Suvi Jurvélius tulot

Yksi googlatuimmista aiheista minuun liittyen on tällä hetkellä Suvi Jurvélius tulot. En tätä toki ihmettele, sillä MeNaiset lehden sijoitusartikkeli on herättänyt paljon mielenkiintoista keskustelua. Huomenna olen aamulla vieraana myös Huomenta Suomi -ohjelmassa samasta aiheesta. Voin muuten kertoa, että jännittää ihan pirusti! Pitäkää mulle peukkuja 😉

suvi jurvelius tulot, Suvi Jurvélius tulot, asuntosijoittaminen, vaurasnainen, sijoittaminen, Zinzino, Zinzinotulot

 

ASUNTOSIJOITTAMINEN

Meidän toimintamalli vuokralla asumisessa ja asuntoihin sijoittamisessa on hieman massasta poikkeava. Aina kun puhutaan rahasta, niin ihmisiä tuntuu muutenkin kiinnostavan, mitä kukakin tienaa.

Päätin ottaa nyt kollegani Heidin tavoin aiheeseen kantaa, sillä yrittäjänä toimivan ihmisen tulotietoja kannattaa etsiä yrityksen talousluvuista. Yrittäjänä pystyn itse päättämään paljonko nostan itselleni osakeyhtiön kautta palkkaa. Luonnollisesti koitan nostaa palkkaa minimaalisen vähän, sen verran mikä minulle riittää sijoituksiin, sekä elämiseen. Loput kannattaa jättää yritykseen, jos jätettävää jää. Laitamme palkasta joka kuukausi sijoitukseen menevät rahat syrjään ja elämme lopuilla. Tämä onkin mielestäni tärkeä sääntö vaurastumisessa; sijoita ensin, elä lopuilla. Monesti ihmiset tekevät juuri toiste päin, eikä sen takia jää juuri koskaan mitään sijoitettavaa.

 

PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET

Valmennusyhtiö Varapuun koulutukset on meille ensisijainen paikka kouluttautua raha & sijoitusasioissa. Yrittäjille suosittelen mm. Yrittäjyyden perusteet 2.0 kurssia. Kyseisessä valmennuksessa puhutaan verotuksesta ja kirjanpidosta nimenomaan yrittäjän vinkkelistä. Mitä kannattaa huomioida kirjanpitäjää valitessa & mitä kirjanpitäjälle kuuluu toimittaa ja koska.  Työntekijän, yrittäjän ja sijoittajan ajatusmaailmalla on meinaan aika paljon eroja. Monesti perus palkkatyöläisillä menee ohi, kuinka paljon yrittäjänä pystyy nostamaan verottomana mm. päivärahaa & kilometrikorvauksia. Niistä myös omat tuloni palkan lisäksi koostuu. Todella paljon tulee koulutettua tiimiä ympäri suomen ja tämän takia niin päivärahoja, kuin kilometrejä kertyy. Myös monet ulkomaanreissut on työmatkoja, missä käymme valmentamassa tiimiämme ja niistä voi nostaa silloin myös päivärahat.

 

LISTAAMATTOMAN YHTIÖN OSINGOT

Listaamattoman yhtiön osalta yrittäjällä on mahdollista nostaa osinkoa, jos yhtiön tase on kunnossa. Aiemmin osinko oli yhteen kertaan verotettua eli yhteisöveron jälkeen pystyi nostamaan ilman veroja tietyn prosentin. Systeemi muuttui jokunen vuosi sitten ja sen jälkeen osa tästä summasta on verotonta ja osasta maksetaan veroa. Nämä osingot eivät näy pääomaverotuloissa jos katsoo maksullisen palvelun kautta jonkun ihmisen verotettavia tuloja. Sen takia googlettelijat elävät puutteellisen & väärän tiedon varassa. Lisää osinkoverotuksesta täällä.

 

TULOJEN MUODOSTUMINEN JA YRITYKSEN TALOUSLUVUT

Yrityksen liikevaihto ei ole sama asia kuin yrittäjän bruttotulot.  Zinzino ei maksa palkkaa vaan yrittäjä laskuttaa yrityksensä kautta saamansa provisiot. Näillä tuloilla maksetaan paljon myös erilaisia yrityksen kuluja. Yrittäjä voi itse päättää osakeyhtiömuotoisessa yrityksessä paljonko palkkaa nostaa. Perustin Oy:n kesken vuotta 2016, jolloin osa liikevaihdosta tuli vielä toiminimen kautta, sen takia edellinen tilikausi ei ole vertailukelpoinen. Yritykseni liikevaihto oli viime vuonna vajaat 64 000€ ja tulos voitollinen. Työskentelen n. 20 tuntia viikossa ja matkustelemme maailmalla ehkä kymmenen kertaa vuoteen. Paljon on työmatkoja, sekä jonkin verran myös lomamatkoja. Yrityksen talousluvut ovat julkisia ja kuka tahansa voi ostaa vaikka maksullisen Rating Alfa raportin.

suvi jurvelius tulot, Suvi Jurvélius tulot, asuntosijoittaminen, vaurasnainen, sijoittaminen, Zinzino, Zinzinotulot

KIINTEÄT KULUT

Teen työtäni pääosin kotoa tai tavaten ihmisiä kaupungilla niin kahviloissa kuin ravintoloissa. Jonkin verran tulee käytyä myös erilaisissa edustustilaisuuksissa, sillä ne kuuluu luonnolliseksi osaksi verkostoitumista.

Zinzinon liiketoiminta on siitä loistava, ettei siihen käytännössä kohdistu mitään pakollisia kiinteitä kuluja. Toki yrittäjän pitää huolehtia vakuutusturvastaan. Itse tarvitsen autoa liikkumiseen ja tietenkin tietokoneet, puhelimet & muut yhteydet on välttämätön juttu. Lisäksi minulla on yrityksen nimissä vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja sijoituksena muutama uudiskohde.

Kouluttautuminen on yksi asia mihin suoramyynnissä menestyneet investoivat. Itsensä kehittämisestä on hyötyä kaikessa elämässä ja se onkin loputon matka mitä opiskella. Erilaiset koulutukset ja valmennukset maksaa, mutta sanoisin että ne maksaa itsensä myös moninkertaisesti tulevaisuudessa takaisin. Henkistä pääomaa ei voi mitata rahassa. Onneksi liiketiloihin, henkilökuntaan tai markkinointiin ei tässä liiketoiminnassa mene euroakaan. Kaiken pystyy tekemään ilman taloudellista riskiä ja ilman isoja investointeja uuteen liiketoimintaan. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja Zinzinon tuoma yhteisöllisyys erittäin arvokasta. Monta meille läheistä ja rakasta ystävää on löytynyt tätä kautta. Puhumattakaan meistä 😀 Ilman Zinzinoa ei olisi minua ja miestäni, joten olen ikuisesti kiitollinen siitä kuinka löysimme toisemme. Yksin meidän ei siis tarvitse puurtaa, vaan tämä on tiimiyrittäjyyttä parhaimmillaan. Aina on apua tarjolla.

Katso Facebooklive video meidän Teneriffan Directormatkalta, missä muutaman kollegani kanssa kerromme minkälaista suoramyyntiyrittyäjyys on ja kuinka se on meidän elämäämme muuttanut.

suvi jurvelius tulot, Suvi Jurvélius tulot, asuntosijoittaminen, vaurasnainen, sijoittaminen, Zinzino, Zinzinotulot

 

Suvi

 

12 kommenttia “Suvi Jurvélius tulot

  1. Hei Suvi!
    Ottamatta muuhun kantaa, haluaisin huomauttaa että annat mielestäni väärin perustein ymmärtää että linkkaamallasi Verohallinnon sivulla todettaisiin listaamattoman yrityksen osingon olevan verotonta. Ei siellä sanota, etteivät osingot näkyisi pääomatuloissa. Ne kyllä näkyvät pääoma- tai ansiotuloissa. Vain jos jaettu osinko on alle 8 % osakkeen matemaattisesta arvosta, on osingosta 75 % verotonta tuloa. Tässä tapauksessa jaettu osinko tuskin on ollut kovin suuri.

      1. 25 % osingoista on kuitenkin verotettavia, ja nuo verot näkyvät kyllä julkisissa tiedoissa. Ei sitä voi välttää millään.

        Olen aina tykännyt blogistasi. Kommenttisi siitä että googlettelijat elävät väärän tiedon varassa oli kuitenkin mielestäni alentuva, sillä tuhansien lukijoidesi joukossa on aivan taatusti koulutettua ja kokenutta väkeä, jolla oikeaa tietoa kyllä on ilman googlenkin apua.

        Haastattelusi katsoin jälkikäteen. Onnitteluni siitä että pystyit olemaan niin rentona suorassa lähetyksessä!

        1. Kiitos kommentistasi 🙂 Missään nimessä tekstiä ei ole tarkoitettu alentavaksi, kuten en muutenkaan kirjoita mistään negatiiviseen sävyyn, vaan aina ennemminkin hymy huulilla 😉 Sitä vaan ei tekstissä tietenkään kuule ja jokainen tulkitsee tavallaan.
          Fakta kuitenkin on, että valitettavan monet ihmiset kuvittelevat suoraan verotiedoista kurkkimalla tietävänsä mitä kukakin tienaa. On niin erilaista olla palkkatöissä kuin työskennellä omassa yrityksessä. Tottakai on niitä ihmisiä jotka asian ymmärtää, se on selvä, mutta todella monella menee kuitenkin termit sekaisin.

          Oli kyllä mahtava tuo haastattelukokemus vaikka sitä tosi paljon jännitinkin. Osa kysymyksistä oli ihan yllätyksiä 😀 Onneksi osasin edes jotenkin vastata. Jälkikäteen tulee aina mieleen mitä kaikkea olisi pitänyt sanoa. Menisin kyllä koska vaan uudelleen!

  2. Täytyy kyllä heti alkuun mainita, että todella kauhuissani luin tämän artikkelin. Alkuun toivoin, että otsikko olisi provosoiva ja totuus kuitenkin järkeenkäypä mutta näin ei valitettavasti ollut. Tämä esitelty sijoitusstrategia on todella pahasti itseään jalkaan ampumista. Ensinnänkin on aivan sairasta maksaa omasta asumisesta melkein 30 000 € korkoja vuodessa, toisekseen ottaen huomioon kiinteistövarallisuuden täydellisen inflaatiosuojan rahalla pk-seudulla, tekee tämä toiminnasta vielä kaistapäisempää. En sano (tietenkään) että tämä tapa johtaa täydelliseen tuhoon, mutta resurssit ovat todella vajaalla käytöllä.
    Onnea valitsemallenne tielle, sitä te todella tarvitsette!
    ”Vasta kun vuorovesi vaihtuu, nähdään, ketkä ovat alasti uimassa”

    1. Kiitos kommentista. Luonnollisesti kaikkeen sijoittamiseen kuuluu omat riskinsä. Korkosuojaus on mielestäni ensimmäinen tärkeä asia kaikessa asuntosijoittamisessa. Ja toisekseen jos asuntojen arvot nyt lähtee järkyttävään laskuun kuten moni ennustaa, niin käytännössä sillä ei ole meille tässä ajankohdassa niin valtavan suurta merkitystä. Meidän strategia ei ole heti oston jälkeen lähteä myymään perään kalliilla. Olemme asuntosijoittajia nimenomaan vuokratuottojen takia, sekä toki että laajennamme omaa varallisuuttamme nimenomaan pitkällä tähtäimellä. Aika pitkään saa asunnon hinnat laskea, että ampuisimme itseämme jalkaan ja mahdolliset riskit meillä on kyllä tiedossa. Kaikki raha ei muutenkaan ole kiinni asunnoissa, se on vain yksi varallisuuslaji muiden joukossa.

      Kysymys omaan asumiseen on nyt siinä, että pystymme elämään meidän unelmakodissa jo NYT. Se että maksamme isoa vuokraa on toki kulu, mutta hieman vanha ajatusmalli ettäkö se olisi kokonaan korkoa. Olisi meillä sijoitusasuntoja tai ei, niin asuisin samalla tavalla joka tapauksessa. Jos pankki myöntäisi jollekin lainaa vaikka 400 000€ niin sen arvoinen olisi kotikin. Ei sillä lainan määrällä muuteta 800 000€ kotiin, toisin kuin vuokralla asuessa sekin on mahdollista.

  3. Olen seurannut tätä aihetta ja mielestäni keskeinen kysymys tässä asiassa on se, että miten olette keränneet pääoman? Mikään pankki ei voi antaa ilman vakuuksia lainaa ja ei sitä velkavipua ihan noin vain pääse kuka tahansa hyödyntämään.
    Miten olette varautuneet korkojen nousuun tai vuokralaiseen, joka tuhoaa asunnon? Eikö tule kalliiksi, että olette ulkoistaneet kaikki vuokralaisen valintaan liittyvät asiat?
    Myös tuolla 2400€/kk vuokralla lyhentäisi ruhtinaallisesti omaa asuntoa, myös Kalasatamassa. Jotenkin ei mene tajuntaan, että miten kalliin vuokran maksaminen kannattaa, kun kerta tulot ovat isot. Ja tämä on ihan realistista ajattelua, jota toivoisi myös toimittajien miettivän näitä haastatteluja tehdessään. 🙂

    1. Kiitos kommentista 🙂

      Toimittajan kanssa kyllä keskustelimme myös korkojen noususta ja kuinka olemme siihen varautuneet, mutta ei näköjään mahtunut lehteen asti.
      Alla vastaus tuohon meidän vuokra-asiaan, kun joku toinen kysyi käytännössä samaa.

      Olet oikeassa, mikään pankki ei anna lainaa ilman vakuuksia. Meidän päätulonlähde Zinzino oli riittävä osoitus pankille maksukyvystä. Usean tuhannen kuukausittaisen jatkotilausasiakkaan kautta meillä on kuukausittainen, työstä riippumaton tulovirta. Pääomaa on vuosien varrella kerätty nimenomaan töitä tekemällä. Minkäänlaista perintöä en ole koskaan saanut, enkä ole tarvinnut takaajia lainoihin. Aikoinaan omat osakkeeni pantattiin omakotitalon vakuudeksi, mutta enää tässä kohtaa niitäkään ei tarvinnut.
      Asuntojen ulkoistaminen on tottakai ylimääräinen kulu, mutta itselläni ei ole minkäänlaista mielenkiintoa lähteä hoitamaan näitä vuokrausasioita itse. Jäis varmaan asuntosijoittamiset tekemättä, jos itse täytyisi lähteä etsimään uusia vuokralaisia, tai korjaamaan rikki mennyttä pesukonetta. Vakuutukset on muutenkin ihan must olla olemassa.
      Haluan vielä erikseen mainita, että riskit on hyvä ottaa kaikessa huomioon, mutta jos aina ajattelee vain kaikkea negatiivisen ja sen pahimman scenaarion kautta (mm. vuokralainen joka tuhoaa asunnon), niin kaikki elämässä jää tekemättä.

  4. Noniin, ”tapasin” sut ensimmäistä kertaa nettilehden uutisessa. Mielenkiintoista että itsenäinen menestyvä nainen on nousemassa trendaavaksi teemaksi. Pitäskö sun heittää isompi vaihde silmään ja tarinallistaa henkilöbrändiäs enemmän? Palkkaat videokuvaajan ja teet youtube-kanavaa kuten Hjallis Harkimo tai Cheek nykyään. Joku sisällöntuottoa tekevä toimisto taustapiruks joka auttaa vahvistamaan punaista lankaa ymmärrettävään muotoon. Vaikuttajamarkkinointi rulettaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *