Balettitanko neidin huoneeseen

Olen varmaankin kertonut teille, että minun pikkutyttöni on lievästi sanottuna vilkas? Hän ehtii ja kerkee aivan joka paikkaan! Kaikki hyppiminen, kiipeily ja roikkuminen on etenkin Erinin lempipuuhaa. Minä olen joutunut äitinä kasvattamaan silmät myös selkääni (kuten varmasti moni muukin äiti) jotta pysyn perässä hänen touhuiluissaan. Tällä hetkellä tämän kasvavan, ison mahan kanssa ei olekaan ihan yksinkertaista kun neiti pääsee paljon kovempaa kuin minä 🙂

 

Erin saa pian uuden, oman huoneen. Enempää en uskalla vielä paljastaa, muuta kuin että muuttosuunnitelmat näyttävät etenevän 😉 Kovasti olen jo haaveillut mitä kaikkea kivaa virikettä uuteen kotiin keksisi. Tänään aamutelkkarista tuli jokin lasten piirretty, missä tytöt olivat balettitunnilla. Yhtäkkiä välähti, että samanmoinen peili ja tanko meillä on tuossa hississäkin ja aina neiti on siinä kiipeilemässä. Balettitanko onkin siis pakko omaan huoneeseen saada!

baletti.jpg

Kerkesin nappaamaan teille jopa kuvan piirretystä 🙂

Mieleeni tuli tämä minun Askosta hankkimani peili, mikä nojaa tällä hetkellä ripsihuoneen nurkassa. Hieman kuitenkin pohdituttaa, että pitäisikö peili olla jotakin pleksilasia yms. ettei vain pian kolina kävisi…? Johonkin tämä kuitenkin on tulossa uutta kotiamme koristamaan.

Asko-peili.jpg

Balettipeiliksi tämä olisi kyllä ihana, tarpeeksi krumeluuria! <3 Balettitanko sopisi myös rinnalle enemmän kuin hyvin. Minulla on tallessa myös oma balettipuku ja balettitossut niiltä ajoilta kun itse olin 3v. Ehkä niitäkin voisi jotenkin laittaa somisteeksi tuohon kokonaisuuteen, vaikka hieman jo kulahtaneet ovatkin. Tunnearvoa tosin löytyy. Miltä idea kuulostaa? En malta odottaa, että pääsen tätä toteuttamaan.

Aikani kuluksi googlailin vielä balettitankoja ja samalla huomasin, että muutamassa blogissa olikin jo balettitangot tyttöjen huoneissa. Tosi kivalta näytti, joten varmasti hyvin kelpoidea 🙂 Kovin paljoa ei netistä tyttöjen balettihuoneita kuitenkaan löytynyt… tai sitten en vain osannut hakea oikeilla hakusanoilla. Pinterestissä kävin urkkimassa myös. Muutamia niin ihania balettiin liittyviä teemajuhlakuvia näin, joten pakko oli perustaa oikein oma pinnailu kansio. Pääset löytämiini kuviin täältä.   Ehkäpä Erinillä jokin kerta tiedossa myös balettisynttärit jos neiti teemasta tykkäisi 😉

 

Mukavaa lauantain jatkoa Teille <3

Suvi

 

4 kommenttia “Balettitanko neidin huoneeseen

  1. Täytyypä itsekin googletella, olen miettinyt et haluaisin kotiin (itelleni siis kylläkin) harjotustangon ja peilin, mut en vaan tiedä miten sen toteuttaisin. Tilaa kun meinaa olla aavistuksen vähänlaisesti, että mahtuisi tangolla vielä jotain tekemäänkin 🙂

    1. Juu on kyllä vallan mainio idea aikuisellekin 🙂 Tuliskohan sitä itsekin enemmän venyteltyä? 😉 Todellakin tämän toteutan kun asunto saadaan &hearts;

    1. Juuuu!!! Jos neiti vain innostuu niin mikäs siinä. Onhan Erin kyllä sellainen prinsessa kun aikaa tuossa peilin edessä viettää ja keikuttaa lanteitaan 😉 <br />
      <br />
      Ja taas toisaalta usein on se poikamainen puoli kun tekee kaiken Daniton perässä ja pelaa jalkapalloa, huutaa &quot;HPK maali&quot;!!! 😀 😀 Hieman vielä lajit sekaisin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *