Heippa!

Suvisvilla sai jo jonkin aikaa sitten kutsun Hämeenlinnan Laattapisteeseen tutustumaan kesän uutuuksiin. Pari viikkoa takaperin olin kuulemassa esittelyä juuri tulleista kaakelilaatoista. Minulla oli taas Alessia mukana, joten mihinkään ns. ylimääräisiin, esittelyn ulkopuolelle jääneihin laattoihin en päässyt kunnolla tutustumaan. Lähinnä katsoin mielenkiinnolla mitä uutta taas on tarjolla. Hämeenlinnan omakotitaloni kaikki ihanat kaakelit oli hankittu Laattapisteeltä. Täytyy todeta, että heillä on kyllä todella kauniita malleja joka ikinen vuosi. Aina vain erilaisempia ja upeampia yksityiskohtia täynnä, laadusta tinkimättä. Syksyllä onkin taas uusia sisustuskohteita minulla jo tiedossa. Siihen asti koitan malttaa täällä kotona lasten kanssa.

 

Tässä tämän vuoden 2014 uutuus saldoa

21.jpg

EVO_2/e on uusi tapa toteuttaa ulkotilojen laatoitus. Säätöjalkojen avulla pystyy laatoittamaan suoraan hiekkapedille,  nurmikolle tai esim. vanhan laatoituksen päälle sen suurempia pohjatöitä tekemättä. Mitään kiinnitysaineita ei tarvita. Korotettu laatta neljällä säätöjalalla kesti muistaakseni n. 650 kg painoa ja viidennen jalan lisäämällä sai kantavuutta reilu 1000 kiloa. Melko innovatiivinen ratkaisu, voisin sanoa. Säästää myös kuluja kun ei tarvitse itse olla mikään ammattilainen laattoja laittaessa. Iso plussa kauniista väreistä, mitä mallistoon kuului.

 

19.jpg

Jonkin verran retroa oli tullut taas uutuuksiin. Itseäni ne ei liiemmin puhuttele, mutta hyvä tietää missä mennään.

 

17.jpg

Aaltomaisia kuoseja oli tullut taas lisää. Tykkään kovasti!

 

18.jpg

Kuusikulmaisia hunajakennokuviointeja oli näkyvissä useampia. 

 

16.jpg

Tästä tuli mieleeni tulppaaninlehdet.

 

12.jpg

 

8.jpg

Yksi suurimmista suosikeistani. Tätä enkelin siipeä muistuttavaa laattaa oli saatavilla ainakin muutamissa väreissä. Todella kaunis kalkkikivimäinen, suorastaan arkkitehtonimainen pinta ja kuosin epätasaisuus näyttää luonnossa vieläkin upeammalta. Todella upea betonisen tumman harmaana!

 

9.jpg

 

10.jpg

Tähän tykästyin kovin! Taas kuusikulmainen laatta, mutta kuosi onkin jotain aivan muuta kuin retrohenkeä. Marrakeshtyylinen kuviointi olisi upea missä tahansa! Hyvä idea voisi olla myös keittiön pöydän alle laatoitettu matto. Moroccohenki on kovasti nyt in, joten uskon ehdottomasti tällä olevan menekkiä!

 

13.jpg

Ihanasti oli laitettu herkkujakin tarjolle!

20.jpg

Kiitos Laattapisteelle kutsusta ja mukavasta tutustumiskierroksesta. Aina hyvä tietää mitä uutta ja ihanaa on tarjolla ;)

Toivottavasti Te lukijatkin löysitte mahdollisesti joitakin vinkkejä omiin kiinnostuksen kohteisiinne.

 

Suvi