Suvisvilla-lifestyleblogi on kaunis kuvaus Suvin perhe-elämästä, arjesta, matkailusta, elämyksistä ja sisustuksesta. Kirjoittajana on 35-vuotias, kohta kolmen lapsen yrittäjä-äiti, sijoittaja ja intohimoinen sisustaja. Suvi on aikaisemmin urallaan toiminut sisustussuunnittelijana & tapahtumatuottajana. Nykyään hän toimii kansainvälisen kaupan johtotehtävissä ja rakentaa aktiivista seuraajakuntaa somessa.
Keväällä 2021 Suvi suuntaa perheineen Havajille viettämään diginomadi elämää... ja siitä se maailmanvalloitus alkaa - kohde kerrallaan. Tervetuloa seuraamaan Suvin seikkailuja!
”Olen tosi pahoillani, sikiökaiku täällä näkyy, mutta kasvu on pysähtynyt, eikä sykettä enää löydy”.
Nämä lääkärin sanat sain kuulla heti joulun jälkeen. Taas. Tämäkin vuosi alkoi näissä samoissa merkissä kuin edellinen. Ultran näyttöä katsellessa tuli ihan dejavu! Edellisen keskenmeno postauksen löydät täältä.
Tätä blogipostausta olen kirjoittanut pitkään. Lauseen sieltä ja lauseen täältä. Se näkyy myös tämän postauksen jäsentelyssä, sillä ei ajatus ole se kirkkain. Jotenkin herkkä aihe, vaikka en itse koe asiasta kauheen herkkä olevani. Alkaa tulla vaan jo ärsyttävän tutuksi tämä tunne. Tunne mille en osaa antaa nimeä tai adjektiivia.
Tällä kertaa olimme viikolla 9. Palkintoa kesävauvasta ei ollut luvassa taaskaan. Tämä oli kolmas keskenmeno nyt putkeen. Ja kaikki nämä on käyty läpi vieläpä yhden vuoden aikana. Ollaan aika paljon jouduttu harjoittelemaan luopumista edellisenä vuonna. Tähän kun otetaan vielä Alessian isän kuolema, niin nyt alkais jo riittää. Voiskohan tämä vuosi olla saamisen vuosi? Paljon runsautta ja rakkautta, kaikille.
Kolmas, peräkkäinen keskenmeno tuntuu jotenkin epäreilulta ja kohtuuttomalta. Ja samaan aikaan ei tunnu yhtään miltään. Tällä kertaa mua ei edes itkettänyt. Ultrakuvaa katsoessa tuli vain sellainen fiilis, et ei kai taas. Ja eihän siinä mikään auta. Pakko vaan hyväksyä asia ja hoitaa se taas pois päiväjärjestyksestä. Unelmasta emme ole luopuneet, vaikkakin tällä hetkellä koko ajatus taas uudesta raskaudesta tuntuu melkoiselta suorittamiselta. Kroppa tässä on kovilla. Jatkuvat hormoniheittelyt ja gynekologiset toimenpiteet alkaa jo ärsyttää. Eikä tästä järkyttävästä alkupahoinvoinnista kerta toisensa jälkeen saa mitään nautintoa. Joka kerta joudun sietämään sitä useamman viikon ja turhaan! Kyyniseksi sitä ei halua ryhtyä, mutta kieltämättä jatkossa jos raskaustesti näyttää plussaa, niin se ei automaattisesti tarkoita vauvaa.
Kolmen perättäisen keskenmenon jälkeen hyvä puoli on se, että nyt asiaa aletaan vihdoin selvittämään. Olemme jonossa hormoniklinikalle, missä meidät molemmat tutkitaan ja katsotaan jos jotain syytä keskenmenoille löytyisi. Kovasti tää mun raskaus olis joka kerta jatkumassa, vaikka itse alkio ei mukana pysykään. Ultra alkaa olla suorastaan pelottava paikka, sillä sieltä on nyt lähdetty useampaan kertaan ison pettymyksen kera.
Monet sanoo että keskenmenoissa se henkinen puoli on kamalin. Minäkin sen tunteen ymmärrän, mutta kyllä mun mielestä kamalinta on kuitenkin ollut tämä jatkuva raskauspahoinvointi. Siihen perään lääkkeelliset tyhjennykset ja paljon menetettyä verta. Ei oo ihme että viime vuonna on vähän väsyttänyt. Ferritiinit olis varmaan taas syytä kurkata.
Lääkkeellinen tyhjennys ei viimeksi mennyt ihan nappiin, sillä Helsingissä ei tehdä minkäänlaisia jälkitarkastuskontrolleja. Kuulemma negatiivinen raskaustesti riittää. Puoli vuotta myöhemmin selvisi, että eihän se riittänyt! Edellisestä tyhjennyksessä ei kaikki tyhjentynytkään. Myöhemmin selvisi, ettemme olisi voineet tämän takia edes tulla raskaaksi. Monta kuukautta yritystä meni niin sanotusti hukkaan. Ja joo tiedän, puoli vuotta ei ole pitkä aika, jotkut yrittää vuosia. Mutta eipä me tästä enää nuorennuta. Minä täytän kesällä 35v. ja Jake 45v. Mun lapset on pian 9v. & 7v. joten jopa nuorimmainen on pian koululainen. Aloitamme ns. kierroksen alusta, joten ei tässä nyt kovin monia vuosia viitsisi turhaan odotella. Onneksi on toki kiva tapa jatkaa harjoituksia, mutta kyllähän tämä turhauttaa. Nyt kun asiaa pohdin, niin ehkä se on se päälimmäinen tunne. TURHAUTUMINEN.
Joka raskaudessa mulla on ollut hyvä tunne. Mitään ei ole ole ollut mielestäni pielessä, enkä ole osannut epäillä mitään keskenmenoon liittyvää. Missään raskaudessa en ole jaksanut stressata, sillä tiedän etten voi itse asiaan vaikuttaa. Stressistä ei ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin. Jotenkin mietin, että voisko tässä nyt olla kyse jostakin ihan pienestä. Raskaudet kuitenkin alkaa. Onkohan mulla jotakin hormonia liian vähän tai liikaa? Onko ferritiinit liian matalat, voiko silläkin olla vaikutusta? Kaksi tervettä ja ihanaa lasta olen kuitenkin saanut. Ymmärrän toki, että mun parasta ennen -päiväys on jo mennyt, mutta tämän ikäisenä monethan vasta aloittaa lastenhankinnan. Kaikkea mahdollista sitä kyllä miettii ja käy päässään läpi. Kiva saada asiaan kohta apua, jos jotakin selviäis. Kolmen peräkkäisen keskenmenon kokee vain 1%. Aletaan olla jo harvinaisuus.
Tämän keskenmenon numero 3. kohdalla lääkkeellisestä tyhjennyksestä on nyt tasan kuukausi (niitä tehtiin kaksi). Asia on edelleen kesken, kun ei kaikki tullut tälläkään kertaa ulos itsestään. Paljon joutuu kunnallisella puolella vaatimaan, että mitään näiden jälkiselvittelyiden suhteen tapahtuu. Pitää todella osata pitää puolensa! Ekalla kerralla en osannut, mutta nyt kokemuksen kautta olen oppinut. Päiväkirurgiseen toimenpiteeseen olen pian pääsemässä ja toivotaan että asia olisi sillä hoidettu. Josko sitten alkaisi vuosi 2020 puhtaalta pöydältä ja saisin oman kroppani takaisin. Raskaustesti näyttää edelleen erittäin kirkasta plussaa ja fiilikset on sen mukaiset. Ei huvita, ei kiinnosta, eikä jaksa. Työt sujuu hyvin, mutta liikkumisesta ja terveellisestä ruoasta ei ole tietoakaan. Ja just ne tekis super hyvää! Paljon saa tsempata että saa mielen pidettyä kaikesta huolimatta virkeänä ja elinvoimaisena.
Toivottavasti saatais lähitulevaisuudessa se oikea haikara kylään! Sen jälkeen varmasti ymmärrämme mikä tarkoitus näillä luopumisilla on ollut.
Jos kamppailette samojen asioiden kanssa niin muhun saa olla esim. Instagramin kautta yhteydessä. Mielestäni näistä kannattaa puhua ja olla avoin, eikä pitää sisällään. Kovasti toivotan tsemppiä, voimaa ja valoa teidän haaveisiin <3
Suvi
Voimia sinne!!!!?? oon niin pahoillani.
Voi ,ei voi olla totta! Tuntuu tosi pahalta teidän puolesta. Toivon, että syy tähän löytyy pian ja saatte vielä ihanan pienen käärön syliinne.
Kiitos paljon ihanasta kommentista <3 Näin mekin kovasti toivotaan 🙂
Kiitos, kun kirjoitat rohkeasti!
Saman koin viime vuonna, tosin 2 kertaa, keväällä ja marraskuussa. Molemmat menetykset viikolla 12. Turhautuminen on hyvin vahvasti läsnä, varsinkin nyt kun vuotoa kestänyt pian 3 kuukautta enemmän tai vähemmän. Pahoinvoinnin jos saisi skipattua niin uusi yritys ei pelottaisi niin paljoa, lähinnä ihan oman jaksamisen kannalta mietin kaikkea… Mutta mitään ei saa jos ei yritä! Toivon teille armollista ja voimauttavaa vuotta 2020! Ja rakkautta!
Olen ihan super pahoillani! Niin voin jakaa tuon saman tunteen. Turhautuminen juurikin suurimpana. Ja just tuo pahoinvointi itsellänikin ollut se raskain juttu.
Todella toivon, että teillä tärppää ja saatte pian nauttia vauvantuoksuisista päivistä <3 Kiitos paljon avoimen rohkeasta kommentistasi. Arvostan!
Kiitos tästä tekstistä, et usko kuinka paljon auttoi lukea se juuri nyt, juuri tänään.
Tulin blogiisi pitkästä aikaa, koska halusin lukea uudelleen tekstin jonka muistelin lukeneeni viime vuonna, tuulimunaraskaudesta. Onneksi löysinkin tämän tekstin.
Viime viikolla sain diagnoosin ”tuulimuna”, kolmas keskenmeno minullakin vuoden sisällä. Huomenna pitäisi jaksaa varata aika naistenklinikalle, ahdistaa kun tietää mitä tuleman pitää vaikka sinun laillasi minäkin haluan vain hoitaa asian nopeasti päiväjärjestyksestä. Enää en itkenyt tämän diagnoosin jälkeen, kohautin vain olkapäitäni että niinpä tietysti. En tiedä jaksanko enää jatkaa yrittämisen noidankehää, on aika väsynyt ja turta olo. Muistan kun toisen keskenmenon jälkeen loppuvuonna naistenklinikalla lääkäri kannusti yrittämään heti vaan uudelleen, kun onhan se todella epätodennäköistä että kolmatta kertaa kohtaisi ”huono tuuri”. Niinpä niin. Tutkimukset ovat edessä meilläkin, jos nyt jaksamme niihin lähteä mukaan. Nyt juuri tekisi mieli sanoa että pitäkää vauvanne, ei kiinnosta.
Ehkä se tästä.
Voi ei!!! 🙁 Niin tiedän tunteen ja osaan samaistua. Isot halit ja tsempit sinne. Ei siinä mikään muu auta kuin käsitellä ne asiat ja yrittää uudemman kerran. Kyllä se palkinto on vielä luvasssa <3 Uskon siihen täysin. Kaiken menetyksen jälkeen on hyvää luvassa, kun vaan siihen jaksaa uskoa. Voimaa tulevaan <3
Hei, mulla on nyt juuri kolmas keskenmeno vuoden sisällä. Ensimmäinen oli heinäkuussa 2019 tyhjä kohtu mikä selvisi vasta ultrassa. Istukka ja lapsivesi ja kasvanut kohtu löytyi vain. 2020 huhtikuussa viikoilla 11 löytyi sikiö ilman sykettä ja oli liian pieni viikkoihin nähden ja nyt 12+ 2 löytyi jälleen sikiö ilman sykettä ja liian pieni viikkoihin nähden. Tällä kertaa tiedän että syke oli vielä 10+5. Mulla on lapsia ja kaikki raskaudet sujuivat hyvin eikä ole ollut ennen keskenmenoa. Mulla on jo ikää.. olin 41 kun oli tuo tuulimunaraskaus eli tyhjäkohtu nyt surettaa että aika ajaa ohi.. Vaikka on olemassa muitakin jotka ovat saaneet lapsen ihan normaalisti 40+ ikäisenä. Meillä on uusii perhe ja olisi vauva ollut niin toivottu. Miehenikin olisi halunnut vielä oman vauvan ja minä tämän yhteisen. Olisi meidän perheellemme todella toivottu. Täällä hoitajat sanoivat että itse tietää oman jaksamisen, mutta ikä tuo keskenmeno riskiä, mutta luin että 40+ joka kolmas menee noin kesken. Ei kai ne kaikki minulle tule ?. Jaksamista sinulle ja toivottavasti onnistutte❤️ ja me myös.
Olen todella pahoillani puolestanne. Ei ole helppoja asioita nämä ja etenkin mitä enemmän ikää tulee, niin sen enemmän tulee se kiiren tunne ja stressi. Oletteko päässeet vielä mihinkään tutkimuksiin? Meille todettiin, että on ollut vain huonoa tuuria. Joskus sattuu useita keskenmenoja peräkkäin, eikä niille yleensä löydy edes syytä. Nythän meillä tämä neljäs raskaus yhdessä on onnistunut. Odotamme poikavauvaa viikolla 28. Olemme ikionnellisia ja kiitollisia, että tämä mahdollisuus on meille suotu. Onneksi jaksoimme yrittää vastoinkäymisistä huolimatta. Toivon teille myös haikaraa kyläilemään, älkää luovuttako vielä! Ihmeitä tapahtuu! <3