”Oman Elämänsä Supermalli”

Aivan kuten Seppälän sloganin tapaan olin minäkin yhden päivän mallina kameran toisella puolen. Ystäväni oli ostanut meidän Gambian reissulle mukaan uuden järkkärikameran ja halusi testailla sitä muun muassa näin. (Kuvalaatua vertaillessa tuli muuten itsellenikin sellainen olo, että järkkäri olisi hankintalistalle laitettava). Kuvauspäivä Gambian joella oli mielestäni todella hauska ja mielenkiintoinen, mutta pakko myöntää että jopa hieman jännittävä. Yllättävän vaikeaa oli olla kameran edessä ja yrittää saada samanaikaisesti toimimaan sekä kropan asento, että edes jotenkin kasvojen ilme. Asiaa ei myöskään helpottanut se, kun aina tuntui olevan joku jossain kurkistelemassa, että mitä me oikein touhuamme 😉

Pienen rohkeuden keräilyn jälkeen uskallan kuin uskallankin nyt julkaista muutamia otoksia Teille täällä…

malli.jpg
 Mielettömän kaunis pinta tässä paatissa!
mallii.jpg
mlliiii.jpg
 
malli1.jpg

malli.2pg.jpg
mallll.jpg

malli3.jpg

malli4.jpg

          KIITOS rakas Jenni näistä kivoista kuvista ja ihanasta päivästä <3

uimaa.jpg

lomaaaa.jpg

Meidän omat miehet jäi jostain syystä laivaan kun me tytöt sen sijaan uskaltauduimme uimaan Gambian joessa krokotiilien, varaanien ja virtahepojen kanssa 😉 Muutama paikallinen hyppäsi sentään seuraksi. En muista koska olisin pitänyt niin kovaa mekkalaa ja polskintaa lähtiessäni uimaan kuin nyt. Kyllä jännitti! 😀

                Miksi näiden kuvien myötä arkeen paluu tuntuu taas niin vaikealta? 😉

                                                              -Suvi-

PS. Mukavaa helmikuuta! Nyt se paljastus, minkä porukka ehkä jo arvasikin… Blogini siirtyy pian Casablogeihin ja osoitteeni vaihtuu sen myötä. Ei hätää, sillä vanha blogspot kääntyy uusille sivuille automaattisesti, joten löydätte minut helposti jatkossakin 😉

12 kommenttia “”Oman Elämänsä Supermalli”

  1. Oi mitä ihania kesäkuvia!!! Ja tosi hyviä kuvia sinusta, ihana kun on itsestä hienoja kuvia, ihania muistoja. En ihmettele, jos tuon jälkeen paluu arkeen hieman ahistuttaa 🙂

  2. Kiitos Marsa! Ystäväni otti kyllä paljon ihania otoksia ja parasta on juuri se kun muistot niiden kautta säilyy. Jopa tuoksutkin tulevat kuvien kautta mieleen ;)&lt;br /&gt;Hieman aina jänskättää oman pärstäkertoimen julkaisu nykyään kävijämäärien kasvaessa, sillä valitettavan usein bloggareista kirjoitetaan hyvin ilkeitä juttuja erinäisissä foorumeissa. Ymmärrän ihan täysin niitä ketkä eivät omaa kuvaansa julkaise. Olen kuitenkin jo aiemmin esiintynyt selkeän tunnistettavasti postauksissani, niin päätinpä sitten jatkaa samaa linjaa.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Onneksi ei arki kauaa kestä, sillä uusi matka on jo varattuna &amp;lt;3 Tämä onkin sitten sellainen loma, minkä jälkeen syödään kotona vain makaronia ja tonnikalaa… Katsotaan, että löytyykö mulla Teille silloin enää postattavaa ;D

  3. Ihan mielettömiä kuvia, varsinkin ne missä sinulla leo-huivi. &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 Ja wau missä kunnossa olet, ihana vartalo ja muoto. &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Jippii, ihana saada sinut casaan! 😉

  4. Voi, ihana Miia! &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 Kiitos! Osaat aina olla niin kannustava ja puhua kaikista ihmisistä niin kauniisti &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Olen about samassa kuin ennen raskauttani… painoa sainkin silloin peräti 18 kiloa lisää :O 4 kuukautta niitä tanssin avulla tiputtelin.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Onneksi reissukuvat oli otettu ensimmäisinä päivinä! Muuten olisi ollut ihan erilainen turvotus päällänsä loppuviikosta 😉 Kyllä tuli taas meinaan syötyä ja juotua hyvin 😀 Kotona vaaka näytti pari kiloa enemmän, kuin ennen matkaa.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiva tulla Casaan, odotan jo mielenkiinnolla 😉 Halit sinne! Kohta nähdään 😀

  5. Pitääkin tulla perässä lukemaan Casaan… Juu ikävää että ihmisistä puhutaan niin pahasti erinäisissä nettisivuissa. =( En oikein ymmärrä ihmisten julmuutta! &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ihania kuvia olet julkaissut lomaltasi. Täytyy sanoa että kauniita maisemia ja kaunis malli!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Heliao

  6. Upeita kuvia!! Ja ihanan rohkeaa, että julkaiset kuvia täällä!! Niin hienoa!! 🙂 Tälläiset kuvauspäivät aina tuo hyvänolon, opettaa hyväksymään itseään ja nostaa itsetuntoa, tai ainakin itse koen niin. 🙂 Vaikka en kovin kameran edessä viihdykkään. 😀 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Olet ihanan piristävä ja tuot auringon kuviesi kautta tänne ruudun toiselle puolellekin! 🙂 Kiitos! 🙂 ♡&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Vau!! ja onnea Casalle siirtymisen johdosta!! 🙂

  7. MIKÄ MISU!!!! Kuinka kauniita kuvia ja sinusta huokuu lempeys ja näytät olevan hyvin onnellinen!! IHANAA! :):)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Liityin lukijaksi ja ehdottomasti jään innolla odottamaan uusia postailujasi!!! 🙂 DOOWAP!&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Onneksi olkoon Casasta 🙂 Siellä se ihanainen Miiakin on !!! &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3

  8. Kiitos Vilhelmiina &amp;lt;3 Olen aivan samaa mieltä, että muutama kiva kuva itsestä auttaa juurikin tuohon 🙂 Nyt vaan rohkeasti sinne kameran eteen, ei se niin kauheeta ollut! Aivan varmasti hyvät kuvat saa sinustakin!!! :D&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiva kuulla, että ruudun sillekin puolelle välittyy tunnelmaa, en siis ole ihan yksin täällä. On aina niin ilo lukea kommentteja, kun niitä silloin tällöin saa. Moni käy kurkkimassa, mutta harva jää kirjoittelemaan. Samaa teen toki itsekin kun ei aika aina kaikkeen riitä 🙁 …mutta tämä piristi, joten iso KIITOS Sinulle &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3

  9. Voi, ihana SINÄ! KIITOS &amp;lt;3 &amp;lt;3 &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kyllä nyt voi elämästä sanoa, että olen todella onnellinen… viimeinen vuosi-pari on ollut todella rankkaa, mutta kaikki tapahtui syystä, näköjään 😉 Asioilla siis tapana järjestyä. Kiva, että onni huokuu myös Teille &amp;lt;3 Yritän täällä postailla aina kun vain ehdin… Olen tehnyt itsestäni yrittäjyyden kautta näköjään super kiireisen :/ Toisaalta mikäs siinä, kun vihdoin teen sitä mistä NAUTIN! :D&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ihanaa viikkoa Sinulle, tulen ehdottomasti pian vierailulle 🙂 Sun kauniista blogista ja kirjoituksista saa NIIIIIN positiivista energiaa!! Ihanaa! &amp;lt;3&lt;br /&gt;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *