Elämää uusioperheessä

Olla vanhempana, olla äitinä kolmelle alle 5-vuotiaalle lapselle… Kyllä tässä työtä riittää, kuinka saada perheen arki soljuvaksi ja toimivaksi. Elämää ei helpota sekään, kun kahdella vanhimmalla lapsella on myös toiset vanhemmat, kenet pitää ottaa asumisessa huomioon. Vanhin lapsistamme, eli mieheni poika asuu joka toinen viikko nyt meillä. Tyttäreni Erin on isällään miten sattuu, mutta sovittaessa pidempiäkin pätkiä. Yhteinen lapsemme Alessia on 4 kk ikäinen vauva ja ainoa ”osa” mikä tässä perheessä ei liiku kodista toiseen. Siinä onkin tekemistä, jotta saamme kaiken sovitettua yhteen ja jotta kaikki lapset tulisivat tasapuolisesti huomioiduksi sekä kuunnelluksi omien tuntemustensa kanssa. Jokainen vanhempi yrittää aivan varmasti kasvattaa lapsistaan mallikelpoisia, hyväkäytöksisiä, muita kunnioittavia ihmisiä. Mekin teemme parhaamme, vaikka ei tämä kaikki aina niin yksinkertaista olekaan. Eri kodeissa saattaa olla hieman erilaisia tapoja ja lapset siinä sitten yrittävät varmaankin mukautua kuinka missäkin kodissa toimitaan. Jotta meille, meidän perheellemme arki olisi mukavaa, onnellista ja sujuvaa, niin olemme tehneet muutaman säännön selkeyttääksemme elämää.

10155213_10152287304123187_160882261_n.j

TARRAT

Jokaisen päivän päätteeksi käydään iltaisin yhdessä lasten kanssa läpi päivän kulkua. Pohdimme onko heidän käytöksensä ollut hyvää, vai huonoa. Hyvästä päivästä saa valita itselleen tarran omaan tauluunsa. Kun tarroja on kasassa tarpeeksi, niin he saavat kannustimena palkinnon. Jos käyttäytyy huonosti, niin tarroja saatamme ottaa myös pois.

1504046_10152287304223187_203031843_n.jp

Jääkaapin ovesta löytyy nyt isompien lasten tarrapussukat, mistä he itse osaavatkin jo omansa hakea.

10009901_10152287715033187_1293383696_n.

Saavat itse liimata tarrat kuinka tykkäävät 🙂

1981865_10152287304263187_405980563_n.jp

Ikean kehykset toimivat tarratauluina hyvästä käytöksestä. Ensimmäinen etappi tuli täyteen nyt tiistaina, kun 5 tarrasta he saivat itselleen päivän HopLopissa. Ensimmäinen palkinto oli tarkoituksella iso, jotta homma lähtee hyvin käyntiin. Seuraava etappi on 10 ja siitä hyvästä he saavat päivän omassa kotikylpylässämme pienen herkuttelun kera. Muita palkintoja voi olla esim. pyöräilyretki, picnic, jalkapallonpeluuta, prinsessapäivä, elokuva-ilta, yhteinen peli-ilta (esim Afrikan tähti), isompina etappeina päivä Flamingossa tai huvipuistossa jne. Kaikkea mukavaa kivaa perheen kesken, jolloin vanhemmat laittavat puhelimensa pois ja keskittyvät vain ja ainoastaan lapsiin. Yhteinen aika on kuitenkin tärkeintä. Palkinto voi toki olla myös jokin lelu, mutta pääasia, että touhuamme senkin parissa kaikki yhdessä. Etapit ovat aina vitosen välein, jotta väleistä ei tule lapsille liian pitkiä. Pitää muistaa huomioida myös se, että he eivät ole aina vain meidän kotonamme. Saman tyylistä tarrasysteemiä käytimme myös silloin kun opetimme lapsia potalle & kuivaksi. Hyvin pystyy siispä hommaa soveltamaan sen hetkisen elämäntilanteen mukaan.

 

Jotta meidän lapset tietävät, että mitä se hyvä käytös oikein on, mitä heiltä odotetaan… niin loimme lasten kanssa säännöt ja raapustimme ne paperille. Osa näistä oli heidän itse keksimiään ja aikas hyviä, etten sanoisi. Listaa voi toki täydentää, jos jotakin tulee ilmi.

1425715_10152287304318187_1888038384_n.j

Listaan voisi vielä lisätä, että ”Muistakaa kohtelias käytös”, toistaiseksi ovat onneksi olleet kuitenkin hyvin kohteliaita, niin ruokapöydässä, kuin muuallakin.

Jos näitä yhdessä laatimiamme sääntöjä rikotaan (riippuen rikkeen vakavuudesta) niin sovellamme rangaistusmenetelminä jäähypenkkiä, lelujen takavarikointia ja juurikin tätä tarrojen menettämistä.

Hyvin on ainakin opit menneet perille, sillä meidän poitsu muistaa kaikki säännöt ja niiden numerot ulkoa 😀 Olemme toki myös käyneet tarkkaan läpi, että mitä mikin kohta tarkoittaa. Esimerkkien kautta olemme havainnollistaneet ja avanneet jokaista kohtaa.

 

Ensimmäinen tarraetappi tuli nyt täyteen ja Daniton Intian reissun jälkeen (oli siellä peräti 2 kk) uusi vuoroviikkoarki on lähtenyt käyntiin enemmän kuin positiivisesti. Lapset pääsivät pitämään hauskaa HopLopiin ja täytyy sanoa, että todella nauttimme meiningistä myös isinkin kanssa. Oli ilo katsoa ”sisarrusten” ottavan toisiaan kädestä kiinni ja laskevan mäkeä yhdessä. Tiimityöskentelyä parhaimmillaan ja nykyään tarhaankin lähdetään antamalla halit ennen sitä. Toivotaan, että yhtä ihana ja sopuisa käytös jatkuu, vaikka toki notkahduksetkin ovat normaaleja. Ainakin me vanhempina yritämme tehdä kaikkemme, jotta meidän lapsilla on hyvä olla ja jotta he kokevat olevansa kaikki samaa perhettä. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja samanarvosia, syli on aina avoinna. Rajoja ja rakkautta, rauhaa kaikille! <3

10157387_10152287374523187_1487319702_n.

1978625_10152287303903187_421018328_n.jp

1972434_10152287303948187_1610736219_n.j

998963_10152287304033187_929850444_n.jpg

10011484_10152287304073187_1863093599_n.

Suvi

Löytö Tiirinkoskentehtaalta Hämeenlinnasta

Kävin jo pari viikkoa takaperin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa sijaitsevassa Tiirinkosken tehtaassa. Ihan mahtavaa, että vanhasta kotikaupungistani löytyy näin ihana pikku putiikki! Harmi, ettei ole tullut aiemmin vierailtua, vaikka suunnitelmissa ollutkin jo pitkään. Parempi kait myöhään kuin ei milloinkaan. Kiva juttu, että nyt Hämeenlinnastakin löytää ihania merkkituotteita mm. House Doctorin, Design Lettersin ja Tine K:n mallistoista. Paikka on kiva mennä kesällä myös lasten kanssa. Siellä pääsee katsomaan ainaskin lampaita ja olikohan siellä jotain muutakin… saattoi olla 🙂

 

Tirkistetäänpä tehtaalle

t14.jpg

t16.jpg

t17.jpg

t18.jpg

t15.jpg

t12.jpg

t10.jpg

Rakastuin tähän lampaan taljaan aivan totaalisesti. Jos se (juuri tuo) kyseinen, kaunis talja on tuolla vielä joskus jäljellä, kun pääsen paikkaan uudemman kerran… niin se tarkoittaa sitä, että se on tarkoitettu minulle. Meant to be, kuten kohtalo 😉

 

t11.jpg

t9.jpg

t13.jpg

 

Ja sitten siihen löytöön! Mukaan olisin halunnut vaikka mitä, mutta tällä kertaa maltoin mieleni ja tein vain yhden hankinnan. Eikös olekin ihana, vanhasta renkaasta tehty kori? Kierrätystä parhaimmillaan 🙂 Keksin tälle jo monta erilaista käyttötarkoitusta. 

t7.jpgt1.jpg

t3.jpg

t2.jpg

t6.jpg

t5.jpg

t8.jpg

 

Mukavaa iltaa lukijoilleni!

Suvi

Tahtoo uudet ruokapöydän tuolit!

Olen jokseenkin kyllästynyt näihin nykysiin Askon tuoleihin ja ehkä eniten minua häiritsee se, kun ne ei ole valkoiset. Ovat mielestäni ennemminkin luonnonvalkoiset! Tuoleissa on todella hyvä istua, mutta nyt parin vuoden jälkeen olen sitä mieltä, että ne olisi aika laittaa vaihtoon. Jos jotakuta kiinnostaa tällainen 6 kpl setti itselleen, niin viestiä saa laittaa 🙂 Olen jo meinaan alkanut katselemaan aivan erityylisiä istuimia tuon pöydän ääreen ja 6 kpl pitäisi myös uusia hankkia…

s.jpgaskon%20tuoli.jpg

Kuva Asko

Tarjota saa suvi@suvisvilla.fi

 

Tässä tulisivat uudet vaihtoehtoni ja jos teillä tulee jotakin samantyylistä mieleen, niin ehdotella saa 😉

Panosta vs. Pihistä… Mihin Sinä päätyisit ja mikä meille Sinun mielestäsi sopisi?

137Hay10_iso.jpg0202014635708_1.jpg0202014793699_1.jpg123317_1.jpg0202018511633_1.jpg0202023997583_1.jpg-Bess-tuoli-9589847.jpg-Porgy-tuoli-5622535.jpg

product_thumb.jpg

Kuvat Stockmann, Kodin1, Finnish Design Shop & Room 21

 

Kuten arvata saattaa, niin Kodin 1 tuolit ovat paljon edullisemmat kuin design tuolit. Hyviä vaihtoehtoja mielestäni kaikki, tosin en ole istumista kokeillut kuin muutamassa. Noihin tuolien puujalkoihin olen kovin ihastunut ja ehkä eniten siksi, että menisi meidän ruokapöydän päällä olevan Octo valaisimen kanssa yksiin.

 

Mielipiteitä ja ajatuksia? 🙂

Suvi

 

EDIT: Ja joku viisaampi voi valistaa, että onko Hay About A Chair ja AAC 22 tuoli yksi ja sama asia? Olen usemmassakin kuvassa katsonut, että muotoilu on sama, mutta jalan puuosan värit ovat toisinaan vaaleat ja toisinaan tummemmat. Onko siis pari eri versiota olemassa? 🙂

 

 

 

YSTÄVÄNI <3

Ystävyys on ajatonta, ystävyys on rajatonta. Ystävien kesken murhe muuttuu ilon kyyneliksi ja arjen harmaus vaihtuu juhlahetkeksi. Kiitos ystävyydestä RAKAS Jennini! <3

Haluan esitellä teille ihanan ystäväni suuri sydämisen, super sydämellisen juhlablogin, missä myös rakas pikkuneitini komeilee <3 Erin pääsi nauttimaan ihan parhaasta päivästä Jennitädin luona 😀 😀 😀 Lämpimästi suosittelen selailemaan myös hänen muita ihania blogipostauksia ja värikkäitä vinkkejä arjen piristykseksi 😉

*klik* JUHLAHUUMA 

erinmaalaa.jpgerinkollaas.jpgIMG_3052_Fotor.jpg

Tämän maitohymyn myötä toivotan kaikille mukavaa perjantaita!

Vain Elämää alkaa! 🙂

suvi1.jpg

Nyt löytyi SISUSTUSLIIKE!

Peräti melko isolla S:llä! 

Sain vinkin muutamalta ripsiasiakkaaltani Turengissa sijaitsevasta sisustusliikkeestä, mistä he olivat ostaneet tuolin ja pöytälamppuja. Piti sitten lähteä itse toki katsastamaan liike ihan paikan päälle, kun en Kavaljeeri Galleriasta ollut aiemmin kuullut. Aika mieletön paikka! Halli täynnä toinen toistaan erikoisempia, valtavan suuria huonekaluja ja ihania sisustusesineitä. Oli toki monia juttuja, mitkä ei minua säväyttänyt, kuten antiikkihuonekalut ja erilaiset patsaat, mutta löytyipä kaiken tavaramäärän joukosta paljon helmiäkin. Olin liikkeellä hyvin pikaisella aikataululla, kun tunnissa piti ehtiä paikka kiertämään ja varmasti jäi paljon näkemättä. Halli kannattaakin kyllä kiertää moneen kertaan, jos meinaa kaiken nähdä, sillä niin paljon tavaraa on. Yläkertaan en ehtiny valitettavasti ollenkaan. Hyvä tietää, että tällainen sisustusliike löytyy ihan omilta kotikonnuilta, sillä uskon löytäväni paljon kivoja juttuja myös tuleviin kohteisiini. Vielä kun pääsisin tutkailemaan pian uudestaan, ihan ajan kanssa. Jotain kuitenkin taas mukaani tarttui, sillä löysin aivan valtavan ison, mutta silti niin siron seinäkellon. Myin aikaisemman olkkarinkelloni pois jo alkukeväästä ja siitä saakka seinä on ammottanut tyhjyyttään minun etsiessäni sitä oikeaa. Olisin halunnut Kavaljeeri Galleriasta vielä vaikka mitä, mutta lompakko oli tällä kertaa hieman eri mieltä. Nyt uusi katseenvangitsija koristaa kuitenkin seinäämme, eikä tarvitse enää miettiä, että paljonko kello on.

kello.jpg

Ihan parhaalle paraatipaikalle uusi kello ei päässyt, sillä turha lähteä poraamaan seinään enää uusia reikiä. Toivottavasti löydämme pian uuden kodin ja sitten kello saa ansaitsemansa paikan. Halkaisija tässä on muuten huikeat 96 cm!

kello1.jpg

Kiireessä napsin puhelimellani hallissa kuvia myös myös muista ihanuuksista. Tässä erilaisia tyylisuuntauksia mieleisistäni jutuista. Mitäs Te tykkäätte? Mitkä ovat suosikkinne?

11.jpg

14.jpg

Hauska Rokokoomainen huonekalu yhdistettynä bling blingiin 🙂

13.jpg

9.jpg12.jpg16.jpg21.jpg4.jpg10.jpg

Tämä pikkupalli toi mieleeni Eero Aarnion.

5.jpg

Näidenkin lamppujen halkaisija oli reilusti yli toista metriä!

6.jpg8.jpg7.jpg3.jpg17.jpg

Olin ihan fiilareissa näistä peileistä 😉2.jpg15.jpg19.jpg20.jpg18.jpg

Sellaisia löytöjä! 😀

Pakko sen verran vielä loppuun omaa juttua mainostaa, että huomenna lauantaina on taas Suvisvillan järjestämä Stand Up ilta. Tervetuloa Vantaan Koivukylään ravintola Teemaan klo 20-22. Ilmainen sisäänpääsy. Pääesiintyjänä mahtava Iso A. Tuossa vielä linkki tapahtuman mainokseen. Nähdään siellä!

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3

Suvi

Unelmieni astiat alessa!

Voi jeeeee!!! Olen jo pitkään haaveillut tyylikkään persoonallisista Villeroy & Boch astioista <3

5138edc3c98c7e9106000085.jpg5138edaac98c7e126c000122.jpg

5138edb3c98c7eb45f000133.jpg

5138edb4c98c7e8b14000005.jpg

5138edbec98c7eb45f000138.jpg

5138edbfc98c7eaa7700011d.jpg

(Kuvat lainattu)

Postiluukusta kolahti Hobby Hallin hobbalokuvasto jo jokin aika sitten ja nyt vasta jotenkin ihan vahingossa satuin sitä vilkaisemaan 🙂 Himoitsemani astiasto on tähän asti ollut liian tyyris, mutta nyt kun se oli noin hyvässä alessa, niin oli pakko tarttua tilaisuuteen. Kävinkin klikkaamassa ihanat kaunottaret kotiimme. Ne tulevat varmasti hyvin toimeen Pentikin Vaniljojen kanssa, kaikki sulassa sovussa. Ihanaa saada vaihtelua kattauksiin <3 Silloin harvoin, kun olemme yhtäaikaa kaikki koko perhe saman pöydän ääressä on kiva hieman panostaa. Mielestäni lapsillekin on jo pienestä pitäen tärkeää opettaa hyvät ruokailutavat. Ruoan esillepano onkin jo puoli ruokaa 😉 Silloin kun kattaukseen on nähty vaivaa, niin lapsetkaan eivät sotke (lue sikaile) siinä määrin kuin normaalisti 🙂

Tuotteet Määrä Hinta Etu Palvelut Yhteensä
228363_09.jpg?&width=95 Villeroy & Boch
New Wave -lautaset, 4 kpl
Tuotenumero: 228363
Väri: valkoinen
Koko: 4-os.

SAATAVUUS
1-3 arkipäivää
2
65,00 €(norm. 99,00 €)
-34,00 €
130,00 €
249562_05.jpg?&width=95 Villeroy & Boch
New Wave -kahviastiat, 8 osaa
Tuotenumero: 249562
Väri: valkoinen
Koko: 8-os.

SAATAVUUS
1-3 arkipäivää
2
89,00 €(norm. 129,00 €)
-40,00 €
178,00 €
609781_03.jpg?&width=95 Villeroy & Boch
New Wave -antipasto-astiat, 5 osaa
Tuotenumero: 609781

SAATAVUUS
1-3 arkipäivää
1
45,00 €(norm. 59,00 €)
-14,00 €
45,00 €

 Tällainen vinkkipostaus tällä kertaa 🙂

Taidetaankin tästä tyttösen kanssa lähteä pienelle kävelylle <3 Aurinkoista viikonloppua! 

Suvik