Afrikkasisustuskohde – kurkistus pintamateriaaleihin & huonekaluihin

Tammikuussa olin konsultointikäynnillä Tervakoskella sijaitsevassa kohteessani. Tällöin kyselin asiakkaan toiveita ja suunnittelimme tilaa yhdessä. Asiakas esitteli minulle aivan sattumalta Keniasta ostamaansa kangasta, jonka pohjalta ehdotin, että lähdemme tekemään heille täysin afrikkahenkistä tv-huonetta. Yhteisten innostusten pohjalta lähdin suunnittelemaan tilaan tulevia huonekaluja, verhoja, pintamateriaaleja, sekä pieniä yksityiskohtia. Tein asiakkaalleni ns. suunnittelukansion erilaisine vaihtoehtoineen. Kansio, sekä vaihtamamme sähköpostit sisälsivät kaiken tiedon, valokuvat ja hinnat hankittavista asioista. Tämän pohjalta asiakas teki itse ostopäätökset.

Tässä joitakin suunnittelemiani sisustusmatskuja. Annoin kaikista huonelaluista, valaisimista, verhoista yms. aina 3-4 eri vaihtoehtoa, mistä valita. Kaikki antamani vaihtoehdot loin siten, että asiakas voisi valita tuotteista minkä tahansa ja kaikki sopisi yhteen. En vielä paljasta, että mitkä näistä tulivat varsinaiseen kohteeseen 😉 Osan roudasin jopa afrikasta asti, vaikkei mun pitänyt! En vaan malttanut olla käyttämättä loistavaa tilaisuutta hyväkseni:) Ylikiloja tuli reilusti ja jouduin yhden pussukan takia jopa tulliin 😀 Tullivirkailija oli ihan ihmeissään, että onko mulla 5 kiloa valtavia koruja? Todellisuudessa säkissä oli jotain 8 metriä ihanaa rimpsunauhaa verhoihin. Seuraavassa postauksessani näette mitkä kaikki näistä jutuista toteutui! <3 

513f3d93c98c7e4567000055.jpg513f45cdc98c7e8105000030.jpg513f45d1c98c7e475f000084.jpg513f45d6c98c7e4e7500003d.jpg513f45dac98c7e810500003a.jpg

513f470ac98c7ee516000013.jpg513f470ec98c7e486d000081.jpg513f4727c98c7e486d000086.jpg

513f208dc98c7e475f000047.jpg513f20c7c98c7e486d000018.jpg513f20bac98c7e2571000029.jpg513f20c0c98c7e1377000012.jpg513f20c7c98c7e2871000021.jpg513f4834c98c7e486d00008b.jpg513f20cec98c7e4567000029.jpg

Eiks ookin ihanan värikäät mun suunnitelmat!? 😀 Kiva kuulla mietteitänne.

Vielä yksi yö pitäisi malttaa nukkua ja huomenna näen kohteen kohteen <3 Hieno fiilis, katsotaan onko vielä huomennakin 😉

Suvi

Suvi / Suvisvilla - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *