Illat ovat ihaninta omaa aikaani! Pitkän päivän jälkeen olen olemassa, itseäni varten. Sadut on luettu ja lapsoset on saatu peiteltyä sänkyyn. Ah, kun ne on niin suloisia, nukkuessaan 😉 Mies on todennäköisesti vielä töissä tai tuolla alakerrassa remppaamassa. Minä kuljen kotona kameran kanssa ja lueskelen sisustuslehtiä. Löhöän viltin alla takkatulen ääressä ja nostan jalat ylös. Huoh, kun niitä taas vaihteeksi niin särkee! Istun ensimmäistä kertaa koko päivänä, enkä palvele ketään. Ihanaa, äidin tehtävät tältä päivältä täytetty 😉 Juon iltateen kerrankin lämpimänä, koska pystyn vihdoin edes hetkeksi rauhoittumaan. Olenhan syönyt päivittäin ruoan lähes aina kylmänä, koska se nyt vain ehtii usein meillä äideillä näköjään viilentymään. Masussa suloinen pikkuasukki potkii ja on mukana meiningeissä <3 Lämmin onnentunne valtaa minut taas kun katson ympärilleni ja mietin, että kaikki on elämässä hyvin. Nämä ihanat pienet hetket auttavat välillä raskaankin arjen keskellä jaksamaan, kunhan vain avaa silmät ja pysähtyy kuuntelemaan. Sieltä se rakas miehenikin kapuaa rappusia yläkertaan ja ottaa minut kainaloonsa. Hän jakaa sympatiat turvotuksesta tukalassa olotilassani. Minä vuorostani koitan tsempata häntä jaksamaan kaikkien töiden parissa vielä hetken, kunnes koti on valmis. Näemme muuten ensimmäistä kertaa tänään ja kello on melkein kaksitoista, puoliltaöin. Taas olisi aika mennä nukkumaan ja valmistautua tulevaan päivään. Haaveilemme vauvan laskeutumisesta, ehkäpä ensi yönä…? 😀
Tässä kotikuvia lähes valmiista olohuoneesta ja eteisestä. Vielä muutamat johdot kulkevat pitkin lattioita, enkä ole keksinyt piilopaikkaa korkeille lyhdyille. Suuri kello muuttaa liian pieneltä seinältään nyt ainakin alustavasti rappukäytävän suurelle seinälle. Valohommat vielä vaiheessa, sillä sähkärit hoitavat tuon alakerran pois päiväjärjestyksesta nyt ensin. Silti tämä on kyllä niin fiilistelyn paikka, OMA RAKAS KOTI <3
Pian kuvia tulossa myös ruokailutilasta. Nyt on sieltäkin saatu ne viimeiset muuttolaatikot vihdoin pois purettua.
Pian tämän postauksen jälkeen meille tulee joulu! Alan jo pikkuhiljaa kaivamaan koristeita <3 En usko, että minulla kauaa menee, kun ne on tänne jo ripoteltuna 😉 Ihanaa!
Kaunista, todella kaunista! 🙂 en varmaan ole ainut joka kysyy, mutta mistä tuo ihana hopeinen sarvipää on? 🙂
Kiitos Riikka! 🙂 Ihana, hopeinen sarvipää löytyi Kannelmäen Kaaren Lyhtytalosta, samoin kuin tuo karvainen pikkupalli tuossa takan edustalla. Lapset tykkäävät siinä istuskella.
Ihanaa, kaunista, love your home 🙂 saanko udella mistä tuo hopeanhohtoinen "käytävän" matto on?
Kiitos Miia! Käytävän matto, keittiön matto, ruokailutilan matto ja vessan matto kaikki samaa valkoista Pappelinan Sveaa. Ihan huippu hankintoja, joka tilassa niin toimivia. Scandinavian design shopista olen ostanut nuo kaikki 🙂 Nyt on kiintiö täynnä 😉 Jatkuupahan sama ilme koko huoneistossa, eikä tunnu silti olevan yhtään liikaa…
Ihanan lämminhenkinen tunnelma kodissasi! Haluaisin kysyä "tuoksuuko" nuo poppelina-matot miltään? Muovimaiselta?
Ihana kuulla, kiitän 🙂 Ei tuoksu millekään ja on jalallekin hyvin miellyttävä. Ihana kimalle hohto pinnassa, eikä olemus ole mielestäni muovinen 😉
Oikein kaunista ja mikä karvarahi ?? :)) Ihana.
Kohta tulet kylään 😉 Tuo melkein viimeisissä takkakuvissa oleva pikkupalli 🙂
Ihanan näköistä, ihan kuin sisustuslehdestä suoraan. ♥
Kiitos Jenni! ♥ Toivottavasti ei kuitenkaan tule olo sellaisesta massasta mitä näkyy joka paikassa? … vaikka toki tuttuja elementtejä toki on. SIlti olen kovasti halunnut tehdä juuri aivan omannäköistä tyyliä, missä sekoitettuna eri suuntauksia sulassa sovussa keskenään 🙂 Toivottavasti olen onnistunut muidenkin mielestä, kuin vain omastani 😉 Nautin kyllä kodistamme ♥
Ihanan näköistä! Olkkarin seinä on upea!
Kiitos suvi tuuli 🙂 SItä seinää ei kyllä tulla maalaamaan varmaan enää koskaan 😉 ♥
Upea persoonallinen, skandinaavisen rauhallinen ja selkea koti!!! Mistakohan olet loytanyt nuo mustat (valkoisia koukeroita) sohvatyynyt? Kiitokset blogistasi, aina mukava lukea ja seurata!

-MrsD Hollannista
Kiitos MrsD. Juuri sellaisia adjektiiveja mihin olen tähdännyt (jos joku kysyisi minulta, että minkähenkisen kodin haluaisin) 😉 Ihana siispä kuulla ♥

Tyynyjä saa nyt vihdoin myös suomesta;

http://www.tiirinkoskentehdas.com/2013/08/elce-stockholm.html

http://www.seitashop.fi/elce-stockholm-c-232.html
Teillä on upean näköistä! ♥ Olen monesti miettinyt miten muun muassa riviera maison menee hieman modernimpaan sisustukseen, mutta hyvinhaän se sinne joukkoon uppoo. Itselläni on ennestään jonkin verran rivieran maisonin tuotteita ja päänvaivaa on aiheuttanut se, että tuleeko juuri nuo ihanat kehykset mitä sinullakin on, sopimaan tulevaan taloon…