Raskauden jälkeinen painonpudotus

Hieman erilaista asiaa tällä kertaa 🙂

Muutama kuukausi on nyt kulunut pienimmän prinsessan sytymästä. Prikulleen samat 18 kiloa tuli niin Erinistä kuin Alessiasta. Jotenkin ajattelin, että tämän toisen kohdalla on todella, t o d e l l a vaikeaa päästä raskauskiloista eroon, mutta onnekseni olin väärässä. Vielä en täysin samassa painossa ole, mutta ottaen huomioon Alessian 3kk iän olen suurinpiirtein aikataulussa (no okei, hieman jäljessä, mutta olen armollisempi nyt kuin ekalla kerralla). Erinin jälkeen minulla meni 4 kuukautta päästä vanhaan painooni takaisin ja nyt olen ottanut saman tavoitteen. Uskon ja toivon pääseväni entiseen lukemaani kuukauden, parin kuluessa, mutta kiinteyttä puuttuu. Nyt kahden lapsen kanssa ei ole enää aikaa käydä salilla tai tanssitunneilla, kuten viimeksi. Yksi suurimmista tekijöistä olikin tukiverkosto, mikä minulla siellä Hämeenlinnassa oli ennen tänne Helsinkiin muuttoani. 4 tuntia viikossa kävin tanssimassa niin reggaetonia, salsaa kuin afroa ja myöhemmin aloin myös itse opettamaan samoja tunteja. Kyllä on kunto taas rapistunut niistä ajoista kun nyt tuntuu etten jaksaisi mitään ylimääräistä. Kotosalla on jokseenkin vaikeaa saada aikaiseksi yrittää kuntoilla. Luulisi sen olevan helppoa kun olen itse ollut ohjaajana, mutta näköjään juuri oppilaiden tuki ja energia on ollut tärkeä tekijä minkä avulla olen aiemmin saanut itsestäni irti kunnon hikijumpan. Tällä erää suurinpana tekijänä painonpudotuksessa onkin siispä ollut ruokavalio ja täysimetys. Ehkäpä listaan voisi lisätä myös kiireen, sillä välillä en vain ehdi/muista syödä! Tosin tämä ei tietenkään ole hyvä juttu, kuten ei myöskään super vaihtelevat ruokailuajat. Kaikki laihduttamiseen liittyvä toimintani on ns. epäsäännöllistä. Koska nämä on hieman sellaisia juttuja mihin en voi vaikuttaa tai lähinnä parempaan ja säännöllisempään en pysty, niin yritänkin kiinnittää huomiota lähinnä ruoan laatuun ja määrään. Periaatteessa minun pitäisi syödä ja ilmeisesti paljon, kun kerta imetän. Tosin jos tulen täyteen jo vähän vähemmästä, niin miksi söisin isompia annoksia. Olen tunnetusti suurherkuttelija ja kaikki mieliteot onkin valloilla lähes koko ajan. Käytän kaiken itsehillintäni, jotta pystyn vastustamaan suklaita, karkkeja, keksejä, sipsejä, jätskiä, pizzaa jne.. Noh, kyllä te tiedätte, ne perus ihanat jutut mitkä himottaa aina! En todellakaan ole mikään asiantuntija mitä tulee hyvään ruokavalioon, laihduttamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin, mutta halusin nyt kuitenkin jakaa tiedon siitä kuinka minä olen toiminut, kun sitä kerran on kyselty. Lukijana minua saattaisi kyllä kiinnostaa muiden kertomukset raskauskilojen karistamisesta. Minusta ei kannata mallia ottaa, koska en varmaan tee mitään oppikirjojen mukaan 🙂 Toimin lähinnä siten kuten itsestäni hyvältä tuntuu ja se se on mielestäni tärkeintä!

Esimerkki päivän ruokavaliosta ihan perus päivänä

aamupala: 2 täysjyväleipää (kinkkua & juustoa) kupillinen teetä (hunajaa & laktoositonta maitoa)

lounas: lautasellinen siskonmakkarakeittoa, juomana kivennäisvettä

välipala: 2 valkosipulihapankorppua, levitettä

illallinen: kanasalaattia (kurkkua, tomaattia, kananmunaa, punasipulia, fetajuustoa) juomana kivennäisvettä

jälkiruoka: Star Nutrition Good life proteiinipatukka

iltapala: Smoothie (mustikoita, banaania, laktoositontamaitoa/rahkaa)

En osaa sanoa onko tuossa listassa vähän ruokaa, vai normaalisti ruokaa…? Lisäksi otan päivittäin perus vitamiinit, omegat ja lisäksi peräti 125µg D:tä päivässä (tiedän, että on yli suositusten, mutta olen sitä mieltä, että suomessa arvioitu aivan alakanttiin).

Olen todella huono juomaan vettä! Tässä minulla olisi ehdottomasti parantamista ja yritän siihen kiinnittää huomiota.

Alla muutamia suosikkejani…

3.jpg

Suorastaan inhoan kasviksia ja vihanneksia, mutta kun ne laittaa soseeksi, niin alas menee vaikka ja mitä! 😀 Bataatti on oikeasti aivan mielettömän hyvää ja on jokseenkin harmi kuinka vähän sitä vielä suomessa suositaan. Ei meidän lähikaupasta esimerkiksi löydy.

4.jpg

Joo I know… mitä tuo vuohenjuusto tuossa tekee!? Mutta kun rakastan paahdettua vuohenjuustoa! 😛 Salaattia sentään kuitenkin lautasella 😉

5.jpg

Pidänkö selleristä; no en! Pidänkö munakoisosta; no en! Pidänkö paprikasta; en… mutta kun nekin laitttaa osaksi sosekeittoa, niin hyvää tulee!

2.jpg

Muutaman vuoden kaapin perukoilla pölyttynyt tehoseikoitin on ollut löytänyt tiensä takas pöytätasolle. Siinä koneen nähdessäni sitä tulee oikeasti käytettyäkin! Kaiken maailman sekoituksia olen innostunut nyt testailemaan ja ihan täyttävää on 🙂 Lapset vielä nyrpistelevät neniään, Erinkin on nirsoista nirsoin, mutta ainakin edes yritän 😉 Eva Solon yrttiruukkujen myötä olen alkanut käyttämään myös erilaisia yrttejä päivittäin. Parasta on se, ettei niitä tarvitse olla koko ajan ostamassa lisää, kuten ennen, sillä pari viikkoakin ne säilyy hyvänä ja syötävänä tuossa itsekastelevassa ruukussaan.

1.jpg

Nyt niihin tuloksiin… noin 4 kg on vielä tavoitetta lähtöpainoon ennen raskautta. About 50-53 kg on niin sanottu normipainoni ja siihen meinaan mahdollisimman pian toki päästä. Noiden muutaman kilon sisässä painoni on aina heitellyt, mutta samat vaatteet mahtuvat päälle kuitenkin. Vielä ei farkut mene jalkaan, mutta toisaalta kyllä tuo lantion palautuminenkin kestää, joten en voi tuijotella pelkästään vaa´an lukemia. On se kyllä hurjaa kuinka naisen kroppa on niin mieletön kapistus, että se voi venyä aivan äärirajoille ja palautua takaisin normaaliksi. Ja minä olin sentään vatsani kanssa aivan valtava, taas! Olen onnekas myös raskausarpien suhteen, kun en tiedä mitä ne ovat. Iho palautuu siispä nopeasti, mutta kiinteytys onkin sitten aivan toinen juttu! Ehkäpä tästä pikku hiljaa, josko arkikin alkaisi helpottumaan niin voisin saada itseäni niskasta kiinni täällä kotioloissa. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin nykyiseen tilanteeseen tyytyväinen. Mahtavaa olla nainen ja t u p l a  ä i t i ! <3

palautuminen.jpg

Osana hyvää oloa ja painonpudotusta voisi olla myös uni, mutta sekin on nyt luonnollisesti aikas paljon vähemmällä. Aikansa kutakin 😉

Mukavaa hyvänolon viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

<3 Suvi

11 kommenttia “Raskauden jälkeinen painonpudotus

1. Ei hyvänen aika tuota sun raskausmahaa! Mahtavan kokoinen 😀 Tietenkin ku olet pieni muuten niin näyttäähän se maha sitten isommalta. Ihana! Ja ihanasti sanoit, mahtavaa olla nainen ja tuplaäiti! Kyllä se vaan on niin mahtavaa ja ihan oikea ylpeyden aihekin ♥♥♥ Ja hienosti olet kyllä palautunut jo tuohon 2,5kk kuvaan. Kyllä se lantio vaan oikeasti levenee muutenkin raskauden jäljiltä, mutta ei sinussa kyllä näy mitään!

1. Anteeksi kun vastaukseni taas kestänyt. En meinaa löytää aikaa tietokoneelle ;)

Juu olin aivan valtava! 🙂 Kyllä jokainen äiti saa itsestään olla ylpeä ♥

2. Vau, upeasti olet kyllä palautunut ja mielestäni ihan nopeaan tahtiinkin! Smoothiet näyttävät ja kuulostavat herkullisilta, täytyypä ottaa taas kevääntullen omaankin ruokavalioon. :)

Mukavaa viikkoa! ♥

3. Sä oot kyllä palautunu todella upeasti synnytyksestä! Olet kaunis!! ♥ Se on tosiaan uskomatonta, mihin naisen kroppa pystyy!

4. Oot kyllä niin mahtavasti saanut ittes taas kuosiin kaunis!!! Ihailen!!! ❤ Ja ihanaa että oot innostunut smoothieihin, ne on niiiiiin herkkuja!!!! Sun pitää kokeilla sitä päärynävadelmaa ja banaanipuolukkaa, ihan parhaat!!! 🙂

1. Pitää sun perässä yrittää tuota smoothie ohjetta 🙂 Kiitos rakas ja tiedät kuinka oon niin perso makeelle, et ei tää aina ihan helpolla mee 😉

5. Hienoa 🙂 ! Ja heti rauhassa mutta kuitenkin jollain napakkuudella kannattaakin oikeisiin ruokatottumuksiin tarttua. Minulla myös kaksi pientä 2011 kesän lapsi ja viime juhannuksen vauva 🙂 (sekä 4isompaa) :D. Aika sarja. Ja yrittäjä myös jotta kuntoilu antaa ainakin omaan arkeeni voimavaroja :)

P.st sain sisustus inspiraatiota jutuistasi ja taas on uutta tapettia ja omassa liikkeessäkin myllättiin :D. Motivoiva blogi siis ! Oikein koukussa 😀

1. Huh! Jos laskuissa pysyin mukana niin Sinulla on yhteensä 6 lasta…!? Wow! Mahtavaa! siinä on haastetta. Painit jo ihan eri sarjassa! Itsestäni tuntuu jo näiden muutaman kohdalla, etten meinaa selvitä kaikesta kun sais olla koko ajan silmätkin selässä. :)

Ja kiitos tuosta sisustuskommentista! Piristää mieltä ♥ Ihana kuulla, ei mene tämäkään bloggailuaika hukkaan siispä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *