Kuulumisia.

Moikka ihanat!

Paljon olen blogimaailmaa viime päivinä miettinyt ja sitä kuinka aikani tuntuu välillä olevan melko kortilla. Välillä on rauhallisempia viikkoja ja sitten taas näitä kuten tämä edellinen viikko. Melkoista pyöritystä on ollut paikasta toiseen ja olen tehnyt töitä joinakin päivinä jopa kellon ympäri. Blogini kanssa minua harmittaa, kun en aina pääse päivittelemään asioita. Toisaalta taas mietin, että jos ei elämässäni blogin kannalta tapahdu mitään päivitettävää (etenkään mitä voisi kuvata) niin en halua tinkiä ajatusmaailmastani täytepostausten suhteen. En halua tehdä niitä. Toivoisin, että blogini pysyy jokseenkin tasokkaana ja mielenkiintoisena. Minua ei kiinnosta lukea muiden blogeista jossa yksi esine on vaihtanut huushollissa paikkaansa. Joten en siis kirjoita siitä myöskään itse. Haluaisin pitää postaukseni jokseenkin hyvinä ja sellaisina, että niissä olisi asiaakin. Että niissä olisi aina edes jotakin mielenkiintoista enkä vain postaisi postaamisen ilosta kalastellakseni lukijoita täytepostauksin. Ja itseäni vartenhan tätä kuitenkin loppupeleissä teen, koska rakastan bloggaamista. Jotenkin luotan siihen, että Te rakkaat lukijani pystytte matkassani muutenkin, vaikka minusta ei aina kuuluisikaan muutamaan päivään. Ompahan taas jotain parempaa postattavaakin, ehkä. Mitä mieltä olette asiasta? Toivoisitteko kuulevanne minusta päivittäin toisinaan puoliturhien postausten muodossa, vai pari/kolme kertaa viikossa kun minulla toivottavasti on jotakin asiaakin?

Muiden blogeissa rakastan suuresti valokuvia ja kiireessä tekstien lukeminen jää itselläni vähemmälle. En tiedä kuinka teillä, mutta itse ainakin elän valokuvilla. Toivon jatkossa myös kuvieni pysyvän laadukkaina, sillä kirjoittaminen ei tunnetusti ole vahvuuteni 🙂

Mutta siis juu, kuulumisista… Nyt on töitä paahdettu ja vietän viikonlopun Hämeenlinnan Tomaatteja tomaatteja Stand Up festareilla. Ihanat äiti ja isä ovat auttaneet minua huomisissa leivonnaisissa, sillä Suvisvillassa on 1v. syntymäpäivät. Hetki sitten tuli vuosi yrittämistä täyteen, mutta vasta nyt ehdin järkätä pienimuotoisen kakkukahvittelun ihanille asiakkailleni, ketä ilman en tässä olisi. Ihana todeta, että yrittämiseni on lähtenyt käyntiin erinomaisesti ja olen työstäni onnellinen. Rakastan sitä mitä teen, eikä arki tunnu edes työltä. Kuvamateriaalia tulossa synttäreistä pian niin blogin puolelle kuin kotisivuilleni. Sisustuspuolella ei ole nyt tapahtunut juuri mitään, sillä muutamat uudet ostokset ovat vielä makuuhuoneen nurkassa muovipussissa. Katsotaan koska saan ne teille esiteltyä.

92ae018e51fa15d11c97de6f9ecc7a2e.jpg

Ihan näin upeita koristuksia en nyt saa järkättyä, mutta toivottavasti jotain pientä kuitenkin 🙂 Kuva Pinterest.

Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä suomelle Euroviisuihin! Hieman kyllä kirpaisi toi lätkämatsi, joten toivotaanpa parempaa onnea Malmössa 😉 Olen muuten ihan mega Euroviisufani <3

Ja haluan vielä näihin ajatuksiin lisätä, etten todellakaan viittaa kenenkään blogiin enkä halua kenenkään pahoittavan mieltään. Lähinnä nyt halusin kertoa teille omista fiiliksistäni oman bloggaamiseni suhteen, kun aina on kiire kiire kiire.

Suvi

26 kommenttia “Kuulumisia.

1. On AINA ihana lukea sun postauksia!! Musta ei saa pakottaa itseään tekemään postausta, jos ei ole mitään asiaa. Mieluummin kirjoittaa, kun on asiaa ja fiilistä!!!

Ei huolta siis, että jäisin matkastasi pois!! ♥

1. No, "jokseenkin tasokas" edustaa ehkä eri asioita minulle kuin sinulle. Mielipiteensä kullakin. Jos et mitä ilmeisemmin pidä blogistani, niin miksi edes luet sitä? Minä en ainakaan haaskaisi aikaani 🙂 Muistan, että olet kommentoinut jotenkin negatiivis sävytteisesti ennenkin.

1. Kiitos Jemina!

Kyllä lapset, perhe ja arki pitää kiireisenä 🙂 Täysin ymmärrettävää. Minäkin pysyn sun matkassa ♥ ♥

2. Tjaa. Tasokkuus? en itse tykkää lukea niitä postauksia joissa esittelet taas uudet kyntesi. Sehän onkin sisustublogiin kuuluvaa sisältöä? tai matkakuvia? tai näitä turhia postauksia roppakaupalla?

En tarkoita pahalla, mutta kyllä sisustusblogina lukisin mieluusti sisustusaiheisia asioita….

1. Kiitos palautteestasi missä lisäsit ettet tarkoita pahalla. Aika usein on niitä pahansuopia ihmisiä arvostelemassa toisia ihmisiä kenestä ei loppupeleissä mitään tiedä (niin, usein arvostelevat suoraan ihmistä, eivätkä välttämättä edes blogia) :)

Tasokkuudella olen tarkoittanut sitä että minulla on edes jotakin asiaa. Kurjaa jos olet kokenut kynteni tai matkakuvani epämieluisina. Monet niistä taas sen sijaan tykkäävät ja haluavat niitä nähdä. Tämä blogimaailmahan tunnetusti jakaa mielipiteitä ja ihmiset pitävät kukin eri asioista. Pidän sisustuspainotteista lifestyleblogia. Ihmisellä on toisinaan elämässään erilaisia vaiheita, kuten minulla nyt kun taloni on myynnissä. Sisustusaiheita on aivan varmasti luvassa lisää enemmissä määrin, kun elämäntilanteeni muuttuu ja saan pysyvän kodin. Nyt elän matkalaukkuelämää työni perässä kaupungista toiseen. Sisustusta teen kuitenkin myös työkseni. Kynnet ja matkustelu kuuluvat olennaisena lifestylena minun elämääni ja niistä on tulossa postauksia myös jatkossa. Jos siis näet otsikossa sanan kynnet, niin skippaa se jo valmiiksi 😉 Ja sitten kun näet taas sanan sisustus niin toivotaan, että se tarjoaa jotakin mieluista luettavaa sinulle.

2. Kiitos tyttö ♥ ♥ ♥ Tottakai on kurjaa saada negatiivista palautetta kun ainahan toivoo, että kaikki tykkäisivät. Silti jokaisen bloggaajan on varmasti ymmärrettävä, että näin ei ikinä ole täällä, eikä elämässä yleensäkään, että kaikki tykkäis. (olipa epäselvästi kirjoitettu) Kaikkihan ei vain voi miellyttää 🙂

3. Ja tämä seuraava vastineeni on sinulle Nanna. (Menen jo aivan sekaisin kun kommentteja tullut sillä välin kun ehdin kirjoittaa vastaustani) 🙂

3. Sulla on AIVAN ihana blogi, äläkä todellakaan välitä tollasesta. En tajua miksi jotkut kateelliset kehtaa tulla kommentoimaan. Seurais sit jotain muita blogeja jos ei kiinnosta.

Kiitos kivasta blogista ja just hyvin olet postaillut.

1. Lovettaminen ja hehkuttaminen on osa persoonaani. Se olen minä. Olen varmaan jonkun sanojen mukaan sitten kait värikäs persoona tai miten nyt luonnehtisinkaan olemustani niiden ihmisten kertomana jotka minut tuntevat 🙂

Olet varmasti tutustunut myös muiden Casalaisten blogeihin ja toisinaan meillä kaikilla on asiaa muustakin kuin sisustuksesta. Minulla ollut tällä hetkellä ehkä vähemmän kuin toisilla, mutta enpä anna sen haitata, sillä tiedän, että sisustusta tulossa tulevaisuudessa roppa kaupalla. Ja monet toivovat lukevansa monipuolisesti muustakin kun siitä lampun paikan vaihtamisesta. Harmi jos aiheet eivät ole lähellä sinua.

Kiitos ja oikeasti kiva jos seuraat niitä sisustuspostauksia. Olet edelleen lämpimästi tervetullut ♥ (ja pakkohan tähän oli tuo sydän mukaan heittää) 😉

2. Kiitos ja olen ihan samaa mieltä. Jos minua ei jokin blogi miellyttäisi, niin en menisi sinne ollenkaan, saatika sitten kirjoittamaan kommenttia 🙂 Mutta nämä on näitä. Onneksi mulla on paksu nahka 😉

3. … ja tämä vastaus oli tarkoitettu nimimerkille tyttö 85. (Jostain syystä en nyt saanut vastaustani suoraan tuohon alapuolelle) 🙁

4. Mukana ollaan! 🙂 täälläkin postaustahti hidastunut, ei jaksa väkisin kirjoittaa ja keksiä mitään typerää tekstiä. Rakastan bloggaamista ja tekstit on tultava kyllä aidosti ♥

Kesä-aika on muutenkin varmaan useallekin bloggaajalle kiireistä aikaa, ja sitä ihan omaakin elämää on elettävä, ja keskittyä ulkona olemiseen 🙂

1. Hyvä hyvä Jenna! Samoilla linjoilla ollaan ♥

Ihan totta, että kesällä kaikennäköistä ihanaa ohjelmaa. Blogi kulkee elämässä mukana tottakai 🙂

5. Mun ei tule paljoa luettua blogeja.. Sun blogi on ainoa, jota tulee aktiivisesti seurattua. :)

Eikä siinä ole mun mielestä ollut turhia juttuja. Välillä on kiva kuulla muitakin kuulumisia kuin vain sisustusjuttuja. Ihmettelen vain, miksi ihmiset täällä valittaa muita kuin sisustusbloggauksia, koska nehän voi ihan hyvin jättää lukematta, jos ei ole kiinnostunut. Hyvänä oot tason mielestäni siis pitänyt! Ei ole ollut turhia juttuja. Ja älä huoli, jos jää viikkoja postauksien väliin. Kyllä me silti näitä luetaan! 🙂 Onnea 1-vuotiaalle yritykselle!

1. Ihan kuulla Mari ♥ Kiitos paljon 🙂 Jatkan kyllä samaan malliin muiden kommenteista huolimatta, sillä tämä blogini on näköiseni, eikä sinänsä muuksi muutu 😉

6. Kirjottelin jo eilen kommentin, mutta se tais kadota jonnekin bittiavaruuteen… Mutta kokeillaan uudelleen :-)

Mun mielestä sun blogi on ollu aina tasokas ja mielenkiintonen ja uskon, että se semmosena pysyykin! Mutta ootko koskaan aatellu tehdä postausta esim noista stand up -illoista? Sun duunit on niin monimuotosia, että olis kiva lukea juttuja muistakin ku vaan sisustuksesta! Vaikka se sisustus ykkössuosikki onkin 🙂 No, anyway, kirjotat mistä tykkäät ja just sillon ku siltä tuntuu, mä luen kaikki postaukset kuitenki! Jos ei joku tykkää lukea postauksia muusta ku sisustuksesta, ni skipatkoon muut tekstit, ja lukekoon vaan ne sisustusaiheiset :-D

Onnea vielä 1-vuotiaalle SUVISVILLALLE ♥ ♥ ♥

1. Kiitos Teija ja ihanaa että jaksoit nähdä vaivan kirjoittaa uudelleen. Hauska sinänsä, että toivot postausta ihan eri aiheesta, kuten Stand up illoistani. Mielestäni hyvinkin toteutuskelpoinen idea, sillä sitähän se elämäni on (lifestyle) 😉 Tämän toiveen voin kyllä toteuttaa 🙂

Ja samaa mieltä, että voi valikoida kukin sitten mitä lukevat jos kaikki aiheet eivät kiinnosta.

KIITOS ♥ ♥ ♥

7. Muiden kommenttien innoittamana kerronpa oman mielipiteeni kun kerran kysyit :)

Ensimmäisenä todettakoon että mikään kohta ei ole tarkoitettu pahalla/ilkeästi sanoen vaan ihan rakentavana yhden lukijan mielipiteenä.

Ei todellakaan pidä kirjoittaa väkisin mistään jos ei ole oikeasti asiaa. Ehkä sillä väkisin useasti postaamisella saa hetkellisesti lukijamäärät kasvamaan, mutta itsellä ainakin moni blogi on jäänyt vähemmälle luvulle kun kerta toisensa jälkeen vierailun jälkeen toteaa että blaa…niin eipä sitä jaksa enään edes sitten käydä lainkaan lukemassa.

Itse pidän matkapostauksista. Matkat on kuitenkin niin isoja asioita siinä omassa elämässään että tottakai niitä haluaa fiilistellä ja jakaa. Eikä niitä nyt niin usein edes ole jos kerran muutaman kk välein.

Kynsiposaukset on ehkä vähän turhia ihan omana juttunaan (esim joka kk), mut ehkä ne vois olla jonkun muun jutun yhteydessä "btw kävin ottamassa uudet kynnet, onks kivat?" ja kuva. Kaikki voi sit hienoja kynsiä vaikka googlettaa jos on tarvis ;)

Sisustuspostaukset on mun mielestä ollut tässä blogissa jopa niitä joiden kohdalla useimmiten totean että blaa ja vierailu kestää vaan muutaman sekunnin. Siitä teidän omasta talosta ne ollut tosi kivoja, mutta noi muut (viimeisintä lukuunottamatta) ei ole kiinnostanut ollenkaan. Johtuu ehkä siitä kun ei tiedä mitään persoonista asumuksien takana ja ne sisustukset on ollut "ihankivoja" ei siis mitään WAU tai HIRVEE niin ei niistä ole jäänyt mitään sanottavaa.

Kaikki oman elämän valottaminen on blogin lukijan mielestä aina mielenkiintoista kun niissä pääse vähän lähemmäksi sitä persoonaa blogin takana.

Sitten ihan turha kommentti loppuun ja siis ihan vaan tiedoksi kuinka epäolennaiseen voi kiinnittää huomiota kun blogia lukee. (Ihmettelen siis itsekin). Eli siis olen jostain syystä kiinnittänyt huomiota siihen että sun suloisella tytöllä on lähes joka kuvassa missä hän esiintyy se sama kulahtanut v.pun raidallinen paita päällä. Tiedän että sun blogi ei koske edes sivulauseessa lastenvaatteita mutta toivottavasti seuraavassa kuvassa tytöllä olisi jotain muuta päällä 🙂 Ja tää kommentti on ihan hymyssäsuin kirjoitettu.

Huh tulipa pitkä kirjoitus!

1. Kiitos kommentista missä olet eritellyt ja perustellut ajatuksiasi :)

Minulla on monenkin blogin kohdalla alkanut käydä sama homma, että vaan lukukerrat vähenevät jos blogi alkanut täyttymään ns. täytepostauksista.

Kynsipostauksista kerron sen verran, että niitä minulta aina toivotaan. Toiset haluavat nähdä millaiset kynnet minulla on aina seuraavaksi ja siksi mielellään pidänkin kynsipostauksen omanansa, jotta se on heille helppo löytää. Ymmärrän kyllä ajatuksesi siitä, että se voisi olla jonkin postauksen lopussa lisähuomiona, mutta sitten se saattaisi mennä ohi sellaisilta, jotka nimenomaan katsovat ne kynnet ;)

Itseänikin harmittaa ja en oikeastaan voi edes kertoa, että kuinka paljon korpeaa muuttaa tästä talostani pois. Täällä en enää kuvaa, koska mikään ei ole entisellään. Nyt on kodikkuus kaukana laatikoista yms. Kiva jos pidit kuitenkin talostani ♥ Tämä on sydämeni tuotos jos asian näin nyt voisi ilmaista.

Niistä kodeista missä olen käynyt kuvaamassa ei välttämättä ole itse asukkaat halunneet antaa itsestään mitään tietoja blogiini ja ymmärrän sen kyllä täysin, kun ovat halunneet pysyä tuntemattomina. Eikä nyt kauheasti voi ehkä sanoa, että sisustuslehdissäkään pääsisi tutustumaan kodeissa asuviin ihmisiin. Lähinnä olen halunnut jakaa joitakin ideoita niille, ketkä ehkä saivat kuvista ehkä jotakin inspiraatiota.

Olen samaa mieltä, että on kiva lukea sellaisia postauksia, missä tuntee persoonaa blogin takaa. Silti voin todeta, että kukaan lukijani joka minua seuraa vain blogini takaa ei tunne minua tai tiedä loppupeleissä elämästäni kuin pintaraapaisun. Kirjoittamisen takaa ei välttämättä tule oikeaa kuvaa persoonasta. Toivon toki, että olen antanut mahdollisimman saman, oikean kuvan itsestäni kuin mitä olen. Jokainen tosin kokee tekstini, hymiöni ja sydämeni ehkä eri tavalla, kun persoonaa ja äänenpainoja yms. ei voi ruudun kautta välittää.

Lapseni pukeutumisesta en osaa sanoa muuta kuin, että ei edes hajuakaan mitä kulahtanutta paitaa tarkoitat? 🙂 Enpä ole huomannut aina kuvaamani samaa paitaa. Kyllä meidän neidillä ihan oikeasti on kaappi liiankin täynnä vaatteita ja joka päivä vaihdetaan puhtaat vaatteet ylle, joten en sitten tiedä 🙂 Ehkä olen ottanut muutaman julkaisemani kuvan samalla kertaa? On sen verran vilkas neiti ja kiireinen äiti, että on kuvaus jäänyt vähän vähemmälle. En ole tainut julkaista lapsestani mitään pitkään aikaan. Voisin kyllä jonkinlaisen "kuvaussession" yrittää järjestää. Ovathan ne niin kivoja juttuja kuvata ja saada muistoja lapseni kasvusta ♥

Nyt venähti itsellänikin vastaus pitkäksi kun yritin vastata rehellisesti ja perustellen kaikkiin kommentteihisi 😀 On kiva lukea mielipiteitä ja saada rehellistä, avointa ja asiallista palautetta. Silti uskon, että blogini pysyy tulevaisuudessakin melkoisen samankaltaisena. Tosin sisustuspostauksia tulossa varmaan paljon vielä lisää kun saan uuden kodin 🙂 Sillä välin voithan käydä kurkkaamassa vanhoja sisustuspostauksiani kun aloitin bloggaamisen (niitä on paljon). Toivottavasti ne tarjoilevat sinulle jotakin.

Aurinkoista kesää!

8. Suvi sulla on todella ihana blogi ja jatka samaan malliin kuin ennenkin eli kirjoitat siitä mikä milloinkin tuntuu tärkeältä tai ajankohtaiselta. Seuraan harvoja blogeja mutta tämä on yksi suosikeistani. Jos joku postaus ei tunnu itseä kiinnostavan, senhän voi helposti jättää lukematta, aina ei voi kaikkien mieliksi tehdä kuitenkaan. Ja olet kyllä todella upeasti jaksanut vastata kaikkiin kommentteihin ja pitkästikin vielä kaiken kiireesi keskellä, sillekin nostan hattua. Toivon että saamme lukea juttujasi edelleenkin, se 2-3 kertaa viikossa kuulostaa ihan hyvälle, ja jos ei ole aiheita ei väkisin tarvitse vääntää. Valokuvasi ovat laadukkaita ja tekstisi myös, älä yhtään vähättele.

Kaunista ja lämmintä tulevaa kesää sinulle ja perheellesi!

1. Kiitos Saila tuhannesti ihanan piristävästä kommentistasi. Tiedän, että olen monesti näin sanonut, mutta pakko sanoa taas, että kyllä mieltä lämmittää ♥ Kaunis kiitos!

9. Minähän olen itse aika vasta hypännyt kyytiisi mutta halusin vain kertoa,että mukana pysytään 🙂 Itseäni kiinnostaa kaikenlaiset postaukset, eniten sisustusjutut mutta mielellään luen myös muistakin aiheista. Jos jokin aihe ei kiinnosta, niin senhän voi jättää lukematta, sehän ei pitäisi liian suuri vaiva olla kenellekään 😉 Minun mielestä on kiva, että uskallat kirjoittaa myös "huonommista päivistäsi" joskus..kämppä on sekaisin, lapsi tinttailee ja muutenkin ketuttaa 🙂 Se on elämää ja minusta on hyvä muistutella ettei se bloggaajien elämäkään aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista tai esineiden paikoilleen asettelemista 🙂 Toivoisin ihmisiltä enemmän ymmärrystä erilaisille elämäntilanteille. On hyvin ymmärrettävää, että tämänhetkisessä elämäntilanteessasi sisustuspostaukset jäävät vähemmälle mutta minä ainakin luotan siihen, että niistä saadaan taas jossain vaiheessa nauttia enemmän 🙂 Blogisi on elämänmakuinen, kiitos siitä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *