriittisen viikon yli vain päästäisiin, niin sitten voi tilannetta taas ehkäpä seurailla jatkossa ihan rauhassa. Viikkoja nyt vasta 32+1 ja vähintään sinne 34+0 viikolle on päästävä ilman ongelmia, mielellään toki reilusti eteenpäinkin. Uuden asunnon pian “valmiiksi” saaminen jää nyt siispä haaveeksi. Tärkeintä, että saadaan vain tavarat sisälle ja vanha asunto tyhjäksi. Mitään valmista en taida ilmeisesti hetkeen teille esitellä. Taas kerran en voisi olla onnellisempi läheisistä ystävistä ja perheestä. Heistä on aivan korvaamaton apu muuttohommissa, pakkailuissa ja etenkin lastenhoidoissa. Emme selviäisi mistään ilman Teitä nyt kun olen sitten täysin poissa pelistä (en jotenkin vielä oikein edes tajua tätä tilannetta). Kiitos tuhannesti kaikille ihanille talkoolaisille!!! En kyllä unohda teitä, kun tarvitsette apua <3

Nyt täältä sohvalta postailen aina kun jakselen. Toivottavasti saan pysyä kotona myös jatkossa, sillä sairaalassa en ole valmis makoilemaan. Kamala ikävä on omaa lasta! Itku tulee pelkästä ajatuksesta vaikka Erin lähti mummolaan vasta tunti sitten.

Teidän tavoin saan minäkin tyytyä mieheni ottamiin valokuviin kaikessa mitä asunnossa tapahtuu. Valokuvista päätellen meidän seinästä ainakin tuli ihan mielettömän upea, vai mitä? <3 Suuren suuri kiitos maalarille!

suvi1.jpg

33 kommenttia “Ammattimaalarin taidonnäyte & kuulumisia sohvalta

1. Voi ei. Kurja juttu, että joudut makoilemaan, mutta oikeasti kyllä ihmettelen kuinka mielettömästi oletkin riehunut siellä sun täällä vielä raskauden tässä vaiheessa. Kaikki ei aina mene oman mielen mukaan ja joskus on pakko hiljentää vauhtia. Vauvan mahdollinen syntymä ennen aikojaan ei ole riskitöntä, joten usko jo, että et sinä maailmaa valmiiksi saa vaikka haluaisitkin näyttää supertehokkaalta. Kaikella on hintansa. Olisi kai aika rumaa nyt sanoa, että sitä saa mitä tilaa, mutta olisikohan siinä kuitenkin pieni totuuden siemen? Kaikkea hyvää sinne sohvalle ja hyvää loppuraskautta. Anna muiden hoitaa hommat ja lepää ja kerää voimia.

Seinä on hieno, taitava maalari!

1. Vauhtini on ollut tähän asti kova ja tehokas, sen myönnän. Silti olen toiminut kuten on hyvältä tuntunut. Kaikki on ollut ihanaa ja kivaa, antoisaa. En ole pahempia stressannut vaikka aikataulu on ollutkin tiukka. Nyt selvästi halusikin vauva viestittää, että hidastaa täytyy ja yritän kuunnella. Eihän tässä muukaan auta. Helppoa ei minulle paikallaan oleminen ole, mutta tottakai teen kaikkeni ajatellakseni vauvan parasta ♥

Kiitos tsempistä, ihan oikeassa olet sanomisissasi :)

Mukavaa syksyä!

2. Uskon, että tuntuu turhauttavalta maata vain sohvan ja sängyn pohjalla, kun olisi miljoona asiaa mielessä mitä voisi ja haluaisi tehdä. Lepää silti rauhassa, kyllä valmista tulee sitten aikanaan. Tärkeintä on, että vauva ja sinä pysytte terveinä. 🙂 Onneksi teillä on läheiset auttamassa. Hienoa työtä tehty tuon seinän kanssa! Tsemppiä teidän perheelle! ♥

1. On kyllä turhauttavaa kun en voi auttaa ja katselen vierestä kun muut touhuaa. Mies soittelee että mihin kohtaan verhotangot ja naulakot, peilit yms. tulee ja minä parhaani mukaan yritän selostaa. Samalla katselen sohvalla kaikkia puoliksi pakattuja laatikoita ja tätä kaaosta. Koko ajan tekisi mieli pakata, edes vähän… mutta pidän nyt näppini täysin erossa. Vaikeeta, mutta kasvun paikka olla nyt puuttumatta 😉

3. Tsemppiä lepäilyyn! Tiedän, että olisit mieluummin touhuamassa mukana, mutta nyt näin. Onneksi teillä on hyvä tukiverkosto. ♥

Ja upea seinä teillä. 🙂

1. Tukiverkosto on niin tärkeä, iso asia olla olemassa. Ei mistään muuten mitään tulisi. Saamme olla heistä todella onnellisia ja kiitollisia ♥

Ja seinäkin on kaunis 🙂 Kaikki on hyvin, kyllä täältä vielä noustaan 😉

4. Upea seinä!!! 🙂 Odotan vaan että sen pääsee näkeen oikein läheltäkin!!! 🙂 Ja nyt rakas otat tän hetken, rauhoitut ja lataat akkusi. Vaikka rauhoittuminen muuton keskellä (tai muutenkaan 😉 ei sulle ole luontaista taikka helppoa, asiat järjestyy ja me ystävät singotaan avuksi!!! ♥ Tärkeintä että pieni voi hyvin ja mamma!!! ♥

1. Olet ihana ♥ Kiitos rakas! Korvaamaton apu teistä ♥

Kohtahan me jo siellä nukutaan 😉 Päästään molemmat kurkkimaan seinää ja kaikkea muutakin livenä 🙂

5. Voi ei! Nyt vaan malttia kehiin ystävä rakas ♥ Vaikka kyllä varmasti tympii tosi paljon kun hommaa olisi! Päivä kerrallaan ♥

1. Tympii ja aivot raksuttaa, että mitä kaikkea olisikaan tehtävänä. Huono omatunto mulla on, vaikka tiedän et ei saisi olla. Eihän näille asioille mitään mahda. Vaikeinta on taas joutua olemaan erossa Erinistä, kun en pysty hänestä nyt huolehtimaan 🙁 Kyllähän tuo uusi koti tuosta pikkuhiljaa sitten muodostuu. Vauvaa varten ei ole juuri mitään katsottu valmiiksi, mutta nyt luotan siihen, että hän vielä pysyy masussa ♥ kun kerran minäkin lepäilen…

6. Ystäväni makasi sängyssään lähes koko raskausajan kohdunsuun aukeamisen vuoksi. Viikko viikolta menimme eteenpäin ja aina seurasimme netistä, mikä oli lapsen henkiinjäämis- tai vammautumismahdollisuus milläkin raskausviikolla. Pysy vaan makuuasennossa kun käsketään. Jos lapselle sattuu jotain, se vaikuttaaa koko lapsen loppuelämään ja siinä samalla koko perheen. Aivan sama tuleeko talo valmiiksi kunhan pysytte terveinä. Talo pysyy paikoillaan ja remppa valmistuu aikanaan. Nauti odotuksestasi ja lepää. Onnellista odotusta ennen kaikkea!

1. Sama vaiva täällä, mutta onneksi makuutus alkoi vasta näillä viikoilla. En voi edes kuvitella kuinka raskasta olisi maata koko raskausaika.

Olet ihan täysin oikeassa ja yritän ehdottomasti nyt parhaani 🙂 Kaiken muun ehtii myöhemmin. KIITOS ♥

1. Niin näyttää ja varmasti livenä myös. Kyllä onkin seuraavalla kerralla jännää mennä uuteen kotiin kun siellä on tapahtunut poissaollessani niin paljon 😉

7. Upea seinä! Voi kurja noita supisteluja! Yritä jaksaa levätä, vaikka kuinka tekisi mieli touhuta. Vaikeaa on pysyä paikallaan, kun on tottunut tekemään. Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi, näillepä ei voi mitään, varsinkaan jos tulevat varoittamatta ja on ollut muuten hyvä olo tehdä ja touhuta. Nyt jokainen lisäpäivä masussa on plussaa pienelle. Muuttolaatikot ehdit purkaa myöhemminkin ja me lukijat jaksamme kyllä odottaa 'valmis koti'-postaustasi. Nyt saat ihan luvan kanssa käskyttää muita sieltä sohvalta, ota ilo irti siitä! ;0) Voimahali!

1. On ollut oikein hyvä olla aikaisemmin. Harjoitussupisteluita nyt on ollut jo pidempään, mutta tiuhaan tahtiin voimistuneet ja kipeät supistelut tottakai pelästytti. Yritän olla itseäni syyllistämättä, vaikka väkisin harmittaakin. Eriniä odottaessani mulla oli raskausmyrkytys ja nyt sitten tässä raskaudessa tämä. Isoista asioista kyse tottakai, niin ei parane leikkiä. Yritän nyt vain nauttia pakkolomasta ja olla stressamatta kaikesta 😉 Kyllä kaikki järjestyy, siihen on uskottava ♥

Kiitos Milly! ♥

8. Nyt vaan lepäilet. Uskon, että on vaikeaa ja turhauttavaa, mutta nyt asiat perpektiiviin ja vauva ja sinä olette #1 priority. Kyllä sä ehdit vielä olla aikaansaava ;))

Haleja ja voimia lepäämiseen ♥ ♥

1. I know 😀 Kyllä tämä tästä ja ihan positiivisin mielin ollaan, vaikka harmitustani ei mikään peittelekään.

9. Seinä on upea, hienoa työtä! ♥

Kovasti tsemppiä "pakko"lepoon, koitan ottaa siltä kannalta, että saat ladattua akkuja ennen pienen perheenjäsenen syntymää, koska sen jälkeen voimia tarvitaan joka tapauksessa! Uskon, että on vaikeaa makoilla, kun hommia olisi (meillä oli kanssa remontti ihan vaiheessa loppuraskaudessani, joten voin kuvitella, että on kurjaa, kun ei pääse osallistumaan), mutta tärkeintä on sinun ja vauvan hyvinvointi. Tsemppiä! ♥

1. Kiitos Jenni :)

Ihan totta kyllä, vaikka kovasti toki harmittaakin.

Sama tilanne oli Erinin raskaudessa kun rakensimme taloa (mutta itse raskaus sujui ok, vaikka touhotinkin). Pääsimme muuttamaan viikkoa ennen synnytystä. Valitsen aina hyvään aikaan nämä kodin vaihdot, rempat ja rakentelut 😉

10. Voi harmitus, uskon, että tekisi mieli päästä käsiksi muuttolaatikoihin ja uuden kodin järjestelyihin, mutta kyllä sinä vielä sinne ennätät. Nyt pitää ottaa levon kannalta koska siihen ei oikein ole muita vaihtoehtoja. Itse olen kokenut saman molemmilta lapsilta ja jouduin makailemaan parikin kuukautta. Teki tiukkaa koska olis ollu jouluvalmisteluja ym mutta niin vain joulu tuli sinäkin vuonna. Lainaa hyviä kirjoja, lehtiä, elokuvia, nuku, nuku ja lepää. Asioilla on taipumus järjestyä, eikö 😉 Kaikkea hyvää sinulle ja vauvalle!

1. Huh! Nostan hattua niille jotka makaavat parikin kuukautta ja joulut ja kaikki!! :(

Olen maannut nyt pari päivää ja tuntuu ikuisuudelta. Jotenkin myös happi loppuu kun ei pääse ulos, ikkunoita ei saa auki (julkisivuremppa) ja tunnen olevani kahlittuna täällä :/ Kyllä tämä tästä ja kaikki varmasti järjestyy. Asenteella nyt vedetäään vaikka väkisin läpi tämäkin homma ;)

Kiitos kovasti ♥

11. Todella hieno seinä! 🙂 Tsemppiä ja voimia sohvanpohjalle! ♥ Voikaa hyvin! Tiedän, että ei ole helppoa olla toimettomana, mutta se on parasta nyt. 🙂

12. Todella hyvä valinta tehdä efektiseinä ja ne harmaat sohvat tuo särmää! Lopunpäälle valkoinen koti on kuolettavan tylsä. Kivaa kuulla, että miehesikin saa sanansa kuuluviin sisustusasioissa 🙂 Olen tasa-arvon kannattaja myös kotoilussa.

Tsemppiä lepäilyyn! Kunnolla kun lepäät, vauva menee yliajalle 😛 Siinä sulle tavoite 😉

1. Olen samaa mieltä, kiva että jokin kolkka on hieman erilainen 🙂 Onneksi Peterillä on ihan hyvä maku niin ei tarvitse kinastella makuasioista ;)

Kiitos 🙂 Ei ihan helppo tavoite kun Erinkin tuli hieman aikaisemmin 😉 Jos nyt vielä edes neljä viikkoa tuolla pysyy, niin sekin on jo ihan jees ♥

2. Pidetään peukkuja!

Minä oon myös monet kerrat kiittänyt onneani, että miehelläni on sisustussilmää 🙂 Toimii muuten myös korujen ja vaatteiden suhteen! On aina olleet mieluisia ylläreitä -kokoa myöden 😉

13. Kuten muutkin ovat kommentoineet niin nyt valitus pois ja tärkein (vauva) etusijalle. Luulisi olleen niin iso säikäytys, että omalla tylsistymisellä/muuttolaatikoilla yms "ei niin tärkeellä" ole väliä. MinäMinä – kirjoittelua ja ajattelua ei ole kiva lukea. Toivon kaikkea hyvää loppu odotukseen ja että ymmärrät asian vakavuuden.

1. Ei ole tarkoituksenani ollut mitenkään ärsyttävästi minäminä muodossa valittaa, lähinnä todeta tilanne ääneen nyt itselleni ja teille lukijoille, jotta ette ihmettele, miksi tiettyjä postauksia ei nyt tule. Tottakai säikäytti, mutta luonteeltani olen sitten varmaan sellainen etten osaa kunnolla tajuta tilanteen vakavuutta samantien ja ajattelen, että asiat kyllä järjestyy. Harmittaa toki ja se on selvä, mutta en silti etukäteen surkuttele tai maalaa piruja seinille. Jos alkaisin vielä kovasti pelkäämään, niin siitä ei ainakaan hyvä seuraisi! Kolme päivää olen nyt maannut ja kiltisti totellut lääkäriä, eikä minulla nyt ole aikomustakaan täältä nousta ennen kuin saan luvan. Kiitos hyvistä toivotuksista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *