Zinzino Leader school 2017

Terveiset Norjan työmatkalta. Vietimme toissa viikonlopun Oslossa noin 300 muun suomalaisen kanssa. Yhteensä meitä oli pari tuhatta Zinzinolaista eri maista saamassa koulutusta työhömme. Näitä reissuja on vaikea pukea sanoiksi, koska niiden anti ei ole selitettävissä. Sen takia laitoin postaukseen paljon kuvia ja videoita 🙂 Luomisen energiaa, innostusta, olemassa oloa, tunnetta, yhteyttä, voimaa, rakkautta. Silti nämä asiat ei kerro ulkopuoliselle yhtään mitään, vaan se fiilis pitää kokea paikan päällä. Elämää mullistavaa koulutusta henkilökohtaisen kasvun saralla. Paljon inspiroivaa tietoa ja motivaatiota tekemiseen. Tottakai oppia tuotteista ja alasta, myös itsestämme.

IMG_7690.jpg

 

Jokaisen matka on erilainen. Positiiviset ajatukset luovat positiivisia asioita. Hymy on tarttuvaa ja ystävällisyys ilmaista. Lämmin suositus että haette itsellenne sellaisen kanavan mikä on teidän näköinen ja mistä saatte itsellenne energiaa arkeen <3 Minä osallistun kaikkeen mihin ehdin, myös Zinzinon ulkopuolisiin elämäntaidonvalmennuksiin. Haluan jatkuvasti kehittää ja kouluttaa itseäni. Tähän asti tutuiksi on tulleet Nordic Business Forum, Valmennusyhtiö Varapuun koulutukset, Passion for success -seminaarit, sekä Uskalla Innostua -valmennukset. 

 

 Hauskuutta ei näistä meidän tapahtumista puutu! Porukka pistää itsensä huolella likoon, eikä ei voi muuta kuin ihailla ja NAURAA!

IMG_8214.jpg

 

IMG_8213.jpg

 

IMG_7615.jpg

 

Whiteparty! Ja iltagaala esiintyjineen.

IMG_7758.jpg

 

 

IMG_7778.jpg

 

Kolme päivää koulutusta ja hauskanpitoa. Tämän viikonlopun jälkeen on samanaikaisesti takki sekä tyhjä, että täynnä. Niin paljon tulee uutta informaatiota ja mahtavaa oppia. Kyllä kunnon yöunet maittaa, kun ei täällä juuri nukkumaan ehdi, saatika malta.

IMG_8215.jpg

 

Oslon Leaderschoolin kohokohta oli tänä vuonna se että meidät valittiin mieheni kanssa tapahtuman juontajiksi. Ensimmäinen kerta 2000 ihmisen edessä englanniksi valtavan suurella lavalla. Fiilis oli ensin jännittynyt ja ahdistava, mutta samaan aikaan super innostunut ja onnellinen. On se kyllä kummaa kuinka tuo julkinen esiintyminen nostaa monenlaisia tunteita pintaan. Voittajafiilis kun taas tuli astuttua mukavuusalueelta ulkopuolelle. Heti perään tulee kuitenkin sellainen olo, että voi kumpa tätä pääsis tekemään lisää ja heti! Mahtavaa minkälaisia kokemuksia sitä elämäänsä on taas saanut. Todella nautittiin ja pidettiin lavalla aidosti hauskaa!

 

Jännittyneen odottavat backstage tunnelmat ennen meidän esiintymistä!

IMG_8216.jpg

 

IMG_8217.jpg

 

IMG_7835.jpg

 

IMG_8218.jpg

 

Me selvittiiiiin!!!! 😀 

Jos ihmettelet tässä postauksessa, että mikä tämä Zinzino oikein on niin vastaus löytyy täältä aiemmasta postauksestani. IMG_7848.jpg

 

Seuraavaksi isoin kansainvälinen Annual Event on lokakuussa Tukholman Globenissa. Luonnollisesti, en jäisi mistään hinnasta pois meidän koulutuksilta.

Get ready for the event highlight of the year – The Zinzino International Annual Event 2017!

This Event, whether you are a new or an experienced Partner in Zinzino, is the perfect opportunity to get inspired, motivated and grow while having a fun time. The event will be filled with coaching from top leaders from around the world, exciting updates, recognition, entertainment and much more!

KEYNOTE SPEAKER
Tim Storey acclaimed author, speaker and life coach will be this year’s keynote Speaker. Tim Storey is well known for inspiring and motivating people of all walks of life, from entertainment to executives, celebrities and athletes, to adults and children. Tim has visited 75 countries and has spoken to millions of people. He often meets privately and counsels high-profile leaders in various industries.

 

Ens kuussa on Suomen Event Turussa. Vieraspuhujana taas mm. ravintovalmentaja Tomi Kokko. Rakennamme aina omat aikataulut ja matkustelut näiden tapahtumien ympärille. Meinasimme jo että kesä oltais kerrankin suomessa mutta nyt nuo ilmat näyttää siltä, että vois johonkin lähteä vaikka käymään. Saas nähdä. Ainakin nopeat liikkeet on näyttäviä 🙂 Sitä ei koskaan tiedä mistä palmun tai koivun alta itsensä löytää, vai löytääkö.

 

Energistä ja innostavaa loppuviikkoa kaikille! 

Suvi

Rakastan työmatkoja

Viihdyn hotelleissa. Niissä on avaraa ja rauhallista. Luksusmainen tunnelma ohikulkevine ihmisineen, tykkään seurailla. Mietin mikä tarina on ihmisten taustalla ja mitä he tekevät työkseen. Business or pleasure?

Monesti ruoka on hyvää ja palvelu pelaa. Kerrankin joku passaa minua, eikä toisinpäin. (No ehkä siinäkin yksi osasyy kun saa välillä olla vain aikuisessa seurassa).

clarion%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hotel

tarjoilut%2C%20kerrosvati%2C%20purtavat%

tarjoilut%2C%20kerrosvati%2C%20purtavat%

tarjoilut%2C%20kerrosvati%2C%20purtavat%

tarjoilut%2C%20kerrosvati%2C%20purtavat%

suvisvilla%2C%20viuhkapaita%2C%20MK%2C%2

oslo%2C%20clarionhotel%2C%20training%2C%

tarjoilut%2C%20kerrosvati%2C%20purtavat%

Pari lisäkiloa tuli varmaan muutaman päivän työreissulta, enkä puhu nyt matkalaukun painosta. Mikä siinä onkaan, että seisovassa pöydässä pitää ahmia?  Ei ole hyvin alkanut mun tämän vuoden treenihommelit!

Ikimuistoinen, koulutuksen täyteinen Oslon reissu takana ja kesäkuussa jo seuraava. Sitä ennen hotellielämää vielä suomen ja italian puolella. Nyt on lennot toukokuuksi Milanoon ja sitä ennen on tarkoitus lomailla auringossa perheen kanssa. Viime vuonna tuli vähemmän matkusteltua, joten otetaan nyt tänä vuonna hieman tasoitusta. Matkakassan keruu alkaa! Tänään olenkin laittanut paljon tavaraa myyntiin Facebookin puolelle. Ehkäpä jotain voisin laittaa myös tänne blogiin? Toiveita? 🙂

 

Oslon lentokenttä oli muuten positiivinen yllätys. Paljon skandinaavista designia ja tyylikästä muotoilua. 

clarion%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hotel

clarion%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hotel

Näistä olis saanut mageet koristukset juhlasomistuksiin!

 

Foscarinin Twiggy on yksi unelmalampuistani. Hinta tuli omalla kohdalla vastaan, kun sitä aikoinaan pohdiskelin meidän olohuoneeseen. Hayn About a Chair meiltä löytyy valkoisena ja siro Hay Hee on varmasti kaikille tuttu useista eri blogeista.

airport%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hay%2

airport%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hay%2

 

Hieman jo paljastin, että uusi ostos tuli hankittua. Tuossa tuo nyt komeilee, valkoinen Hugo Boss. Ansaitsee oman postauksen ja koitankin saada laukkuni kuvattua kerrankin ihan päivänvalossa 🙂 Koska tuli tuollainen hankittua, niin päätin, että parista muusta on luovuttava 😉

airport%2C%20oslo%2C%20norway%2C%20hay%2

Miten tuo luopuminen onkin muuten niin vaikeaa? Aina johonkin lähtiessä tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa! Ja tänään siivoillessa kun päätin, että nyt pistän vaatetta pois niin kaikki näytti yhtäkkiä päällä muka todella hyvältä. Niille olisi varmasti myöhemmin käyttöä, vaikka nyt en ole pariin vuoteen pitänyt. Ihan kamala myöntää, mutta mussa taitaa asua hamsteri!!??  Onko muita kohtalotovereita?

 

Suvi

Tukholman työmatkalta

Heissan!

Johan on taas viikko vierähtänyt nopeasti! Sellainen momentum jäi työreissulta mukaan, että viikko onkin painettu myynnin ja markkinoinnin parissa. Onneksi työ tuottaa myös tulosta ja itse suhtaudun ainakin omaan tekemiseeni suurella intohimolla. Olen niin onnellinen, että saan tehdä tällaista duunia, saatika että mulle maksetaankin siitä. Kyllä yrittäjyys on niin meikäläistä varten. Oma päätäntävalta joka saralla on monen vuoden palkkatyöhistorian jälkeen ehdoton. Rivityöläiseksi en osaa itseäni edes enää kuvitella. Mukavuudenhaluiseksi olen tullut ja lasten kanssa etenkin nautin siitä kun saadaan nukkua pitkään. Iltakukkuja olen ollut aina ja työnteko parhaiten sujuukin näin iltapainotteisesti.

 

Edellisessä postauksessani lupailin kuvia ennakkoon Instagramin puolelle. Ne ketkä ovat sieltä kautta käyneet kurkistelemassa ovatkin nähneet jo meininkiä reaaliajassa. Työreissuni suuntautui siis viime viikonloppuna Tukholman Globeniin. Meitä oli paikalla 12 eri maasta reilu 3000 ihmistä. Kaikilla hyvä fiilis ja kova motivaatio businekseen.

suvisvilla.jpg8.jpg

Ensimmäinen kertani Globenissa! Oli kyllä hieno paikka ja tuo rakennuksen muoto on mielestäni vaikuttava jo itsessään.

 

suvisvilla.jpg14.jpg

Perjantai-iltana oli ennakkokoulutusta osalle meistä. Firma tarjosi hyvät ruoat ja viinit. Hieno paikka oli myös tämä Globenin kyljessä oleva ravintola/kokoustila. Harmikseni en tajunnut tuona iltana valokuvata asuani paikanpäällä. Puin sen edellisessä postauksessa näkyneen mustan vekkihameen ja valkoisen paidan yhdistelmän.

 

suvisvilla.jpg12.jpg

 

 

Lauantaipäivä oli tiukkaa koulutusta ja toinen toistaan mielettömämpiä motivaatiopuhujia. Harmittelin jo aikaisemmin kun en päässyt nyt Nordic Business Forumiin, joten onneksi tämä ajoi samaa asiaa. Tanskalainen Rasmus Ankersen oli tämän vuosikonferenssin pääpuhuja. Mies on kirjoittanut mm. 40 eri maassa julkaistun The Gold Mine Effectin. Täytyy sanoa, että oli kyllä mahtava puhuja ja mieletön neuvonantaja omalla osuudellaan. Tykkäsin kovasti! Kannattaa googlettaa ja katsoa Youtubesta linkkejä jos ei ole entuudestaan tuttu.

 

Tässä lauantain asukokonaisuus. Pahoittelen otosten huonoa laatua ja suttuisuutta. Kuvaaja kärsi hieman käsien tärinästä 😉

suvisvilla.jpg2.jpg

Tämä nahkahame laskeutuu todella kivasti ja pidän tuosta kun siinä saa kädet taskuun.

suvisvilla.jpg

 

Iltagaalaan laittauduttiin ykköset päälle. Vihdoin oli käyttöä puoltoistavuotta sitten ostetulle iltapuvulle, minkä yhtäaikaisesti hääpukuni kanssa hankin. Kun näin tämän pirteän korallisen mekon, niin tiesin, että jonakin päivänä sille tulisi vielä käyttöä, heräteostos oli silloin siispä tehtävä 🙂

suvisvilla.jpg9.jpg

 

Muutama illallisvieras!

suvisvilla.jpg11.jpg

 

suvisvilla.jpg13.jpg

Kaunis kattaus.

 

suvisvilla.jpg7.jpg

Hyvä seura.

 

suvisvilla.jpg3.jpg

 

Maukas kolmen lajin ruoka.

suvisvilla.jpg4.jpg

 

Herkullinen suklaakakkujälkkäri.

suvisvilla.jpg6.jpg

 

Mitä muuta enää tarvitaankaan. Kippis ja tanssit alkakoon! Livebändi viihdytti vieraita menevillä kappaleilla. Aivan unohtumaton viikonloppu!

suvisvilla.jpg1.jpg

 

Sunnuntaista ei enää kuvasaldoa ole ja jäi taas päivän businessasukin kuvaamatta. Onneksi sentään gaala-illan iltapuvun muistin teille ikuistaa 😉 Tästäkin olisi tarkka kuva ollut kiva, mutta näillä mennään.

suvisvilla.jpg10.jpg

Seuraavat juhlat kolkuttelee jo oven takana 😀

Casablogilaisten pikkujoulumatka Tallinnaan on juuri käynnissä ja valitettavasti jouduin jättäytymään siltä reissulta kotiin. En vaan kerta kaikkiaan saanut lapsille keksittyä ketään hoitajaa, joten ensi kerralla sitten. Aina ei pääse kaikkeen mihin haluaisi, mutta ei voi mitään. Liian nopeasti tuntuu vuodet menevän ja lapset ovat pieniä vain hetken. Juuri Alessia syntyi ja ensi kuussa vietetään jo 1v. synttäreitä. Jotakin teemaa pitäisi keksiä… Taidan palkata Juhlahuuman Jennin hoitamaan asiaa 😉 Käykääpä tykkäämässä hänen upeista ideoistaan!

 

Ihanaa viikonloppua teille! <3

Suvi

Työmatkalle Tukholmaan

Heippa kaikki! Mun oli pakko tulla ihan pikaisesti sanomaan kiitokset kaikista kannustavista, tsemppaavista ja niin lämpimistä kommenteista mitä ohjelman tiimoilta rutkasti laitoitte! KIITOS <3 Olen otettu kuinka pitkiä ja perusteltuja ajatuksia jaksoitte minulle kirjoitella! Oli ilo lueskella <3 Ihan kaikkiin kommentteihinne en ole vielä ehtinyt vastaamaan, kun niitä on edelleen tullut tasaiseen tahtiin 🙂 Täytyy kyllä sanoa, että olette todella saaneet minut hyvälle tuulelle ja iloiselle mielelle kotiesittelymme jälkeen.

Nyt kelpaakin lähteä tekemään duunia Tukholmaan, missä meillä on koko viikonlopun mittainen firman vuosikonferenssi Globenissa. Myynti ja markkinointialan hommat sopivat minulle kuin nakutettu! Yksi parhaimmista puolista on tietenkin pukeutuminen! Rakastan business lookia. Hirveällä kiireellä täällä nyt pakkailen ja vielä viimeisiä mekkoja etsin mukaan. Päivän postauksena olen tehnyt teille koonnin ihanista nahkamekoistani. Vaikea valita, millä mentäis… Olen kyllä aivan hulluna juuri tuohon materiaaliin tällä hetkellä! Mitäs te ajattelette, iskeekö teihin? 🙂

14.jpg

16.jpg

20.jpg

Lyhyt saa jäädä, sillä työasuksi se ei nyt sovi. Oli kuitenkin pakko laittaa siitäkin kuva kun on samaa materiaalia!

 

17.jpg

15.jpg

Tämä valkoinen kellomekko istuu aivan super nätisti! <3

13.jpg

18.jpg

 

Tällä asulla ajattelin ainakin yhden päivän viilettää. Paidassa on vielä hintalappu kun tein sen juuri uutena löydöksenä. Mekko ei ole likainen, mutta peilikuvasta heijastuu meidän neidin kädenjälki. Pitäis varmaan putsata sekin, taas vaihteeks! 😀 Tuohon asuun lisätään sitten tietenkin vielä korkokengät ja jokin rannekoru. Tukan ajattelin laittaa isolle nutturalle ja meikin pitää suht kevyenä vaaleilla, raikkailla sävyillä.

19.jpg

Mekko ja paita molemmat Zarasta (kuten suurin osa vaatteistani).

 

Pelkkään busineksen tekemiseen ei tämä reissu jää, sillä gaala-illasta nautitaan parin tuhannen muun kollegan kanssa iltapuvuissa. Iltapukukuvan lupaan laittaa blogin puolelle reissusta palauduttuani. Pääsee sekin paremmin oikeuksiinsa kunhan on tukka ja meikitkin kunnossa 😉 Sen verran voin paljastaa, että se on näyttävä ja väriltään korallin pinkki! Pitkästä aikaa pukeudun kunnolla räikeään väriin, kun nykyään suosin lähinnä mustaa ja valkoista. 

 

Jahas, nyt riennettävä takaisin pakkailujen ääreen, että kerkeen vähän lepäämäänkin ennen lentokentälle suuntaamista. Ihanaa viikonloppua kaikille ja palaillaan alkuviikosta <3 

Jos haluat seurata työmatkaani reaaliajassa, niin Instagramista löytyy nimellä suvisvilla. http://instagram.com/suvisvilla

Suvi