Harvoin menen sanattomaksi. Silti nyt kävi niin. Menin ystäväni luokse kylään ja haukoin vain henkeäni. Tiesin, että heidän rempattu asuntonsa on upea, mutta että näin UPEA! Koko koti täynnä aivan mielettömän kekseliäitä ja kauniita yksityiskohtia. Ihanaa vanhaa pintaa yhdistettynä uuteen. En oikein tiennyt, että mihin katsoa, sillä joka nurkassa oli toinen toistaan luovempia ratkaisuja ja oivalluksia. Kaikista erikoisinta koko mielettömässä kokonaisuudessa on se, että kaikki suunnittelu ja toteutus on miehen käsialaa. Tämä mies on kyllä mielestäni ihan väärällä alalla, sillä hänen oikealla työllään ei ole mitään tekemistä sisustamisen tai rakennusalan kanssa. Tässä se taas nähdään, että vaikka näihin asioihin ei ole kouluttautunut, niin joillakin on vain silmää ihan omasta takaa! Muutamia kuvia olen nähnyt talosta ennen remppaa ja eihän tätä ikipäivänä samaksi tunnistaisi. Ihanaa, että vanhassa talossa on vahvasti jatkettu samaan henkeen uutta rakentaessa. Nyt tällä ihanalla perheellä on juuri heidän näköisensä rouhea maalaiskoti. Paljon onnea uuteen ihastuttavaan kotiinne ja KIITOS, että saan jakaa tämän lukijoideni kanssa <3
Kaikki pinnat sulassa sovussa keskenään.
Kivan kekseliäästi tehty nuo oven karmit.
Vanha, suuri kaappi maalattiin ja upotettiinkin seinään, jotta ei veisi niin paljon tilaa.
Ihana valkoinen lautalattia. Ja toisessa kuvassa hauskat hyllyt tehty uusien karmien väliin.
Talon uusi, laajennettu puoli sisältää kylpytilat, wc:n ja keittiön.
Yhtenäinen henki säilyy täälläkin.
Hieman puunväritys nyt kuvassa eri kuin mitä oikeasti. Samalla sävyllä kuitenkin jatkui valtavan suuri sauna ja seinäkivetys.
Hyllyjen takaseinä on talon vanhaa ulkoseinää. Mieletön idea, että sekin on jätetty näin kauniisti esille.
Kaunis, kompakti keittiö. Kaapistoja juuri sopivasti, ei liikaa.
Kyllä tässä pyödässä kahvit maittaa 🙂
Yhteneväisyys jatkuu myös keittiön ikkunankarmeissa.
Tämä eteinen huokuu tunnelmaa. Oikein näen jo kesäiltoina tuikut palamassa tuossa rappusilla.
Yläkerran makuukammari.
Tämäkin ruskea pystyparru ja sen jalka haluttiin säilyttää, ihana!!!
Kattoa nostettiin parrujen yläpuolelle, ennen se kuulemma ulottui vain parruihin asti.
Kauniita vanhoja esineitä löytyi vanhan ullakon kätköistä. Tämä laatikko oli yksi niistä.
Mieletön kattoterassi auringonpaisteesta nautiskeluun!
Tässä olikin tämänkertainen talokierroksemme, olkaapa hyvät 🙂 Olen niin onnellinen, että sain esitellä tämän kauniin kodin Teille! <3
Suvi
WAU!!! Mieletön!!!
Niin on! ♥
Kerrassaan UPEA! On kyllä niin kaunis ja tuo uuden ja vanhan yhdistäminen toimii hienosti! Ihastuin erityisesti tuohon vessaan ja niihin hyllysyvennyksiin! 🙂 Ja hirsiseinä on upea! Ja lankkulattia ja karmit ja… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 🙂
Samaa mietin, kun en tiennyt mihin suuntaan olisin katsonut. Ihania, kekseliäitä yksityiskohtia oli paljon 🙂
Kyllä on nättiä ♥
Yhdellä sanalla: wau!!!
Ihana!Sekä niiiiin kodikas, osaa jo kuvitella kuinka kiva tuo koti on koristella jouluun.. 😉
Samaa mietin! Voi kun sormet oikein syyhyää itsellänikin 😉
Ihana, ja niin hienosti kunnioitettu vanhaa! 🙂
Vanha kuului olennaisesti talon henkeen ♥ Se sen tunnelman kotiin tekikin 🙂
Onpa kodikas ja tyylikäs maalaiskoti! Aivan ihastuttava! Ja kaunis yhtenäinen kokonaisuus, hienosti remontoitu! 🙂 Tykkään kovasti. Ja hienoja ideoita vieläpä!
Niin on 🙂 Olin kans ihan pää pyörällä kun ihastelin tätä upeeta kotia ♥ Mielettömän hyvä silmä miehellä! 😀