Pizzaperjantai & muuta höpinää…

IMG_8536.JPG

IMG_8537.JPG

Itse en voi enää tällaisia herkkuja syödä, kun minulla todettiin viime viikolla vaikka minkälaisia allergioita 🙁 Perheelleni voin tosin leipoa jatkossakin 🙂

IMG_9324.JPG
Miehen töissä ollessa yritin napata pikkumurusta joulukorttikuvaa, lähinnä isonvanhempia varten. Useista kymmenistä otoksista vain muutamat oli selkeitä. Sain Erinin pysymään paikoillaan ainoastaan tämän avulla… 
IMG_9326.JPG
 Mikään muu, kuin äidin puhelin ei kohta 1,5 vuotiasta villipetoa tuntunut kiinnostavan niin, että olisi ollut edes sekunnin liikkumatta 😉 Nyt kun näitä Erinin kuvia tänne latasin, niin tajusin, etten muuten olekaan pitkään aikaan jostain syystä laittanut hänestä valokuvia blogin puolelle. Varmaan kasvanut hieman viime näkemästä? ;D Itsestänikin tuntuu, että mulla on jo niin iso tyttö <3
 IMG_9147.JPG

                        Ja kun muru nukkumassa, niin vanhemmilla oli hetki aikaa yhdessäoloon 🙂

                                                         Nautinnollista viikonloppua ihanat!
                                                                              -Suvi-

Suvi / Suvisvilla - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *