Uusi työhuoneeni ripsienpidennysten parissa

Taas sateinen torstai… Jotenkin tämä ilma ihan masentaa, muutenkin olo kuin olisin aurinkoloman tarpeessa 😉

Hommaa on taas riittänyt, sillä oli aika vaihtaa työhuonettani. En tiedä muistatteko, mutta entiseen huoneeseeni oli yhdistettynä myös lapseni oma huone. Nyt Erin on kasvanut jo sen verran isoksi, että tarvitsee omaa leikkitilaa. Neiti on jo 1v. 3kk ja kehitys aivan mieletöntä. Miten voi olla, että pikkuinen vauvani ei olekaan enää vauva, vaan juokseva, puhuva taapero <3 Tekstiä tulee taukoamatta ja hyvin vilkas tapaus ihan jo muutenkin. Meinaa välillä olla äidillä ihan tiukat paikat, kun neiti on niin nopea ja touhukas touhottaja 🙂

Uudesta työhuoneestani löytyy suurinpiirtein samat huonekalut kuin vanhastakin, mutta osan jätin tietenkin Erinin käyttöön. Uutena on ostettuna lisää vain väliverhot ja lomakelaatikko. Muut ”uudet” jutut ovat lainassa vanhemmiltani (kuten sohva, tähtityynyt, jalkalamppu, enkelikyltti & kynttelikkö).Varastohuoneena toiminut huone oli täynnä kirppistavaraa, joten suursiivous nyt takana ja uusi stailattu tila valmiina. Huh taas mikä duuni! Loput myyjäisistäni jääneet tavarat ovat muuten nyt Hämeenlinnassa kirppiksellä Kantolan Kammarissa pöydässä nro. 38… Tavaraa jäi tosin sen verran, että sinne mahtuu aina vain murto-osa kerralla, joten vaihtuvuus taattu. Käykääpä siis shoppailemassa 😉 Jos muuten joku juttu jäi mietityttämään, niin laita mulle vaikka mailia. Voin esim. postittaa jos et pääse hakemaan, tai mitä nyt sovitaankin 🙂

                                                                  Uusi stailattu tila

IMG_8381.JPG

                                   Welcome kyltti toivottaa asiakkaat tervetulleeksi uuteen tilaani.

IMG_8375.JPG

IMG_8380.JPG

IMG_8378.JPG
IMG_8382.JPG

                                               Verholla on jaettu suuri huone kahtia.

IMG_8385.JPGRuskea lipasto on mökiltä pelastettu vanha ”sukuaarre” ja jalkalamppu lainassa vanhemmiltani, sillä tilaan sopivaa kattolamppua en ole vielä nähnyt. Valaistus on kuitenkin tärkeässä osassa ripsiä tehdessä.
 IMG_8391.JPG
 Myyjäisissänikin myynnissä ollut taulu ei ole vielä löytänyt uutta omistajaa :S
Ruskeasta väristä pakko mainita sen verran, että olen kyllästynyt! 🙁
Seuraavaan asuntoon ei ruskeita seiniä tule… 😉
 IMG_8397.JPG

IMG_8386.JPG

IMG_8393.JPG

Aina asiakkaiden tullessa on kynttilät palamassa… muutenkin koen viihtyisyyden, rentoutuksen ja tunnelman luomisen tärkeimmiksi seikoiksi, mitä työhuoneeni kaipaa.

IMG_8394.JPG
 IMG_8388.JPG

IMG_8398.JPG

                              Lomakelaatikko ihana löytö Tikkurilassa sijaitsevasta White Homesta.

IMG_8400.JPG

IMG_8406.JPG

IMG_8407.JPG

                                               Tunnelmavalaistusta tuoksulyhdyn loisteessa.

IMG_8409.JPG

                                                                   Kello Stockalta.

Kyllä täälläkin nyt kelpaa ripsiä työstää, vaikka vanhaa tilaa vielä kaipaankin. Pääasia kuitenkin, että Erinillä on nyt täysin oma huone 🙂

                                Uudet ja vanhat asiakkaat;  LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

                                                                          -Suvi-

PS. Suvisvillan omat sisustussuunnittelun kotisivut aukeamassa tuota pikaa! Olen niihin super tyytyväinen. Iso KIITOS tekijä Mawalle jo etukäteen! 🙂

Stailauskohde Helsingissä – Makuuhuone ennen ja jälkeen

Ihanaa perjantaita täältä kauniista makuuhuoneesta 🙂

Muutoskohteeni oli tällä kertaa makuuhuone, josta viime postauksessa jo jotain Teille kerroinkin. Perhe ei halunnut tehdä juuri mitään uusia suuria hankintoja, vaan kaikki muutos tuunattiin vanhaa ehostamalla. Kaappeja on siispä maalattu ja yleisilmettä muokattu lähinnä uusilla tekstiileillä. Tapetti pysyi samana, samoin seinien maalit, sekä vanha parkettilattia.

Makuuhuoneessa näkyy niin asiakkaan kuin minun oma tyylini. Jotain tuttua saatatte myös ehkä huomata, sillä perhe kävi myyjäisissäni 😉

Muutenkin sisustamisesta mainittava sen verran, että on kiva huomata, kuinka asiakkaat ovat jo tunnistaneet kädenjälkeni. Tilaustöiksi onkin selvästi valikoituneet saman tyylisuuntien edustajat. Toki innolla teen myös muita erilaisia projektikohteita. Haaveissa suunnitella esim. englantilaistyylinen, tumma, rouhea, muhkea, nahkainen, runsas, rohkea kohde (adjektiiveja tulee mieleeni vaikka kuinka paljon)… että vink vink, kenellä olisi tällainen kohde odottamassa!? 😀 Saattaisin ottaa haasteen vastaan 😉 Ehdottomasti jatkan silti myös omaa, tuttua linjaani. Etenkin maalaisromanttisten, sekä modernien sisustusten perässä kuljen. Kuten olette varmastikin huomanneet, niin nämä tyylit ovat lähinnä sydäntäni <3

Tässä Teille ENNEN ja JÄLKEEN-kuvat, olkaapa hyvä!

                                                                            Ennen

IMG_8206.JPG

IMG_8208.JPG

IMG_2101.JPG

                                                                   
                                                                           Jälkeen

IMG_2076.JPGIMG_2095.JPG

IMG_2097.JPG

 Tuttu lipasto jo edellisestä postauksestani.
 IMG_2080.JPG

                          Tämä ihanuus hankittiin Tikkurilassa sijaitsevasta WhiteHome liikkeestä.

IMG_2106.JPGKiiltaväpintaiset verhot Ikeasta.
 IMG_2087.JPG 
 IMG_2088.JPG

IMG_2086.JPG IMG_2100.JPG  Tämä upea sängynpääty on samanlainen, mitä jo aiemmassa postauksessakin esiintynyt hankinta Pispan Puulta. Love it! <3
 
 IMG_2108.JPG 
Tyynynpäälliset Riihimäen Homeberrystä. Kimallenapit tuunasin itse ja ne on hankittu Pispan Puulta. 
 IMG_2118.JPG

Upea torkkupeite tämäkin Pispanpuun Desingpuodista.
Olen ihan hurahtanut heidän upeisiin tuotteisiin! Onneksi asiakkaani myös 😉 http://www.designpuoti.fi/

IMG_2091.JPG

IMG_2094.JPG

Ihanat Father & Son ja Mother & Daughter kehykset Riviéra Maisonilta.
Yölamput Ikeasta. Näissä tosin kävikin sellainen kämmi, että olisi pitänyt ostaa niihin johdot erikseen. Eli lamppuja emme vielä saaneet toimintaan, ennen toista Ikean reissua.

IMG_2096.JPG 
Nämäkin kehykset vedettin valkolakalla. Siivet Amanda B.
IMG_2113.JPG

Tämä nelihenkinen perhe on myymässä asuntoa vuoden sisään ja täytyypä todeta, että kyllä pieni stailaus varmasti auttaa myymiseen. Kiinteistövälittäjä ystäväni kertoi, että etenkin myyntiajat lyhenevät ja hintaakin voi parhaassa tapauksessa kuulemma hieman nostattaa.

                                                            Aurinkoista syysviikonloppua!
                                                                           -Suvi-

Tuunausta – Huonekalujen uusi elämä

Eih, ei vieläkään kuvia olohuonekohteestani. Olen pahoillani. Useammalla kuin yhdellä tavarantoimittajalla on ollut ongelmia 🙁 Ehkäpä tämäkin kohde tosin joskus valmistuu ja sormet ristissä toivon toki, että pian 😉 Yksi asia on tosin varma! Olohuoneesta tulee aivan mielettömän ihana!!! 🙂 <3

Pieniä tuunauksia olen tehnyt nyt yhdessä toisessa kohteessani… Pienellä budjetilla olen lähtenyt stailaamaan nelihenkisen perheen asuntoa Helsingissä. Tässä ensimmäisiä maistiaisia muutoksesta. Kaksi lipastoa, tv-taso ja vaatekaappi saivat pienen kasvojen kohotuksen 🙂

lipastot.jpg

Lipasto maalattiin valkolakalla. Minkäänlaista hiomista ei vanhalle pyökkilipastolle tarvinut tehdä. Lopputuloksesta tuli hyvin peittävä ja kiiltävä. Vanhat vetimet löytyi toisesta lipastosta ja ne maalattiin lakalla myös.

lipastotttt2.jpg

Toinen lipasto maalattiin hyvin epätasaiseksi yhdessä tv-tason kanssa. Vetimet hankittiin Ikeasta.

IMG_2107.JPG
tv+taso.jpg

                                                    Hauskan näköinen, kulunut pinta 🙂

Perhe halusi uudistaa jo olemassa olevia huonekaluja, sillä ovat vuoden sisällä muuttamassa uuteen asuntoon. Kuulemma vasta siinä vaiheessa tehdään uusia hankintoja, kun on kodin pohjapiirros selvillä.

Tässä vielä ehostettu vaatekaappi 🙂 …ja pientä kurkistusta makuuhuoneeseen, josta ensi viikolla meinaan Teille ennen ja jälkeen postauksen värkätä 😉

vaatekaapit.jpg

                                                          Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille lukijoille!
                                                                                -Suvi-

Ihanin sängynpääty ikinä!

Voih! Nyt löytyi ihana nettisivusto! Olisi suorastaan rikollista pitää tieto vain omanani ja siksi haluankin jakaa tämän ihanan löydön Teidän kanssanne.

verhoilu_sangynpaaty3_pispanpuu.jpg

Pispan Puu olikin vielä jopa Hämeenlinnalainen sisustusalan erikoisosaajayritys,  mistä en ennen löytöäni ollut tietoinen.

sangynpaadyt39_designpuoti.jpg

1sangynpaadyt_mousse_pispanpuu.jpg

13sangynpaadyt_luoto_pispanpuu.jpg

131sangynpaadyt_designpuoti.jpg

sangynpaadyt1_designpuoti.jpg

Tästä suloisuudesta saa neliön palasia irti ja takaisin paikoilleen. Hyvin kätevää siis, jos vaikka joku pala tarvitsisi vaihtoa, niin ei mene uusiksi koko sängynpääty. Ja kuvioitahan voi tehdä vaikka erivärein! Bling bling ja ilman. I like! 😛

sangynpaadyt11_designpuoti.jpg   Pitkään olen uneksinut juuri tästä sängynpäädystä, joten turhaan sitä ei ole nimetty Dreamiksi 🙂
      Nyt tämä ihanuus on matkalla meille! <3 Ja kuka väittää, ettei materia tekisi onnelliseksi 😉
                           Voih, kun en malta odottaa! Kyllä taas silityksiä saa muukin kuin isäntä ;D

sangynpaaty1_dream_pispan.jpg

                                            ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥   ♥

sangynpaaty4_zahirsilence_pispan.jpg

sangynpaaty24_zahirdiamond_pispan.jpg

Näihin ylellisiin sängynpäätyihin voisi vielä halutessaan yhdistellä vaikkapa Kylie Minoguen suunnittelemia upeita petivaatteita! <3 Niin taidan ainakin itse tehdä 😉
Kylien lakanoista puheenollen Omakotivalkoisen ihana Miia teki hetki sitten postauksen juurikin näistä. Miialla on aivan ihana blogi ja sen on monta sataa lukijaakin huomannut! <3  http://www.omakotivalkoinen.fi/2012/08/luxusta-ja-luonnollisia-savyja-kylie.html

Nyt kannattaapi mennä tutustumaan myös aivan ihanaan valikoimaan, missä sängynpäädyt, koristetyynyt, torkkupeitot, peilit ja kaikki verhoillaan räätälöidysti asiakkaan toiveiden mukaisesti. Mahdollisuus hankkia samaa sarjaa ja tuoteperhettä vaikka mistä! 🙂

andrewmartinkangas.jpg
fabric_and_wallpaper_lifestyle_campoliet

henrydelkin_torkkupeitot1_designpuoti.jp

                             Tilauksesta saa kuulemma melkein mitä tahansa! 🙂 http://www.pispanpuu.fi
                                                      Käykääpä kurkkimassa, lupaan että ihastutte <3

                                                 Ylellistä viikonlopun jatkoa kauniiden unien kera 🙂
                                                                              -Suvi-

”Omenavarkaissa” – syksyn satoa

IMG_8333.JPG

IMG_8337.JPG

DSC01257.JPG

                                                           Tunnelmallista syyskuun alkua!
                                                                             -Suvi-

Just Dance!

Jokaisena päivänä katson omaa lastani suurella äidinylpeydellä. Onnenkyyneleet silmissä nauran kaikkea uutta, mitä hän koko ajan oppii. Kehitys on parhaillaan aivan valtavaa ja huimaa vauhtia täällä opitaan uusia asioita. Etenkin lapseni tanssiminen on herättänyt minussa suurta hilpeyttä. Erin tanssii aina kun kuulee musiikkia. Mitä tahansa pientäkin rytmiä jostain tulee, niin johan alkaa meidän neidillä pylly pyörimään 🙂 On se niin ihana katsoa omaa lastaan joka on aidosti, tunteella läsnä, eikä välitä muiden katseista. Toisin kuin äitinsä… Kesä on nyt ohi ja syksy on alkanut. Huomenna on aika palata taas oman tanssinopetukseni pariin. Juuri täällä koreografioita vielä kehittelen sekä Afro, että Reggaeton tunneilleni. Olo on epämukava, vaivautunut, stressaantunut, huolestunut ja taas toisaalta samaan aikaan innokas, odottavainen, malttamaton, valmis heittäytymään ja laittamaan kaiken itsestään likoon. Katsotaan, kuinka tämän kunto liikkumattoman kesän jäljiltä kestää 😉

IMG_6815.JPG

                                                              Nämä kuvat viime keväältä…

IMG_6843.JPG

                     Nyt taas jännittää, mutta eiköhän tästä hengissä selvitä, kun vauhtiin päästään 😉

                                          Tanssin täyteistä, riemukasta viikkoa Teille lukijoilleni 🙂
                                                                                 -Suvi-