Mooooiiiiiii!!!! Good to be back! Ihana "rentouttava" loma takana ja täällä minä taas jo hääräilen 12 tuntisia työpäiviä :) Ei haittaa, vaikka nuo helteet on kyllä ihanat parhaillaan jopa täälläkin <3 Alkuviikko ollut kiireinen työn lisäksi myös siltä osin, että yksi parhaista ystävistäni sai pienen prinsessan ulkomailla ollessani. Innosta hihkuen kävin tietenkin koko perhettä onnittelemassa. Sain pidellä heidän 6 päiväistä, ihanaa neitiä sylissäni <3 Taas sitä muistelin, että onko ne tosiaan noin pieniä!?? Mieheni kommentoi, että "eiiii apuva, liian pieni". Hieman nauratti, että hahaa, niin se vaan on meillekin tuollainen nyytti syksyllä tulossa :D Parhaillaan myös Erinin kummitäti Gambiasta on ensimmäistä kertaa vuoteen juuri nyt suomessa kyläilemässä, joten häntä olen tavannut muutamina päivinä jo tottakai myös. Näin päheen asun Erin saikin tuliaisiksi afrikasta.

296151_10151609437718187_1606935151_n.jp

Kreetan matkakuvia ja kertomuksia tulossa pian. Juuri äsken meinaan totesin, että suurin osa kuvista onkin napsaistu mummin kameralla, joten pitääpi malttaa odotella, että saan kuvat omalle koneelleni. Puhelimessani odottaa myös muutamat ihanat sisustuskuvat latailua blogiini, joten sitäkin puolta taas luvassa. 

Jatkan nyt työpäivääni, mutta halusin vain kertoa, että takas täällä, enkä ole Teitä jättänyt, saatika sitten unohtanut :D

Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Suvi