Olin ihan jo unohtanut lupaamani reissukuvat. Piti oikein käydä postaukseni läpi, että enkö todella ole vielä muistanut julkaista Kreetalta mitään. Vihdoin, vihdoin täältäpä siis tulee kuvamateriaalia Erinin ensimmäiseltä etelän reissulta.

Neiti oli kyllä matkasta niin onnessaan! Toivotaan, että tämänkaltaisia reissuja on edessä joka vuosi. Rentouttavaksi löhölomaksi ei matkaa voinut kutsua, mutta pääasia, että oli lämmin ja pääsi taas hetkeksi pois arjen pyörityksestä. Kylläpä onkin melkoinen vahtiminen kohta 2v. supervilkkaassa tyttösessä. Onneksi oli mummi mukana, jotta saimme vahdittua vauhtikasta neitiä vuoronperään. Erin tuntuu olevan vikkelämpi, kuin kymmenen samanikäistä muuta lasta yhteensä. Oikein huvitti kuinka muut lapset kiltisti leikkivät altaan reunalla vanhempiensa kanssa ja minun neitini se juosta suhasi paikasta toiseen. Trampoliini, keinu, liukumäki, uima-allas, pyörivä heppa... kaikki nämä kiinnostivat aina 20 sekuntia kerrallaan ja sitten piti taas vaihtaa ja taas uudestaan. Juuri kun olisimme pitäneet juomataukoa ja minä pääsin mahani kanssa lösähtämään aurinkotuoliin, niin johan neiti sillä sekunnilla jo juoksi suoraan kohti allasta, minun vielä yrittäessäni kammeta itseäni ylös tuolista. Siinä sitten kerran jos toisenkin meinasi tulla kiire kun ei meinattu perässä pysyä. Noh, eipä kait tuollaiset kahta ikävuotta lähestyvät lapsoset juuri vielä omaa pitkäjänteisyyttä, malttia, saatika sitten minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.  Onks teillä kenelläkään muilla yhtä vilkkaita tapauksia? :) Hieman olenkin kauhulla miettinyt, että minkähänlainen vilperi täältä masusta on vielä tulossa. Jos yhtä vilkas kuin nämä kaksi muuta (Danito hyvin vilkas myös), niin pulassa ollaan :D Hauska muuten katsoa kuukauden takaisia kuvia kun vertaan tuota vatsan kokoa nykyiseen. Tuolloin tuo tuntui isolta ja nyt taas tämä tuntuu isolta. Juuri huomasin, että puolessa välissä raskautta mennään. Eipä enää toisen kohdalla pysy ihan kartalla omista raskausviikoista ja päivistä. Ei kait mikään ihme kun sellainen vilinä kotona jo valmiiksi ;)

Tässä nyt muutamia reissukuvia. Anteeksi jo etukäteen jos jotkin kuvat tuntuvat kovin samanlaisilta. Oma lapsi on vain joka kuvassa niin maailman ihanin ja kaunein, että on kovin vaikea valita mitä kuvia näyttää ja mitä jättäisi pois. Varmasti jokainen äiti tietää tämän tunteen kun oma pikkuinen on niin rakas <3

6.jpg

Kreetalla oli useita todella kauniita ravintoloita.

2.jpg

Uskonnollisuus näkyi ihmisten pihoilla olevilla alttareilla.

 

1.jpg

3.jpg

Ihastuin näihin vanhoihin oviin, mitkä olivatkin toinen toistaan erikoisempia.

 

5.jpg

9.jpg

Hauska idea nämä ruukut.

 

8.jpg

12.jpg

13.jpg

2.jpg

Oikein oli mukava hotelli, voin suositella varsinkin lapsiperheille.

 

4.jpg

Meidän valtaisa parveke, jossa aikaa tuli vietettyä etenkin aamuisin aamiaisen kera.

8.jpg

5.jpg

4.jpg

10.jpg

Tutista olisi tarkoitus päästä kokonaan eroon mahdollisimman pian. Neiti syö tuttia vain nukkuessaan ja se tuntuu olevan hänelle kaikki kaikessa. Tulossa varmaankin unettomia öitä niin meillä kun tyttösellä, sitten kun niistä luovutaan.

 

6.jpg

<3 Me samikset! <3

 

7.jpg

Ilmat suosivat ja jätski teki kauppansa!

 

7.jpg

15.jpg

16.jpg

Erin on oikein todellinen flirttailija! Johan silmät kiiluu, kun miehiä vaan on lähistöllä. Lirkutus ja höpötys alkaa välittömästi.

 

17.jpg

9.jpg

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

 

18.jpg

Erin löysi jo lentokoneesta ihanan kaverin ja pusuja vaihdettiinkin rannalla nähtyämme ahkerasti.

 

1.jpg

3.jpg

Vielä muutama tunti ennen koneen lähtöä ehdimme osallistumaan myös Kreikkalaiseen iltaan. Siellähän se mummikin paineli muiden mukana kun Erinin kanssa jammailimme paikoillaan.

 

Kaiken kaikkiaan erilainen, kiva loma täynnä aurinkoa ja uimista!

Suvi