Peilitarjotin & kuulumisia

23.jpg

 

22.jpg

Teetätin mittatilaustyönä sopivan kokoisen peililasin loungetilassa olevien coctaillasien alle. Kauniit lasit näyttivät mielestäni hieman arvottomilta hyllyssä ilman alustaa. Nyt pikarit nousevat paremmin esille ja peilipinta heijastaa yllä olevaa ledivalaistusta lisää tilaan. 

Vielä ei ole juuri coctaileja ehditty tekemään, mutta ehkäpä homma saattaisi pian muuttua. Meillä on nyt tulevalla viikolla mieheni kanssa lapsivapaa ilta, kun ystäväni ”puoliväkisin” halusi ottaa Alessian hoitoon. Olen kuulemma ollut välillä hieman väsyneen näköinen ja vaikka kuinka selitin, että ei tarvitse, niin vastaustani ei hyväksytty! 😀 Ihana ystävä <3 Isommat lapset ovat sopivasti toisilla vanhemmillaan, joten ehkäpä yhden (hieman vaativan) vauvan kanssa pärjäävät. Siinäpä onkin heillä tekemistä, kun neiti syö vain tissiä, eikä huoli tuttipulloa. Onneksi soseet jo maistuu, mutta muuten kaikki maidot ja vellit on lusikoitava suuhun! 

Alessian kanssa on ollut kyllä aivan toista, kuin Erinin vauva-aikana. Miten voikin omat lapset olla erilaisia! Alessia on minussa niin kiinni ja Erin oli tuon ikäisenä ollut useampiakin kertoja jo yöhoidossa niin mummilassa, kuin isällään. Ei tulisi kuuloonkaan, että uusin pikkuneiti nukahtaisi ilman rintaa. Meilläpä onkin nyt iltapäivä & ilta vihdoin ihanaa yhdessäoloaikaa viettää vain täysin kahden kesken, ennen kuin haemme Alessian takaisin kotiin. Juuri tuossa pohdittiin, että koskahan tällainen ilta on ollut… ei muistettu. Mahdollisesti ehkä tammikuussa, kun käväisimme ystäväni 30-kymppisillä. Taidetaan tehdä nyt vain ihan ne perinteiset, eli käydä leffassa ja mennä ravintolaan syömään. Jos ehditään, niin poreammeeseenkin olisi kiva päästä. Voi vitsit! En malta odottaa!!! <3

 

11.jpg

15.jpg

 

Mukavaa helleviikkoa! 🙂

 

Suvi

Suvi / Suvisvilla - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *