Ensimmäiset toiveet tämän kaltaisesta postauksesta esitettiin minulle varmaan puoltoista vuotta takaperin. Nyt, juurikin tänään tuntui sopivalta hetkeltä tarttua toiveeseen hieman erilaisesta postauksesta kuin aiemmin. Supistusten täyteisen yön ja valvomisen jälkeen heräsin taas yhtenä kappaleena suuren pettymyksen kera. Erin tulee huomenna kotiin joten alkaa käydä nämä ns. helpot päivät vähiin. Helpoilla tarkoitan sitä, ettei tarvitse yöllä alkaa soittelemaan Hämeenlinnasta asti lapsenvahtia, jos synnytys joskus jopa käynnistyisi. Tämä Suvinpäivä, mistä tänään kirjoitan ei todellakaan ole siispä normaali päiväni, sillä lapset eivät ole kotona. Tuntui kuitenkin sopivalta hetkeltä ottaa tämä aihe käsittelyyn nyt, sillä kohta ns. lapsettomia päiviä ei enää ole. (Voin kirjoittaa myöhemmin Suvinpäivästä lasten kera). Tulevalla lapsella ei ole toisia vanhempia mihin viedä. Uusioperheen arki ei ole todellakaan helppoa, mutta kyllä tähän uuteenkin tilanteeseen (vähintään yksi lapsi on AINA meillä) saa tottua. Tämähän se normaali perhekuvio onkin, että lapset ovat vanhemmillaan, eikä ole toisia vanhempia huolehtimassa. Itse olemme rakkaat lapsemme tehneet, joten kannamme vastuun, tottakai. Silti näiden muutaman lapsellisen vuoden aikana on tottunut siihen, että välillä on väkisinkin omaa aikaa, kun omaa lastaan pitää ”lainata” toiselle vanhemmalleen ja kestää se ikävän tunne, minkä se tuo tullessaan. Jopa siihen ikävän tunteeseenkin on tavallaan tottunut, niin julmalta kuin se kuulostaakin. Tosin omaa kuormitustaan ajatellen ihan hyvä, ettei päiväni erossa Erinistä ole mennyt itkiessä ikävää, vaan olen oppinut nauttimaan omasta ajastani. Nautin toisinaan jopa sen verran suuresti, etten haluaisi siitä luopua. Omaa aikaani on juurikin blogin kirjoittaminen, nettikaupoissa surffailu, lehtien lukeminen, sisustaminen, shoppailu, kahviloissa istuskelu, tv:n katselu, herkuttelu, aika mieheni ja ystävieni kanssa jne… Nyt vauvan tullessa olen taas kiinni pienessä ihmisessä 100% enkä enää ehdi joka paikkaan. Olen häntä varten ja toki muuta perhettä varten 24/7. Vielä pitkään aikaan en tule olemaan itseäni varten, vaikka toki en itseäni aio unohtaa. Onnellinen äiti = onnellinen perhe. Taas peräänkuulutankin omaa asennettani ja positiivista ajattelua, kuinka vauva-aika ja pikkulapsiaika on niin hetkellistä. Se on rankaa, mutta ihanaa ja palkitsevaa. Niitä pieniä hetkiä ja elämän ihmeitä ei enää koskaan saa takaisin. Todella toivon, ettei tulevat vuodet menisi itselläni missään sumuisessa yliväsymyksessä ja että pystyisin oikeasti nauttimaan kaikesta ihanasta mitä elämä on tuonut tullessaan ja mistä saan olla kiitollinen. Enkeliterapeutti kertoi meille tyttöjen illassa pari kuukautta takaperin, että tämä vauva tulee todella koettelemaan niin minua kuin puolisoani ja meitä yhdessä. Voin vain kuvitella jo masussa olevan liikehdinnän kautta kuinka tosiaan asia voi näin olla. Oikeastaanhan tämä baby on aloittanut eräänlaisen kouluttamisen ja jo nyt vatsassa ollessaan. Koko ajan antaa merkkejä tulostaan, mutta kuitenkin pysyy visusti tulematta! Itselläni alkaa olla kärsivällisyys lopussa ja eilen miehelleni jo ilmoitinkin, että nyt ”unohdamme” koko vauvan. Et enää kysy mitään ja minä en enää kerro mitään! Nyt lopetetaan hetkeksi haaveilu siitä, että se syntyisi pian. Koitetaan vain elää normaalisti ilman joka päiväistä pettymyksen tunnetta kun häntä turhaan odotamme. Tulee sitten kun tulee ja piste. Yritetään vain nyt nauttia viimeisistä vauvattomista päivistä. Eipä sinne sisälle ole vielä kait kukaan jäänyt… Ihan helpoksi tämä ns. luovuttaminen ei ole tehty, kun meidän pikkuinen tuolla koko ajan jaksaa ilmoitella itsestään ja ihana mieheni ei malta pitää käsiä erossa vatsaltani 😀 Edellistä lausettani ajatellen mietin, että mitähän ihmettä minäkin valitan? Noh, eipä tämä kärsivällisyys ole koskaan kait kuulunut parhaimpiin puoliini 😉 Saatika sitten kaikki kipu, turvotus ja tukaluus, minkä kanssa on tullut jo monet viikot elettyä.
Vauvaton Suvinpäivän aamu
Mieheni lähti hyvin poikkeuksellisesti tänä aamuna töihin jo ysin jälkeen. Normaalistihan hän menee vasta iltapäivään ja tulee illalla. Useiden yöheräämisten jälkeen nukuin ruhtinaallisesti puol kymppiin ja pistin puhelimeeni äänet. Puhelimen vilkaisu onkin asia, minkä usein ensimmäisenä teen, sillä aina siihen on jotain uutta tullut, mistä se päivä lähteekin käyntiin. Muutamien parhaimpien ystävien kanssa soittelemme aivan päivittäin ja whats App viestittely ollut kyllä loistava keksintö…tosin olen aivan liikaa kiinni puhelimessa, siihen kun yhdistää vielä Pinterestit ja Instagramit mihin myös yritän aina silloin tällöin jotakin päivitellä 😉
Tämän päiväinen, kuten oikeastaan jokapäiväinen aamupalani koostuu näistä.
Leipä ja teelaadut vaihtavat vain välillä merkkiä. Tee suosikkejani on kaikki mustat teet. Russian Early Grey on se mitä rakastan, samoin pidä kovasti myös Tiikerin päiväunesta ja Keisarin morsiamesta. Teehen pitää olla aina hunajaa ja sitä minulta löytyykin useita purkkeja valmiiksi pakastimesta. Kun edellinen loppuu, niin uusi otetaan sulamaan. Hunajaa kuluu paljon, teetä kun juon kaksi kertaa päivässä (aamuin & illoin). Jos muuten teen kanssa ei jostain syystä olisi leipää, niin en joisi sitä, vaan keksin itselleni jotakin muuta aamu/iltapalaa. Mieheni on aina asiasta kovin huvittunut, eikä ymmärrä miksi tämä asetema on vain pakko saada yhdessä. Tämä on vähän samanlainen juttu, kuin että leivässäni on oltava juustoa. Alla salaatit ja leikkeleet, päällä juusto.
Lapsettoman ja kiirettömän aamupalan yhteydessä avaan usein tietokoneen ja tsekkaan läpi niin sähköpostit, kuin Facebookin ja blogini kommentitkin tottakai. Aina en vain ihan reaaliajassa ehdi vastaamaan, vaikka suht pikaikasesti olen yrittänytkin ihaniin viesteihinne vastailla. Suuri kiitos niistä <3 Olette niin usein piristäneet mieltäni kauniilla sanoilla <3 Mielenkiintoista nähdä, että kuinka paljon aikaa jääkään kohta bloggailulle… Toivottavasti pysytte matkassani silti, vaikka hieman vauvantuoksuista ja näköistä arkea täällä eletäänkin? Postausaiheita riittäisi, kun vain joku ne puolestani koneelle näpyttelisi. Kohta täällä meinaan eletään täysin perheen ehdoilla, kuten varmasti arvata saattaakin <3 Voin vain taas kuvitella ne kaikki hormooni-itkut joita olen kohta tulvillaan. Erinin jälkeen itkin varmaan jokaisen kuulemani biisin kohdalla ja uutisia katsellessanikin vollasin, että miten maailma on näin paha paikka. Tätä kesti ehkä kuukauden, pari, kunnes sain taas jonkin otteen itseeni 😉 Tällä hetkellä minulla on aivan yksi ihana suosikkibiisi mitä voisin kuunnella repeat toiminnolla. Olen varma, että kun vauva syntyy, niin kuuntelen tätäkin biisiä vain ja ainoastaan itkien. Nuo sanat, tuo ääni, tarina, tanssi, elämänilo ja Afrikka ! Ihan järkyttävä ikävä Afrikkaan ja etenkin ikävöin yhtä elämäni tärkeintä ihmistä, Erinin kummitätiä joka sinne muutti. Tämä on sulle AMA!! <3 <3 <3
http://www.youtube.com/watch?v=bg1sT4ILG0w
Jaaha, ei mun tarvinnutkaan odottaa sitä kyynelehdintää sinne vauvan syntymään 🙂 RAKASTAN TÄTÄ BIISIÄ!
Tänään on ohjelmassa Rivièra Maisonin kanta-asiakasilta, johon nyt sitten olen menossa, kun ei kerran vauvaa kuulu. Ihan hirveästi ei ole tällä erää ostoksille tarvetta, sillä lähes kaikki tarpeellinen alkaa olla uuteen kotiin hankittuna (huom. lähes) 😉 Aikaisemmat shoppailuillat on kuitenkin olleet oikein kivoja ja tarjolla ollut aina kaikkea ihanaa purtavaa. Tämä on muuten sitä omaa aikaa parhaimmillaan!!! 😀
Kantisillasta meinaan suunnata Kansallisteatterin Lavaklubille, jossa on tänään Stand upilta. Esiintymässä mm. loistavat eturivin koomikot Teemu Vesterinen, sekä Naurun tasapainon voittaja Robert Pettersson. Mukana oli myös muita hyviä nimiä. Ehkäpä tänään voisi olla niin hauskaa, että vain yksinkertaisesti nauran tämän vauvan ulos täältä!? 😀 (Ai niin, minun piti hetkeksi unohtaa koko juttu)… Jos siispä Sinulla ei ole tänään suunnitelmia, niin kerääppä myös oma ystäväjoukkosi viettämään hauska iltaa Lavaklubille klo 20 alkaen.
Stand up on sitä hauskempaa, mitä enemmän on porukkaa ja saan minäkin sitten kunnolla höröttää 😉 Tästä pääsemmekin tämän iltaiseen probleemaan… asuvalintani!?? Ongelman ei pitäisi olla järin suuri, sillä vaihtoehtoja päälle mahtuvista vaatteista on ehkä tyyliin enää kaksi. Olisipa tämä viimeinen ilta kun tämän masun kanssa yritän laittaa itseni nätiksi. Raskaus ei ole saanut minua pidettyä poissa ihmisten ilmoilta muutamaa lepoviikkoa lukuunottamatta. Jokseenkin tässä loppuvaiheessa on ollut hauska katsella ihmisten ilmeitä, kun voi suorastaan lukea kasvoiltaan heidän ajatuksensa (etenkin kuppilatyylisissä paikoissa); ”tuo nainen on ihan valmiina poksahtamaan”, ”miksei se ole kotona”, ”mitä ihmettä hän täällä tekee”, ”herranjumala minkäkokoinen maha muuten noin pienellä tytöllä” jne… 😀 Onneksi en ole ennenkään välittänyt mitä muut ajattelevat, vaan teen asiat kuten itse parhaaksi koen. Niin ja esim. Lavaklubia ei kyllä voi edes kuppilaksi luokitella, sillä se on niin ihanan tunnelmallinen ja boheemi fiilistelypaikka, aivan kuin toinen olohuoneeni <3
Päivän ohjelmanumeroksi olin suunnitellut joulukoristeiden kaivamisen alkavaksi. Takapakkia tosin hieman tuli, kun isot laatikot on tuolla vaatekaapin päällä ylhäällä, korkealla ja sinne pitäisi kiivetä. Painavat lisäksi niin paljon, että pitäisi Peterin olla nostamassa. Unohdin tietenkin itse asiaa pyytää, joten koristelut nyt tältä päivältä jää, kun en lähde riskeeraamaan kapuamista. Eilen kävin hieman Stockalla pyörimässä, kun on ollut vielä muutamia asioita hoidettavana ennen h-hetkeä. Nyt en enää pystynyt vastustamaan joulukoristevalikoimaa, sillä keskustan liikkeessä olikin niin paljon enemmän vaihtoehtoja, kuin Vantaan Jumbossa. Muutama koriste lähti mukaani (onneksi vain muutama) ja tässä ensimmäinen, toistaiseksi ainoa joulukoriste, mikä on nyt ottanut paikkansa kodistamme.
Koska joulukoristelut meni tältä päivältä mönkään, niin sairaalakassin loppuun pakkaaminen voisi olla hyvä vaihtoehto, vaikkakin vauva on nyt ”unohdettu”. Joo, senhän minä teen! Hmm. mitäs sinne taas tarvittiinkaan?
Pitääkin googlettaa, että mitä muut ovat ottaneet, kun en välttämättä taas kaikkea muista. Näin nopeasti asiat unohtuu, vaikka edellisestä kerrasta ei ole kuin vajaat 2.5 vuotta. Erinin synnytyksestä jäi tosi hyvät muistot, vaikkakin kipu oli jotakin ihan karmeeta oksenteluineni. Yhdeksän tuntia ja odotus palkittiin <3 Ohjeiksi tämän vauvan kohdalla on annettu, että sairaalaan pitäisi lähteä herkästi ja nopeasti, kun ensimmäinenkin syntyi suht vauhdilla. Usein aika kuulemma puolittuu tai jopa reilusti alle. Voi kun olisi nuo lapsenvahdit hieman lähempänä, jos kiire tulee… On niin hankalaa ennakoida tukiverkostoa olemaan täydessä valmiudessa, kun ei koskaan tiedä koska tapahtuu? Hieman stressaavaa ahdistaa myös muita valmiustilalla :/ Tai sitten edessä on jotain ihan muuta kuin nopea ja helppo synnytys, mistäs sitä tietää. Jaiks! 😉
Lounaaksi söin äsken anopin tekemää hapanimeläpossua.
Ihana anopini teki tosiaan meille pakastimen täyteen erilaisia ruokia, kun ajatteli päästää minut helpolla pienen vauvan kanssa. Aivan ihana, kaunis ajatus, mistä olenkin todella kiitollisen helpottunut. Eipä se ruoanlaitto ensimmäisenä varmaan mielessä olisikaan ja jos rehellisiä ollaan, niin ei ole enää ollut nytkään kun olo ollut jo pitkään niin tukala ja vaivalloinen. Ei olisi suorastaan voinut vähempää kiinnostaa jokapäiväinen ruoanlaitto enää hetkeen. Oma äitini taas puolestaan käynyt täällä tyhjentelemässä muuttolaatikoita ja auttanut siivouksissa, sekä lastenhodoissa.
Myös pyykit olemme saaneet heille Hämeenlinnaan lähettää, kun ei vielä ole omat koneet tuolla alakerran rempan keskellä kiinni. Todella arvostan kaikkea apua mitä olemme saaneet niin perheiltä, kuin ystäviltä. Lämmin KIITOS <3
Huomenna voin postata valitsemani asun ja toivottavasti ne kuuluisat viimeiset kuvat raskausajalta! Jos joku teistä lukijoista menossa myös sinne RM:n kantisiltaan tai Lavaklubille, niin mulle saa kyllä tulla sanomaan moi. Se olisi aika kivaakin! <3 Minusta et voi erehtyä! Olen se yli vaivalloisen näköinen, ääneen puhiseva, kävelytyyliltäni vaappuva nainen, jolla ei mene takki kiinni! 😀
Huomiseen <3
