Hurraa matkaan!

Otsikon lause on suoraan lastenpiirretystä Jake ja mikä mikä maa. Erin aina tätä fraasia hokee ja etenkin nyt kun olen selittänyt hänelle, että tänään lähdetään lentokoneella etelään. Ihan ei tyttö vielä tiedä, että mitä etelä tarkoittaa. Tosin lentokoneet ovatkin sen sijaan lelujen muodossa tuttuja. Itseäni oikein hirvittää koneeseen astuminen vielä nyt, kun Fijin takastulomatka meni todella pahoinvoivasti. Kyllä oli paperipussille meinaan tarvetta 😉 Edelleenkään jopa näillä viikoilla vointini ei ole mikään erinomainen, toivon kuitenkin, että pysyisi kaikki tällä kertaa edes sisällä. Saas nähdä mitä mieltä myös neiti on siitä, että reilut neljä tuntia on lennon aikana istuttava äidin sylissä menemättä mihinkään. Minä niin tiedän, ettei tämä homma suju ongelmitta! Voin vain kuvitella kuinka ”kiva” lentomatka on edessä noin vilkkaan neidin kanssa. Nyt on koneeseen ainakin kovasti kehitelty ohjelmaa sillä latasin useita lasten pelejä puhelimeeni. Kassitkin tursuaa jos jonkinlaisia eväitä ja naposteltavia, millä toivottavasti saisin murusen malttamaan olla paikoillaan. Onneksi on sitten vieressä myös minun äitini syli missä voi vierailla. Lähdemme tytöt rilluttelemaan ihan kolmistaan. 

Matkakohde sijoittuu tällä kertaa hieman lähemmäksi ja täytyypä sanoa, etten montaa kertaa tuolla Välimeren tietämissä ole edes käynyt. Aiemmin Välimeren rannikkovaltioista olen vieraillut vain Turkissa, Kyproksella, Egyptissä, Etelä- Ranskassa ja Monacossa. Noistakaan kohteista varmaan puolet ei ole edes sijoittuneet juuri Välimeren puolelle. Edes Kreikassakaan en muuten ole koskaan käynyt. Kuvista ja kertomuksista päätellen matkakohteemme Kreeta vaikutti kuitenkin oikein kivalta paikalta lapsen kanssa matkustettaessa. Kyllä onkin mielenkiintoista nähdä miten tämä loma sujuu. Erin on varmaan aivan innoissaan kun hän rakastaa lämpöä ja vettä. Itse saan vain olla silmä tarkkana kaikin tavoin vikkelän neidin kanssa. Tämä loma tuskin tulee olemaan mitään suurta rentoutusta, mutta nautin lapseni ilosta sitten sitäkin enemmän. Hänen ehdoillaan siispä mennään ja koitetaan ottaa reissusta kaikki ilo irti.

IMG_2624.jpgIMG_2630.jpg

Stockan Hullujen päivien ostokseni pääsee ensimmäistä kertaa testaukseen 🙂

Nyt on laukut pakattu! Sitä mitä meiltä ei löydy, ei varmasti tarvita 😀 Aika sanoa heipat nyt viikoksi. En edes yritä sieltä bloggailla vaan annan kaiken huomioni nyt ihan muualle, sille tärkeimmälle <3

Suvi

 

Sängynpäätyjen synnyinsijoilla

Kävin toissa päivänä Pispan toimitiloissa Hämeenlinnassa ihastelemassa sängynpäätyjen valmistumista. Taas oli vaikka mitä herkkupaloja tekeillä. Päädyt ovat toinen toistaan kauniimpia ja upeista, laadukkaista materiaaleista valmistettuja. Olen rakastanut omaa Dreampäätyäni aivan valtavasti. Jos minun pitäisi valita kotoa jokin sisustusasia nro 1. niin se olisi juurikin tämä sängynpäätyni, mikä jo blogini etusivullakin kuvassa aina näkyy (ylhäällä).

Napsin hieman kuvia uutukaispäädyistä ja oli ihana huomata, että Pispan Jari oli taas kehitellyt jotakin uutta. Nyt pääsette Suvisvillan kautta ensimmäisenä kurkistelemaan tulevia Desingpuodin kotimaisia käsitöitä 😉

IMG_2582.jpg

Useimmissa päädyissä on salmiakkikuvio, mutta tässä shamppanjan valkoisessa uutuudessa salmiakin tilalla onkin maskuliinisempi neliö. Tykkäsin!

hhdfj.jpg

Matskuna kimalteleva keinonahka pienin kohokuvioin.

IMG_2590.jpg

Melkeimpä sama pääty kuin meillä, mutta erilaisuutena ylelliset timanttinapit <3

IMG_2599.jpg

Kauniisti tikattu keinonahka ja kuvassa itse verhoilija 🙂IMG_2601.jpg

Ihanat hekkuvärit! 😛zsfsg.jpg

Fuksiastakin pääty pian tulossa 🙂

rst%20n.jpg

Itse ehdottelin uutuusväriksi myös ferrarin punaista. Punaisesta tulee minulle mieleeni ensisijaisesti intohimo & rakkaus. Olisi kyllä todellinen katseenvangitsija rohkeasti ja tyylikkäästi sisustetussa makkarissa 😉

IMG_2603.jpg

Vaihtopalasia tähän päätyyn, kätevää! (alla oleva kuva Pispan)

sangynpaadyt2_gis_designpuoti.jpg

 

Tästä seuraavasta kuvasta löytyypi oikeastaan syy, miksi taas Jarin luona kävin. Minun tilaamani ihanuudet saapui <3 Kaksi Roomlightin kautta hankittua valaisinta. Olen todella mielissäni hankinnastani etenkin nyt kun näin nämä sängyn kanssa vieri vieressä. Valitettavasti lamput pysyvät kotona vielä jonkinaikaa pakkauksissaan, koska minulle ei tällä hetkellä ole kotia mihin ne laittaisin. Saan nämä siispä esille sitten vasta siihen tulevaan asuntooni. Onneksi yölamput ovat kuitenkin valmiina, enkä voi kyllästyäkään, kun en niitä näe.IMG_2604.jpgSänky vielä petaamatta, kun tätä ihanaa seinää vasten päätyjä mallaillaan. Tämänkin kuvan uutuuspääty saatavilla kuulemma hetken päästä. Olipa kiva saada ennakkokurkkaus tulevaan! 🙂IMG_2606.jpg

Ja mun lamput <3 Olispa muuten meilläkin tuollainen seinä!IMG_2607.jpg

Pieni bling bling ei koskaan ole pahitteeksi 😀

Hyvä Jari ja hyvä Hämeenlinna! 😀 Kiitos kierroksesta ja siitä kun pääsin taas kurkkimaan. Nyt haaveilen sitten seuraavista päädyistä lastenhuoneisiin 😉

Suvi

Suvisvillan 1v. synttärit

Blogiani olen kirjoittanut kohta 2,5 vuotta. Virallisesti yrittäjänä olen ollut nyt reilun vuoden, mutta eilen päästiin tätä ”pitkää” taivalta vihdosta viimein juhlistamaan. Ilmatkin suosivat, kun olin järjestänyt kakkukahvittelut takapihan grillikatokseen. Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos Teille rakkaat asiakkaani kun teette tämän yrittämisen minulle mahdolliseksi. Ilman Teitä tekisin edelleen työtä mikä ei tekisi minua onnelliseksi. Työtä johon joka aamu menin hampaat irvessä. Työtä jossa en ollut mukana täydellä sydämelläni. Nyt on aivan ihanaa voida sanoa, että rakastan työtäni ja ihania, mahtavia asiakkaitani. Toivottavasti hyvin alkanut matka jatkuu ja saan toimia ilonanne vielä pitkän aikaa 😀

1v.%201.jpg

1v.%202.jpg

1v.%203.jpg

Empä tajunnut tähän hätään kaupasta kipaista kukkasia, joten pom pommit toimittivat tätä virkaa.

1v.%204.jpg

1v.%205.jpg

1v.%206.jpg

1v.%2013.jpg

1v.%2011.jpg

1v.%2012.jpg

Coca colalla haudutettu pullet pork & bbq kastike 😛

1v.%207.jpg

Suvisvillan vakkari; mangokakku

sxgg.jpg

1v.%209.jpg

1v.%2010.jpg

1v.%208.jpg

Kaikki valmista! Vieraat saavat tulla 🙂

1v.%2014.jpg

Ja näin ihania kimppujakin sitten toivat, vaikka todella olisi riittänyt tuoda vain itsensä! Kiitos <3

 

Suvi

Kuulumisia.

Moikka ihanat!

Paljon olen blogimaailmaa viime päivinä miettinyt ja sitä kuinka aikani tuntuu välillä olevan melko kortilla. Välillä on rauhallisempia viikkoja ja sitten taas näitä kuten tämä edellinen viikko. Melkoista pyöritystä on ollut paikasta toiseen ja olen tehnyt töitä joinakin päivinä jopa kellon ympäri. Blogini kanssa minua harmittaa, kun en aina pääse päivittelemään asioita. Toisaalta taas mietin, että jos ei elämässäni blogin kannalta tapahdu mitään päivitettävää (etenkään mitä voisi kuvata) niin en halua tinkiä ajatusmaailmastani täytepostausten suhteen. En halua tehdä niitä. Toivoisin, että blogini pysyy jokseenkin tasokkaana ja mielenkiintoisena. Minua ei kiinnosta lukea muiden blogeista jossa yksi esine on vaihtanut huushollissa paikkaansa. Joten en siis kirjoita siitä myöskään itse. Haluaisin pitää postaukseni jokseenkin hyvinä ja sellaisina, että niissä olisi asiaakin. Että niissä olisi aina edes jotakin mielenkiintoista enkä vain postaisi postaamisen ilosta kalastellakseni lukijoita täytepostauksin. Ja itseäni vartenhan tätä kuitenkin loppupeleissä teen, koska rakastan bloggaamista. Jotenkin luotan siihen, että Te rakkaat lukijani pystytte matkassani muutenkin, vaikka minusta ei aina kuuluisikaan muutamaan päivään. Ompahan taas jotain parempaa postattavaakin, ehkä. Mitä mieltä olette asiasta? Toivoisitteko kuulevanne minusta päivittäin toisinaan puoliturhien postausten muodossa, vai pari/kolme kertaa viikossa kun minulla toivottavasti on jotakin asiaakin? 

Muiden blogeissa rakastan suuresti valokuvia ja kiireessä tekstien lukeminen jää itselläni vähemmälle. En tiedä kuinka teillä, mutta itse ainakin elän valokuvilla. Toivon jatkossa myös kuvieni pysyvän laadukkaina, sillä kirjoittaminen ei tunnetusti ole vahvuuteni 🙂

 

Mutta siis juu, kuulumisista… Nyt on töitä paahdettu ja vietän viikonlopun Hämeenlinnan Tomaatteja tomaatteja Stand Up festareilla. Ihanat äiti ja isä ovat auttaneet minua huomisissa leivonnaisissa, sillä Suvisvillassa on 1v. syntymäpäivät. Hetki sitten tuli vuosi yrittämistä täyteen, mutta vasta nyt ehdin järkätä pienimuotoisen kakkukahvittelun ihanille asiakkailleni, ketä ilman en tässä olisi. Ihana todeta, että yrittämiseni on lähtenyt käyntiin erinomaisesti ja olen työstäni onnellinen. Rakastan sitä mitä teen, eikä arki tunnu edes työltä. Kuvamateriaalia tulossa synttäreistä pian niin blogin puolelle kuin kotisivuilleni. Sisustuspuolella ei ole nyt tapahtunut juuri mitään, sillä muutamat uudet ostokset ovat vielä makuuhuoneen nurkassa muovipussissa. Katsotaan koska saan ne teille esiteltyä.

92ae018e51fa15d11c97de6f9ecc7a2e.jpg

Ihan näin upeita koristuksia en nyt saa järkättyä, mutta toivottavasti jotain pientä kuitenkin 🙂 Kuva Pinterest.

Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä suomelle Euroviisuihin! Hieman kyllä kirpaisi toi lätkämatsi, joten toivotaanpa parempaa onnea Malmössa 😉 Olen muuten ihan mega Euroviisufani <3

Ja haluan vielä näihin ajatuksiin lisätä, etten todellakaan viittaa kenenkään blogiin enkä halua kenenkään pahoittavan mieltään. Lähinnä nyt halusin kertoa teille omista fiiliksistäni oman bloggaamiseni suhteen, kun aina on kiire kiire kiire.

 

Suvi

Kesäkynnet

Ensiksikin myöhäiset onnittelut kaikille ihanille äideille! Olen pahoillani, kun en ole päässyt päivittämään blogiani niin usein kuin toivoisin. Elämä heittelee ja kiirettä pitää. Kyllä huomaa, että on kesä tulossa, kun ripsiaikoja soitellaan entistäkin enemmän. Parhaimmillaan otan asiakkaita vastaan vielä ilta kymmeneltä, sillä haluan löytää kaikille aikaa 😀  Ehkäpä juuri tämä on myös työni suuri plussa. En tee duunia pelkästään niin sanotulla virka-ajalla, vaan minulle pääsee huollettavaksi iltaisinkin. Nyt paahdetaankin siis täysillä töitä kun niitä on ja nautitaan siitä. Ensi viikon perjantaina lähden taas viikon lomalle, joten huiliakin luvassa ja sitten taas jatketaan. Eli ei muuta kuin aikoja varaamaan 😉 www.suvisvilla.fi

Eilen pääsin irroittautumaan ripsipenkkini äärestä itse hemmoteltavaksi. Karkkikynnet vaihtui nyt kesäisiin liukuvärikynsiin. Näistä tuli taas aivan ihanat, kiitos Satu!

blogii.jpg

blogiin.jpg

Aurinkoista viikkoa! Muistakaapa, että täällä Hämeenlinnassa alkaa Tomaatteja tomaatteja Stand Up festarit ke-la. Ja tänäänhän se Euroviisujen ensimmäinen semifinaalikin starttaa, lätkämatsia unohtamatta, jes! Tälle illalle otankin asiakkaita vastaan vain ilta kahdeksaan saakka, jota saan sitten minäkin istua kököttää telkkarin ääressä 😀 Hihii!

Suvi

Eilisen sohvapicnic

helatorstai.5jpg.jpg

Pari kertaa vuodessa on astetta speciaalimpi päivä, sillä annamme lasten syödä sohvalla telkkarin ääressä. Vuorasin heidän kohtansa valkoisella viltillä, minkä sain helposti pesuun. Meillä on oikeastaan pari muutakin valkoista nojatuolia vilttien peitossa sotkujen varalta.

helatorstai.2jpg.jpg

Erin vasta opettelee salaatin syömistä. Yleensä se on hänellä lähinnä räkimistä, mutta en luovuta. Tarpeeksi monta maistamiskertaa, niin kaippa se siitä. Kohta 4-vuotiaalle pojalle sen sijaan maistuu ja Erin onneksi tarkkailee 🙂 En minäkään lapsena kyllä salaatteja syönyt, mutta nykyään rakastan!

helatorstai.3jpg.jpg

helatorstai.jpg

Olen ihan kyllästynyt tuohon ruskeaan seinään, mutta eipä tarvitse enää maalailla kun päästään toivottavasti pian muuttamaan 🙂

helatorstai4jpg.jpg

Näin meillä, karu totuus paljastuu… en ole saanut aikaiseksi ikkunanpokan luota ottaa vielä edes jouluvaloja! Nyt on toukokuu 😀 Siinä määrin rupesi äsken kuvaa katsoessani häiritsemään, että nyt ne on poissa. Olin kait niin tottunut, etten edes nähnyt niitä tuossa silmieni alla livenä katsottuna 😉

helatorstai.1jpg.jpg

Oli meillä jälkiruokaakin, mutta tällä kertaa tyydyttiin ihan vaan kaupasta ostettuihin vanukkaisiin. Eipä siis mitään kummallista, mutta hieman edes erilaista. Ainakin isompi lapsi taas huomasi, että jotain kivaa on tekeillä 😀

 

Mukavaa päivää!

Suvi

Kimalleräpsyt

Tänään on ollut laiska päivä. Olen tehnyt yhdet ripset ja siihenpä sitten jääkin tämän päivän touhuilut. Nyt vaan ollaan kerrankin koko perhe koossa ja nautitaan.

r%C3%A4psyt2.jpg

r%C3%A4psyt.jpg

r%C3%A4psyt1.jpg

Tuliks mageet? Mun mielestä nuo glitterit on aikas hauska piriste jos haluaa jotain extraa 🙂 Hyvin olis sopinut vaikka vappuripsiksi 😀 Samoin nyt kesän korvilla monet tykkää ujuttaa räpsyjen sekaan hieman väritehosteripsiä myös. Huomaa muuten että on kesä tulossa kun mulla alkaa ajat täyttymään. Jos siis haluat Suvisvillasta itsellesi ripset, niin otathan ajoissa yhteyttä 😀

http://www.suvisvilla.fi

 

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Suvi

 

DKNY. My loved one

Muistatteko kun viime keväänä etsin mustaa laukkua ja kovasti aprikoin, että Guess vai Mango? Sain Teiltä aivan mielettömästi kommentteja <3 Postaus löytyypi täältä. Nyt Fijin reissun jälkeen Amsterdamin kentällä ratkaisin pulman, kylläkin hieman eri tavalla kuin suunnittelin. Kauppojen hyllyillä ilottelivat kevään värit ja tummista värimalleista ei ollut tietoakaan. Jotenkin vain sitten luovuin minäkin kesän kunniaksi tuosta mustasta ja päädyin panostamaan tähän. 

veska.jpg

Ihana Donna Karan New York roikkuu nykyään käsipuolessani, aina. Jotenkin tykästyin aivan kamalasti juuri tähän malliin ja kuosiin. Mustaan laukkuun ei mielestäni kirjaimet yhtä hyvin edes sopiskaan. Ehkä syksyllä katselen sitten sen perään, mutta nyt kesän kuljen tällä beigen värisellä kaunottarella.

veska.1jpg.jpg

veska.2jpg.jpg

Kyseiseltä merkiltä löytyy paljon upeita, erilaisia laukkuja, suomessa ainakin Stockalla olen niitä ihaillut. Kyllä oli hyvä sijoitus ja nyt sain samalla myös mielenrauhan laukkuprobleeman osalta 🙂

veska.3jpg.jpg

Näin huoleton postaus tällä kertaa 🙂 Muistin kuitenkin lunastaa lupaukseni siitä, että kerron Teille mihin päädyin 😉

Mukavaa helatorstaita… näkyi muuten useimmat kaupat pitävän ovensa auki.

Suvi

Tissileikkauksessa

Uskallan kirjoittaa nyt hieman erilaisesta aiheesta, huolimatta siitä että pidän sisustuslifestyleblogia.. Kommentoida saa vapaasti ja erilaisia mielipiteitä asiaan on varmasti jokaisella, mutta sovitaanko, että sellaiset asiattomuudet jätetään pois, jooko 🙂 Kiitos!  

Mukavaa sunnuntaita! Oma viikonloppuni onkin mennyt hieman erilaisissa merkeissä kuin normaalisti. Viikonlopun olen viettänyt Viron puolella, tarkemmin sanottuna Tallinnan lähettyvillä ystäväni saattajana tissileikkaukseen. Vihdoin loppui kärsimiset isoista roikkuvista rinnoista, mitä hän sai mukanaan kantaa kahden lapsen jäljltä. Maan vetovoima oli kyllä tehnyt tehtävänsä. Kaverini kuppikoko ennen leikkausta oli jossain E:n ja herran jumalan välissä. Nyt rinnoista poistettiin yhteensä 1,3 kiloa rasvakudosta ja ne kohotettiin D-kuppiin sopiviksi. Melkoinen kannateltava paino hartioilla ja selässä on ollut! Ystäväni oli alunperin luullut, että kohotus vaatii myös implantit, mutta sairaalassa kirurgi päätti toisin. Hänellä oli omasta takaa sen verran rintakudosta, että jo niillä saatiin uusista rinnoista todella terhakat. Jos ei oma kudos olisi ollut tarpeeksi jäntevää, hyvää, niin käsittääksemme sitten implantit olisi laitettu. Ne oli kuitenkin 3,5 dl kokoisena pyöreänä mallina valmiiksi tilattu, mutta nyt jäi käyttämättä. Ystäväni on tyytyväinen, kun luomuilla mennään edelleen. Mukana olleena ja sivusta seuranneena en voi muuta sanoa, kuin että wau! Aivan mieletön muutos oli näkyvissä tuvotuksesta huolimatta jo seuraavana päivänä kun teippejä poisteltiin. Vanhoista roikoista ei ollut enää tietoakaan, sillä niin kauniit uudet rinnat olivat. Leikkaus oli pitkä 2,5 tuntia ja kirurgin mukaan melko vaativa. Paranemisprosessi tulee olemaan pitkä mutta varmasti kaikki kipu ja tuska on sen arvoista. 

20130503_152319.jpg

IMG_2315.jpg

IMG_2324.jpg

IMG_2327.jpg

IMG_2341.jpg

IMG_2342.jpg

Ennen leikkaukseen menoa piti suomessa käydä verikokeissa ja mammografiassa. Ne paperit mukana sitten suuntasimme Tallinkin Super Starille kohti Eestin puolta. Heti perillä satamassa meitä oltiin kyltin kanssa vastassa ja meidät kuskattiin autolla suoraan sairaalaan. Potilashuone oli ihan viihtyisä ja jopa suomen kanavat (lue lätkämatsit) näkyi telkkarista 🙂 Hoitohenkilökunta oli todella ystävällistä, lukuunottamatta yhtä kärttyistä hoitajaa, kenen vuoro onneksi loppui meidän saavuttuamme. Kielitaito ei kaikilla ollut kovin kehuttava, mutta silti ymmärsimme toisiamme hienosti. Kaksi kirurgia kävi piirtämässä tussinjäljet leikattaviin kohtiin ja sitten ystävääni jo vietiin. Minä lähdin muutamille kaupoille aikaa kuluttamaan, sillä jo etukäteen minulle kerrottiin leikkauksen olevan vaativa ja heräämössäkin saattaisi kuulemma mennä joku kolmisen tuntia vielä itse leikkauksen jälkeen

IMG_2329.jpg

IMG_2331.jpg

IMG_2333.jpg

Kolmen aikoihin leikkaus alkoi ja ystäväni palautettiin huoneeseemme kahdeksan jälkeen illalla. Hänellä oli tuli hännän alla ilmeisesti itsellään, sillä suomi-saksa peli olikin jo hyvässä vauhdissa 😀 Hoitajat ihmettelivät, että mihin on kiire, mutta ymmärsivät kyllä homman nimen kun huomasivat, minun mekastukseni peliä katsellessa. Ystäväni oli tuodessa todella kipeä ja silloin huomasimmekin, että kuinka tärkeä saattajan rooli oli. Jokaisesta pienestä suunkuivumisesta olisi saanut olla kelloa soittamassa, mutta eipä ne kädet olisi ulottunut nyt siihen kellonkaan. Onneksi olin juottamassa, syöttämässä, korjaamassa tyynyn asentoa ja nostamassa ylös vessaan. Ei kuulemma olisi kaverini yksin pärjännyt, joten kiva, että pääsin mukaan. Leikkauksen jälkeenhän ei saa myöskään kantaa mitään maitopurkkia painavempaa, joten siitäkin syystä saattaja vastaavissa leikkauksissa on tuiki tarpeellinen.

Yö meni suht hyvin, sillä lääkitys pidettiin kohillaan. Joskus aamu neljän jälkeen ystäväni herätti minut, kun piti lähteä vessaan. Kyllä minä hieman mietin, että mitenhän täältä voi jo seuraavana päivänä lähteä kun niin oli heikko happi. Aamulla homma näytti kuitenkin jo huomattavasti lupaavammalta.

20130503_165641.jpg

Laivamme lähti satamasta 10.30 ja kun kirurgi oli vielä aamulla käynyt moikkaamassa, niin pääsimme lähtemään. Taas meidät vietiin autokyydillä suoraan satamaan pääovien eteen ja talutin ystäväni paattiin. Täytyy sanoa, että todella hienosti kaikki järjestyi ja oli järjestetty. Paluumatka oli melko raskas kun laiva koostui lähinnä huutavista Latviafaneista. Siellä he pitivät tunnelmaa niin sanotusti yllä laulamalla kannustuslaulujaan ja puhaltemalla torviin. Kaikki aivan räkäkännissä, tietenkin. Ristus mikä reissu! Hengissä kuitenkin ollaan ja ystäväni sai enemmän kuin kauniit rinnat.

Suvi

UPEA koti <3

Harvoin menen sanattomaksi. Silti nyt kävi niin. Menin ystäväni luokse kylään ja haukoin vain henkeäni. Tiesin, että heidän rempattu asuntonsa on upea, mutta että näin UPEA! Koko koti täynnä aivan mielettömän kekseliäitä ja kauniita yksityiskohtia. Ihanaa vanhaa pintaa yhdistettynä uuteen. En  oikein tiennyt, että mihin katsoa, sillä joka nurkassa oli toinen toistaan luovempia ratkaisuja ja oivalluksia. Kaikista erikoisinta koko mielettömässä kokonaisuudessa on se, että kaikki suunnittelu ja toteutus on miehen käsialaa. Tämä mies on kyllä mielestäni ihan väärällä alalla, sillä hänen oikealla työllään ei ole mitään tekemistä sisustamisen tai rakennusalan kanssa. Tässä se taas nähdään, että vaikka näihin asioihin ei ole kouluttautunut, niin joillakin on vain silmää ihan omasta takaa! Muutamia kuvia olen nähnyt talosta ennen remppaa ja eihän tätä ikipäivänä samaksi tunnistaisi. Ihanaa, että vanhassa talossa on vahvasti jatkettu samaan henkeen uutta rakentaessa. Nyt tällä ihanalla perheellä on juuri heidän näköisensä rouhea maalaiskoti. Paljon onnea uuteen ihastuttavaan kotiinne ja KIITOS, että saan jakaa tämän lukijoideni kanssa <3

5182107989ac616235000007.jpg

Kaikki pinnat sulassa sovussa keskenään.

 

5182107a89ac612031000002.jpg

Kivan kekseliäästi tehty nuo oven karmit.

 

5182108389ac611431000013.jpg

Vanha, suuri kaappi maalattiin ja upotettiinkin seinään, jotta ei veisi niin paljon tilaa.

 

5182108d89ac611431000018.jpg

Ihana valkoinen lautalattia. Ja toisessa kuvassa hauskat hyllyt tehty uusien karmien väliin.

 

5182109589ac617f34000012.jpg

Talon uusi, laajennettu puoli sisältää kylpytilat, wc:n ja keittiön.

 

5182109c89ac61183100000c.jpg

Yhtenäinen henki säilyy täälläkin.

 

518210a589ac611731000011.jpg

Hieman puunväritys nyt kuvassa eri kuin mitä oikeasti. Samalla sävyllä kuitenkin jatkui valtavan suuri sauna ja seinäkivetys.

 

518210ad89ac61c73300002a.jpg

Hyllyjen takaseinä on talon vanhaa ulkoseinää. Mieletön idea, että sekin on jätetty näin kauniisti esille.

518210b589ac614c31000017.jpg

518210bc89ac617f3400001c.jpg

Kaunis, kompakti keittiö. Kaapistoja juuri sopivasti, ei liikaa.

 

518210c489ac616235000017.jpg

Kyllä tässä pyödässä kahvit maittaa 🙂

 

518210cc89ac617f34000027.jpg

518210d489ac61183100001b.jpg

Yhteneväisyys jatkuu myös keittiön ikkunankarmeissa.

 

518210db89ac61f333000025.jpg

Tämä eteinen huokuu tunnelmaa. Oikein näen jo kesäiltoina tuikut palamassa tuossa rappusilla.

 

518210e989ac617f34000036.jpg

Yläkerran makuukammari.

518210e289ac611431000036.jpg

Tämäkin ruskea pystyparru ja sen jalka haluttiin säilyttää, ihana!!!

518210f289ac61143100003b.jpg

Kattoa nostettiin parrujen yläpuolelle, ennen se kuulemma ulottui vain parruihin asti.

 

518210fb89ac61c73300003f.jpg

Kauniita vanhoja esineitä löytyi vanhan ullakon kätköistä. Tämä laatikko oli yksi niistä.

 

5182110589ac617f3400003b.jpg

Mieletön kattoterassi auringonpaisteesta nautiskeluun!

 

Tässä olikin tämänkertainen talokierroksemme, olkaapa hyvät 🙂 Olen niin onnellinen, että sain esitellä tämän kauniin kodin Teille! <3

Suvi