Just Dance!

Jokaisena päivänä katson omaa lastani suurella äidinylpeydellä. Onnenkyyneleet silmissä nauran kaikkea uutta, mitä hän koko ajan oppii. Kehitys on parhaillaan aivan valtavaa ja huimaa vauhtia täällä opitaan uusia asioita. Etenkin lapseni tanssiminen on herättänyt minussa suurta hilpeyttä. Erin tanssii aina kun kuulee musiikkia. Mitä tahansa pientäkin rytmiä jostain tulee, niin johan alkaa meidän neidillä pylly pyörimään 🙂 On se niin ihana katsoa omaa lastaan joka on aidosti, tunteella läsnä, eikä välitä muiden katseista. Toisin kuin äitinsä… Kesä on nyt ohi ja syksy on alkanut. Huomenna on aika palata taas oman tanssinopetukseni pariin. Juuri täällä koreografioita vielä kehittelen sekä Afro, että Reggaeton tunneilleni. Olo on epämukava, vaivautunut, stressaantunut, huolestunut ja taas toisaalta samaan aikaan innokas, odottavainen, malttamaton, valmis heittäytymään ja laittamaan kaiken itsestään likoon. Katsotaan, kuinka tämän kunto liikkumattoman kesän jäljiltä kestää 😉

IMG_6815.JPG

                                                              Nämä kuvat viime keväältä…

IMG_6843.JPG

                     Nyt taas jännittää, mutta eiköhän tästä hengissä selvitä, kun vauhtiin päästään 😉

                                          Tanssin täyteistä, riemukasta viikkoa Teille lukijoilleni 🙂
                                                                                 -Suvi-

Suvi / Suvisvilla - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *