Somistajana Kulttuuritalolla

Moikka!

Kyllä nyt on Juhlahuuman Jennin kanssa paineltu edellisviikko menemään ja lauantaina kova urakka sai vihdoin arvoisensa päätöksen. Jenni toimi juhlasuunnittelijana & somistajana Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyillä Zinzino Event yritysjuhlilla ja minä hääräsin siinä apukätenä sen mitä ehdin. Olen niin ylpeä ystävästäni, kun hän on vihdoin rohkaistunut laittamaan oman toiminimen pystyyn! Hänenlaiselleen ammattilaiselle on todellakin tarvetta! Mistään pienestä tapahtumasta ei ollut kyse, sillä n. 1300 ihmistä vietti mukavan päivän toinen toistaan parempien puhujien seurassa. Erikseen mainittava, että vieraspuhujana oli vuoden 2013 parhaaksi puhujaksi palkittu oma ihastukseni Henkka Hyppönen!

Somistukseen käytettiin pääasiassa kukkia, kynttilöitä, sylinterivaaseja & paperipalloja. Etenkin Dunin sponsoroimat, laadukkaat kynttilät loistivat upeina lavalla! Suuri kiitos minunkin puolestani mukavalle Dunin porukalle mahtavasta yhteistyöstä! Lisänä katseita ja kameroiden välkettä keräsi myös tekemämme skumppatorni. Tällä kertaa lasipyramidi jäi näyttäväksi koristeeksi, jolla tuotiin esille firman omaa tuotetta, Balance öljyä.

Kauniit kukkaset saatiin kotiin viemisiksi ja on kyllä todella hyvä mieli siitä että saimme näin hyvää näkyvyyttä tapahtumanjärjestämisessä. Tästä Jennin on hyvä bongahtaa lentoon! Kiitos Zinzino, erityiskiitos Duni & rakas ystäväni Jenni! Hyvä me, hyvä meidän joukkue! 😀

10363946_10152456779123187_1759855728204

10441201_10152456780068187_8727009343358

10172791_10152456779813187_7036451762983

10351526_10152456779973187_2373399173626

10410811_10152457038088187_6299548028246

10389019_10152456779393187_8821151271467

10474735_10152456779443187_8571385802217

10277562_10152456780128187_5969854855751

10410365_10152456779868187_8619163721099

 

10479728_10152456780018187_5033287930961

 

Ihan just häämöttää edessä L O M A!  

Nyt jatkan matkalaukkujen pakkaamista ja katson jos ehdin vielä palaamaan blogin ääreen ennen Italiaan lähtöä. Tarkoituksenani on jollakin tavalla pitää blogia mukana meiningeissä joten ajattelinkin matkalla muistaa teitä postikorttien muodossa. Puoltoista viikkoa nautiskelemme Sisislian auringossa ja toivotaanpa että palatessamme olisi sama paiste myös täällä kotisuomessa! Mukavaa ja rauhallista juhannusta jo etukäteen lukijoilleni <3

Suvi

5 kommenttia “Somistajana Kulttuuritalolla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *