Täydellisen lompakon metsästys

Kuten ehkä kuvitella saattaa, shoppailu on yksi lempipuuhistani 😉 Siksi erikoista onkin, että kuljin monta vuotta kauppareissuni vanhalla Marimekon pussukkamallisella lompakolla… kunnes muutamaan otteeseen olen joutunut kassalla pylly pystyssä noukkimaan lattialta korttien väleistä tippuneita kolikoita. Hmmm… tiedättekö tunteen? Se on niin kuumottava hetki kun takana on karmea jono, Ihmiset TIETENKIN katsovat minua vihaisesti samalla kun yritän rakennekynsilläni saada jonkinlaista otetta tippuneista euron kolikoista. Jostain kumman syystä alkoi lompakossa olla jo niin paljon kortteja (en ymmärrä, miksi joka ikisellä kaupalla pitää olla oma kanta-asiakaskortti, eikö niitä voisi jotenkin yhdistää) että kolikot eivät mahtuneet enää killumaan siellä pussukan pohjalla, vaan ne nousivat ärsyttävästi korttien väliin.

Jonkin aikaa sain uutta lompakkoa metsästää… ei ihan helppo homma, kun tosiaan noita korttipaikkoja on usein liian vähän. Ennen ulkomaan ressuani tein kierroksen Stockmannilla ja hurahdin aivan totaalisesti Michael Korsin lompakoihin. Taisi kuitenkin sen verran olla matti kukkarossa, että päädyin vielä katsomaan muualta.

51167688c98c7eab2e000002.jpg

511676cec98c7eab2900001f.jpg

Näiden kaunokaisten hinnat lähtivät 100 eurosta ylöspäin aina 150 euroon. Lomapakosta en kuitenkaan ollut valmis maksamaan niin paljoa, joten etsinnät jatkuivat 🙁

Lopulta Friis & Companyn kompakti lompakko löytyi Gambiasta. Eivät ole pahan hintaisia suomessakaan, sillä 40€ löytää jo varmasti kivan yksilön 🙂

Nyt olen niin mielissäni, kun kaikki on taas järjestyksessä. Kompromissiratkaisuun jouduin tosin tyytymään, sillä sellaista korttipaikkojen määrää ei löytynyt mistään, mitä minä olisin tarvinnut (edes MK:sta). Entinen Marimekon pussukka jäi nyt kodiksi korteille mitä harvemmin käytän ja uudessa ihanuudessa mukana kulkee tärkeimmät bonuskortit, sekä tietenkin Stockan kantiskortti 😉

511679bfc98c7e722200003b.jpg

511679fcc98c7e0a3300000a.jpg

51167a2bc98c7e9a3d000096.jpg

Hätävarana saan sujautettua tänne jopa puhelimen ja huulikiillon, eli tämä toimii myös pikkulaukkuna ulos lähtiessä. Kyllä nyt on kätevää ja taas on ilo shoppailla ;D Taitaa tällä meiningillä se matti pysyäkin kukkarossa ;P

9 kommenttia “Täydellisen lompakon metsästys

1. Minä shoppailin jokunen aika sitten itselleni JÄTTIkukkaron 😀 juuri sen vuoksi, että mihinkään ei mikään mahtunut ja kaikki oli sekaisin. Nyt odottelen kun se vain saapuisi ♥

1. Ihanaa!!! En uskonutkaan olevani yksin saman ongelman kanssa kun puhutaan korttipaikoista 🙂 Melkoinen jättiläinen täytyy kyllä lompakon olla jotta sinne kaikki mahtuu. Olisihan se kiva jos olisi myös esteettisesti kaunis, kun sitä niin usein kassoilla vilautellaan 😉 hih!

Onnea uudelle, ihanalle lompakolle ♥

2. Ihana lompakko! ♥ ♥ ♥ Minä katselin samaa MK:n mallia itselleni mutta tuo sinun F&C on kyllä paljon hienompi. Taidankin etsiä hyppysiini heidän valikoimaansa. 🙂

Ihanaa iltaa koko perheelle! ♥ ♥

1. Oli kyllä aivan ihana löytö tämä ♥ Lompakon metsästäminen ei ole ihan läpihuutojuttu, kun on monia vaadittavia ominaisuuksia ja missään ei tunnu olevan niitä kaikkia. 😉 Ainakin Nelly ja Bubbleroom myyvät merkkiä, mutta en ole tutkinut heidän valikoimaansa… paras valikoima on varmasti Friis & Companyn sivuilla suoraan 🙂 Tosin sinä olet sellainen verkkoshoppailuetsijänero, että voit löytää mitä tahansa vieläkin hienompaa! 😉 ♥ ♥ ♥

3. Mulla on kans lompakon metsästys menossa. Viime kesänä ostin sellaisen, johon saa rannehihnan kiinni, jossa on vetoketju ja jossa on erilaisia lokeroita, sekä PEILI! Luulin löytäneeni unelmalompakon, mutta toi on osoittautunu käytössä hankalaksi. Sitäpaisi, osa korteista ei mahtunut tuohon lompakkoon, joten ne kulki kalenterin kansissa. Täksi vuodeksi halusin isomman kalenterin (viimevuotinen hairahdus pieneen kalenteriin saa luvan jäädä viimeiseksi kalenteri -mokaksi), joten korteille piti ostaa sellainen oma "korttilompakko", jossa kortit on jokainen omassa muovitaskussaan! No, siitähän sitten repes heti ensimmäinen muovitasku irti, kun kohmeisilla käsillä yritin kassalla kaivaa s-korttia… Ja kolikothan mulla on kulkenu jo vuosia semmosessa marimekon pienessä pussukassa, joten nyt alkaa toi erilaisten pussukoiden ja koteloiden määrä laukussa olla raivostuttava! Miks tää naisten elämä on tehty näin hankalaksi???

4. Vinkki Marimekko-kukkaron käyttöön. Hommaa sen isomman pussukan sisälle se pienin pussukka kolikkokukkaroksi. Näin on minulla homma toiminut jo 20 vuotta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *