Lomaherkut!

ruokaa1.jpg

Ihana, herkullinen ruoka on ehdottomasti yksi Gambian parhaista anneista. Hotellimme oli puolihoitopaketti, mutta silti kimpassa päätimme käydä usein ulkona syömässä, pois hotellilta. Hotellin ruoassa ei ollut mitään vikaa, mutta kyllä loma tuntuisi jotenkin yksitoikkoiselta jos ei pääsisi maistelemaan kaikkea erilaista. Eri ravintoloissa käyminen toi myös aivan erilaista tunnelmaa ja lisäkeskustelua iltoihin nauttiessamme toinen toistemme seurasta. Itselleni oli kiva käydä myös uusissa paikoissa, vaikka palaankin aina syömään myös samoihin tiettyihin suosikki paikkoihini.

Voi kumpa muistaisin tämän tunnelmallisen ravintolan nimen… 🙁 Tämä oli nyt uusi tuttavuus! Ruoka oli hyvää, mutta aika tyyristä verrattuna Gambian hintoihin.

ruokaa.jpg

ruokaa22.jpg

ruokaa21.jpg

Seuraavat kuvat ovat taideravintola Kayasta. Kaikki näkyvillä oleva oli myynnissä! Aivan kamala vaihtoehto viedä minut juuri tällaiseen paikkaan syömään, kun olisin halunnut taas kaiken mitä ravintolassa kaupattiin 🙂 Sisustusesineet oli onneksi hyvin hinnoissaan niin oli paljon helpompi lähteä tyhjin käsin. Maha sen sijaan tuli täyteen 😉 Hintataso; kallis.

ruokaa8.jpg

ruokaa9.jpg

ruokaaaaa.jpg

  
            Tämän tuoreempaa ei ruoka voi olla… Veneretken sapuskat oli taivaallisia!

ruokaa13.jpg

ruokaa14.jpgruokaa15.jpg
ruokaa16.jpg

Veneretkellä eväisiin kuului ihanat alkupalat, kaksi pääruokaa ja jälkiruoka, sekä extrana kokki paistoi meille itse ongitut kalat ja käsinpyydystetyt ravut. Vuokrasimme oman, ihanan pikkupaatin, millä chillailimme päivän keskellä Gambian jokea. Koko reissun hinta oli noin 40€ per pää, eli hintataso hyvin edullinen ja ruoka ehkä parasta mitä olin koskaan syönyt. Taisin syödä muidenkin tähteet 😛

ruokaa17.jpg

ruokaa18.jpg

ruokaa19.jpg

ruokaa20.jpg

Viidakkoravintola Green Mambassa käyn aina. Suosittelen etenkin seisovaa pöytää, josta saa kaiken lihan valita itse raakana lautaselleen ja kokki paistaa ne tuossa samaisella avotulella edessäsi.Vaihtoehtoja on laaja skaala ja hinta keskitasoa. Yksi ehdottomista suosikeistani.

ruokaa12.jpg

             
Toinen suuri suosikkini on tanskalaisen naisen omistama Scala. Scalan palvelu on todennäköisesti Gambian nopeinta, sillä tarjoilijat kirjaimellisesti juoksevat! Ruoka todella loistavaa, suosittelen! 🙂 Hinta keskitasoa.

ruokaa23.jpg

                                                                            Senegambia beachin altaalla…

ruokaa3.jpg
  ruokaa2.jpg

                                                                             Ruoka hyvää ja edullista 🙂

ruokaa11.jpg

ruokaa10.jpg

 ruokaa7.jpg

Village Complexin Caramelissa lasihyllyjen takana notkuu toinen toistaan ihanampia leivoksia ja keksejä. Tilauksesta saa myös suussa sulavia crepejä ja muita suklaakuorrutettuja lettuja… Tämä on herkkupyllyn ehdoton paratiisi!

ruokaa4.jpg

ruokaa5.jpg
                                                                                                            Osa kuvista rakkaan ystäväni Jennin ottamia.

Noh! Mitäpä näihin muuta lisättävää, kuin NAMSK! Aivan ihania ruokia ja jälkiruokaherkkuja upeine drinkkeineen 😛 Ei mikään ihme, että pari lisäkiloa tarttui matkalta mukaani, enkä suinkaan tarkoita matkalaukussa olevia kiloja :O

Kanaruoista pitävän kannattaa Gambiassa maistaa ainakin edullista Chiken Yassaa ja Chiken Domodaa, mitkä ovatkin paikallisia herkkuja (niitä saa lähes joka ravintolasta). Kaikkea merenelvää suosittelen ehdottomasti myös 🙂 En tiedä onko kukaan teistä rakkaista lukijoistani edes Gambian matkaa harkitsemassa, mutta onpahan ainakin tekstiä sitten itselleni muistinvirkistykseksi jos ei muuta 😉 Hoi, oletteko innostuneita ottamaan Gambian yhdeksi harkinnan kohteeksi jos matkaa suunittelette?
                 

                                                                                     -Suvi-

Suvi / Suvisvilla - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *