Synnytyskertomus- toivepostaus

Tässä lupaamani aikas henkilökohtainenkin tarina. Jokseenkin oli vaikeaa miettiä, että kuinka tätä lähden teille avaamaan. Asia vaatii tietynlaista tarkastelua, mutta kun aivan liian yksityiskohtainenkaan en halua olla. Tosin eipä näitä asioita oikein kaunistellakaan voi, nyt kun lupasin tästä kertoa. Jos siis koet jo otsikon jotenkin vastenmielisenä tai valmiiksi pelottavana, niin skippaa teksti 🙂

Kiitospäivänä 28.11 pitkän pitkä odotus 40+4 sai vihdoin helpotuksen. Raskaus meni kaikenkaikkiaan hyvin, vaikka useaan otteeseen ehdinkin jo todella pelästyä pitkin matkaa. Viikosta 32+0 asti minulla oli usein voimakkaita supistuksia ja olin välillä ihan vuodelevossa. Pitkään pelkäsimme, että vauva on tulossa liiankin aikaisin ja tuossa loppuvaiheessa alkoi jo pelottaa, ettei se tule ollenkaan!

Synnytys alkoi yöllä klo 01 jälkeen kun olimme menossa nukkumaan. Vihdoin alkoi juuri ne supistukset mitä olin pitkään odottanut, tunnistin homman heti. Aivan samanlailla kuin Erinistä minulla oli aivan yhtäkkiä todella voimakkaat kivut ja tasainen tahti supistusten välissä. Erinin synnytys kesti alle 9 tuntia, joten tiesin, että nyt on lähdettävä suht nopeasti. Käväisin suihkussa ja ulisin jo siinä vaiheessa supistusten aikana tuskasta. Sattui olemaan niin loistava yö, että molemmat lapset olivat toisilla vanhemmillaan, eikä siis tarvinnut huolehtia siitä, että jonkun pitäisi äkkiä saapua paikalle. Kassit olivat onneksi pakattuna ja mies sai minut puettua, kun en meinannut tolpillani pysyä. Sairaalaan päästessä olin auki 4 cm ja pian tämän jälkeen supistusten yhteydessä meni lapsivedet. Ei mennyt kauaakaan kun olin auki jo 8 cm, enkä ollut ehtinyt vielä saamaan edes mitään kivunlievitystä. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Kivut olivat aivan järkyttävät ja vihdoin joku ehti paikalle laittamaan epiduraalin, mikä juuri ehtisi toivottavasti vaikuttamaan ennen h-hetkeä. Muutamaan tuntiin puudutuksen saamisen jälkeen ei sitten kuitenkaan tapahtunut mitään. Jonkin verran ponnistutti, mutta viimeiset 2 cm aina vain puuttui. Ihana tunne kuitenkin, kun kivut helpottuivat niin suurelta osin ja olokin rentoutui. Sitten parin tunnin päästä alkoi taas supistukset voimistumaan ja oli aika ponnistaa. Hieman joutui kätilö hidastuttamaan tyttösen tuloa, ettei olisi ollut liian vauhdikasta menoa. Ponnistus kesti vajaa 6 minuuttia ja sain maailman ihanimman pakkauksen rinnalleni. Kaiken kaikkiaan koko synnytys kesti alle 6 tuntia.

Olo oli ihana, itkin taas onnesta ja niin taisi tulla tippa linssiin myös isiltäkin. Yhtäkkiä jotakin tapahtui ja tunsin, kuinka oloni meni todella huonoksi. Jotain oli vialla. Soitimme kelloa ja selvisi, että minulla on voimakas jälkivuoto. Kätilön painaessa kohtua minä oikein tunsin kuinka hulmahti. Vuotoa alettiin korvaamaan erinäisillä hyytymistä nopeuttavilla valmisteilla. Kohtua ultrattiin, eikä mitään löytynyt. Nyt huoneessa olikin pian kätilön ja avustajan lisäksi kuusi muutakin tyyppiä. Alessia huusi isänsä sylissä ja minä seurasin tilannetta ikäänkuin ulkopuolelta. En pystynyt puhumaan, kuulin vain kun muut puhuivat ja kaikki lääkärit pyörivät ympärilläni hääräämässä kuka mitäkin. Olin aivan tajunnan rajamailla ja pelkäsin henkeni edestä. En tiedä kuinka aiheellinen pelkoni oli, mutta se oli sillä hetkellä todella todellista. Kyyneleet vain valuivat silmistäni ja muistan kuinka katsoin miestäni miettien, että jääkö hän yksin pienen vauvamme kanssa. En yhtään ymmärtänyt, että mitä tässä nyt oikein oli tapahtumassa, vaikka kuuntelin koko ajan. Happi oli heikko ja aloin oksentamaan. Jokin pieni repeämä löytyi kohdunsuulta ja vielä jatkettiin ultraamista. Veren vuoto jatkui ja jatkui, kaikki punnittiin. Vajaa kaksi litraa meni ja  kiireen vilkkaa minut vietiin leikkaussaliin. Salissa olin hereillä, alavartaloni puudutettuna kohdun kaavintaa ja Bagrin laittoa varten. Bagrin oli tarkoitus tyrehdyttää verenvuoto, jota olikin tässä vaiheessa mennyt nyt se yli kaksi litraa. Hemoglobiinini oli tässä vaiheessa 76, mikä on minulle todella alhanen. Loppupäivä meni heräämössä kun sain pikkuhiljaa jalkoihin tuntoa. Kovat oli lääkitykset, kun en tuntenut kipua, heikotti vain. Ilmeisen kalpea olin kait pitkän aikaa (taidan olla sitä edelleen). Pitkin päivää joku kävi ottamassa verikokeita ja minä vain itkin kun mieheni jäi Alessian kanssa ilman, että kerkesimme sanaakaan vaihtamaan. Vuoto oli kuulemma kuitenkin nyt kaavinnan ja Bagrin laiton jälkeen tyrehtynyt. Tarkkaan vain seurattiin, ettei ohivuotoa tule. Ihanasti kätilöt ja hoitajat kävivät välillä tuomassa mieheltäni viestiä ja jopa kukkia. Eräs hoitaja toi minulle myös lapun missä luki vauvani mitat 3640g ja 50cm. En ollut nähnyt niitäkin vielä, joten taas lapun luettuani alkoi vollotus. Sain tietää, että heillä on kaikki hyvin ja he taas tietää minusta, että kaikki meni hyvin. Onneksi olen aikoinaan käynyt luovuttamassa verta, sillä nyt sain sitä pari pussia takaisin. Paljon paremmin mielin koin olevani vereen ns. oikeutettu (en osaa selittää miksi näin koin, kun kyse kuitenkin omasta hengestä) mutta tämän jälkeen alkoi oloni kohenemaan. Illalla pääsin takaisin synnytyssalin tarkkailuun perheeni luokse. Meni monta tuntia, että vihdoin näin juuri syntyneen lapseni uudestaan. Heräämössä päivällä minulla oli sellainen olo, kuin en olisi vielä edes synnyttänytkään. Näin Alessiaa synnytyksen jälkeen niin pikaisesti, kun hänet vietiin minulta pois. Oli maailman ihanin tunne nähdä taas mies ja vauva! Taisin ihan huutoitkuakin päästää, kun sain heidät takaisin luokseni. Olo oli onnellinen, rauhoittunut  ja kiitollinen. Jopa paineetkin tasaantuivat kun Alessia oli taas vihdoin sylissäni. Elämää arvostava reissu! Aiemmin omaa synnytystä miettiessä eipä olisi tullut tällaistakaan mieleeni. Synnytyksen jälkeinen verenvuoto on yksi suurimmista kuolinsyistä mihin tuore äiti voi menehtyä. Kätilöt vain tokaisivat, että onneksi olet hyvissä käsissä. ”Jos nyt olisit jossain Afrikassa, niin et olisi enää tässä” (toki sielläkin varmasti on paikkoja missä saa hyvää hoitoa, mutta noin yleisesti ottaen). Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Normaalisti uudelleen synnyttäjät ei kuulemma Kättärillä saa perhehuonetta, mutta koska olin niin heikossa kunnossa ja isä oli se joka vain huolehti lapsesta me saimme huoneen. Kaiken maailman letkuissa, katetreissa ja piuhoissa olo oli hyvin inhottavaa, kuten nyt kuvitella saattaakin. Seuraavana päivänä Bagri poistettiin. Muutama päivä meni täysin makuuasennossa ja voi sitä luksusta kun pääsin vihdoin kätilön avustuksella itse vessaan ja suihkuun! Olo on olosuhteisiin nähden hyvä, enkä koe nyt edes olevani väsynyt, kun olen niin onnellinen.

alessia9.jpg

alessia6.jpgalessia.jpg936519_10152017930148187_1423539699_n.jpalessia8.jpgalessia7.jpg

Jos yhtään tuli sellainen olo, että ei olisi suuri vaiva käydä luovuttamassa, niin käykää ihmeessä. Kyllä sitä vihdoin itsekin tajusi asian tärkeyden viimeistään leikkauspöydällä maatessaan.  Miksi en ole käynyt usemmin? Ei olisi ollut suuri vaiva jne… Jos haluat ojentaa kätesi, niin veripalvelun tärkeät sivut löydät täältä.

Suuren suuri kiitos teille ihanille rakkaille lukijoilleni kun olette olemassa. Ilman teitä ei blogiani olisi, vaikka välillä hieman päiväkirjanomaisesti tätä kirjoittelenkin 🙂 Iso kiitos myös ihanista onnitteluista! Ne todella nopeuttivat toipumistani, kun tuli niin hyvä mieli niitä sänkypotilaana lueskella. Nyt elämä hymyilee ja tästä on hyvä jatkaa. Hurjaa, että meillä on kolme lasta!!! 😀 Ei varmaan kiirettä puutu 😉

 

Ihanasti isoveli ja isosiko ottivat uuden tulokkaan vastaan. Ainakaan vielä ei ole ollut merkkejä mustasukkaisuudesta, vaikka saattaahan niitä toki myöhemminkin tulla. Nyt lapset vain käyvät pusuttelemassa ja silittelemässä Alessiaa <3 Ihanaa olla kotona!

alessia5.jpg

Upeista kukkasista ja suloisesta nallesta kiitos isovanhemmille ja kummeille jotka kävivät sairaalassa meitä moikkaamassa <3

alessia3.jpgalessia2.jpgalessia1.jpgalessia4.jpg

<3 ALESSIA, tuo ihana tummasilmäinen neiti. Koko ajan kurkistelen ja pohdiskelen, että saisikohan hän minun ruskeat silmät, kun Erinillä on siniset 🙂 Jää nähtäväksi, olisihan se kiva, että edes yhdelle lapselle periytyisi.

Sellainen kertomus… Eipähän tarvi itse enää erikseen päiväkirjaa kirjoittaa, kun voin palata omaan tekstiini. Ajan saatossa tuntuu, että kaikki unohtuu niin nopeasti! En halua unohtaa! Vaikka tämä ei ihan mennyt mallikirjan mukaisesti, niin ihanat, kauniit muistot jäi kaikesta silti. Perheemme on nyt kokonainen <3

suvi1.jpg

 

59 kommenttia “Synnytyskertomus- toivepostaus

  1. Tuli iso itku kun luin postaustasi. Olen ihan sanaton ja samalla sekä onnellinen että kiitollinen siitä että teillä meni kaikki lopulta hyvin. &hearts; &hearts; Olet Suvi rakas ystävä. &hearts; Pusutuksia kaikille prinsessoille ja halaukset perheen prinsseille! &hearts;

    1. Kiitos ihana! Ihanasti kirjoitettu! &hearts; Minäkin itkin kirjoittaessani tätä… taas kerran ;)<br />
      <br />
      Kyllä nyt muutaman päivän pohdin, että voinko ja haluanko tällaista postausta tehdä ja kuinka rajata tätä aihetta. Kamalan vaikea kertoa omasta synnytyksestä ja kokemuksista jos ei kirjoita aiheesta suht henkilökohtaisella tasolla. Jos olisin jättänyt joitakin kohtia pois, niin asia ei olisi ollut sama, enkä olisi loppupeleissä saanut tuotua tunteitani ilmi, vaan lukijalle olisi jäänyt varmaan hyvin pinnallinen olo. Paljon tuli raskausaikana synnytyskertomuksia luettua ja ajattelin sitten rohkaistua julkaisemaan myös omani, kun kerran sitä toivottiin… Onhan se tavallaan omituista, mitä minulle vieraat ihmiset minusta tietää, mutta toisaalta kiva jos voin olla jollekin avuksi. On mahtavaa, jos edes yksi lukija kävisi luovuttamassa verta tekstini ansiosta 🙂

    1. Kiitos Silja! Kyllä minäkin pelästyin, tai oikeastaan olin aivan kauhuissani silloin. Siinä kerkesi kyllä pöydällä maatessaan miettiä yhtä jos toista Alessian rääkyessä isänsä sylissä. Olo oli kuin elokuvasta missä tosiaan katseli tilannetta muualta.<br />
      <br />
      Onneksi kaikki lopunviimein kuitenkin hyvin, enemmän kuin hyvin 🙂 Elämä on ihanaa vaaleanpunaista hattaraa ja pilvilinnoja nyt &hearts;

  2. Kiitos kun jaoit synnytyskertomuksen meille, on kyllä ollut pelottavia tilanteita, mutta ihanaa jos itsellesi on kuitenkin jäänyt päällimmäiseksi hyvät muistot. Miten lienee isän laita? Meillä taisi miehelle jäädä esikoisen syntymästä suuremmat traumat, kun minut kiidätettiin kiireellisesti sektioon eikä saanut oikein väliaikatietoja mistään. Ja tuo tunne heräämössä kun joutuu olemaan erossa juuri syntyneestä lapsesta ja miehestä, itkuhan siinä itselläkin pääsi. Mutta onneksi sinulla lopputulos kaikkien vaiheiden jälkeen on kuitenkin hyvä, ei sitä varmasti kannata edes ajatella sitä toista vaihtoehtoa…<br />
    <br />
    Ja ihania kuvia pikkuisesta, sisaruksista ja vanhemmista, näytätte kaikki niin onnellisilta! Kaikkea hyvää vaaleanpunaiseen vauva-arkeen!

    1. Kiitos! &hearts; <br />
      <br />
      Kuten Miialle kerroinkin, niin hieman hirvitti tätä jakaa ja tosiaan pohdin, että meneekö nyt liian henkilökohtaiseksi. Päätellen kuitenkin teidän ihanien lukijoiden kauniista kommenteista ja kannustavista palautteista olen tyytyväinen, että uskalsin tämän postauksen tehdä.<br />
      <br />
      Isän laita olikin &quot;onni onnettomuudessa&quot;. Hän jäi heti päiväksi yksin vauvamme kanssa ja sai samantien voimakkaan tunnesiteen omaan tyttäreensä &hearts; Ei paljon ollut vaihtoehtoja muuta kuin pärjätä, silloin kun minut vietiin pois. Hyvin oli heillä päivä mennyt ja kuulemma koko päivän hän oli pitänyt Alessiaa ihokontaktissa jutustellen ja pusutellen. Tunteet olivat tulleet hänelläkin samantien ja se kyllä näkyy nyt kotona ollessakin kuinka tärkeä ja rakas uusi tulokas hänelle onkaan &hearts; On ollut kyllä ihana seurata :D<br />
      <br />
      On se hurjaa välillä kun elämä menee ihan toisin mitä on kuvitellut. Ja juuri tuo kun ei saa toiselle sanottua mitään, ei saa yhteyttä, eikä tiedä/ymmärrä mistään mitään. Aika voimaton ja nöyrä olo siinä vaiheessa olla ns. toisten ihmisten armoilla. (Oon kait vähän sellainen langatkäsissäihminen) ;)<br />
      <br />
      Kyllä nyt nautitaan ja arvostetaan &hearts; Väsymyksestä ei tietoakaan! (vielä) 😉 KIITOS &hearts;

    1. Kiitos, kyllä teemme parhaamme &hearts; Ei olisi haitannut vaikka olisi ollut vähän vähemmän huikea tarina, mutta tulipahan saatua omaan elämään sellainen herätys ja koko tunneskaala käytyä kyllä läpi 🙂

  3. Onnittelut! Ja ihanaa, että kaikki lopulta meni hyvin. Aavistuksen verran tuli eka synnytykseni mieleen, kun vähän samoja aineksia oli.

    1. Kiitos Marie! On kyllä naisena ja etenkin äitinä mielenkiintoista kuulla muiden tarinoita ja kokemuksia, juurikin sen takia kun ne on niin erilaisia. Raskausajan loppuvaiheella tuli luettua muutamia synnytyskertomuksia taas sen takia, kun pohditutti, että koska tämä murunen täältä oikein ulos tulisi, miten muilla on mennyt synnytykset jne..? Kiva jos saitte tästä jotain 🙂

  4. Täällä tuli kyyneleet silmiin tekstisi jäljiltä. Onneksi kaikki päättyi hyvin. Tuollaisen kokemuksen jälkeen osaa todellakin arvostaa elämää. Tuo on aivan ihana kuva, missa Alessia tuhisee isänsä kainalossa. Tuli oma poikani mieleen, kun ensimmäisinä viikkoina hän aina löytyi yön jäljiltä paksun peiton alta, minun tai mieheni kyljestä.

    1. Kiitos H! Ihanasti kommentoitu! &hearts;<br />
      <br />
      Täälläkin meidän pikkuneiti on kyllä oikein sylivauva, eikä yhtään viihtyisi yksin. Ehdottomasti paras paikka on tuhista kyljessä kiinni saman peiton alla &hearts;

  5. Hui, eihän tätä voi ilman kyyneleitä lukea &hearts; onneksi nyt kaikki hyvin! Upeita kuvia perheestänne, prinsessa aivan ihana &hearts;

  6. Hui kauhee tota jälkivuotojuttua!! En ole koskaan kuullut että kellään olisi käynyt noin :(<br />
    ONNEKSI kaikki nyt kuitenkin hyvin!<br />
    Multa myös suuren suuret onnittelut suloisesta prinsessasta! &hearts;

    1. En minäkään, kunnes nyt aloin asiaa hieman mielenkiinnosta googlettelemaan . Onhan sitä näköjään kaikkea tapahtunut, mutta nämä on sellaisia asioita mistä harvoin puhutaan. <br />
      <br />
      KIITOS! Hän on niin suloinen ja ihana! &hearts; Olemme aivan myytyjä! 😀

  7. Huikea synnytyskertomus! Aikamoista dramatiikkaa teillä on tosiaan ollut. Voin vain kuvitella, miltä sinusta ja toisaalta myös Peteristä on tuntunut, kun nopea synnytys on yhtäkkiä muuttunut pelottavaksi tapahtumasarjaksi. Onneksi olit hyvissä käsissä! Pitääpä käydä luovuttamassa verta… Ja tänään ei olisi kyllä uskonut, että olit noin heikossa kunnossa vielä muutama päivä sitten. 🙂

  8. &hearts; Kaikki synnytykseen liittyvät jutut..ongelmat varsinkin saa aina mun sydämen aivan syrjälleen. Onneksi kaikki on hyvin! Ihanaa joulun odotusta!

  9. Hui, onpas ollut vauhdikasta ja pelottaviakin hetkiä teillä! Onneksi nyt kaikki on hyvin &hearts; <br />
    Tuli niin vahvasti oman ensimmäisen lapsen syntymä mieleen, kaavintaa ja leikkaussalia myöden, verensiirto tehtiin lähes kokonaan, koska menetin myös niin paljon verta!! Se oli pelottavaa :(<br />
    Niin suloisia ja hellyttäviä kuvia pikkuisesta, on ne pienet vauvat vain yksinkertaisesti maailman ihanimpia aarteita &hearts; Kiirusta teillä varmasti pitää jatkossakin ;)<br />
    <br />
    Terv. Suvi, 3 lapsen äippä 😀

    1. On sellaisia aarteita että! &hearts; Kyllä tuntuu, että mahtuu tähän elämään yhtä jos toista, oikein ruuhkavuodet menossa ;)<br />
      <br />
      Kiitos kun kerroit myös omista kokemuksistasi. Kenellekään en tällaista toivo, mutta silti jokseenkin kiva kuulla, etten ole ainoa kenelle vastaavaa sattunut 🙂

  10. Tuli kans itku, kun luin tekstiäsi! <br />
    <br />
    Koin itse melko samanlaisen tilanteen neljä vuotta sitten. Mun kaksosraskautta alettiin käynnistelemään 37 viikolla, raskausmyrkytyksen takia. Terveet tytöt (3,2kg ja 3,5kg) syntyivät normaalisti alateitse. Synnytyksen aikana menetin verta 2 litraa ja sen jälkeen vielä 9 litraa eli yhteensä noin 11litraa. Kohtu vaan vuosi ja koko ajan pumpattiin lisää mitä erilaisempia verituotteita. Pelko oli suunnaton. Olin ihan turvonnut ja nestettä tuli keuhkoihinkin. Ekan yön olin teholla. Vuorokausi meni kun sain tytöt viereen. Sillä aikaa Isä ja isosisko olivat hoitaneet. Toipuminen sujui melko nopeasti. Viikko jouduttiin olemaan sairaalassa. <br />
    <br />
    Näitä tapauksia kyllä tapahtuu, mutta onneksi harvoin. <br />
    <br />
    Kaikkea hyvää teidän perheelle!!

    1. Voi, ihana Johanna! &hearts; <br />
      Kiitos myös Sinun tarinastasi! Hurjaa!!!! Hurjia kokemuksia… mitä kaikkea meille äideille voikaan sattua ja tapahtua. Onneksi teilläkin kaikki meni loppupeleissä hyvin &hearts;<br />
      <br />
      Samoin teille! 🙂

  11. Kovin samantapainen tarina, kuin mun hyvällä ystävällä ihan muutama kuukausi sitten! Hän myös sai pari pussia verta, kun jotain repesi. Varmasti ihan kauhean pelottava tilanne! Onneksi hänellä ja sinulla meni kaikki hyvin loppujen lopuksi! Paljon onnea vielä teille kaikille pikku-prinsessan johdosta &hearts;

    1. Kiitos paljon! Nyt kun olen saanut näin ihania viestejä ja kuulen myös muiden tarinoita, niin huomaa, että onhan näitä, niitä ei vain todellakaan juuri mainosteta, (toisaalta ihan hyvä niin). Suurimmalla osalla kaikki sujuu varmasti kyllä ihan suunnitelmien mukaan.<br />
      <br />
      Lämpimiä terveisiä myös Sinun ystävällesi! 🙂

  12. Hui kamala…on sinulla ollut hurja kokemus… Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt saat nauttia ihanasta perheestäsi…osaa arvostaa ihan eritavalla kun on kokenut jotain tuollaista &hearts;<br />
    Nim. leikkauspöydällä verta menettäny… =)

  13. hui. mua niin pelottas tollaset kuuenki tunnin synnytyksen..jaiks.. Minulla eka kesti 2h50min ja toka vain 47min (toiseen ei kerennyt ukko mukaan kun niin nopea oli ) Onnea vaavista! 🙂

  14. Onnea ihanasta neidistä! :)<br />
    Oma synnytykseni oli myös aika hurja, joten tiedän miltä tuntuu, kun kaikki ei mene ihan nappii. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja molemmat voitte hyvin.<br />
    <br />
    Meidän neiti on tänään jo 2 viikkoa ja 5 päivää! 🙂 Hurjan nopeasti se aika menee.

  15. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin, hurjasta synnytyksestä huolimatta. Huh. Koskettava kirjoitus, ihan tuli tippa silmään täälläkin. Kaikkea sitä ihmisen täytyykin kokea. 🙁 <br />
    Onnitteluhalit vielä Hämeenlinnasta ja hyvää vointia koko perheelle! Ihana pikkuneiti Alessia!

    1. Kyllä on monet itkut vuodatettu täälläkin, onneksi suurin osa ilosta &hearts;<br />
      <br />
      Kiitos ihana &hearts;

  16. Ikävä kokemus on kuitenkin muuttunut suureksi onneksi! Itse olisin mielelläni luovuttanut verta, vaan kun painoa ei ole ollut riittävästi niin ei ole mahdollista. Silti kokisin &quot;ansaitsevani&quot; verta jos sellaisen tilanne olisi. Onnea perheelle, ehkäpä se siitä vielä kasvaa!

    1. Synnytys oli kokemuksena taas kerran ikimuistoinen ja jätän kaiken ikävän taka-alalle. Olen päättänyt muistella vain tätä hyvin mennyttä osiota ja olla onnellinen ja kiitollinen siitä. Onneksi lapsella oli kaikki hyvin &hearts;<br />
      <br />
      Kiitos onnitteluista! 🙂

  17. Voi että, täälläkin tirautettiin muutama kyynel tarinaasi lukiessa. Elämän tietyt taitekohdat ovat niin hauraita eikä koskaan tiedä, mitä nurkan takana odottaa. Käsikirjoitusta kun ei tosiaankaan ole. Ihanaa, että kaikki on nyt hyvin &hearts; <br />
    Emme ole ihan samaa ikäluokkaa (minä jo vanha akka, heh) ja itse olen vielä lapseton, mutta mieheni kanssa kovasti vauvakuumeillaan 🙂 Omalla kohdallani alkaa olla se tilanne, että &quot;nyt tai ei koskaan&quot;. Synnyttämiseen liittyvät asiat ovat aina jossain määrin pelottaneet minua, mutta kertomuksesi todisti sen, että hurjastakin koettelemuksesta voi selvitä ja päällimmäiset muistot ovat kauniita. Kiitos sinulle ja onnea vielä koko perheelle!

    1. Voi että kun te lukijat olette ihania!!! &hearts; Mulla tulee tippa linssiin kun luen kuinka teillä on tullut tippa linssiin ja olette kirjoittaneet kaikki minulle niin kauniisti &hearts; :D<br />
      <br />
      Kiitos &hearts;

  18. Voi, olipa teillä hurja alku, onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja olit hyvissä käsissä! &hearts; Onnea vielä teidän koko perheelle suloisesta prinsessasta! &hearts;

  19. Kiitos, Suvi, kun jaoit tämän asian meidän kanssa. &hearts; Tällaisissa tilanteissa sitä usein herää huomaamaan kuinka pienestä meidän jokaisen elämä on kiinni. On sinulla kyllä ollut melkoinen tuo 'matka' Alessian raskausaikana ja synnytyksessä, mutta onneksi nyt on kaikki hyvin.<br />
    <br />
    Tuo kuva nukkuvista Peteristä ja Alessiasta on kyllä aivan liikkis! Näkee niin selvästi miten isä jumaloi tytärtään ja suojelee häntä nukkuessaankin kuin pientä linnunpoikasta. Varokaa vaan kaikki naapurin poijjaat kun neiti on isompi! ;D<br />
    <br />
    Voikaa hyvin, ihan koko perhe! &hearts;

    1. Nyt täytyy todeta, että onneksi jaoin. Täällä on tullut niin ihania, mielenkiintoisia tarinoita teiltä ja on ollut kiva saada näin paljon positiivisia, kannustavia kommentteja &hearts;. Tein oikean ratkaisun, kun julkaisin tekstin, vaikka hieman epäröin :)<br />
      <br />
      On niin paljon ihania kuvia! Koko ajan tulee räpsittyä otoksia ja puhelimesta löytyykin aina about 20 samantyylistä kuvaa 😉 Vaikea poistaa, kun kaikki on niin liikkiksii &hearts; <br />
      <br />
      Kiitos, smaoin te! &hearts;

  20. Paljon onnea koko perheelle &hearts; Ihanaa, että kaikki on hyvin ja olette onnellisesti kotona! Meillä ensimmäinen lapsemme syntyi 31 1 ja vauhdilla. Lapsivesi meni kotona yöllä kahdentoista aikaan ja kauhealla vauhdilla lähdimme ajamaan sairaalaan jonne on matkaa yli 30km. Matkan kärsin kovista kivuista ja istuin kaksinkerroin ja pelkäsin vauvan puolesta. Päästyämme synnytyspäivystykseen minulle annettiin supistuksenestoainetta mutta se ei auttanut. En saanut mitään kivunlievitystä kun odotin lääkärille pääsyä. Lääkärin luo kun pääsimme niin hän sanoi että vauhdilla synnyttämään… Synnytyssalissa siis oltiin ja en enää voinut saada mitään kivunlievitystä joten luomuna synnytin, sunnitelma oli kyllä ihan toinen. Huoneessa oli kolme kätilöä, lastenlääkäri ja hoitaja. Lapsen synnyttyä 2.57 pieni poikamme laitettiin pussiin ja kiidätettiin teholle ja näimme miehemme kanssa hänestä vain vilauksen. Minä jouduin vielä leikkaussaliin istukanpoistoon ja sieltä heräämöön ja aamulla seitsemän aikaan pääsin osastolle. Vielä ei ollut tietoa saatu kuinka pienemme voi 🙁 N. kymmenen aikaan aamulla sain tiedon, että pääsen pientä teholle katsomaan. Niin pieni, kaunis ja ruttuinen &hearts; Muutaman viikon lastenosastolla olon jälkeen saimme pienen herran kotio mahaletkun kanssa. Viikon syötimme vielä mahaletkun kautta kotona ennen kuin sai imettyä pullosta maitoa. Ei ehkä kaikkein kaunein tarina eikä kokemus ensisynnyttäjälle, mutta nyt on kiitollinen siitä, että on asiantuntevia lääkäreitä ja hoitajia. Sen verran tilanne kauhistutti, että vielä puolentoista vuodenkaan jälkeen en pysty kuvittelemaan synnyttäväni enää ikinä.

    1. Ja nyt minä vuorostani täällä tippa linssissä luen tarinaasi! :/ &hearts; Kiitos kun jaoit tämän! On ollut varmasti rankkaa, voin vain kuvitella! Onneksi minun tarinassani oli kyse minun voinnistani, tärkeintä, että vauva voi hyvin! &hearts;<br />
      <br />
      Kiitollisia saamme olla, sitä ei parane koskaan unohtaa &hearts;<br />
      <br />
      Toivottavasti pääset vielä yli kauhustasi, etenkin jos toiveissasi olisi lisää lapsia. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi &hearts;

  21. Voi vitsit miten hurja stoori! Onneksi kaikki on nyt hyvin! Alessia voi olla myöhemmin erittäin ylpeä äidistään, joka todellakin on taistellut viimeiseen asti, että kaikki menee hyvin. 🙂 Ja ihan superkaunis nimi muuten lapsella. Onnea vielä koko perheelle! 🙂

  22. Oh, mikä vollotuskohtaus täällä tuli kun luin tuon kohdan, jossa ajattelit että isä jää kahdestaan vauvan kanssa. Hurja, mutta samalla niin elämänmakuinen ja kauniskin tarina. Näin itsenäisyyspäivänä taas yksi syy olla kiitollinen siitä että saamme asua ja elää Suomessa: osaavat lääkärit ja terveydenhoito. Kiitos kun jaoit kertomuksen kanssamme ja suurensuuret onnittelut! &hearts;

    1. Ihana! En ole koskaan kokenut olevani mitenkään hyvä kirjoittaja, mutta ehkä nyt sain jotenkin sen syvimmän ajatuksen vuodatettua paperille 🙂 Oli niin itseäni koskettava, henkilökohtainen, tärkeä asia. Kiitos &hearts;

  23. Onnea pienokaisesta ♥ Huh, ihan kylmänväreet meni lukiessa. Onneksi kaikki hyvin lopulta kuitenkin! Itselläni kaikki 7 synnytystä on menneet hyvin, joka kerta entistä enemmän pelkäsin että voiko taas mennä kaikki niin kuin pitää. Just toissapäivänä kävin eka kertaa verenluovutuksessa, ihan turhaan olin sitä pelännyt. Koskaan ei voi tietää milloin itse tarvitsee jonkun luovuttajan apua.

    1. Huh, nostan hattua! 🙂 On se aina jännää, kun ei voi tietää mitä tapahtuu. Onneksi suomessa tosiaan on hyvä hoito ja kaikki yleensä menee hyvin &hearts;<br />
      <br />
      Hienoa, että kävit luovuttamassa! :D<br />
      <br />
      Kiitos onnitteluista!

  24. Itkin silloin ja kyyneleet tulee nytkin silmiin, mutta niin ihaninta on se, että voitte kaikki hyvin. Ja selvittiin vaan suurella säikähdyksellä. ♥ Prinsessa on maailman suloisin pieni rakkaus ♥ Pusuja ♥

  25. Hui kamala! Tuli itselläkin kyyneleet kun luin tämän. onneksi kaikki on nyt hyvin Suvi &hearts; Ihania vauvan tuoksuisia hetkiä teille sinne &hearts;

  26. HUI, kylmät väreet meni :(( Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!! Noi on niin pelottavia jutttuja ja kun ei tiedä mitä tapahtuu niin se on vielä hirveempä! Onneksi olet kunnossa &hearts; &hearts; &hearts; <br />
    <br />
    Ihana pikkuinen. Sen verran voin sanoa, että IHAN extra-super-minimaalisen-mini-hetkeksi tuli vauvakuume ;)) Mut se meni tosi nopsaa ohi!!!

  27. Mikä vauvakuume iski, kun luin tämän.. Ja samalla myös kyyneleet nousi silmiin! Synnytys ei todellakaan ole läpihuuto juttu, vaikka itselläni on kolme synnytystä (joista yksi kyllä päätyi sektioon) mennyt loistavasti.<br />
    <br />
    Ja noista pikkuisen simmuista tuli mieleen, meillä siis on yksi poika (vanhin) ja kaksi tyttöä, minulla ruskeat silmät ja isällä siniset, poika sai isänsä siniset simmut ja tytöt sai äitin ruskeat 🙂 &hearts; ihanasti meni 😀

    1. Ihana! Mieletöntä, että lukijoitakin koskettanut tämä noin suurella tunneskaalalla. Ollut ihanaa ja tärkeää lukea kauniita kommenttejanne &hearts;<br />
      <br />
      Saman sain kyllä huomata, että ei mikään läpihuutojuttu ja kaikkea ei voi itse kontrolloida/suunnitella ;)<br />
      <br />
      Oi miten ihanasti teillä! Mä tänään ilmoitin miehelle, että jos ei Alessian silmistä tule ruskeat, niin tehdään vielä yks. Olipa se sillä hauska ilme, kuin peura ajovaloissa 😀 Ei vaan, ei todellakaan enää lapsia. Kyllä meidän perhe on ehdottomasti tässä. Tänään meni jo autokin vaihtoon, kun ei kolmea istuinta mahtunut takapenkille 😉 Nämä riittää &hearts;

  28. Voi että kun herkkä kertomus! &hearts; Kyynel vierähti poskelle.. Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta onneksi loppu hyvin -kaikki hyvin! Saamme tosiaan kiittää, että suomalainen terveydenhoito pelaa! <br />
    <br />
    Minulla tuli sun tekstiä lukiessa niin vahvasti mieleen ensimmäisen lapseni syntymä. Kaikki meni mallikkaasti viimeisille viikoille saakka, kunnes neuvolatäti huomasi että sf-mitta oli tippunut. Ylimääräisessä ultrassa huomattiin yllätykseksi, että vauva oli todella pienikokoinen, lapsivesi oli loppunut ja vauva oli kaiken lisäksi perätilassa. Pikapikaa synnärille, ja vauva kiireisellä sektiolla ulos. Leikkauksen jälkeen en ehtinyt nähdä vauvaa kuin vilaukselta, kyynelien läpi pikaisesti. Heräämössä oli epätodellinen olo, ja suuri halu nähdä vastasyntynyt vauvani. Voi sitä iloa, kun vihdoin mieheni toi muutaman tunnin jälkeen vauvan syliini! &hearts; Ensimmäiset viikot vauva oli lastenosastolla, ei pienikokoisuutensa vuoksi jaksanut syödä itse. Ikävä oli aivan kamala, kun vauvaa ei voinutkaan tuoda oman kotiutumisen yhteydessä kotiin… Ja nyt meillä on pian 5 vuotias, reipas tyttö, eikä keskosuudesta ole merkkiäkään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *