He catch my eye!

Sanan kaikessa merkityksessä se oli meillä rakkautta ensi silmäyksellä 🙂

Mieheni tatuoinneista on tullut minulle joitakin kyselyitä kiinnostuneilta, kuten missä niitä on tehty, kuka ollut tekijänä ja mitä kaikkea häneltä löytyy. Suurin osa on tehty erilaisilla tatuointimessuilla ulkomaalaisten ammattilaisten toimesta ja kuviahan löytyy vaikka minkälaisia. Uusin tatuointi on kuitenkin ihan lempparini! Hän lähti suoraan kentältä tatskamessuille, kun tulimme Fijiltä kotiin. Käsivartta on koristanutkin jo jonkin aikaa lähikuva mun silmästä. Mielestäni tuosta tuli HIENO! 😀 Ja jotenkin tuo ajatus minusta hänen ihollaan kruunaa kaiken 😉 Aika ihana rakkauden osoitus <3 Ihmettelinkin miksi hän halusi napsia minusta muutaman lähikuvan reissumme aikana. Kyllä tuo silmä on ihan näköiseni, tosin olin järkyttynyt missä kuosissa mun kulmakarvat ovat olleet ja ripsihuollostakin taisi olla aikaa 😀 Haha! Eipä tullut paljon loman aikana tuolloin huollettua. Tekijä oli tästä kuulemma vain mielissään, sillä kuvaan tuli elävyyttä ja aitoutta. Liian siloitettu kuva ei olisi ilmeisesti ollut yhtä magee ja mielenkiintoinen. Okeeeiiii…. No, kelpasi selitykseksi 😛

IMG_20130411_063744.jpg

IMG_20130411_063701.jpg

Minulla tatuointeja on vain kaksi ja korkeintaan tulossa enää muutama. Erinin kokonimi tosiaan koristaa käsivarttani ja sitten kun seuraava lapsi syntyy, niin tottakai hänen nimensä tulee tuohon myös. Kovasti olen innostunut nyt myös Pinterestistä löytämistäni tatskakuvista. Nämä on jotenkin niin mun näköisiä, että ehkä jonkun tämän tyylisen vielä joskus iholleni hankin, mutta sitten on meikäläisen tatskat siinä. Antaa tuon miehen pitää tämä harrastus, kun ne hänelle niin hyvin sopii 🙂 Ja itse henk. koht pidän kyllä hänen kuviaan oikein kuumina 😉 I like!

Onkos siellä ruudun toisella puolella paljon tatuoinneista innostuneita, vain onko enemmän päinvastainen fiilis? 

Suvi

Deitit mieheni kanssa ;)

512774a6c98c7ef12e000067.jpg

Saimme lapset yöksi hoitoon, joten päätimme extempore tehdä tärskyt kaupungilla, kun siippa pääsi töistä. Menimme myöhäisillan elokuviin katsomaan uutta suomalaista 21 tapaa pilata avioliitto.

Minä tykkäsin. Leffa oli ihan mukava, leppoisa ja viihdyttävä hömppäpläjäys lähestulkoon Putousnäyttelijöiden tähdittämänä. Kiire meinasi tulla kun elokuva alkoi klo 21.45 ja minä olin vielä kahdeksan jälkeen yöpaidalla Helsingin majapaikassani. 

Äkkiä jotain päälle ja pian löysinkin itseni kokomustista 🙂 

512783c8c98c7ee570000002.jpg

Paita Ginatricot

Neule H&M

Farkut Mango

Laukku Guess

Kengät Andiamo

512774a6c98c7ea451000047.jpg

Tämä ainoa, jo aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Guessin laukku on palvellut minua hyvin. Usein tarvitsisin kuitenkin isomman laukun, sillä olen sitä tyyppiä, joka kuljettaa mukana koko elämänsä 🙂

Leffan jälkeen päätettiin jatkaa iltaa kotosalla ja avata ihan skumpat, sekä viinit huomisen vapaapäivän kunniaksi. Miehen teki mieli punaviiniä. Itse en nykyään pysty vatsani takia punaista valitettavasti enää juomaan, joten skumppaa minulle kiitos!

512774acc98c7e5666000010.jpg

512774b6c98c7e6f3700005a.jpg

Meillä oli niin hauskaa kun hulluttelimme kameran kanssa.

Arvostan miehessäni niin paljon sitä piirrettä, kuinka hän tukee minua työssäni ja on aina ihan täysillä mukana kaikessa. Jopa blogipostauksissani 😉 Hän on kiinnostunut siitä mitä kirjoitan ja auttaa tarvittaessa. Huomisessa postauksessa tulossa DIYjuttu, jossa mieheni oli taas mukana… tällä kertaa jopa pyysin 😀 Usein ihania, kaipaamiani asioita on tullut myös aivan pyytämättä. Hän selvästi kuuntelee ja lukee rivien välistä usein jopa sellaisiakin asioita mitä en tarkoittanut hänelle edes vihjata.

Seuraavaksi olisi ihana saada yllätyslahja vaikka meidän matkalla… 😉 Hieronta!!! Vink vink 😉 Kyllä rakas, tiedät luet blogiani! <3

512774c1c98c7e4b68000026.jpg

Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua Teille rakkaat lukijani! 🙂

Suvi