Ostoslistalla

Hyvää huomenta! Minä olen koko viime yön päässäni sisustanut uutta asuntoa. Kotia, mitä en ole vielä edes hankkinut. Niin paljon käyn näköjään ylikierroksilla asiasta, että alitajuntanikin sisustaa. Haave omasta kodista tuntuu jyräävän mielestä lähes kaiken muun, sillä niin kova on kuume. Sunnuntaina tuli tosiaan kierrettyä seitsemän kohdetta ja eilen viisi. Muutama kiva on löytynyt. Mieheni asunto laitettiin nyt myös myyntiin ja kovasti oli välittäjä sitä mieltä, että saattaa mennä kaupaksi piankin. Helsingissä taitaa olla kolmioille kysyntää, kun niitä ei juuri kuulemma myynnissä ole. Luottavaisin mielin täällä siispä haaveillaan ja uneksitaan.

Viikonloppuna kerkesin käydä taas vähän kaupoilla kirkkain silmin suunnittelemassa mitä hankintoja aion tehdä. Tiedän, olen hieman huvittava, mutta minä niin nautin tästä 🙂

Kunhan asunto löytyy ja jos vain keksin näille paikat… kuten aion keksiä, niin nämä muuttavat kanssani uuteen asuntoon.

ostoslista3.jpg

Tämä RM lamppu on must hankinta olohuoneeseemme. Edellinen rimpulajalkalamppuni saa tässä tapauksessa lähtöpassit. Hmm.. minunhan pitää myös jonkinlainen blogikirppis pitää sitten kun pääsen muuttamaan 😉

ostoslista2.jpg

Tätä ihanaa RM apupöytää suunnittelen joko eteiseen tai olkkariin sohvan viereen. Eteisessä siihen voisi laskea käsistään tavarat kuten avaimet ja puhelimet, toisaalta taas olohuoneessa se ajaisi kauniisti apupöydän asemaa. Ehkä tämä pulma ratkeaa kun näen minkälainen eteinen ja pohja ylipäätään tulevaan kotiin on tulossa.

ostoslista4.jpg

Pidän kovasti myös tästä RM pöydästä. Hieman katselin sitä kylläkin siihen malliin, että käsistäni kätevä mies saattaisi osata tuunata itse samanmoisen ja voisin väriksi vaihtaa valkoisen. Silloin pöydästä tulisikin vielä kivempi, kun sillä olisi tunnearvoa mukana <3 Pitää katsoa, josko uskaltaisin lähteä ehdottelemaan tällaisen työstämistä 😉

ostoslista5.jpg

Tämä ihana Granitin pikku Tiipii teltta lähti jo melkein mukaani. En vain olisi saanut sitä kannettua. Ihana pieni maja olisi varmastikin kiva yksityiskohta lastenhuoneeseen tuomaan hieman hauskuutta ja jännitystä heidän leikkeihinsä.

ostoslista.jpg

Mistä tietää, että syksy on tullut? Siitä kun koko Stockan 4.kerros on täynnä talvitakkeja! No ei vaan, onneksi on kait helteitä taas luvattu 😀 Rakastuin aivan totaalisesti tähän Monclerin untuvatakkiin. Tämä ei tosin ostoslistalleni kuulu, kun hinta oli päätä huimaavat 980€!!! 🙁 Nyyh! Haavelistalle voin sen silti lisätä ja sinne se varmasti jääkin ellei lottovoitto osuisi kohdalle. En kyllä edes lottoa, joten se siitä. Huomaatteko muuten että masu on kasvanut? Tiedämme jo kumpi täältä on tulossa <3 Katsotaan kauanko maltan olla kertomatta 😉

ostoslista1.jpg

Pakko vielä lopuksi laittaa teille kuva pienestä isosta tytöstä. En osaa päättää onko tyttöni kasvanut viikossa vai tekeekö tuo isontytönreppu sen fiiliksen? Oli aivan järjettömän ihanaa saada kulta kotiin isinsä luota. Voi mikä ikävä onkaan ollut pientä rakastani <3

ostoslista6.jpg

Nyt varmaan pidämme hieman taukoa asuntonäytöistä, sillä lasten kanssa siitä hommasta ei vaan tule yhtikäs mitään. Eiköhän silti samat unet ja unelmat jatku! 😀

Ihanaa viikkoa teille!

Suvi

6 kommenttia “Ostoslistalla

1. Ennalta suunnittelu on niiin kivaa!!! Saa haaveilla ja mielessä sisustaa kaiken, ja pohdinnan jälkeen vielä tehdä muutoksia. Toivottavasti löydätte unelma kodin! 🙂 RMn puinen pöytä on upea!! Ihana yhdistelmä tuo rouhea kansi ja tyylikkäät jalat. Innolla kyllä odotan kuinka upean sä teiän uudesta kodista taiotkaan!! 🙂 Ihanaa viikkoa teillekin!! ♡

1. Voi vitsiläinen että osaa odottavan aika olla pitkä! Olisin niin valmis jo laittamaan uutta kotia ♥

Jos saamme asunnon mitä olemme miettineet, niin on kyllä todellinen haaste edessä sisustamisen suhteen. Asunto on huonekorkeudeltaan joistakin osista korkea, toisista matala, ikkunoita ei ole paljoa ja keskellä olohuonetta on pylväs. Nämä on aivan ihania yksityiskohtia, mutta hyvin haasteellisia pohdittavaksi ;)

Se RM pöytä on kyllä ihana, mutta ehdttomasti tykkäisin sellaisesta valkoisena 🙂 katsotaan, että löydänkö sellaisia jalkoja mistään… enköhän minä jotain keksi.

2. Mä niiiin tiedän tunteen, kun sisustelee ja haaveilee ja kaikkee siltä väliltä! Samas venees ollaan :))!

Masu on tosiaan kasvanut mini jalkapalloksi :))! KERROKERRO kumpi tulossa ;))!

HALIT!

1. I know!!! Onnea uuteen kotiin ♥ En malta oottaa, että nään kuvia sieltä sun luota :D!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *