Vaikka postauksen otsikko on sanana kaunis (ensilumi) ♥  Niin pakko myöntää, että sen merkityksestä en tykkää... en yhtään :(  En ole ollenkaan talvi-ihminen ja taas on pitkä talvi väistämättä kaikessa kokonaisuudessaan edessä. Ainoa pelastus näihin hyytäviin ilmoihin on Joulu, sekä juuri varattu matkani aurinkoon ♥ Kiitos muuten kirppiksellä käyneille, sillä Gambiaan käy tieni taas tammikuussa. Ihana päästä näkemään rakasta Amandaani ♥ ♥ ♥ Menemme tällä kertaa itseasiassa suuremmalla joukolla, sillä mukaan lähtee minun ja mieheni lisäksi nyt myös kaksi muutakin pariskuntaa :) Lapset jää kaikilta kotiin ;)  Hauskaa vaihtelua lähteä isommalla porukalla, kun saa olla erilaisilla kokoonpanoilla milloin mitenkin ;) Naiset shoppailemaan ja miehet oluelle :P

Mutta takaisin lumiaiheeseen. Surkuttelin täällä tänään jo tätä kylmyyttä, liukkautta ja lapseni kenkiä. En ole vielä ostanut murulle pakkaskenkiä. Tähän asti on menty ihanilla vaaleanpunaisilla lenkkareilla, sekä näillä...

IMG_8698.JPG
Yhden kesän ehti rakas näillä tepsutella. Nyt ne pistetään talviteloille ikuisiksi ajoiksi, sillä ehtivät jäämään pieneksi ennen seuraavaa kesää. Nyyyh!!! Tunnearvoa ja ihania, kauniita muistoja jää siispä näille kengille, millä lapseni on oppinut myös kävelemään. ♥ Ja tiedän, että ainahan sitä voi ostaa samanlaiset isommat, mutta se ei ole enää sama ;)

IMG_8700.JPG
Voi voi, kun en haluaisi näistä luopua. Tarvii varmaan ideoida näistä jokin juttu Erinin omaan huoneeseen... Ideoita??? En haluaisi mitään perinteistä kehystysjuttua, tai että olisivat vain pöydällä esillä. Mietin myös ikkunanpokaa missä nämä roikkuisivat jonkun kivan tekstin kanssa, mutta sekin juttu on jo ehkä vähän nähty. Lisäksi tarroja on nyt omassa talossani tarpeeksi ;) Auttakee! :D I Love These! ♥

                                          Ihania ideoita ja luovia keksintöjä odotellessa :P
                                                                       -Suvi-